Kaikki ihmiset eivät pidä sähköautoista, ja siihen voi olla monia syitä. Tässä joitakin yleisimpiä:
1. Latausinfrastruktuurin puute
Monilla alueilla latauspisteitä on vielä liian vähän tai ne ovat epäluotettavia. Tämä voi aiheuttaa huolta käytännöllisyydestä, etenkin maaseudulla.
2. Hinta
Vaikka sähköautojen hinnat ovat laskeneet, ne voivat silti olla kalliimpia kuin vastaavat polttomoottoriautot, etenkin käytettynä.
3. Toimintamatka
Vaikka uusien sähköautojen toimintamatka on parantunut huomattavasti, joillekin ihmisille se ei silti riitä, esimerkiksi pitkille työmatkoille tai lomareissuille.
4. Latausaika
Polttoaineen tankkaus kestää vain muutaman minuutin, mutta sähköauton lataaminen voi kestää tuntikausia ilman pikalaturia.
5. Tottumukset ja mieltymykset
Jotkut pitävät moottorin äänestä, manuaalivaihteista tai yksinkertaisesti ajokokemuksesta, jota perinteiset autot tarjoavat. Lisäksi osa kokee sähköautot liikaa teknologisina tai jopa ideologisina symboleina.
6. Huoli ympäristövaikutuksista
Vaikka sähköautot eivät tuota päästöjä ajon aikana, niiden valmistus (erityisesti akkujen) kuluttaa paljon resursseja, mikä saa jotkut epäilemään niiden kokonaishyötyä .
Kaikki ihmiset eivät pidä sähköautoista
45
223
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
On se kiva kun ahdistunut köyhä bensalenkkari kertoo meille syitä miksi muiden pitää vihata sähköautoa.
Kannattaisiko oikeasti mennä johonkin terapiaan ymmärtämään, että kaikki eivät ole kuin sinä ja sinun mieleipiteesi?- AnonyymiUUSI
En tiedä, miten tekoälyn saa terapiaan. Nuo 6 kommenttia oli tekoälyn totuutta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä, miten tekoälyn saa terapiaan. Nuo 6 kommenttia oli tekoälyn totuutta.
Että tuossakin tukeudut tekoälyyn, aika noloa ja jopa typerää.
Tekoälykö antaa aina päteviä vastauksia ja varsinkin kaikki viritykset. Kysymyksellään voi ohjata myös tekoälyä.
- AnonyymiUUSI
Sanoisin, että nuo miltei kaikki on mielikuvitteellisia esteitä, ei todellisia.
1. Pikalatausverkosto on jo niin hyvä että hakemalla hakea joutuu ongelmapaikkaa.
2. Hintavertailu on vaikea. Sähköauton veroista voimalinjaa ei polttikseen ole saatavissa, Erotuksen maksaa parissa vuodessa polttoainekuluista. Polttista ei voi tankata kotona.
3. Harva oikeassa elämässä ajaa yli 300 km / 4h Kerrallaan, täysin turha huoli.
4. Samalla se auto latautuu kun käy vessassa ja juo kupposen kahvia. Täysin turha huoli.
5. Makuasia, mutta onhan sähköauton voimalinja omassa luokassaan mukavuudessa.
6. Kannattaa perehtyä polttomoottorin ympäristövaikutuksiin mukaan lukien polttoaineen valmistus porauksesta tankkausasemalle. Siinäpä vasta ihmettelemistä.- AnonyymiUUSI
Tekoälyn kommentit olivat luotettavia.. Äskeinen vastaaja on sähköautohoynähtänyt pienissä kuvioissa pyörivä, No, heitä on monia. Mutta hänenlaisiaan on kuintenkin aika vähäinen osa autoilijoista.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tekoälyn kommentit olivat luotettavia.. Äskeinen vastaaja on sähköautohoynähtänyt pienissä kuvioissa pyörivä, No, heitä on monia. Mutta hänenlaisiaan on kuintenkin aika vähäinen osa autoilijoista.
Enhän missään ole väittänytkään ettei nuo pidä paikkaansa, mutta ihmiset, jotka ovat kyselyihin vastanneet, elävät mielikuvitusmaailmassa ilman minkäänlaista sähköautokokemusta.
