PALESTIINAN tunnustaminen olisi vakava virhe ja terrorismin palkitsemista, sanoo Israelin Suomen-suurlähettiläs Boaz Rodkin HS:lle.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb kertoi viime torstaina olevansa valmis hyväksymään valtioneuvoston esityksen Palestiinan valtion tunnustamisesta, jos hän sellaisen esityksen valtioneuvostolta saa. Perjantaina pääministeri Petteri Orpo (kok) taas sanoi, että hallitus ei juuri nyt valmistele esitystä Palestiinan tunnustamisesta.
Orpo toisti, että Suomi jatkaa kahden valtion mallia kohti kulkevaa prosessia.
Rodkinin mukaan Hamas riemuitsee, jos Suomi tai muut valtiot tunnustaisivat Palestiinan. Hänen mukaansa esimerkiksi Espanjan, Slovenian ja Norjan aikaisemmat tunnustukset eivät edistäneet rauhaa.
”Päinvastoin, tämä vain rohkaisee palestiinalaisia jatkamaan taisteluaan sodassa Israelia vastaan. Hamas vaatii Israelin valtion tuhoamista. Jos he pysyvät vallassa, he tekevät kaikkensa toistaakseen lokakuun seitsemännen päivän julmuudet.”
Terrorijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin 7. lokakuuta 2023 surmaten yli 1 200 ihmistä. Hamas otti myös panttivankeja Gazaan. Sen jälkeisissä Israelin hyökkäyksissä Gazaan on joiden arvioiden mukaan kuollut yli 60 000 ihmistä.
Rodkinin mukaan Israelilla on sodassa kaksi päätavoitetta: kaikkien panttivankien vapauttaminen ja sen varmistaminen, että lokakuun seitsemännen päivän kaltainen terrori-isku ei toistu.
ISRAELIN on uutisoitu estävän humanitaarisen avun pääsy Gazaan. Lisäksi on kerrottu, että maan sotilaat ovat ampuneet apua hakeneita siviilejä.
Rodkin sanoo, että Israel toimittaa yhdessä kansainvälisen yhteisön kanssa apua Gazan alueelle, mutta Hamas ryöstää avustuskuljetuksia. Jotkut heistä ampuvat avun tarpeessa olevia ihmisiä, Rodkin lisää.
”Israel ei ammu tarkoituksella viattomia ihmisiä, jotka etsivät humanitaarista apua.”
Yhdysvaltalaislehti The New York Timesin mukaan Israelin asevoimilla ei ole todisteita siitä, että Gazaan toimitettu humanitaarinen apu olisi päätynyt järjestelmällisesti äärijärjestö Hamasille. Pienempien järjestöjen kuljetuksia Hamas on kuitenkin ryöstänyt.
Lukuisat tahot ovat syyttäneet Israelia sotarikoksista ja kansanmurhasta. Kun esimerkiksi BBC:n toimittaja kysyi ulkoministeri Elina Valtoselta (kok) Gazan aliravitsemuksesta ja nälästä, vastasi Valtonen sanomalla: ”Jos tämä ei ole sotarikos, en tiedä mikä on.”
Rodkin on eri mieltä.
”Israel ei tee sotarikoksia Gazassa. Mitä tahansa Israel tekee, se on kansainvälisen oikeuden mukaista. Mitä tahansa teemme seuraavaksi, jatkamme kansainvälisen oikeuden noudattamista. Me käymme puolustussotaa.”
Ovatko Israelin toimet oikeutettuja?
”Kyllä, ehdottomasti. Käymme puolustussotaa.”
Rodkinin mukaan Israel jatkaa sotaa kunnes kaikki panttivangit vapautetaan ja Hamas luopuu vallastaan Gazassa.
Aiemmin uutisoitiin Israelin aikeista ottaa koko Gazan kaistale haltuunsa ja pakkosiirtää gazalaisväestö. Rodkin kuitenkin painottaa, että Israel tavoittelee panttivankien vapauttamista ja Hamasin syrjäyttämistä.
