Saksa aikoo tehdä suomalaiselta puolustusalan yhtiöltä Patrialta miljardiluokan tilauksen, kertoo yhdysvaltalaismedia Bloomberg.
Bloombergin nimettöminä pysyttelevien lähteiden mukaan Saksa on tilaamassa Patrialta peräti 3 500 kappaletta AMV-panssariajoneuvoja.
Tilauksen arvo voi lähteiden mukaan kivuta jopa viiteen miljardiin euroon.
Patria aikoo vastata tilaukseen yhteistyössä ranskalais-saksalaisen KNDS-yhtiön ja saksalaisen Flensburger Fahrzeugbau Gesellschaft -yhtiön kanssa. Bloombergin mukaan Saksan tilaamien AMV-panssariajoneuvojen tuotannosta peräti 90 prosentin odotetaan tapahtuvan Saksassa.
Patrian ajoneuvon on määrä korvata Saksan iäkkäät Fuch-taistelupanssariajoneuvot, lähteet kertovat Bloombergille.
AMV on lyhenne sanoista Armoured Modular Vehicle eli panssaroitu modulaarinen ajoneuvo. Patrian AMV on kahdeksanpyöräinen ajoneuvo.
Bloombergin mukaan Saksan tilaus Patrialta olisi osa huomattavasti laajempaa puolustustarvikkeiden hankintakokonaisuutta. Yhteensä Saksa valmistelee yli 60:ä sotavälineiden hankintapäätöstä maan parlamentille hyväksyttäväksi tämän vuoden loppuun mennessä, media kertoo.
Patrian AMV-ajoneuvojen lisäksi Saksa olisi hankkimassa muun muassa 20 eurooppalaista Eurofighter-hävittäjälentokonetta kolmella miljardilla eurolla, sekä peräti 5 000 saksalaista Boxer-panssariajoneuvoa.
Mm. RCH 155 on Boxer-pohjainen tykkitornillinen itseliikkuva haupitsijärjestelmä, joiden määrä saattaa kasvaa jopa tuhansilla.
Nimettömät lähteet kertovat Bloombergille maanantaina pidetystä luottamuksellisesta kokouksesta, missä Saksan puolustusministeri Boris Pistorius kertoi saksalaispäättäjille maan hallituksen pyrkivän tekemään Saksan asevoimista Bundeswehristä Euroopan vahvimman konventionaalisen armeijan.
Saksan hallituksen on tänään keskiviikkona määrä hyväksyä keskipitkän aikavälin taloudellinen suunnitelmansa, jonka puitteissa Saksan vuosittainen puolustusbudjetti on yli kaksinkertaistumassa 162 miljardiin euroon vuoteen 2029 mennessä, Bloomberg kertoo.
Merkillepantavaa on, että Bloombergin yksilöimät Saksan puolustushankintasuunnitelmat suuntautuvat nimenomaan eurooppalaisten yhtiöiden tuotteisiin.
Saksan tilaus Patrialta ei olisi ensimmäinen laatuaan. Viime tammikuussa suomalaisyhtiö kertoi allekirjoittaneensa Saksan kanssa ”työpaketin, joka kattaa Common Armoured Vehicle System (CAVS) -yhteishankkeeseen kuuluvan kranaatinheitinvariantin kehittämisen Bundeswehrille”.
Tuolloinen sopimus koskee CAVS NEMO -kranaatinheitinmuunnelmaa, jossa Patrian NEMO-kranaatinheitinjärjestelmä on yhdistetty Patrian 6x6-panssariajoneuvoon. Sopimuksen arvo oli noin 50 miljoonaa euroa sen tarkemman sisällön ollessa luottamuksellista, Patria kertoi tuolloisessa tiedotteessaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011396418.html
Hienoa Euroopan EU-Natomaiden sisäistä asetuotantoa. Rahaa on turha syytää Yhdysvaltoihin.
Toivottavasti myös Patrian TREMOS ja ARVE -järjestelmät, jotka muuttavat kranaatiheittimet ja 155 mm tykit itseliikkuviksi tuottavat tilauksia Saksasta jne. Euroopan maista, nyt kun droonit, lennokit ja liitopommit ovat tehneet tykistön nopeasta siirtymisestä äärimmäisen tärkeää.