- AnonyymiUUSI
1. Etenkin maaseudulla kaikilla on latausmahdollisuus kotona.
- AnonyymiUUSI
Ei taida enää montaa mökkiä löytyä maaseudulla, joista ei löydy voimavirtapistoketta.
- AnonyymiUUSI
Maseudulla ajelevat eivät läheskään kaikki ole maaseudulla asuvia. Sähköautoilijat välttelevät maaseutua.
- AnonyymiUUSI
Moni saa aivan vapaasti olla pitämättä sähkö autoista. Moni saa aivan vapaasti olla ostamatta sähköautoja.
Naurattaa vain millä innolla joidenkin pitää trollaa sähköautoja vastaan.
Kun samaan aikaan kuitenkin sekä bensa- ja diesel-autotovat ne joiden myynti on laskenut jyrkästi jo vuosia. - AnonyymiUUSI
Minä en pidä ainoastaan kiinalaisista sähköautoista koska olen Ukrainan puolella, en ryssän.
- AnonyymiUUSI
Minä en pidä pidä kissoista enkä koskaan hankkisi kissaa. Ei ole silti tullut koskaan mieleen ajatus siitä kissapalstalla.
Annan kissaihmisten elää omaa elämäänsä ja minä elän omaa elämääni.- AnonyymiUUSI
Ei ole silti tullut koskaan mieleen avautua siitä kissapalstalla.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole silti tullut koskaan mieleen avautua siitä kissapalstalla.
Patteriköröttäjien pinna tuntuu olevan tiukilla. Mistä se johtuu?
- AnonyymiUUSI
"Kaikki ihmiset eivät pidä sähköautoista"
Eikä kaikki ihmiset pidä bensa-autoista, dieseleistä, isoista autoista, pienistä autoista jne.
Ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan autoa josta kaikki pitäisivät.
Mikä sai sinut avautumaan näin ilmiselvästi asiasta?- AnonyymiUUSI
Kokeilin, mitä tekoäly vastaa kysymykseen mutta vastaukset eivät näytä miellyttävän. Sähköautouskovaisilla näyttää olevan toisenlainen logiikka kuin tekoälyllä.
- AnonyymiUUSI
Sähköautoa lie ostanut kukaan omaksi ? Rahoitusyhtiöiden autoja joten se kertoo jotain , ehkäpä riskiä ulkoistetaan tai siirretään viimeiseen erämaksuun . Jonka suuruutta ei aina tiedä riippuen sopimuksesta .
- AnonyymiUUSI
Luuletko, että samanhintaiset polttomoottorilla olevat autot ostetaan käteisellä? Samalla tavalla ne on rahoituksella todella usein. Sopimusta tehdessä määritellään viimeinen erä, jos sellaisen tarvitsee ja siihen päätyy.
- AnonyymiUUSI
Minä ostin Teslani omaksi ja maksoin sen vieläpä käteismaksuna.
Mielestäni on suurta tyhmyyttä hankkia auto johon ei ole varaa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Minä ostin Teslani omaksi ja maksoin sen vieläpä käteismaksuna.
Mielestäni on suurta tyhmyyttä hankkia auto johon ei ole varaa."Mielestäni on suurta tyhmyyttä hankkia auto johon ei ole varaa."
Kamnattaako Ostaa auton käteisellä vai rahoituksella riippuu täysin rahoituskuluista.
Vain tyhmä laittaa omaa rahaa kiinni autoon jos rahoituskulu on pienempi kuin mitä tuottoa sille pääomalle saa.
Nyt on taas alkanut olemaan näitä rahoitustarjouksia jotka kannattaa ottaa ennemmin kuin maksaa käteisellä.
- AnonyymiUUSI
Pietarin trollitehdas käyttää tekoälyä ja Tojo hönöä ! ! Venäjällä pelätään fossiili pa aineiden myynnin vähenemistä ja siks dissataan sähköautoja ! ! Vety ja synteettinen pa vaatii hirveästi sähköä maakaasua siks pietarin trollit niitä täällä hehkuttaa ! ! VAROKAA ! ! TOJO HÖNÖ ON PIETARIN TROLLI ! !
- AnonyymiUUSI
Toimiiko amerikkalainen tekoälykin Venäjän piikkiin? Nyt meni pahaks.