”Kyse ei ole siirtokuntien rakentamisesta tai Gazan kaistan liittämisestä. Ideana on demilitarisoida Gaza, jotta se ei muodostaisi uhkaa Israelin valtiolle.”
Tavoite ei ole siirtää gazalaisväestöä?
”Ei, emme puhu [väestön] uudelleensijoittamisesta. Tietenkin sodan seurauksena on joskus pakolaisia ja ihmisiä lähtee. Jos he haluavat tehdä niin, he voivat lähteä naapurimaihin tai muihin kohteisiin.”
”Emme pakota väkisin kansaa lähtemään Gazan kaistalta.”
Eli gazalaiset saavat jäädä alueelle?
”Jos he haluavat tehdä niin, ja tietenkin elää rauhanomaisessa rinnakkaiselossa naapureidensa kanssa, jotka ovat me, eli Israel.”
Onko Israel sitoutunut kahden valtion malliin?
”Israel on sitoutunut rauhanomaiseen rinnakkaiseloon naapuriensa kanssa.”
JOTKIN EU:n jäsenmaat ovat vaatineet Israelin ja EU:n välisen assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä. Se olisi Rodkinin mukaan myös terrorismin palkitsemista.
Hänen mukaansa Suomen ja Israelin suhteet ovat hyvät, vaikka maat eivät ole kaikesta samaa mieltä. Kun Norja, Espanja ja Irlanti tunnustivat Palestiinan toukokuussa, Israel veti suurlähettiläänsä maista pois.
Miten Israel vastaisi, jos Suomi tunnustaisi Palestiinan vaikkapa syyskuun YK:n yleiskokouksessa?
”En voi ottaa kantaa skenaarioihin tästä syyskuuhun asti. Paljon voi tapahtua.”
Rodkinin mukaan Euroopan maiden pitäisi painostaa Hamasia vapauttamaan panttivangit.
Suomi on tilannut Israelilta Daavidin Linko -ilmatorjuntajärjestelmän, jonka hinta on 316 miljoonaa euroa. Kauppaan sisältyy myös 213 miljoonan euron optio. Pääministeri Orpo kertoi kesällä, että hän ei näe perusteltuna uusien asekauppojen tekemistä Israelin kanssa.
Voisiko Palestiinan tunnustaminen vaikuttaa asekauppaan?
”Mielestäni [tunnustamis] päätöksellä ei pitäisi olla seurauksia. Mutta jos päätös tehtäisiin, se saisi kiitosta terroristijärjestö Hamasilta ja sen edustajilta sekä Iranin edustajilta.”
Israelin Suomen suurlähettiläs kommentoi Palestiinan tunnustamista
179
1063
Vastaukset
- Anonyymi
jatkuu..,
Voisiko Palestiinan tunnustaminen vaikuttaa asekauppaan?
”Mielestäni [tunnustamis] päätöksellä ei pitäisi olla seurauksia. Mutta jos päätös tehtäisiin, se saisi kiitosta terroristijärjestö Hamasilta ja sen edustajilta sekä Iranin edustajilta.”
Voisiko Palestiinan tunnustaminen tai Suomen Lähi-idän politiikka estää tulevia asekauppoja?
”Nykyään on hyvin vaikeaa ennustaa tulevaisuutta. Tilanteet muuttuvat Lähi-idässä päivittäin. On hyvin vaikea ennustaa, mitä tapahtuu parin kuukauden sisällä.”
Eli, voisiko Palestiinan tunnustaminen vaikuttaa Suomen ja Israelin asekauppoihin tulevaisuudessa?
”Toivon totisesti, että Suomi ei tunnustaisi Palestiinaa Lähi-idän nykyisessä tilanteessa.”
Selvennän vielä, voiko Suomen Lähi-idän politiikka vaikuttaa asekauppoihin?
”Pyydät minua ennustamaan tulevaisuutta. On hyvin vaikea sanoa. Asevoimiemme välit ovat hyvät. Vierailuja ja kokouksia on koko ajan, mikä on tietysti tärkeää. Voimme oppia paljon toistemme kokemuksista ja luulen, että teemme sitä tällä hetkellä sekä olen varma, että teemme niin myös tulevaisuudessa.”