Vielä odotetaan EU:n ja Naton yhteistuotantoa/hankintoja Euro-PULS -raskaista raketinheittimistä, jotka korvaisivat jenkkien HIMARS/MLRS-raskaat raketinheittimet. Myös raketinheitinten rakettien ja ohjusten, kuten myös tykistöammusten tuotantoa pitää moninkertaistaa Euroopassa oman puolustustarpeen vahvistamiseksi ja Ukrainan tukemiseksi.
Saksa varustautuu Euroopan vahvimmaksi - Jättitilaus Patrialta
59
509
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt on oikea meininki. Kiitos Putinin.
- Anonyymi
r.....n mielinen panikoi kunnolla, loistavaa yhteistyötä
- Anonyymi
Myös Patria 6×6 ja panssaroitu SISU GTP 4x4 -maastoajoneuvo edustavat uutta suomalaista sotilasajoneuvotekniikkaa, joiden vientinäkymät puolustusvoimille valmistuksen lisäksi ovat erinomaiset.
- Anonyymi
silti se menee tuusan paskaksi kun venäläinen drone siihen osuu, olipa miten uutta tekniikkaa tahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
silti se menee tuusan paskaksi kun venäläinen drone siihen osuu, olipa miten uutta tekniikkaa tahansa.
Eikö sinun kannattaisi silloin pitää suusi visusti kiinni ja naureskella hiljaa, kun länsi pistää rahaansa turhuuteen, joka ei hidasta venäläisten etenemistä hetkeäkään?
- Anonyymi
"Tuolloinen sopimus koskee CAVS NEMO -kranaatinheitinmuunnelmaa, jossa Patrian NEMO-kranaatinheitinjärjestelmä on yhdistetty Patrian 6x6-panssariajoneuvoon. Sopimuksen arvo oli noin 50 miljoonaa euroa sen tarkemman sisällön ollessa luottamuksellista, Patria kertoi tuolloisessa tiedotteessaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011396418.html
Toivottavasti myös Patrian TREMOS ja ARVE -järjestelmät, jotka muuttavat kranaatiheittimet ja 155 mm tykit itseliikkuviksi tuottavat tilauksia Saksasta jne. Euroopan maista, nyt kun droonit, lennokit ja liitopommit ovat tehneet tykistön nopeasta siirtymisestä äärimmäisen tärkeää."
Unohtamatta itseliikkuvaa Patria AMOS-kranaatinheitinjärjestelmää.- Anonyymi
AMOS-kranaatinheitinjärjestelmä (Advanced Mortar System) on suomalaisen Patria Vammas Oy:n ja ruotsalaisen Land Systems Hägglunds AB:n (ennen Alvis Hägglunds AB) rekisteröimä tavaramerkki. Järjestelmään kuuluu kaksi 120 mm kranaatinheitinasetta automatisoidulla latausjärjestelmällä. Puolustusvoimille koulutuskäyttöön otettavissa AMOS FIN -vaunuissa latausjärjestelmä on putken takana, mikä poistaa kaksoislatauksen vaaran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AMOS-kranaatinheitinjärjestelmä (Advanced Mortar System) on suomalaisen Patria Vammas Oy:n ja ruotsalaisen Land Systems Hägglunds AB:n (ennen Alvis Hägglunds AB) rekisteröimä tavaramerkki. Järjestelmään kuuluu kaksi 120 mm kranaatinheitinasetta automatisoidulla latausjärjestelmällä. Puolustusvoimille koulutuskäyttöön otettavissa AMOS FIN -vaunuissa latausjärjestelmä on putken takana, mikä poistaa kaksoislatauksen vaaran.
Se on vaa ku drone tuhoo tollasen hetkessä.