- AnonyymiUUSI
Höpöhöpö ja seliseli. Köyhäkin voi hankkia rahoituksella käytetyn Nissan Leafin ja säästää heti bensakulut pois. Julkinen latausinfra on v.2025 loistava ja paranee vaan. Sähkömoottorin vääntö korvaa äänet ja kukas kytkinpoljinta kaipaisi. Sähkis on ekologinen, puhdasta ekosähköä kotimaasta ja valmistus tapahtuu vain kerran.
- AnonyymiUUSI
Nuo vanhat Leafit ovat täysin käyttökelvottomia useimmille. Lisäksi alle 10 tonnia maksavilla Leafeilla ei pääse edes Helsingistä Hämeenlinnaan asti.
"Julkinen latausinfra on v.2025 loistava ja paranee vaan"
Leafin kohdalla tuosta ei ole mitään hyötyä, koska Leaf voi ladata vain ChaDemo-latureista ja uusissa latausasemissa ei ole enää yhtäkään ChaDemo-laturia. Joten Leafilla on vain erittäin vähän pikalatauspaikkoja ja nykytahdilla tulevaisuudessa ChaDemo-laturit poistuvat kokonaan.
Toki on olemassa CCS-ChaDemo-adapteri, mutta se maksaa yli tonnin, painaa monta kiloa ja sen toiminta on epävarmaa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nuo vanhat Leafit ovat täysin käyttökelvottomia useimmille. Lisäksi alle 10 tonnia maksavilla Leafeilla ei pääse edes Helsingistä Hämeenlinnaan asti.
"Julkinen latausinfra on v.2025 loistava ja paranee vaan"
Leafin kohdalla tuosta ei ole mitään hyötyä, koska Leaf voi ladata vain ChaDemo-latureista ja uusissa latausasemissa ei ole enää yhtäkään ChaDemo-laturia. Joten Leafilla on vain erittäin vähän pikalatauspaikkoja ja nykytahdilla tulevaisuudessa ChaDemo-laturit poistuvat kokonaan.
Toki on olemassa CCS-ChaDemo-adapteri, mutta se maksaa yli tonnin, painaa monta kiloa ja sen toiminta on epävarmaa.Tarkennus... Toki Leafia voi myös ladata kaikista hitaista latureista, mutta ei mistään CCS-latureista eli lähes kaikista pikalatureista. Useimmilla Leafin omistajista ei tuota adapteriakaan ole ja se tuli myyntiinkin vain vähän aikaa sitten eikä toimi kovinkaan varmasti.
- AnonyymiUUSI
"Kokeilin, mitä tekoäly vastaa kysymykseen mutta vastaukset eivät näytä miellyttävän. Sähköautouskovaisilla näyttää olevan toisenlainen logiikka kuin tekoälyllä"
Et selkeästikään ymmärrä lukemaasi.
Nuo tekoälyn kirjaamat ovat erittäin loogisia eikä kukaan ole niitä kyseenalaistanut.
Ihmettelin vain miksi vaivaudut avautumaan noin itsestäänselvästä asiasta.
"Kaikki ihmiset eivät pidä sähköautoista"
Eikä kaikki ihmiset pidä bensa-autoista, dieseleistä, isoista autoista, pienistä autoista jne.
Ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan autoa josta kaikki pitäisivät. - AnonyymiUUSI
Sähköllä vispataan kerma, kaasulla grillataan kyljykset, bensalla pestään pensselit, ja DIESELILLÄ tuotetaan voima.
- AnonyymiUUSI
Kaikki pitävät sähköautoista? Tekoäly vastaa: Kaikki eivät välttämättä pidä sähköautoista, vaikka niiden suosio onkin kasvanut nopeasti viime vuosina. Tässä on joitakin syitä, miksi ihmiset pitävät tai eivät pidä sähköautoista:
Miksi monet pitävät sähköautoista:
Ympäristöystävällisyys: Vähemmän tai ei lainkaan paikallisia päästöjä.
Hiljaisuus: Sähköautot ovat paljon hiljaisempia kuin polttomoottoriautot.
Alhaisemmat käyttökustannukset: Sähkö on usein bensaa halvempaa, ja huoltokulut ovat yleensä pienemmät.