-HS-- Anonyymi
Nyt on asiaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on asiaa!
Ai, että nyt kelpaa valtamedian artikkeli?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19035049/hs-hamasin-sanomat
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18579946/miksi-suomalainen-valtamedia-vaaristelee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai, että nyt kelpaa valtamedian artikkeli?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19035049/hs-hamasin-sanomat
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18579946/miksi-suomalainen-valtamedia-vaaristeleeHamasin Sanomat taipui painostuksen alla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamasin Sanomat taipui painostuksen alla.
Kuka painosta ja miten?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka painosta ja miten?
Monet lukijat. Palaute yksipuolisesta uutisoinnista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet lukijat. Palaute yksipuolisesta uutisoinnista.
Minäkin tein niin !
- Anonyymi
Suomen on ostettava parasta mahdollista ohjustorjuntaa, eikä mitään seulaa, pelkän poliittisten syiden takia. Myös drooni tuotanto on aloitettava. Myös pienikaliperisia, sulkutuleen sopivia it tykkejä kehitettävä drooni parvien tuhoamiseen. Suomen on toimittava Israelin parhaaksi, islamin terrorismia vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka painosta ja miten?
HS:stä sen yksipuolisten näkökulmien ja misinformaation vuoksi luopuneet ex-tilaajat ja muut kriitikot.
- Anonyymi
Arvostan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on asiaa!
Kerrankin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HS:stä sen yksipuolisten näkökulmien ja misinformaation vuoksi luopuneet ex-tilaajat ja muut kriitikot.
Vasemmiston ääni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet lukijat. Palaute yksipuolisesta uutisoinnista.
Kyllä!
- Anonyymi
Kiitos kun jaoit.
- Anonyymi
Kiitos!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamasin Sanomat taipui painostuksen alla.
Hyvä!
- Anonyymi
Hyvä, kiitos.
- Anonyymi
Hyvät faktat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet lukijat. Palaute yksipuolisesta uutisoinnista.
Minäkin olen antanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on asiaa!
Kerrankin Hesarissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on asiaa!
Tosiasiaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on asiaa!
Todellakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on asiaa!
Eikä median löpinää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmiston ääni.
Kuvottava ääni.
- Anonyymi
Kyllähän se terroristivaltio-Israelia kiukuttaa kun koko joukko suuria länsimaitakin aikoo tunnustaa Palestiinan valtion, sillä Israelin fasistihallinnon tavoitehan on ryöstää kaikki palestiinalaisten maat ja heidän kotinsa ja ajaa siten palestiinalaiset kokonaan pois omista kodeistaan ja mailtaan.
Silkkaa terrorismia ja rikoksia rikosten perään Israelin fasistihallinnolta.- Anonyymi
Hamas on terroristijärjestö.
- Anonyymi
Tuon tason disinformaatiota päätit sitten tuottaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamas on terroristijärjestö.
Niin on, ja Israelin hallitus on myös terroristijärjestö, jota johtaa sotarikollinen! Palestiinan tunnistamatta jättäminen palkitsee Israelin tertoriteot.
- Anonyymi
Voi kuinka omituista keskustelua jakaa Israel "pienen pieni maa" vain 22072 neliökilometrin kokoinen.
Pieni Suomikin on 15 kertaa suurempi kuin Israel.
- Anonyymi
Sionistien kanssa ei pidä veljeillä. Älä tartu sellaisen käteen, se ei ole ystävän käsi.
- Anonyymi
Sinä oletkin Hamasin miehiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä oletkin Hamasin miehiä.
Olet näköjään itse marksilainen dialeliktikko. Eli et ymmärrä ,että voi olla muutakin kuin pelkkiä vastakohtia. En hyväksy terroria miltään taholta en Israelin enkä Hamasin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet näköjään itse marksilainen dialeliktikko. Eli et ymmärrä ,että voi olla muutakin kuin pelkkiä vastakohtia. En hyväksy terroria miltään taholta en Israelin enkä Hamasin.
