Hallitus on kaapattu ja siellä vellovat USAn äärioikeiston fundamentalistien vääristyneet käsitykset.
Hyvää työtä ja ansiokasta työtä on tehnyt myös ulkoministeri Valtonen. Kiitos!
Me ymmärrämme jotain Lähi-idän tilanteesta. Ei kumpikaan puoli ole viaton. Israel on miehittänyt noita alueita vuodesta 1967. Ei rauhaa voi rakentaa niin, että asukkailla ei ole kansalaisoikeuksia, ei omaa maat eikä oikeutta päättää omista asioistaan.
Tilanne on kärjistynyt niin, että Israel on terroristivaltio, äärisionistien johtama ja Palestiinan alueella terroristijärjestö Hamas pitää valtaa.
Tulitauko on saatava. Avustustoimet on saatava läpi ilman Israelin tulitusta.
Palestiinan tunnustus ei sinänsä ole oleellinen juttu.
Olipa se alue vaikka mikä, aseeton kaista, jossa ei minkäänlaista aseellista toimintaa sallita! Voidaan se nimetä Palestiinaksikin Länsirannan kanssa, koska kansallinen identiteetti tuntuu olevan tärkeää joka maassa, Suomessakin.
Tavalliset ihmiset joka maassa eniten kaipaavat rauhaa ja leipää!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä kommentti.
Iin on . Ja köyhiltä on vielä varaa lisää leikata ja hyvätuloisille antaa ensi vuodenkin jälkeen veroalejytkyjä .
Suomessa on vallassa itse valitsemamme hallitus, halpaa bensaa ja halvat elinkustannukset!
Ei hyvinvointivaltion tuhoamista mainittu. Ei vanhusten hoivan karsimista, ei koulutuksesta leikkaamisia, ei pienituloisten ja työttömien sosiaaliturvan leikkauksista...
Persut taputtivat likaisia käsiään, koska mikä tahansa köyhiin kohdistuva leikkaus vaikuttaisi myös köyhiin maahanmuuttajiin, jotka ovat tänne tulleet! Jotka ovat siis syynä kaikkeen. Ihan kaikkeen. Köyhät ja osattomat. Sotapakolaiset lapsineen.
Meitä vedettiin höplästä!
Aika munaton on Orpo. Pakko sanoa.
Presidentti me valittiin oikein!