Nopea kiihtyvyys: Monet sähköautot tarjoavat välittömän väännön ja sporttisen ajokokemuksen.
Miksi jotkut eivät pidä sähköautoista:
Latausinfrastruktuurin puutteet: Erityisesti haja-asutusalueilla voi olla vaikeaa löytää latauspisteitä.
Toimintamatkan rajallisuus: Vaikka akkuteknologia kehittyy, joillekin pitkät ajomatkat voivat olla haaste.
Korkeampi hankintahinta: Vaikka käyttökulut ovat pienemmät, auton ostohinta voi olla suuri.
Akkuihin liittyvät ympäristö- ja eettiset kysymykset: Litiumin ja koboltin louhinta herättää huolta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki pitävät sähköautoista? Tekoäly vastaa: Kaikki eivät välttämättä pidä sähköautoista, vaikka niiden suosio onkin kasvanut nopeasti viime vuosina. Tässä on joitakin syitä, miksi ihmiset pitävät tai eivät pidä sähköautoista:
Miksi monet pitävät sähköautoista:
Ympäristöystävällisyys: Vähemmän tai ei lainkaan paikallisia päästöjä.
Hiljaisuus: Sähköautot ovat paljon hiljaisempia kuin polttomoottoriautot.
Alhaisemmat käyttökustannukset: Sähkö on usein bensaa halvempaa, ja huoltokulut ovat yleensä pienemmät.
Nopea kiihtyvyys: Monet sähköautot tarjoavat välittömän väännön ja sporttisen ajokokemuksen.
Miksi jotkut eivät pidä sähköautoista:
Latausinfrastruktuurin puutteet: Erityisesti haja-asutusalueilla voi olla vaikeaa löytää latauspisteitä.
Toimintamatkan rajallisuus: Vaikka akkuteknologia kehittyy, joillekin pitkät ajomatkat voivat olla haaste.
Korkeampi hankintahinta: Vaikka käyttökulut ovat pienemmät, auton ostohinta voi olla suuri.
Akkuihin liittyvät ympäristö- ja eettiset kysymykset: Litiumin ja koboltin louhinta herättää huolta.Monet unohtavat, että tekoäly ei ole mitenkään erehtymätön. Lisäksi tekoäly pyrkii miellyttämään kysyjää, joten jos kysyt asian tietyllä oletuksella niin saat sinua miellyttävän vastauksen mikä ei välttämättä ole edes oikein. Toki tekoälystä on paljon apua, mutta sitäkin pitää ymmärtää ja käyttää oikein, ei siihen voi edelleenkään sokeasti luottaa. Itse toki en vielä käytännössä edes käytä tekoälyä, itse vain googlaan asiat entiseen tapaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Monet unohtavat, että tekoäly ei ole mitenkään erehtymätön. Lisäksi tekoäly pyrkii miellyttämään kysyjää, joten jos kysyt asian tietyllä oletuksella niin saat sinua miellyttävän vastauksen mikä ei välttämättä ole edes oikein. Toki tekoälystä on paljon apua, mutta sitäkin pitää ymmärtää ja käyttää oikein, ei siihen voi edelleenkään sokeasti luottaa. Itse toki en vielä käytännössä edes käytä tekoälyä, itse vain googlaan asiat entiseen tapaan.
Tekoäly on rehellinen. Oli sama kysymys myönteinen tai kielteinen, on vastaus suurinpiirtein sama.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Monet unohtavat, että tekoäly ei ole mitenkään erehtymätön. Lisäksi tekoäly pyrkii miellyttämään kysyjää, joten jos kysyt asian tietyllä oletuksella niin saat sinua miellyttävän vastauksen mikä ei välttämättä ole edes oikein. Toki tekoälystä on paljon apua, mutta sitäkin pitää ymmärtää ja käyttää oikein, ei siihen voi edelleenkään sokeasti luottaa. Itse toki en vielä käytännössä edes käytä tekoälyä, itse vain googlaan asiat entiseen tapaan.
"Toki tekoälystä on paljon apua, mutta sitäkin pitää ymmärtää ja käyttää oikein, ei siihen voi edelleenkään sokeasti luottaa. Itse toki en vielä käytännössä edes käytä tekoälyä, itse vain googlaan asiat entiseen tapaan."