Puolustus sota ei ole terrorismia. Iran jäi kiinni lännen terrorismin suunnitekusta. Mitä pahaa me, lännen siviilit olemme tehneet, että Iran alkaisi tappaa lapsiamme ?
"Let me remind you that we follow a savior who was born under occupation, displaced as a refugee and executed by an empire."
Munther Isaac: Church Response to Genocide: https://www.youtube.com/watch?v=q5OaovFKn-E- Anonyymi
Toisaalta, Palestiinan tunnustaminen tarkoittaisi sitä, että Suomi ei hyväksy Israelin tällä hetkellä suorittamaa kansanmurhaa.
- Anonyymi
Ei sellaista ole olemassakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sellaista ole olemassakaan.
Omassa mielikuvituksessasi Israel on kukkaisvaltio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omassa mielikuvituksessasi Israel on kukkaisvaltio.
Helvetin juutalaiset. Johdossa joku saatanan hörökorvainen kasaari.
Kansanmurhaa ei ole vielä todettu tapahtuneen. Kansamurhalle on tietyt kriteerit, jotka tulee täyttyä ennen kuin kansanmurhasta voi puhua.
Esim. Liittoumat tekivät raskaita pommituksia Saksaan viimesodan lopulla tuhotakseen natsit. Siinä sivussa kuoli miljoonia siviilejä. mutta tuskin kellään tuli mieleen alkaa syyttämään liittoumaa kansanmurhasta. Samasta on nytkin kysymys Israel yrittää tuhota terroristijärjestö Hamasin sen useiden vuosien aikana tehdyistä terrori-iskuista Israelin siviilikohteisiin. Siinä sodassa kaikista Israelin varoitus ja poistumiskäskyistä huolimatta siviilejä kuolee, mutta se ei ole Israelin tarkoitus vaan tuhota terroristijärjestö Hamas.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omassa mielikuvituksessasi Israel on kukkaisvaltio.
Se on sun väite, yhtä absurdeja kuin 'kansanmurha, palestiinan miehitys, laittomat siirtokunnat yms.' Sekä YK että EU ovat painostamassa ja tuomitsemassa vain Israelia mutta ei sanaakaan, kritiikistä nyt puhumattakaan, islamin suuntaan. Gazalaisista majoriteetti on oikeauskoisia ja hurskaita muslimeja ja toteuttavat islamia koko elämällään.
Muslimien jumala, se Allah, kirosi juutalaiset apinoiksi ja koiriksi sekä langetti Fatwan, kuolemantuomion, juutalaisten päälle. Ne muslimi palestiinalaiset toteuttavat jumalansa tahtoa, apinat ja koirat on tapettava. Jokainen, riippumatta siitä ovatko he oikeistolaisia, vasemmistolaisia tai siltä väliltä, palestiinalaisten puolella tai vastaan ovat kuoleman omia. Hamas on islamisti organisaatio, sen hallinnassa on mm. Gazan media, UNRWA.
Hamas 'press' propagandaa toimittaa al-Jazeeran kaikukammioon jota lähes kaikki uutistoimistot toistaa, meillä YLE, HS, verkkomediat ja iltapäivälehdet ja jos menet niiden debattipalstoille ja kirjotat vastalauseen niin sensuuriin menee ja saat vielä bannit. Se joka hallitsee mediaa, se hallitsee kansaa, mutta ei kaikkia, enemmistö kansan tuesta 'palestiinan tunnustamiselle' riittää ja on melko varmaa että hallitus taipuu tekeen siitä esityksen jonka presidentti Stubb vahvistaa ja Suomi sitten tunnustaa 'palestiinan' verukkeena väitetty 'palestiinalaisten kansanmurha' sekä se että vasemmisto kannattaa yhdenvaltion ratkaisua, eikä se ole Israel, Suomi siirtyy historian vasemmalle puolelle ehkä jo tämän vuoden puolella.
- Anonyymi
Terroriteot ei toistu kun muistaa vartioida rajojaan.
