En voi koskaan ymmärtää ihmisiä joilla on pakkomielteenä itsetuhoisuus. Itsetuhoisuus hypätä kalliolta torneista ja ties mistä ja vetää viime hetkellä varjo auki. Itsetuhoisuus kiipeillä vuoristossa. Itsetuhoisuus käyttää aineita niin että on lihaspallo. Itsetuhoisuus näännyttää itsensä juoksemalla tai jollain muulla tavalla.
Puhutaan intohimosta ja lajin rakastamisesta mutta käyttäisin sanoja itsetuhoisuus pakkomielle ja riippuvuus. Se on sama kun sanoisi päihderiippuvaiselle että ei sinulla ole mitään ongelmaa rakastat vaan lajia ja elät sitä täysillä. Sitten kaikki ihmettelee että miten on mahdollista että joku jyrkässä rinteessä putosi tai kankaanpalan kanssa rotkoon hypännyt ei saanutkaan sitä auki tms miten voi olla voi surkeus miksi näin miksi miten voi olla ompa yllättävää. Nämä ihmiset ei arvosta elämää vaan laittavat koko elämän panokseksi johonkin typerään juttuun ja monesti vielä häviävät sen koska ottavat liian ison riskin ja voittona on ei mitään.
Voitaisiin myös puhua siitä ei niin tuhoisasta pakkomielteestä jota ihmisillä on katsomopuolella jotain joukkuetta kohtaan. Se ei ehkä tuhoa elämiä mutta perheitä se tuhoaa ja aikaa jonka voisi käyttää itselleen hyödylliselläkin tavalla. Aikaa jonka voisi olla perheen kanssa tai kuntoilla saadakseen elinvuosia tai avioliiton eteen remontointiin tms mutta ei. Siellä hän makkara toisessa kädessä ja kalja toisessa möykkää ylipainoisena ohjeita jollekkin joka on urheillut koko elämänsä ja nyt ammattilaisena pelaa jotain lajia. Itse ei pysyisi luistimilla edes pystyssä tai jaksaisi juosta kertaakaan jalkapallokentän toiseen päähän mutta siellä hän nyt ohjeita kuitenkin antaa. Sitten kun joukkue häviää hän paasaa siitä päiväkausia vaikka jos ajatellaan todellisesti niin siitä voitosta tai häviöstä ei ollut hänelle mitään merkitystä suuntaan tai toiseen. Hän on edelleen sama läski tyyppi joka käyttää aikaansa turhuuksiin.
Puhutaan intohimosta ja lajin rakastamisesta mutta käyttäisin sanoja itsetuhoisuus pakkomielle ja riippuvuus. Se on sama kun sanoisi päihderiippuvaiselle että ei sinulla ole mitään ongelmaa rakastat vaan lajia ja elät sitä täysillä. Sitten kaikki ihmettelee että miten on mahdollista että joku jyrkässä rinteessä putosi tai kankaanpalan kanssa rotkoon hypännyt ei saanutkaan sitä auki tms miten voi olla voi surkeus miksi näin miksi miten voi olla ompa yllättävää. Nämä ihmiset ei arvosta elämää vaan laittavat koko elämän panokseksi johonkin typerään juttuun ja monesti vielä häviävät sen koska ottavat liian ison riskin ja voittona on ei mitään.
Voitaisiin myös puhua siitä ei niin tuhoisasta pakkomielteestä jota ihmisillä on katsomopuolella jotain joukkuetta kohtaan. Se ei ehkä tuhoa elämiä mutta perheitä se tuhoaa ja aikaa jonka voisi käyttää itselleen hyödylliselläkin tavalla. Aikaa jonka voisi olla perheen kanssa tai kuntoilla saadakseen elinvuosia tai avioliiton eteen remontointiin tms mutta ei. Siellä hän makkara toisessa kädessä ja kalja toisessa möykkää ylipainoisena ohjeita jollekkin joka on urheillut koko elämänsä ja nyt ammattilaisena pelaa jotain lajia. Itse ei pysyisi luistimilla edes pystyssä tai jaksaisi juosta kertaakaan jalkapallokentän toiseen päähän mutta siellä hän nyt ohjeita kuitenkin antaa. Sitten kun joukkue häviää hän paasaa siitä päiväkausia vaikka jos ajatellaan todellisesti niin siitä voitosta tai häviöstä ei ollut hänelle mitään merkitystä suuntaan tai toiseen. Hän on edelleen sama läski tyyppi joka käyttää aikaansa turhuuksiin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.