Hyvin huvittava kommentti. Kaveri joka ei itse käytä tekoälyä Kommentoi sitä erittäin asiantuntevaan sävyyn.
Just näitä jotka tietävät kaiken asiasta ilman että on mitään käytännön kokemusta kommentoinnin kohteesta.
Ei voi kuin nauraa.
Tekoälyähän ei tarvitse edes mitenkään erikseen käyttää. Kun kirjoittaa Googlen hakukenttään esim "Miksi auto on parempi kuin polkupyörä" niin tekoäly kirjoittaa sulle tarinan asiasta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"Toki tekoälystä on paljon apua, mutta sitäkin pitää ymmärtää ja käyttää oikein, ei siihen voi edelleenkään sokeasti luottaa. Itse toki en vielä käytännössä edes käytä tekoälyä, itse vain googlaan asiat entiseen tapaan."
Hyvin huvittava kommentti. Kaveri joka ei itse käytä tekoälyä Kommentoi sitä erittäin asiantuntevaan sävyyn.
Just näitä jotka tietävät kaiken asiasta ilman että on mitään käytännön kokemusta kommentoinnin kohteesta.
Ei voi kuin nauraa.
Tekoälyähän ei tarvitse edes mitenkään erikseen käyttää. Kun kirjoittaa Googlen hakukenttään esim "Miksi auto on parempi kuin polkupyörä" niin tekoäly kirjoittaa sulle tarinan asiasta.Tekoäly lähettää faxin Jäätteenmäelle pyytämättäkin.
:-) - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tekoäly lähettää faxin Jäätteenmäelle pyytämättäkin.
:-)Kysy tekoälyltä, miksi vaimosi pitää sinua hölmönä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kysy tekoälyltä, miksi vaimosi pitää sinua hölmönä.
Siihen ei tarvii tekoälyä. Vaimo on kertonut asian aina erittäin suoraan.
:-) - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"Toki tekoälystä on paljon apua, mutta sitäkin pitää ymmärtää ja käyttää oikein, ei siihen voi edelleenkään sokeasti luottaa. Itse toki en vielä käytännössä edes käytä tekoälyä, itse vain googlaan asiat entiseen tapaan."
Hyvin huvittava kommentti. Kaveri joka ei itse käytä tekoälyä Kommentoi sitä erittäin asiantuntevaan sävyyn.
Just näitä jotka tietävät kaiken asiasta ilman että on mitään käytännön kokemusta kommentoinnin kohteesta.
Ei voi kuin nauraa.
Tekoälyähän ei tarvitse edes mitenkään erikseen käyttää. Kun kirjoittaa Googlen hakukenttään esim "Miksi auto on parempi kuin polkupyörä" niin tekoäly kirjoittaa sulle tarinan asiasta.Olet oikeassa, koska tekoäly on täysin arvoton eikä siitä kannata maksaa euroakaan niin kannattaa vain googlata kuten ennenkin. Tekoäly on pitkälti huijausta eikä siitä kannata maksaa euroakaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa, koska tekoäly on täysin arvoton eikä siitä kannata maksaa euroakaan niin kannattaa vain googlata kuten ennenkin. Tekoäly on pitkälti huijausta eikä siitä kannata maksaa euroakaan.
Ja koska en ole koskaan tähänkään mennessä käyttänyt mitään rahaa tekoälyn käytöstä niin en tule siitä koskaan euroakaan maksamaankaan. En edes euroa seuraavan 100 vuoden aikana.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"Toki tekoälystä on paljon apua, mutta sitäkin pitää ymmärtää ja käyttää oikein, ei siihen voi edelleenkään sokeasti luottaa. Itse toki en vielä käytännössä edes käytä tekoälyä, itse vain googlaan asiat entiseen tapaan."
Hyvin huvittava kommentti. Kaveri joka ei itse käytä tekoälyä Kommentoi sitä erittäin asiantuntevaan sävyyn.
Just näitä jotka tietävät kaiken asiasta ilman että on mitään käytännön kokemusta kommentoinnin kohteesta.
Ei voi kuin nauraa.
