Tiedän jo nyt, että tämä viesti raivostuttaa osan teistä. Annan silti äänen sille, mitä olen kokenut. Ja ehkä ennen kaikkea sille, mitä Raamattu itse sanoo, vaikka en usko sen jumalalliseen alkuperään.
Olen ateisti. En usko kolmiyhteiseen Jumalaan. En usko kirjaimelliseen ylösnousemukseen. En pidä Raamattua erehtymättömänä enkä kirkkoa totuuden haltijana.
Mutta jotain minulle on tapahtunut, joka muistuttaa hyvin paljon siitä, mitä te itse kutsutte Pyhän Hengen vaikutukseksi.
Olen kokenut hetkiä, joissa sisäinen ääni, ei yliluonnollinen, vaan ihmeen selkeä - johdattaa minut myötätuntoon, totuuteen, oikeudenmukaisuuteen. Olen tuntenut sisäisen palon auttaa vierasta, uhrata mukavuuteni toisten hyväksi, tehdä se mikä on oikein, vaikka se olisi vaikeaa.
Jos te kutsutte sitä Hengen hedelmäksi, niin olkoon niin.
"Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia." (Room. 8:14) Mutta minä en usko, en silti väitä olevani vähemmän kuljetettu.
Paavali kirjoitti:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan." (2. Kor. 5:19)
Ei uskovien maailmaa. Maailman.
Ei vain niitä, jotka lausuvat oikeat sanat alttarilla.
Ei lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan.
Jos tämä ei tarkoita universaalia armoa, joka ei riipu tunnustuksista, niin mitä sitten?
Minulle ei ole "tapahtunut pelastusta" jossain helluntaikokouksessa.
Minä en kaatunut. En puhunut kielillä. En pyytänyt mitään.
Mutta silti, jos uskon Raamatun sanoihin enemmän kuin teologisiin tulkintoihin,
minä - ateisti - olen ehkä jo osallinen sovituksesta.
Minulla on Hengen hedelmiä (Gal. 5:22–23):
Rakkautta - enemmän kuin monella, joka vannoo Kristuksen nimeen mutta halveksii pakolaisia.
Ilo - syvempi kuin heillä, jotka tekevät uskosta suorituslistan.
Rauha - jonka löysin, kun lakkaisin pelkäämästä helvettiä.
Itsensähillitseminen - jota käytän, kun tekisi mieli tuomita uskova, mutta en tee sitä.
Eikö Raamattu sano:
"Hedelmästään puu tunnetaan"? (Matt. 7:20)
Jos näin on, miksi oletatte, ettei Henki voi vaikuttaa myös minussa?
Te olette rakentaneet järjestelmän, jossa Pyhä Henki on kirkon yksinoikeus.
Minä väitän - Raamattua ja Paavalia lainaten - että Jumala ei enää pelaa sellaisilla rajoilla.
Sovitus on jo tapahtunut. Armo on jo annettu.
Ja ehkä - teidän oppinne ulkopuolella - Pyhä Henki on jo siellä missä te ette sitä odota.
Minussa.
Ateistissa.
Ja jos se loukkaa - hyvä.
Sillä totuus ei aina tule kevyesti.
Eikä Henki kysy sinulta lupaa, missä se saa vaikuttaa.
- Unitaristinen ateisti
Minulle annettiin Pyhä Henki - vaikka olen ateisti
53
353
Vastaukset
- Anonyymi
Puhut asiaa! Pyhä Henki tule helluntaina KAIKEN lihan päälle. Ja totta tosiaan: Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa.
Kolossalaiskirjeessä Paavali toistaa saman asian vielä painokkaammin:
1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa.
Ja sama teema tulee ilmi 1. Timoteus-kirjeessä:
2:3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
2:4 joka tahtoo, että KAIKKI ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
2:6 joka antoi itsensä lunnaiksi KAIKKIEN edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
2:7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valhettele - pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
Ja roomalaiskirjeessä:
5:18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut KAIKILLE ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu KAIKILLE ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
11:32 Sillä Jumala on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen, että hän KAIKKIA armahtaisi.