Ei siihen kansanmurhaa tarvita.- Anonyymi
Hamasin tarkotus on tuhota Israel ja juutalaiset. Lukee heidän peruskirjassaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamasin tarkotus on tuhota Israel ja juutalaiset. Lukee heidän peruskirjassaan.
Sionistijuutalaiset ovat tehneet identiteettikaappauksen pitämällä itseään israelilaisina ja nimenneet valtiona Israeliksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sionistijuutalaiset ovat tehneet identiteettikaappauksen pitämällä itseään israelilaisina ja nimenneet valtiona Israeliksi.
Ihan normaalia, vai oletko sinä somali?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan normaalia, vai oletko sinä somali?
Voitko väittää vastaan. Odotan asiallista vastausta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sionistijuutalaiset ovat tehneet identiteettikaappauksen pitämällä itseään israelilaisina ja nimenneet valtiona Israeliksi.
Sionistien tavoitteena on tuhota kaikki mikä ei sovi heidän suunnitelmaansa. Tämän on todennut Theodor Herzl itse pamfletissaan Der Judenstaat (suom. Juutalaisvaltio).
- Anonyymi
Olisi mietittävä Israelin tunnustamisen poisvetämistä. Voiko moinen gansteriporukka olla oikeutettu valtioon. Oli virhe tunnustaa Israel.
- Anonyymi
Höpöhöpö! Myös Iranin, Jordanian,Syyrian jne… Olet islamisti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö! Myös Iranin, Jordanian,Syyrian jne… Olet islamisti?
Onko nuo mainitsemasi valtiot ryöstämässä maa-alueita muilta kuten Israel tekee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko nuo mainitsemasi valtiot ryöstämässä maa-alueita muilta kuten Israel tekee?
Kerrotko mitä maa-alueita on ryöstänyt ja keneltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko nuo mainitsemasi valtiot ryöstämässä maa-alueita muilta kuten Israel tekee?
Mikä olisi sukupuolivähemmistön kohtalo tuossa virtuaalivaltiossa?
Yleensä muslimimaissa heidät teloitetaan. Monet ovat paenneet Israelin puolelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä olisi sukupuolivähemmistön kohtalo tuossa virtuaalivaltiossa?
Yleensä muslimimaissa heidät teloitetaan. Monet ovat paenneet Israelin puolelle.Sama kuin sharislaissa yleensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko mitä maa-alueita on ryöstänyt ja keneltä.
Mikäpä kertoessa. Israelilaiset siirtokunnat poisajettujen palestiinalaisten asuinsijoille kertovat omaa kieltään. Vuosikymmenten ajan tapahtunutta.Nytkin odottavat kieli vyön alla uusia siirtokunta-alueita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäpä kertoessa. Israelilaiset siirtokunnat poisajettujen palestiinalaisten asuinsijoille kertovat omaa kieltään. Vuosikymmenten ajan tapahtunutta.Nytkin odottavat kieli vyön alla uusia siirtokunta-alueita.
Miten niin ryöstetty? Koko Länsirantahan on Israelille annettu alue ja Jordanin YK on antanut palestiinalaisille. Vahinko vaan että Jordanian hallinto ei hyväksy enää palestiinalaisia alueelleen koska alkoivat terrorin aikoinaan ja ajettiin pois.

Mikä YK on jakamaan alueita ja ajamaan alkuperäisiä asukkaita pois? Maahantunkeutujille kaiken maailman sakeille annettiin noin vain alueita.
Muuten, mitäs muuta Jerusalemiin kuuluu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö! Myös Iranin, Jordanian,Syyrian jne… Olet islamisti?
Oletko marxilainen dialektikko. Eli jos et ole 100% puolella, olet vastaleirissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä YK on jakamaan alueita ja ajamaan alkuperäisiä asukkaita pois? Maahantunkeutujille kaiken maailman sakeille annettiin noin vain alueita.
Muuten, mitäs muuta Jerusalemiin kuuluu?No YK eli kaikki maailman valtiot myönsivät Länsirannan Israelille ja koko Jordanian palestiinalaiset.
