Kun puhutaan Ruotsin tiestä, niin oikeastaan pitäisi puhua Suomen tiestä.
Suomessa on totuttu ajattelemaan, että maahanmuutto ei ole niin suuri asia kuin Ruotsissa. On kuviteltu, että Suomi mukamas jollakin tavalla seuraa Ruotsia, mutta sitä samaa ei Suomessa voi tapahtua. Mutta totuus on se, että Suomi on vielä haavoittuvampi yhteiskunta kuin Ruotsi.
Suomi on tarkasti ottaen paljon haavoittuvampi yhteiskunta kuin Ruotsi. Ruotsin poliittisessa kentässä ja mediamaailmassa on tapahtunut aivan radikaali muutos 2010-luvun psykoosivuosista. Jos ei osaa seurata ruotsalaista yhteiskuntakeskustelua, niin tämä asia jää varmasti huomiotta, mutta Ruotsi on säätänyt esimerkiksi viimeisen vuoden aikana monia sellaisia maahanmuuttoon liittyviä lakeja, jotka muutettuna Suomeen olisivat rasismia vihervassarien mielestä.
Se suurin ero on ”yhteiskuntakeskustelussa”. Ruotsissa on historiallisesti ollut vastavoimia radikaalifeminismille ja vasemmistoideologialle. Tämä vastavoima on nyt saanut ikään kuin koneen käyntiin ja se alkaa vaikuttamaan. Toki vieläkin on olemassa kaikkia aivan helvetin typerää vasemmistolaisuutta, mutta sen vaikutus ei ole enää niin suuri kuin takavuosien Ruotsin kommarivuosina.
Ja se merkittävin ero on siinä, että kun Ruotsissa massamaahanmuuttoa rakennettiin 30-40 vuotta, niin tämä sama kehitys on tapahtunut Suomessa ihan muutamassa vuodessa. Kukaan ei olisi uskonut vuonna 2010, että Espoo tai Vantaa on 2025 yksi suuri kehitysmaa. Edes 10 vuotta sitten sitä ei olisi uskottu. Mutta nyt tulijoita lappaa ikkunoista ja ovista ja se on naamioitu opiskelijoiksi tai työn perässä tulleiksi tulijoiksi.
Pajettimaat ovat nyt suuria tulomaita, mutta eivät ne poikkea mitenkään Afrikasta tai Lähi-idästä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Ja se merkittävin ero on siinä, että kun Ruotsissa massamaahanmuuttoa rakennettiin 30-40 vuotta, niin tämä sama kehitys on tapahtunut Suomessa ihan muutamassa vuodessa. "
Ja silti meni Ruotsissa pahasti pieleen, tosi pahasti...
Siellä on gettoja, joiden putsaaminen onnistuisi ehkä vain Ranskan muukalaislegioonalta, ilman turhia lässytyksiä...
Uskaltaako Vuosaareen enää mennä?
Lue Vuosaari FB -kyllä tapahtuu
Sanna Marinin hallituksen velka ja korkomenot
Marinin hallituskaudella (2019–2022) valtio otti uutta velkaa noin 44 miljardia euroa, ja korkomenoja kertyi yhteensä noin 3,724 miljardia euroa kyseisellä kaudella
Marinin hallitus otti enemmän velkaa kuin Katainen ja Sipilä yhteensä (~21+9 mrd).
Ja nykyhallitus vielä enemmän. Ja kaiken kurjistamisen takana väijyy "sakset".