11:33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
11:34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
11:35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
11:36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.- AnonyymiUUSI
Pyhä Henki on vain niillä, jotka tottelevat Jumalan käskyjä. Aloittaja ei ole saanut Pyhää Henkeä.
Ap.t 5:32 Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."
- Anonyymi
Jeesuksen aikaan pyhää henkeä ( Cannabis Sativa) poltettiin temppeleissä suitsukkeena. Ja Jeesushan aloitti viihtymään siellä jo lapsena. Tämä selittää hyvin hänen myöhemmät raamatussa kerrotut oireet, saatanan riivaamiset jne.
- Anonyymi
Jumala kutsuu jokaista yksilöllisesti. Jumala ei ole sitonut itseään kaavoihin. Aivan hyvin Hän voi lähettää Pyhän Henkensä yksilöihin, tai laajempaan herätykseen. Itse sain Pyhän Hengen ahdistavassa tilanteessa, unettomana yönä, kun huokasin Jeesuksen puoleen, sanattoman huokauksen. Pyhä Henki tuli ja ylimaallinen rauha levisi koko mieleeni, sieluuni ja omaan henkeeni. Näin aiemman harmaan maailmani kukkaloiston sellaisena, joksi Jumala oli sen luonut. Tämä ensi rakkaus kesti n. kaksi vuotta. Sitten se hiljaa muuttui horjumattomaksi kristinuskoksi. Herramme Jeesuksen ydinsanoma keskeiseksi. Nyt vanhana olemme Pyhän Hengen kanssa, kuin vanha aviopari. Elämme letkeästi. Minä odotan tyynesti Jeesuksen kutsua kotiinsa.
- Anonyymi
Kun Pyhä Henki tulee, niin sehän tarkoittaa vain sitä että nyt sinua aletaan herjata irtohengistä ja amerikan homoista.
Olet uskovaisuuden ytimessä. - Anonyymi
Tosiaan Pyhässä Hengessä pääsee herjaamisen ytimeen.
- Anonyymi
Jeesuskin varmaan fariseusten mielestä herjasi Jumalaa.
- Anonyymi
Jos olet tehnyt parannuksen, kääntynyt synneistäsi, niin silloin uskon , että olet Jumalan lapsi.
- Anonyymi
Olen parantunut ummetuksesta ja kääntynyt synneistäni lampaan puoleen.
- Anonyymi
"TEHDÄ parannus" ja "kääntyä synneistä" - siinä sitä on kaksi ilmausta, joilla kummallakaan ei ole MITÄÄN tekemistä alkukielen kanssa.
TEHDÄ parannus!
:D :D :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"TEHDÄ parannus" ja "kääntyä synneistä" - siinä sitä on kaksi ilmausta, joilla kummallakaan ei ole MITÄÄN tekemistä alkukielen kanssa.
TEHDÄ parannus!
:D :D :DIstun parhaillaan junassa ja, joten en voi sanoa Raamatunpaikkaa,missä se on. Tehkää siis parannus ja kääntykää että teidän syntinne pyyhittäisiin pois.
Näitä tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi että kaikkien ihmisten kaikkiallla on tehtävä parannus. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"TEHDÄ parannus" ja "kääntyä synneistä" - siinä sitä on kaksi ilmausta, joilla kummallakaan ei ole MITÄÄN tekemistä alkukielen kanssa.
TEHDÄ parannus!
:D :D :DOnhan "kääntyä synneistä" aika lähellä Kreikan μετανοιτε sanaa. Muuttaa mielensä, kääntyä pois synneistä, muuttaa mielensä tekemään jotain muuta, suunnata se muualle eli kääntyä pois synneistä, harhapoluilta ( αμαρτίες).
Anteeksi, aksentit puuttuu...