Eikä Israel ole ajanut palestiinalaisia pois kodeistaan vaan arabimaat hyökätessään Israeliin kehoitti arabeja hylkäämään kotinsa pois sodan jaloista lupaamalla että saavat hetimiten palata kun Israel on tuhottu. No se arabien lupaus ei sitten pitänytkään vaan hävisivät sodan eivätkä palestiinalaiset uskaltaneet palata Israeliin. Osa uskalsi palata ja nyt elävät Israelissa ja rakentavat Israelin valtiota jopa puolustusvoimissa. Olisi kannattanut muutkin palestiinalaiset hetimiten palata koteihinsa mutta arabit tarvitsivat Israelin vastaista propaganda-aineistoa ja siksi rakensivat leirinsä palestiinalaisille ja estivät palaamisen Israeliin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäpä kertoessa. Israelilaiset siirtokunnat poisajettujen palestiinalaisten asuinsijoille kertovat omaa kieltään. Vuosikymmenten ajan tapahtunutta.Nytkin odottavat kieli vyön alla uusia siirtokunta-alueita.
Jumala antoi lähes koko lähi-idän israellle. Nyt Ismaelilaiset omivat Jumalan Israelille antamia maita.

Jokin aika sitten uutisissa näytettiin juutalaisia jotka jo varasivat itselleen alueita Gazasta. Ihan tavallisen näköisiä jutikoita eikä mitään sotilaita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokin aika sitten uutisissa näytettiin juutalaisia jotka jo varasivat itselleen alueita Gazasta. Ihan tavallisen näköisiä jutikoita eikä mitään sotilaita.
Itsekkäitä tyyppejä,maavarkaita.

Israeliiteiksi tekeytyvät juutalaiset omivat alueita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No YK eli kaikki maailman valtiot myönsivät Länsirannan Israelille ja koko Jordanian palestiinalaiset.
Eikä Israel ole ajanut palestiinalaisia pois kodeistaan vaan arabimaat hyökätessään Israeliin kehoitti arabeja hylkäämään kotinsa pois sodan jaloista lupaamalla että saavat hetimiten palata kun Israel on tuhottu. No se arabien lupaus ei sitten pitänytkään vaan hävisivät sodan eivätkä palestiinalaiset uskaltaneet palata Israeliin. Osa uskalsi palata ja nyt elävät Israelissa ja rakentavat Israelin valtiota jopa puolustusvoimissa. Olisi kannattanut muutkin palestiinalaiset hetimiten palata koteihinsa mutta arabit tarvitsivat Israelin vastaista propaganda-aineistoa ja siksi rakensivat leirinsä palestiinalaisille ja estivät palaamisen Israeliin.Juutalaisomisteisen Palestiinan jako Kansainliiton päätöksellä 24.07.1922:
https://static-cdn.toi-media.com/blogs/uploads/2020/05/Map-of-the-partition-of-Trans-Jordan.jpg
Israel itsenäistyi 14.5.1948 ja viisi arabimaata hyökkäsi valloittamaan Israelin maan islamille mutta israelilaisten sitkeä vastarinta rajoitti muslimien maanvalloituksen. Jordania valloitti ja miehitti laittomasti Juudean ja Samarian, Israelin historialliset maakunnat, ja liitti ne omaan tonttiin sekä vaihtoi niiden nimet 'länsirannaksi' ja teki täydellisen kansanmurhan, etnisen puhdistuksen, räjäytti yli 50 synagogaa ja juutalaisten ikivanhojen hautausmaitten hautakivet sepeliksi murskattuna tien pohjiksi.
Egypti miehitti Gazan, Golan jäi Syyrian miehittämäksi. Israelin maakuntien arabien laiton miehitys kesti 19 vuotta vuoden 1967 Kuudenpäivän sotaan asti. Tämän sodan tulos oli että Israelin maakuntien arabien laittomat miehitykset päätyivät takaisin oikealle maanomistajalle. Israel valloitti Egyptiltä Siinain mutta ei miehittänyt sitä vaan vaihtoi sen rauhansopimukseen Egyptin kanssa. Tässä tapauksessa alueluovutus toi rauhan.