Tekoälyähän ei tarvitse edes mitenkään erikseen käyttää. Kun kirjoittaa Googlen hakukenttään esim "Miksi auto on parempi kuin polkupyörä" niin tekoäly kirjoittaa sulle tarinan asiasta."Tekoälyähän ei tarvitse edes mitenkään erikseen käyttää. Kun kirjoittaa Googlen hakukenttään esim "Miksi auto on parempi kuin polkupyörä" niin tekoäly kirjoittaa sulle tarinan asiasta."
Kunhan muistaa, että tuo tekoäly on patologinen valehtelija ja huijari ja sen puheisiin luottaa vain idiootit. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"Tekoälyähän ei tarvitse edes mitenkään erikseen käyttää. Kun kirjoittaa Googlen hakukenttään esim "Miksi auto on parempi kuin polkupyörä" niin tekoäly kirjoittaa sulle tarinan asiasta."
Kunhan muistaa, että tuo tekoäly on patologinen valehtelija ja huijari ja sen puheisiin luottaa vain idiootit."Kunhan muistaa, että tuo tekoäly on patologinen valehtelija ja huijari ja sen puheisiin luottaa vain idiootit."
Nyt taas tämä essonbarin juntti vetää pakkoänkyröintinsä niin yli. Sulle nauraa kaikki.
Tässä tekoälyn vastaus kun googlaa.
"Miksi auto on parempi kuin polkupyörä" - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Siihen ei tarvii tekoälyä. Vaimo on kertonut asian aina erittäin suoraan.
:-)No mitä se tekoäly vastasi
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"Kunhan muistaa, että tuo tekoäly on patologinen valehtelija ja huijari ja sen puheisiin luottaa vain idiootit."
Nyt taas tämä essonbarin juntti vetää pakkoänkyröintinsä niin yli. Sulle nauraa kaikki.
Tässä tekoälyn vastaus kun googlaa.
"Miksi auto on parempi kuin polkupyörä"Autoa pidetään yleisesti ottaen parempana kuin polkupyörää monista syistä, kuten nopeuden, mukavuuden ja säänsuojan vuoksi. Auto mahdollistaa nopeamman liikkumisen pidemmillä matkoilla ja suojaa paremmin sääolosuhteilta, kuten sateelta ja kylmyydeltä. Lisäksi autossa on tilaa matkatavaroille ja mahdollista kuljettaa useampaa matkustajaa. Polkupyörä on kuitenkin edullisempi, ympäristöystävällisempi ja tarjoaa hyötyliikuntaa.
Auton edut:
Nopeus: Auto mahdollistaa nopeamman matkustamisen pidemmillä matkoilla verrattuna polkupyörään.
Säänsuoja: Auto suojaa kuljettajaa ja matkustajia sateelta, tuulelta ja kylmyydeltä.
Mukavuus: Auto tarjoaa mukavamman matkustuskokemuksen, erityisesti pidemmillä matkoilla.
Kuljetuskapasiteetti: Autoihin mahtuu enemmän matkatavaroita ja matkustajia kuin polkupyöriin.
Turvallisuus: Joissakin tapauksissa auto voi olla turvallisempi vaihtoehto, kuten huonolla säällä tai ruuhkaisilla teillä.
Polkupyörän edut:
Edullisuus:
Polkupyörän hankinta ja ylläpito ovat yleensä huomattavasti edullisempia kuin auton.
Ympäristöystävällisyys:
Polkupyöräily on päästötöntä liikkumista, mikä on ympäristön kannalta parempi vaihtoehto.
Terveyshyödyt:
Polkupyöräily tarjoaa hyötyliikuntaa, joka parantaa kuntoa ja terveyttä.
Liikkuvuus kaupunkiympäristössä:
Polkupyörä voi olla ketterämpi vaihtoehto kaupunkiympäristössä, jossa on paljon liikennettä.
Pysäköinti:
Polkupyörän pysäköinti on yleensä helpompaa ja edullisempaa kuin auton.
Johtopäätös:
Valinta auton ja polkupyörän välillä riippuu henkilökohtaisista tarpeista ja prioriteeteista. Jos tarvitaan nopeutta, mukavuutta ja kuljetuskapasiteettia, auto on parempi vaihtoehto. Jos taas halutaan säästää rahaa, liikkua ympäristöystävällisesti ja saada hyötyliikuntaa, polkupyörä on parempi valinta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"Kunhan muistaa, että tuo tekoäly on patologinen valehtelija ja huijari ja sen puheisiin luottaa vain idiootit."
