Miksi koulut alkavat

Anonyymi-ap

Näin aikaisin. Elokuun puoliväli olisi riittänyt. Ennen koulu alkoi 1p syyskuuta ja kesäloma oli 3kk.
Tuntuu että aina vain aikaistetaan ja lyhennetään lomia. Mieluummin se syysloma pois ja jatketaan kesää.
Sääli lapsia jotka joutuvat sisällä istumaan tällaisella helteellä.

11

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ennen kesäloma oli oikeasti kesäloma. Toisaalta koulua oli lauantainakin.

      • Anonyymi

        Eikä ollut turhia lkausilomia vähän väliä kuten nykyään. Vain joulusta saattoi tulla muutamia päiviä.


      • Anonyymi

        Virkapummit on niin ahneita ja haluaa suurta palkaa makdollisimman pitkään.


    • Anonyymi

      Ihmiset vaikkapa opettajat jos on pitkään poissa työelämästä menettävät työkykynsä. Suurin osahan opettajistakin on rappioalkoholistejä olleet kun koulut alkavat.

    • Anonyymi

      Pitkät ja ihanat kesälomat loppuivat 70-luvun alussa. Sitä ennen sanottiin olevan kolme syytä ryhtyä opettajaksi. Nimittäin kesäkuu, heinäkuu ja elokuu.

      • Anonyymi

        Ihanat olivat lapsuuden pitkät 3kk kesälomat ja ihan kunnollisia, ahkeria veronmaksajia meistä tuli, nyt jo tosin eläkkeellä. Miksi nykylasten pitää koko ajan suorittaa.Lapset tarvii rauhaa kasvaa, antaa heidän edes välillä vaan olla eikä aina jotain järjestettyä toimintaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanat olivat lapsuuden pitkät 3kk kesälomat ja ihan kunnollisia, ahkeria veronmaksajia meistä tuli, nyt jo tosin eläkkeellä. Miksi nykylasten pitää koko ajan suorittaa.Lapset tarvii rauhaa kasvaa, antaa heidän edes välillä vaan olla eikä aina jotain järjestettyä toimintaa.

        Minun ihana ja pitkä kesäloma merkitsi työntekoa.
        Koulun jälkeen emme vetäytyneet läksyjen pariin vaan vaihdoimme vaatteet ja lähdimme tekemään töitä.
        Tästä huolimatta olen tehnyt täyden työuran ja ehkä tuosta edellämainitusta syytä olen nyt työkyvyttömyyseläkkeellä kun paikat (selkä, jalat, kädet) hajosivat.


    • Anonyymi

      Onhan se hulluutta että Suomi menee kiinni kesken kauniin kesän,turistit tulevat Euroopasta,niin täällä paikat kiinni väki puurtaa töissä ja naperot koulussa.

    • Anonyymi

      Maassa maan tavalla.

    • Anonyymi

      Eivät lapset mitään koulunkäyntiä tarvitse vaan tulevat sellaisista vain rikkiviisaiksi eikä lehmänlannaluonti orjatyönä sen jälkeen maistu. Pari viikkoa kiertokoulua kolmesti vuodessa niillä sitä ollaan aikaisemminkin pärjätty !

      Suomi takaisin kuten myös kiertokoulut niin loppuu turha hömpötys inkluusiosta sekä deistä sekä wokesta. Hyvä persut oothä oikhealla ashialla !

    • Anonyymi

      Mutta ei niitä voi siirtää, ei- ei voi. Mitään muutosta ei voi tehdä. Muutosvastarintaa! Mihinkään ei kosketa eikä mitään muuteta, se on niin hankalaa, ei muuteta. Kyllä ovat nykyihmiset pehmoisia,kun eivät mitään muutosta kestä, edes opettajat, nuo kansankynttilät. OAJ-pomon mielestä kevätlukukausi on liian pitkä, mutta pääsiäislomaa ei voi pidentää. Itse kun laskeskelen, niin syyslukukaudella olisi elokuun puolivälistä syyslomaan 2kk, siitä joululomaan 2kk. Kevätlukukaudella 2kk ns. hiihtolomaan, 1-2kk pääsiäislomaan, toukokuussa mahdollisesti vappu- ja helatorstaivapaat (2vrk+vkl). Jospa lopetettaisiin sitten kevät- ja syyslukukaudesta puhuminen, puhutaan lukuvuodesta. Taitaa kurssimuotoisuus olla muutenkin yleistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      383
      8436
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2800
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1142
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      988
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      903
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      886
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      863
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      806
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      792
    Aihe