- Anonyymi
Hebrealaiskirje 11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät
- Anonyymi
Oma todistus ei riitä.
Ihminenhän voi todistaa mitä hyvänsä itsestään.
Kaikki tulee peilata Raamatun ilmoitusta vasten.
Raamatun ilmoitus todistaa, että Pyhä henki annetaan uskosta Jeesukseen Kristukseen.
Esim.
37 Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
39 Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.
( Joh 7)
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi. ( Ef 1)
Jumalan lapseudesta Raamattu ilmoittaa:
1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
..
22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
24 Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
( Gal 3)
Ihminen voi olla mielestään "hyvä ihminen", mutta ilman kääntymystä uskossa Herran Jeesuksen puoleen, Häntä avukseen huutaen, ei voi saada sisimpäänsä Pyhää Henkeä.
Pyhässä Hengessä ihminen ei voi kieltää Jeesusta Kristusta Herranaan.
3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä. (1Kor 12)
27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".
28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" ( Joh 20)
Viestisi ei raivostuta, vaan saattaa olla osoitus siitä, että Jumalan asettama etsikkoaika, kutsumus kääntymykseen on menossa kohdallasi.
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
..
14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? ( 2Kor 6)
Pelastuksen evankeliumin, totuuden sanan ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen- Anonyymi
Raamatun ilmoituksen mukaan Pyhän Hengen saaminen ei aina ole sidottu yksilön uskoon.
"Pietarin vielä puhuessa tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat tulleet Pietarin mukana ja olivat ympärileikattuja, hämmästyivät siitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin." Apt 10:44–45
Tämä todistaa, että Jumala voi toimia armossaan ilman ihmisen ehtoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun ilmoituksen mukaan Pyhän Hengen saaminen ei aina ole sidottu yksilön uskoon.
"Pietarin vielä puhuessa tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat tulleet Pietarin mukana ja olivat ympärileikattuja, hämmästyivät siitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin." Apt 10:44–45
Tämä todistaa, että Jumala voi toimia armossaan ilman ihmisen ehtoja.Jeesus ei tule varastamaan toisen omaa. Tulee noutamaan vain omansa.
”Hänessä on teihinkin, sitten kun olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, ja uskoneet sen, pantu sinetiksi luvattu Pyhä Henki, joka on meidän perintömme vakuutena hänen omaisuutensa lunastamiseksi, hänen kirkkautensa ylistykseksi.”
Kirje efesolaisille 1:13-14 FINRK - Anonyymi
Tässä on hiukan huvittavaa se, että sinä kuvittelet noita omia jorinoitasi "Raamatun todistukseksi", kun se olet SINÄ, joka päätät, mitkä Raamatun paikat kulloinkin Raamatusta noukit, ja se olet SINÄ, joka niitä mielivaltaisesti yhdistelet ja päätät, mitä ne SINUN MIELESTÄSI TARKOITTAVAT.
Kaikessa tuossa se olet SINÄ, joka päätät kaikesta.
Ja sitten toteat, että tämä on "Raamatun ilmoitus".
Tällaiseen ihminen kykenee ainoastaan, jos ja kun hänen päähänsä on tihkunut riittävä määrä uskonnollisen itsevarmuuden ja omahyväisyyden virtsaa. En osaa sanoa, mikä tuo määrä on, mutta sinun päässäsi sitä on enemmän kuin runsaasti.
Jos olisit säilyttännyt edes kohtuullisen määrän suhteellisuudentajjua pääsi sisällä, sinä sanoisit "MINUN MIELESTÄNI - -" mutta kun ei.
: ) - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun ilmoituksen mukaan Pyhän Hengen saaminen ei aina ole sidottu yksilön uskoon.
"Pietarin vielä puhuessa tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat tulleet Pietarin mukana ja olivat ympärileikattuja, hämmästyivät siitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin." Apt 10:44–45
Tämä todistaa, että Jumala voi toimia armossaan ilman ihmisen ehtoja.Ensimmäisen helluntain jälkee oli paljon erilaisia oppeja liikkeellä. Esim. Paavali ei nähnyt helluntain tapahtumia ollenkaan, eikä kuullut mitään Jeesuksen opetuksia,, hän joutui luomaan kokonaan uuden opin.