Nyt taas tämä essonbarin juntti vetää pakkoänkyröintinsä niin yli. Sulle nauraa kaikki.
Tässä tekoälyn vastaus kun googlaa.
"Miksi auto on parempi kuin polkupyörä"Tekoäly tuottaa sellaisia tuloksia mitä itse siihen kirjoittaa ja se on miellyttämisen ammattilainen. AI on huijausta eikä siitä ikinä kannata maksaa euroakaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Autoa pidetään yleisesti ottaen parempana kuin polkupyörää monista syistä, kuten nopeuden, mukavuuden ja säänsuojan vuoksi. Auto mahdollistaa nopeamman liikkumisen pidemmillä matkoilla ja suojaa paremmin sääolosuhteilta, kuten sateelta ja kylmyydeltä. Lisäksi autossa on tilaa matkatavaroille ja mahdollista kuljettaa useampaa matkustajaa. Polkupyörä on kuitenkin edullisempi, ympäristöystävällisempi ja tarjoaa hyötyliikuntaa.
Auton edut:
Nopeus: Auto mahdollistaa nopeamman matkustamisen pidemmillä matkoilla verrattuna polkupyörään.
Säänsuoja: Auto suojaa kuljettajaa ja matkustajia sateelta, tuulelta ja kylmyydeltä.
Mukavuus: Auto tarjoaa mukavamman matkustuskokemuksen, erityisesti pidemmillä matkoilla.
Kuljetuskapasiteetti: Autoihin mahtuu enemmän matkatavaroita ja matkustajia kuin polkupyöriin.
Turvallisuus: Joissakin tapauksissa auto voi olla turvallisempi vaihtoehto, kuten huonolla säällä tai ruuhkaisilla teillä.
Polkupyörän edut:
Edullisuus:
Polkupyörän hankinta ja ylläpito ovat yleensä huomattavasti edullisempia kuin auton.
Ympäristöystävällisyys:
Polkupyöräily on päästötöntä liikkumista, mikä on ympäristön kannalta parempi vaihtoehto.
Terveyshyödyt:
Polkupyöräily tarjoaa hyötyliikuntaa, joka parantaa kuntoa ja terveyttä.
Liikkuvuus kaupunkiympäristössä:
Polkupyörä voi olla ketterämpi vaihtoehto kaupunkiympäristössä, jossa on paljon liikennettä.
Pysäköinti:
Polkupyörän pysäköinti on yleensä helpompaa ja edullisempaa kuin auton.
Johtopäätös:
Valinta auton ja polkupyörän välillä riippuu henkilökohtaisista tarpeista ja prioriteeteista. Jos tarvitaan nopeutta, mukavuutta ja kuljetuskapasiteettia, auto on parempi vaihtoehto. Jos taas halutaan säästää rahaa, liikkua ympäristöystävällisesti ja saada hyötyliikuntaa, polkupyörä on parempi valinta.Todistit tuolla yksinkertaisella tekstillä miten arvoton tekoäly ja mitä paskaa se lähinnä tuottaa.
Tekoäly ei ole euronkaan arvoinen joten siitä ei kannata maksaa euroakaan kuukaudessa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Todistit tuolla yksinkertaisella tekstillä miten arvoton tekoäly ja mitä paskaa se lähinnä tuottaa.
Tekoäly ei ole euronkaan arvoinen joten siitä ei kannata maksaa euroakaan kuukaudessa.Ja muuten, itse en ole koskaan mistään AI-sovelluksesta maksanut euroakaan enkä tule ikinä maksamaankaan.
- AnonyymiUUSI
Jokainen maalaisjärjellä varustettu näkee tekoälyn olevan oikeilla jäljillä.
Sensijaan tuo essonbaarin juntti on helppo sijoittaa osioon "patologinen valehtelija" ja "kerjään huomiota millä tahansa tavalla"- AnonyymiUUSI
Koska tekoäly on huijausta niin siihen ei ikinä elämässään kannata maksaa euroakaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663422Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463242Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1423048- 502663
- 311983
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271870- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871545Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391421- 391350