- Anonyymi
Viimeistään 2028 Nato avaa uuden rintaman Venäjää vastaan Suomesta. SIksi esim. TNT-tehdas on tarkoitus saattaa toimivaksi vuoteen 2027 mennessä. Eurooppa on jo päättänyt laajentaa sotaa Venäjälle. kävi sitten miten tahansa. Jälleen kerran tullaan verissäpäin takaisin, mutta onko senjälkeen Suomea enää? Voidaan vaan kysyä, sillä Suomi on ajanut itsensä sellaiseen tilanteeseen, että armoa ei enää anneta itärajan takaa.
"Viimeistään 2028 Nato avaa uuden rintaman Venäjää vastaan Suomesta."
Oho. Missä tuosta NATO:n suunnitelmasta on kerrottu?
"SIksi esim. TNT-tehdas on tarkoitus saattaa toimivaksi vuoteen 2027 mennessä. Eurooppa on jo päättänyt laajentaa sotaa Venäjälle."
Mistä olet lukenut tuosta Euroopan suunnitelmasta?
"kävi sitten miten tahansa. Jälleen kerran tullaan verissäpäin takaisin, mutta onko senjälkeen Suomea enää? Voidaan vaan kysyä, sillä Suomi on ajanut itsensä sellaiseen tilanteeseen, että armoa ei enää anneta itärajan takaa."
Meinaatko, että se onkin Venäjä, joka hyökkää Eurooppaan eikä NATO Venäjälle?- Anonyymi
Höpönlöpön ja da da.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Viimeistään 2028 Nato avaa uuden rintaman Venäjää vastaan Suomesta."
Oho. Missä tuosta NATO:n suunnitelmasta on kerrottu?
"SIksi esim. TNT-tehdas on tarkoitus saattaa toimivaksi vuoteen 2027 mennessä. Eurooppa on jo päättänyt laajentaa sotaa Venäjälle."
Mistä olet lukenut tuosta Euroopan suunnitelmasta?
"kävi sitten miten tahansa. Jälleen kerran tullaan verissäpäin takaisin, mutta onko senjälkeen Suomea enää? Voidaan vaan kysyä, sillä Suomi on ajanut itsensä sellaiseen tilanteeseen, että armoa ei enää anneta itärajan takaa."
Meinaatko, että se onkin Venäjä, joka hyökkää Eurooppaan eikä NATO Venäjälle?Meinaatko, että se onkin Venäjä, joka hyökkää Eurooppaan eikä NATO Venäjälle?
Näin on! Venäjä uhannut NATOA aikansa! Suomeen tuskin ensimmäisenä-Baltian heikompien kimppuun ensin- syy on -SOTA-KIIMA- Venäjän kannattaa miettiä mistä ongelmat johtuu-SE EI OLE LÄNSI- Eikä Nato! vain omat ongelmat diktatuurissa lisääntyy kansalle pitää näyttää voimaa- luulevat tämän olevan oikein- Sairaus on paha jopa Diktatuurisissa ajatuksissa! Yhden miehen politiikka...Huhu..uuhhuuhh!! - Anonyymi
Voi kiesus mitä hevonpaskaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaatko, että se onkin Venäjä, joka hyökkää Eurooppaan eikä NATO Venäjälle?
Näin on! Venäjä uhannut NATOA aikansa! Suomeen tuskin ensimmäisenä-Baltian heikompien kimppuun ensin- syy on -SOTA-KIIMA- Venäjän kannattaa miettiä mistä ongelmat johtuu-SE EI OLE LÄNSI- Eikä Nato! vain omat ongelmat diktatuurissa lisääntyy kansalle pitää näyttää voimaa- luulevat tämän olevan oikein- Sairaus on paha jopa Diktatuurisissa ajatuksissa! Yhden miehen politiikka...Huhu..uuhhuuhh!!Putler pelkää valtansa puolesta ja sota on hyvä keino pitää se. Ninjapommi lopettaisi paljon pahaa sillä on Al-Qaidankin paskiaisia siirretty ajasta ikuisuutee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaatko, että se onkin Venäjä, joka hyökkää Eurooppaan eikä NATO Venäjälle?