Pyhä Henki voi tulla ihmisten päälle, mutta sisällle asuvaiseksi vasta kun ensin kasteessa on synti ja perisynnin kiroukset pesty ja puhdistettu ihmisestä pois.
- Anonyymi
Kaikilla ihmisillä on Jumalan antama Henki, siksi elämää pitää kunnioittaa.
Saarn. 12:7
Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.- Anonyymi
Jaak. 4:5
Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaak. 4:5
Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?1. Moos. 2:7
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. - Anonyymi
Pyhä Henki ja henki ovat eri asia.
Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetetyillä on Pyhä Henki.
Jeesus sanoo:
15 Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
( Joh 14)
23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
25 Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
( Joh 14)
15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on (2Kor 3)
Pyhä Henki annetaan uskon kautta Herraan Jeesukseen Kritukseen.
Ihminenhän on, vaikka hänessä onkin henki, hengellisesti kuolleessa tilassa, ellei synny uudesti ylhäältä.
1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin ( Ef 2)
Kenelle nämä sanat ovat osoitetut?
Se käy ilmi Efesoilaiskirjeen alkusanoista.
1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
( Ef 1)
Pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
Kuinka he olivat päässeet tähän asemaan?
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi. ( Ef 1)
Samoin Kolossassa.
2 Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme! ( Kol 1)
He olivat ottaneet kääntymyksen kautta vastaan Herranaan Jeeuksen Kristuksen.
6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. ( Kol 2)
Kaikki Jumalan lapset Jeesuksessa Kristuksessa ovat sitä uskon kautta, ja heille on annettu Pyhä Henki uutena luomuksena vaeltamistaan varten.
Heidät on siirretty Jumalan Pojan valtakuntaan.
10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
11 ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla
12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. ( Kol 1)
Pimeydessä olevilla pimeyden lapsillakin on henki, mutta ei Pyhää henkeä.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi

Usko ToivonenTotta, Jeesus sanoo, että Pyhä Henki annetaan niille, jotka rakastavat Häntä (Joh. 14), mutta samalla Hän kuvaa Hengen toimintaa vapaana ja arvaamattomana: "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo..." (Joh. 3:8). Apt. 10:44 osoittaa, että Pyhä Henki voi tulla ihmisen ylle ilman uskoa tai kastetta. Pyhän Hengen saaminen ei ole sidottu ihmisen uskoon, vaan Jumalan suvereeniin tahtoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, Jeesus sanoo, että Pyhä Henki annetaan niille, jotka rakastavat Häntä (Joh. 14), mutta samalla Hän kuvaa Hengen toimintaa vapaana ja arvaamattomana: "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo..." (Joh. 3:8). Apt. 10:44 osoittaa, että Pyhä Henki voi tulla ihmisen ylle ilman uskoa tai kastetta. Pyhän Hengen saaminen ei ole sidottu ihmisen uskoon, vaan Jumalan suvereeniin tahtoon.
Mutta ihminen sen jälkeen tekee parannuksen, kääntyy synneistään ja alkaa elää Jeesukselle.Vuosi uskossa jo olleena tämä olisihan totta omassa elämässäni.Tupakka ,viina ja haureus oli jäänyt taakse.Uusi,ihana elämä oli astunut tilalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Henki ja henki ovat eri asia.
Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetetyillä on Pyhä Henki.
Jeesus sanoo:
15 Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
( Joh 14)
23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
25 Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
( Joh 14)
15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on (2Kor 3)
Pyhä Henki annetaan uskon kautta Herraan Jeesukseen Kritukseen.
Ihminenhän on, vaikka hänessä onkin henki, hengellisesti kuolleessa tilassa, ellei synny uudesti ylhäältä.