Israel teki alueluovutuksia painostuksen alaisena kun oli Osloa ja Tiekarttaa puheella "Land for Peace" ja Israel joutui luovuttamaan Gazan viholliselleen 2005 ja veti israelilaiset pois luovutetusta maakunnastaan mutta jätti kasvihuoneensa, avomaan viljelyksensä yms. viholliselle. Hamas pääsi puikkoihin ja lennätti al-Fatahin jäseniä kerrostalojen huipuilta tonttiin, seuraavaksi se tuhosi kaikki israelilaisten rakentaman infran, kasvihuoneet yms. Gazasta tuli elintarvikkeiden viejästä sen tuojaksi, Hamasin mukaan siionistien rakentamalla infralla ei ole sijaa islamilaisessa 'palestiina' kalifaatissa.
Hamas aloitti YKn ja kv. avun ja rahoituksen turvin rakentamaan metroa Gazan alle, sekä aloitti Qassam raketti tuotannon toimitettavaksi tilaamatta ilmateitse Israeliin. Slogan "Land for Peace" vaihtui "from River to the Sea" joka kulminoitui 07.10.2023 Israelin suurimpaan pyhään Yom Kippur jota sotilaat pääsi viettämään. Mossad ja Shin Beth saivat nuuskittua Hamas/Teheran/Moskovan suunnitelman ja varoittivat hallitusta tästä uhasta, historialla on taipumusta toistaa itseään eikä Israelin hallitus uskonut. Edellisen kerran 1972 Yom Kippur sota yllätti Israelin kun Golda Meir ei uskonut arabien hyökkäävän koska katsoi arabien saaneen sen verran takkiinsa Kuudenpäivän sodassa ettei ne arabit hyökkää näin pian sen jälkeen.
Tähän ollaan sitten tultu, Israelin on purettava Hamasin rakentama infra ja palautettava Gazan maakunta takaisin. YK ja EU vastustavat jyrkästi Hamasin syrjäyttämistä sekä Gazan palauttamisen takaisin Israelille osana heidän 'rauhanprosessia' jonka lopputulema on jatkuva Hamasin aloittama Gazan sota.
"The truth is that Jordan is Palestine and Palestine is Jordan"
King Hussein I of Jordan in a newspaper interview November 26.1981.
Järjekevästi ajatellen palestiinalaiset kuuluvat Palestiinalaisvaltioon sen kansalaisina, Suomi on jo tunnustanut Palestiinan kertaalleen, montakohan kertaa sekin nyt pitäisi tunnustaa. Eikö se yksikin kerta piisaa kun vasemmistolaiset pitää sen tunnustamisesta niin hysteeristä älämölöä. Kysymys on sitoutuminen juutalaisten kansanmurhaan ja Israelin valtion poisto kartalta, muuta funktiota 'palestiinan tunnustamisella' ei ole. Miksi vasemmistolaiset ovat sitoutuneet juutalaisten kansanmurhaan yhtä tiukasti kuin natsitkin -30 luvun Saksassa. Siihen ei mitään järkevää syytä ole, tää on kyllä nyt henkimaailman juttu, natseilla, vasemmistolaisilla ja muslimeilla täytyy olla sama jumala, se Allah. Muutakaan selitystä heidän irrationaaliseen agendaansa ei hakemallakaan löydy.
- Anonyymi
Hyvä kun sanoi suoraan.
- Anonyymi
Palestiinan tunnustaminen vaikuttaisi ilmanmuuta asekauppaan Israelin kanssa, koska Israelin valtiota ei enää edes olisi.
- Anonyymi
Mitä tekemistä vain jonkin Gazan alueen tunnustamisella Palestiinaksi olisi Israelin asekaupan kanssa?! Tämä on haastattelijan kysymysten juoni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tekemistä vain jonkin Gazan alueen tunnustamisella Palestiinaksi olisi Israelin asekaupan kanssa?! Tämä on haastattelijan kysymysten juoni.