Näin on! Venäjä uhannut NATOA aikansa! Suomeen tuskin ensimmäisenä-Baltian heikompien kimppuun ensin- syy on -SOTA-KIIMA- Venäjän kannattaa miettiä mistä ongelmat johtuu-SE EI OLE LÄNSI- Eikä Nato! vain omat ongelmat diktatuurissa lisääntyy kansalle pitää näyttää voimaa- luulevat tämän olevan oikein- Sairaus on paha jopa Diktatuurisissa ajatuksissa! Yhden miehen politiikka...Huhu..uuhhuuhh!!Venäjä on uhannut Natoa jo aikansa ja Nato haluaa kostaa Venäjälle?
- Anonyymi
Loistavaa
- Anonyymi
Euroopan maat ostavat ristiin rastiin asejärjestelmiä, josta Suomikin nappaa kunnon siivun luotettavana puolustusvalmistajana. Suomi ja Eurooppa ensin!
- Anonyymi
Joo ja vieläkun saatas linjat kuntoon doonikin puolella1000-km yltävillä
- tekoäly ohjauksin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ja vieläkun saatas linjat kuntoon doonikin puolella1000-km yltävillä
- tekoäly ohjauksinJuu Pohjolan Linnakkeen itärajalle Suomeen ja myös Norjaan droonimuuri ja 30 kilometrin "tappovyöhyke" Ukrainan oppien mukaan, jossa liikkuvat vain droonit ja robottiaseet ja jotka on miinoitettu sekä ansoitettu ja tarkkailussa audiosondein sekä näkyvän valon ja infrapuna-alueen tiedusteludroonein. Tarvittaessa tykistökeskitykset Euroopan suurimmalla pitkän kantaman nopeasti liikkuvalla modernilla tykistöllä ja ilmaiskut ohjuksin ja liitopommein Suomen ja FLF-maiden noin 500 modernilla hävittäjällä, joista pian puolet F-35 häivehävittäjiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu Pohjolan Linnakkeen itärajalle Suomeen ja myös Norjaan droonimuuri ja 30 kilometrin "tappovyöhyke" Ukrainan oppien mukaan, jossa liikkuvat vain droonit ja robottiaseet ja jotka on miinoitettu sekä ansoitettu ja tarkkailussa audiosondein sekä näkyvän valon ja infrapuna-alueen tiedusteludroonein. Tarvittaessa tykistökeskitykset Euroopan suurimmalla pitkän kantaman nopeasti liikkuvalla modernilla tykistöllä ja ilmaiskut ohjuksin ja liitopommein Suomen ja FLF-maiden noin 500 modernilla hävittäjällä, joista pian puolet F-35 häivehävittäjiä.
Täällä sitä voidaan miettiä 50 vuoden päästä jos silloinkaan. Länsi on jo menettänyt pelin Kiinaan ja Venäjään verrattuna.
- Anonyymi
saksalla on melkein kaksinkertanen BKT venäjään verraten
- Anonyymi
saksalla on melkein kaksinkertanen BKT venäjään verraten
Voi kuule on se enemmän- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
saksalla on melkein kaksinkertanen BKT venäjään verraten
Voi kuule on se enemmän-Ainoa ongelma on se että sotilasmenojen sijaan länsimaiset demokratiat haluavat pitää myös kansan hyvinvoinnin kunnossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa ongelma on se että sotilasmenojen sijaan länsimaiset demokratiat haluavat pitää myös kansan hyvinvoinnin kunnossa.
ostovoimapariteetti huomioiden, venäjän talous on suurempi.
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_GDP_(PPP)
- Anonyymi
Mahtavaa yhteistyötä
- Anonyymi
Sakasan, ja monen muun eurooppalaisen maan strategia on ihan pielessä.
Kun tajuisivat satsata 50 miljardia vuodessa Ukrainan aseistamisessa, olisi Venäjä kohta niin polvillaan, ettei Euroopan tarvitsisi satsata kuin kolmanneksen omaan tulevaan puolustukseen, mitä nyt suunnittelevat.
Kun Venäjä huomaisi, että Eurooppa panee kampoihin ihan kunnolla, pienenisi riski että yrittävät toista typeryyttä merkittävästi.