1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin ( Ef 2)
Kenelle nämä sanat ovat osoitetut?
Se käy ilmi Efesoilaiskirjeen alkusanoista.
1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
( Ef 1)
Pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
Kuinka he olivat päässeet tähän asemaan?
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi. ( Ef 1)
Samoin Kolossassa.
2 Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme! ( Kol 1)
He olivat ottaneet kääntymyksen kautta vastaan Herranaan Jeeuksen Kristuksen.
6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. ( Kol 2)
Kaikki Jumalan lapset Jeesuksessa Kristuksessa ovat sitä uskon kautta, ja heille on annettu Pyhä Henki uutena luomuksena vaeltamistaan varten.
Heidät on siirretty Jumalan Pojan valtakuntaan.
10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
11 ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla
12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. ( Kol 1)
Pimeydessä olevilla pimeyden lapsillakin on henki, mutta ei Pyhää henkeä.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenTällainen jorina vaatii aina ennemmin tai myöhemmin käsitteitä, jotka loistavat poissaolollaan Raamatussa.
Yksi sellainen on "hengellisesti kuolleessa tilassa".
Minä entisen helluntailaisena tunnen nämä hokemat läpikotaisin, kuten myös nuo perustelut, jotka kulkevat aina noiden samojen Raamatun paikkojen kautta ja joita esitetäessä KARTETAAN monia muita Raamatun paikkoja.
Usko Toivonen on tällaisessa Raamattu-pujottelussa aivan ylivertainen.
Mutta kaikessa tuossa hän on pelkkä helluntaiherätyksen aivopesemä ihminen eikä siitä muuksi muuta niin kauan kuin pitäytyy oppi-isiensä perinnäissäännöissä.
Ja on epätodennäköistä, että ihminen, jonka koko identiteetti lepää helluntaiherätyksessä opetetun opin varassa, kykenisi luoopumaan noista perinnäissäännöistä, mutta ei se mahdotonta ole. Minäkin olen tuosta orjuudesta vapautunut, enkä usko oilevani yhtään Usko Toivosta älykkäämpi.
- Anonyymi
Höpö Höpö !
Jumala ei toimi vastaan omaa sanaansa !
Gal. 3:14 että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.
Ef. 1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi.
Joten vain Uskon kautta !
Eli ihan täyttä puppua koko juttu !- Anonyymi
Pyhä Henki ei tule ihmisen sisälle synnin sekaan, vaikka niin usein puhutaan.
Helluntaina 3000 syntistä ensin kastettiin ja sitten he saivat Pyhän Hengen lahjan.
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Teille ja teidän lapsille tämä lupaus on annettu, tästäsukupolvesta. - Anonyymi
Ihmeellinen on tämä uskoon tulleiden kokema hellittämätön rakkaus OMAA uskoontuloaaan kohtaan. Se on hieman kuin Taru sormuksen herrasta -kertomuksessa ilmi tuleva sormuksen hypnoottinen vaikutus moniin, jotka joutuvat sen houkutuksen piiriin.
Moni jää tuohon vaiheeseen - kaivelemaan oman uskoontulonsa napanöyhtää, kun aikuistuminen tarkoittaisi sen sijaan sitä, että siirtää katseensa omasta uskostaan ja sen ihannoimisesta ristiinnaulittuun Kristukseen ja sen phtimiseen, mitä ristillä tapahtui.
Nimittäin SE, MITÄ RISTILLÄ TAPAHTUI, ei ole sama asia kuin se, mitä ihmiselle tapahtuu uskoon tulossa.
Meidät on kutsuttu keskittymään Jeesukseen Kristukseen eikä itseemme ja uskoomme.
Mmilloinkahan sinä pääset eroon tuosta napanöyhtä-vaiheestasi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmeellinen on tämä uskoon tulleiden kokema hellittämätön rakkaus OMAA uskoontuloaaan kohtaan. Se on hieman kuin Taru sormuksen herrasta -kertomuksessa ilmi tuleva sormuksen hypnoottinen vaikutus moniin, jotka joutuvat sen houkutuksen piiriin.
Moni jää tuohon vaiheeseen - kaivelemaan oman uskoontulonsa napanöyhtää, kun aikuistuminen tarkoittaisi sen sijaan sitä, että siirtää katseensa omasta uskostaan ja sen ihannoimisesta ristiinnaulittuun Kristukseen ja sen phtimiseen, mitä ristillä tapahtui.
Nimittäin SE, MITÄ RISTILLÄ TAPAHTUI, ei ole sama asia kuin se, mitä ihmiselle tapahtuu uskoon tulossa.
Meidät on kutsuttu keskittymään Jeesukseen Kristukseen eikä itseemme ja uskoomme.
Mmilloinkahan sinä pääset eroon tuosta napanöyhtä-vaiheestasi?Mitä ihmeen järkeä on ajatella Jeesuksen roikkuvan ristillä?
- Anonyymi
helluntailaisten villitsevät hurmoshenget, lahkohenget tulee synnin sekaan ja esiintyy pyhinä henkinä
- Anonyymi
Tampereellakin helluntailainen mies tappoi kadulla lapsen kanssa kävelleen raskaana olevan naisen. Jokainen käsittää mitä henkiä siinä on ollut asialla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tampereellakin helluntailainen mies tappoi kadulla lapsen kanssa kävelleen raskaana olevan naisen. Jokainen käsittää mitä henkiä siinä on ollut asialla.
Jokainen myös käsittää, mistä hengestä on luterilaisuudessa kyse: Reformaation isät Martti Luther ja Philip Melanchthon antoivat arvovaltansa ja teologisen tukensa vainoille ja väkivallalle puheillaan ja kirjoituksillaan. Dokumentit osoittavat, että Luther ja Melanchthon antoivat useita jyrkkiä ja väkivallan sallivia lausuntoja uudestikastajista. He eivät pelkästään hyväksyneet ihmisten vainoamista ja heihin kohdistettua fyysistä väkivaltaa, vaan jopa kannustivat vallanpitäjiä siihen sekä maallisin että teologisin perustein.
Silloinen maallinen hallinto käytti arvovaltaisten kirkonmiesten tuomitsevia puheita ja kirjallisia lausuntoja hyväksi uudestikastajiin kohdistamansa vainon legitiimeinä perusteluina. Keisarikunnassa laadittiin uskonpuhdistajien tukemana laki, joka mahdollisti vainoamisen ”laillisesti”.
Luther joutui ottamaan kantaa anabaptisteiksi nimitettyjen kristittyjen tappamiseen vuonna 1527. Hän antoi suostumuksensa laille ja kuolemantuomioille, vaikka tapahtumia hänen omien sanojensa mukaan olikin ”kauheaa katsella”. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tampereellakin helluntailainen mies tappoi kadulla lapsen kanssa kävelleen raskaana olevan naisen. Jokainen käsittää mitä henkiä siinä on ollut asialla.
Varmaan pelkäsi, että lapsi olisi kastettu kristityksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan pelkäsi, että lapsi olisi kastettu kristityksi?
Opiskele oppi-isäsi historia, jonka lutherilainen kirkko on myöntänyt ja anteeksi pyytänyt:
Oppi-isänne Luther !
https://freepathways.wordpress.com/2010/09/13/anteeksipyynto-2010/
Tässä ote tuosta:
Luterilaisten anteeksipyynnön tausta
Luterilaisen maailmanliiton yhdestoista yleiskokous kokoontui 20.-28.7.2010 Stuttgartissa. Yksi kokouksen pääaiheista oli historiallinen sovinto, luterilaisten kirkkojen anteeksipyyntö mennoniittien uskonyhteisöltä maailmanlaajuisesti. Kysymys on 1500-luvulta lähtien tapahtuneista anababtistien eli uudestikastajien vainoista, jotka johtivat Euroopassa raakaan väkivaltaan: mestauksiin, elävältä roviolla polttamisiin ja muihin maallisen hallinnon kirkkojen tuella harjoittamiin julmuuksiin. Toisin sanoen katolisen kirkon kahleista vapautuneet protestantit murhasivat toisia protestantteja ja käyttivät siinä katolisen kirkon inkvisitiosta tuttuja, mitä julmimpia menetelmiä.