Kun ovat menettäneet 500 000 lihaa lisää, ja talous ihan kuralla, ei Venäjän kansa hyväksy enää toista katastrofia.
Mutta ei. Tuollaista päätöstä emme ikävä kyllä pääse kokemaan, kun jotkut eurooppalaiset edelleen eivät ymmärrä, ettei Venäjä ymmärrä kuin raakaa voimankäyttöä.- Anonyymi
Kyse on myös Eiroopan omasta ase- ja ammustuotannosta, se pitäisi saada kuntoon ja ilman sairasta yritysten ahneusinflaatiota jossa ennen 2000 E maksavat 155 mm tykistöammukset maksavat nyt 8 000 € kappale Euroopassa tuotettuna. Ahneet kapitalistit pilaavat Euroopan turvallisuuden ja Ukrainan pärjäämisen eivätkä ole edes valmiita maksamaan Euroopan turvallisuudesta osallistumalla puolustusmenojen nousuun 5%:iin BKT:sta, vaikka heillä on eniten omistuksia puolustettavina ja Euroopan turvallisuus edistää myös bisneksiä. Eliitin rahavalta on Euroopan heikko lenkki. Mieluummin tuhotaan hyvinvointi ja julkiset palvelut sekä sosiaaliturva, jotka lisäävät kansan yhtenäisyyttä, kuin osallistutaan maksukyvyn ja hyödyn mukaisella osuudella Euroopan turvallisuuden vahvistamiseen venäjäuhkaa vastaan. Kunniattomat paskiaiset!
- Anonyymi
Puola kisaa Saksan kanssa Euroopan suurimmasta konventionaalisten aseiden suurvallan asemasta ostamalla ihan saakelisti modefneja asejärjestelmiä Etelä-Koreasta ja Yhdysvalloista, jatkossa myös Euroopasta, erityisesti ammuksia mm. tykistöammuksia, joita ympäri Eurooppaa tuotetaan yhä enenevissä määrin. Siinä on Venäjä pian hätää kärsimässä näiden kahden sotilasmahdin lähellä. Jos Eurooppa tukee riittävästi Ukrainaa siitä tulee kolmas Euroopan sotilasmahti. Myös Pohjolan Linnake Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska muodostavat jatkossa erittäin vahvan sotilasvoiman pohjolaan.
- Anonyymi
MAHTAVAA YHTEISTYÖTÄ
- Anonyymi
Mahtavaa
- Anonyymi
Mahtava ajatus, rahat vain enää puuttuvat.
Taloudelliset luvut kertovat nyt jotain muuta.
Teollinen tuotanto sakkaa, monet yritykset supistavat tuotantoaan Saksassa, osa jopa lopettaa. Haaveissa on hyvä elää?
Eurooppa on ajautumassa pahaan kriisiin, suorastaan uppoamassa. Yhdysvaltain osuus on painojen lisääminen hukkuvien jalkoihin? - Anonyymi
Nykyajan bisnestä on tehdä sopimuksia ja kauppaa sosiaalisessa mediassa, ei tarvita edes allekirjoitettua vakuudet omaavaa kirjallista tilaussopimusta:)
- Anonyymi
Mielikuvakauppaa, lisääkö sellainen työpaikkojen määrää tai valtioiden hyvinvointia, niin...tuskin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielikuvakauppaa, lisääkö sellainen työpaikkojen määrää tai valtioiden hyvinvointia, niin...tuskin.
Näin Euroopassa.
- Anonyymi
Ajatus on olla lottomiljonääri, siihen pitää elämässä luottaa.
Voi kai toimiakin sen mukaisesti? - Anonyymi
Hyvä,
- Anonyymi
"Bloombergin nimettöminä pysyttelevien lähteiden mukaan Saksa on tilaamassa Patrialta peräti 3 500 kappaletta AMV-panssariajoneuvoja."
Jos tilausta ei kahteen viikkoon virallisteta, voidaan kai tuo Bloomberg sysätä luokkaan MV-lehdistö?
Viittaukset siihen jatkossa olisi jo itsensä alentamista. - Anonyymi
Tiltu luulee? että hän voi päättää milloin kaupat virallisesti vahvistetaan?