Tässä tarkennusta noihin kidutuksiin ja tappamisiin:
Kertomukset väkivallasta tallella – Marttyyrien peili
Tuhansia uudestikastettuja tuomittiin kuolemaan julmilla tavoilla. H
eitä kidutettiin eri tavoin,
poltettiin roviolla,
mestattiin,
hirtettiin,
hukutettiin
ja haudattiin elävältä.
Heiltä riistettiin lapset ja omaisuus. Myös heidän teologisia kirjoituksiaan tuhottiin polttorovioilla.
---------------
Tässä ote tuolta anteeksipyynnöstä Lutherin toimista:
-------------
Kysymys on 1500-luvulta lähtien tapahtuneista anababtistien eli uudestikastajien vainoista, jotka johtivat Euroopassa raakaan väkivaltaan: mestauksiin, elävältä roviolla polttamisiin ja muihin maallisen hallinnon kirkkojen tuella harjoittamiin julmuuksiin.
Toisin sanoen katolisen kirkon kahleista vapautuneet protestantit murhasivat toisia protestantteja ja käyttivät siinä katolisen kirkon inkvisitiosta tuttuja, mitä julmimpia menetelmiä.
Reformaation isät Martti Luther ja Philip Melanchthon antoivat arvovaltansa ja teologisen tukensa vainoille ja väkivallalle puheillaan ja kirjoituksillaan. Dokumentit osoittavat, että Luther ja Melanchthon antoivat useita jyrkkiä ja väkivallan sallivia lausuntoja uudestikastajista. He eivät pelkästään hyväksyneet ihmisten vainoamista ja heihin kohdistettua fyysistä väkivaltaa, vaan jopa kannustivat vallanpitäjiä siihen sekä maallisin että teologisin perustein.
Silloinen maallinen hallinto käytti arvovaltaisten kirkonmiesten tuomitsevia puheita ja kirjallisia lausuntoja hyväksi uudestikastajiin kohdistamansa vainon legitiimeinä perusteluina. Keisarikunnassa laadittiin uskonpuhdistajien tukemana laki, joka mahdollisti vainoamisen ”laillisesti”.
Luther joutui ottamaan kantaa anabaptisteiksi nimitettyjen kristittyjen tappamiseen vuonna 1527. Hän antoi suostumuksensa laille ja kuolemantuomioille, vaikka tapahtumia hänen omien sanojensa mukaan olikin ”kauheaa katsella”.
-------------------------
Tälläistä murhaajaan sinä siis seuraat ja häneen uskot !
- Anonyymi
toinen helluntai Azusinkadulla - toinen henki - toinen kaste - toinen herra
- Anonyymi
Auzinkatu oli paikallinen punaisten lyhtyjen katu. Ei siellä ollut yhtään oikeata kristittyä.
- Anonyymi
On July 20, 1907, Charles Fox Parham and J. J. Jourdan, a Jewish boy, were charged with sodomy.
- Anonyymi
Charles Fox Parham was The father of Modern Pentecostalism.
- Anonyymi
Helluntailaisissa on muita henkiä ja tämän maailman alkeisvoimia.
- Anonyymi
Luin kommentit läpi. Ainakaan Pyhän Hengen läsnäolosta ei niissä ole pelkoa. Jos Henki siellä käväisikin, se luultavasti jatkoi matkaansa melko ripeästi. Kommenttien perusteella kyse ei ole niinkään Hengen hedelmistä kuin satunnaisista ajatuksen siemenistä, joista osa ei itänyt lainkaan. Ehkä kyseessä oli Pyhän Hengen vapaapäivä 🤣
- Anonyymi
Parhami ja Olseni oli aikansa kuuluisia homoseksuaaleja, jotka perusti helluntailiikkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parhami ja Olseni oli aikansa kuuluisia homoseksuaaleja, jotka perusti helluntailiikkeen.
Jokainen käsittää, mikä henki helluntailaisuuden takana on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen käsittää, mikä henki helluntailaisuuden takana on.
Helluntailaisuus ei ole ollut koskaan tervettä kristinuskoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaisuus ei ole ollut koskaan tervettä kristinuskoa.
Ei semmosiin jenkkilahkoihin kannata sotkeentua.
- Anonyymi
Hurmahenkisille hellareille ei kelpaa enää perinteinen kristinusko ja sakramentit.
Pää pitää saada sekaisin ja hurmoskokemuksia aina vaan voimakkaampia.
1. Tim. 4:1
Mutta Pyhä Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja. Et ole ateisti, kerran uskot pyhään henkeen.
- AnonyymiUUSI
Joku väittää, että Jumalan ihmiselle antama henki on epäpyhä henki. Helluntailaislla näin voi todellakin olla.
1. Moos. 2:7
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.- AnonyymiUUSI
Jokainen käsittää Parhamin ja Olsenin hengen tason. Molemmat gurut vietiin vankilaan sodomiasta nuorten poikien kanssa.
- AnonyymiUUSI
Valituilla, joita on vähän, on Jeesuksen oma Henki eli Totuuden Henki.
En ole tavannut vielä yhtään helluntailaista, jolla olisi ollut Totuuden Henki.
Ylivainiokin ja sen ajan helluntailaiset laittoivat liikkeelle yli tuhat valheellista väitettä siellä tapahtuneista ihmeparanemisista.
Oikea lääkäri tutki tri:n väitöskirjassa 1304 helluntailaisten väitettä ihmeparanemisista.
Tutkimuksen lopputulos: Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään.- AnonyymiUUSI
En ole tavannut yhä ainoaa rehellistä luterilaista!
Luterilaisuus on avointa ja kaikkien nähtävillä olevaa Jumalan pilkkaa. Luterilaisten opin mukaan synnit ovat yhä edelleen sovittamatta, ja kirkolle jäi vastuu ihmisen pelastuksesta. Luterilainen kirkko kykenee siihen, mihin Jumalan Poika ei kyennyt, pelastamaan ihmisen. Kasteen armoa julistava kirkko itse asiassa sanoo koko sovituksen ja evankeliumin olevan yhtä tyhjän kanssa. Jumala ei ketään kykene pelastamaan, tämä on kirkon sanoma! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
En ole tavannut yhä ainoaa rehellistä luterilaista!
Luterilaisuus on avointa ja kaikkien nähtävillä olevaa Jumalan pilkkaa. Luterilaisten opin mukaan synnit ovat yhä edelleen sovittamatta, ja kirkolle jäi vastuu ihmisen pelastuksesta. Luterilainen kirkko kykenee siihen, mihin Jumalan Poika ei kyennyt, pelastamaan ihmisen. Kasteen armoa julistava kirkko itse asiassa sanoo koko sovituksen ja evankeliumin olevan yhtä tyhjän kanssa. Jumala ei ketään kykene pelastamaan, tämä on kirkon sanoma!Tarkoitan helluntailaisuus! Se on jumalanpilkkaa! Kasteen armon julistus on nimenomaan sovituksen julistamista. Se puuttuu helluntailaisuudesta
- AnonyymiUUSI
Onko tässä jotain tuttua? Missä näitä tapahtuu?
https://youtu.be/Plr7_SAuB6g - AnonyymiUUSI
Aloittaja ei ole saanut Pyhää Henkeä.
Ap.t 5:32 Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663392Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463212Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1252771- 442553
- 311963
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871505- 391330
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391240