En tosin usko että hän on niin tyhmä vaan on yksinäinen surkimus eli trolli. - Anonyymi
Rheinmetall ja Lockheed Martin perustavat Eurooppaan ATACMS- ja PAC-3-ohjusten tuotantokeskuksen
https://defence-industry.eu/rheinmetall-and-lockheed-martin-to-establish-european-production-hub-for-atacms-and-pac-3-missiles/
18. toukokuuta 2025
Rheinmetall ja Lockheed Martin perustavat Eurooppaan ATACMS- ja PAC-3-ohjusten tuotantokeskuksen
Defence Industry Europen toimesta
Yhdysvaltain ulkoministeriö on hyväksynyt Lockheed Martinin M142 HIMARS (High Mobility Artillery Rocket Systems) -ohjushävittäjän myynnin Liettualle. Puolustusturvallisuusyhteistyöviraston (DSCA) mukaan sopimuksen arvo voisi olla 220 miljoonaa dollaria.
Kuva: Yhdysvaltain armeija/DVIDS.
Saksalainen puolustusyhtiö Rheinmetall on ilmoittanut suunnitelmistaan laajamittaisen ohjustuotannon aloittamisesta Euroopassa yhteistyössä amerikkalaisen puolustusjätin Lockheed Martinin kanssa. Yhteisyrityksen tavoitteena on valmistaa ATACMS- ja Patriot PAC-3 -ohjuksia Euroopan kysynnän tyydyttämiseksi ja siten korjata tuotantovajetta Yhdysvalloissa.
Laitoksessa tullaan mahdollisesti valmistamaan useita ohjustyyppejä, mukaan lukien ATACMS-, GMLRS/GMLRS-ER-, Hellfire-, JAGM- ja PAC-3-ohjuksia. Tuotannon odotetaan alkavan 12–13 kuukauden kuluessa, ja myös lopullinen kokoonpano suoritetaan Euroopan tehtaalla.- Anonyymi
Pian siis Euroopassa aletaan tuottaa myös Yhdysvaltain asejärjestelmien ammuksia ja ohjuksia, joiden tuotanto on helosti skaalattavissa Euroopan Natomaiden sekä Ukrainan tarpeisiin. Tämän ohella ja pääosassa on tietenkin Euroopan oman ase- ja ammustuotannon moninkertaistaminen ja edelleenkehittäminen mm. Euroopan Natomaiden yhteistuotannolla ja yhteisostoilla, jotka alentavat kuluja 👍
- Anonyymi
r.....n mielinen hätää kärsimässä,
- Anonyymi
Mahtavaa
- Anonyymi
Mahtavaa
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
mahtavaa
- Anonyymi
On!
- Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
Parempaa kuin selkäsauna.
- Anonyymi
Samaa luokkaa kun "ry*sän ohjukset on loppu." ja Suomi on maailman mahtavin maa.
- Anonyymi
Natsit varustautuu taas. Natohan on vain natsihallinnon jatke, jonka johtajat ovat järjestään olleet, joko natseja tai heidän jälkeläisiään.
- Anonyymi
Mahtavaa
- Anonyymi
Loistavaa
- Anonyymi
Saksan tykistö menee heittämällä Suomen ohi näillä jättihankinnoilla. Myös Puola tekee jätti-investointeja tykistöönsä.
Rheinmetallin koko ajan kasvava tykistöammustuotanto takaa tykistökranaattien ja pitkän kantaman tarkkuusammusten riittävyyden mahdollisessa Venäjän hyökkäyksessä. - Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
Hyvähän se on että töitä ja tilauksia tulee. Saksa jos varustautuu euroopan vahvimmaksi, ei kuitenkaan paljoa meinaa. Höyhensarjan vahvin on edelleen höyhensarjalainen.
- AnonyymiUUSI
MAHTAVAA
- AnonyymiUUSI
mahtavaa
- AnonyymiUUSI
hyvä
- AnonyymiUUSI
näin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2619348IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3156527Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?691523Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61361Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.911173- 1091141
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut72993Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43838Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23726MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311718