Palestiinan tunnustaminen ei tuo ruokaa nälkäisille, tunnustamista kun ei voi syödä, mutta Hamasin antautuminen toisi ruokaa, sillä Israelin ja USAn tuella Gazaan suorastaan virtaisi avustusmassoja.
- Anonyymi
Ylen pitäisi tehdä sama
- Anonyymi
Mikähän siinä on, jos sanon, että tämä sota loppuu yhden valtion malliin, jonka valtion nimi on Palestiina, niin joka kerta kommenttini poistetaan. Aina vain lähemmäksi mennään, mutta miten saadaan muka Netanjahu mukaan - on mysteeri.
"3.8. 0:53
Trumpin erikoislähettiläs: ”Se tarkoittaa käytännössä loppua sodalle”
Yhdysvaltain Lähi-idän erikoislähettiläs Steve Witkoff sanoi Hamasin panttivankina pitämien ihmisten perheille, että hän työstää Israelin hallinnon kanssa suunnitelmaa Gazan sodan päättämiseksi. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Witkoff puhui panttivankien perheille lauantaina Tel Avivissa. Hän vierailee Israelissa, jossa paine maan hallintoa kohtaan kasvaa Gazan jatkuvasti huonontuvien elinolosuhteiden vuoksi sekä siksi, etteivät neuvottelut panttivankien vapauttamisesta ole edenneet.
Witkoff puhuu Reutersin tarkastamalla tallenteella ”erittäin hyvästä suunnitelmasta”.
– Meillä on erittäin, erittäin hyvä suunnitelma, jota työstämme yhdessä Israelin hallinnon, pääministeri Benjamin Netanjahun kanssa [––] Gazan jälleenrakentamiseksi, Witkoff sanoo tallenteella.
– Se tarkoittaa käytännössä loppua sodalle.
Witkoff sanoi perheille, että Hamas on valmis luopumaan aseista sodan päättämiseksi.
Reutersin mukaan Hamas on vastannut, ettei se lopeta ”aseellista vastarintaa” ellei perusteta ”itsenäistä, täysin suvereenia Palestiinan valtiota, jonka pääkaupunki on Jerusalem”.
Valkoinen talo ei vastannut Reutersin kommenttipyyntöön."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/41ddbfe9-c519-49e8-a275-e176f21819c7
Ei tässä ole vaihtoehtoja edes.- Anonyymi
Mutta mikä salaisuus sisältyy nyt perustettavaan Palestiinan valtioon ja juutalaisten yksinoikeudesta luopumiseen, että tämän ääneen sanomalla on joku nettikirjoittaja kuin pommin päällä?! Lopettakaa minun sensurointini! Ja sama koskee, kun laitan totuuksia Jeesuksen opetuksista.

Tätä samaahan edellä urkkii HS toimittaja asukauppanimellä. Helvetti, kun te litteäpäät mielipiteinenne hölisette niin, että on sitten asia kuin asia, niin joka kerta totuudet hukkuu.

Lopputulos on varma - yhden valtion malli, mutta minkä vaaran tuo nyt aiheuttaa, on epäselvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopputulos on varma - yhden valtion malli, mutta minkä vaaran tuo nyt aiheuttaa, on epäselvää.
Se mitä nyt historiallisesti juutalaisista tiedetään, niin on vain yksi vaihtoehto . Tosin täällä pidetään kyllä nyt huoli, ettei ne historialliset totuudet pysy näkyvissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se mitä nyt historiallisesti juutalaisista tiedetään, niin on vain yksi vaihtoehto . Tosin täällä pidetään kyllä nyt huoli, ettei ne historialliset totuudet pysy näkyvissä.
Todennäköisesti juuri siitä syystä, että elämme hyvin vaarallisia aikoja.
- Anonyymi
Israelin tunnustaminen oli suurin virhe. Laittomasti perustettu toisten maalle!
- Anonyymi
Olen myös miettinyt, että miltä tasolta ihmiskunta tulee koskaan tulevaisuudessa löytämään anteeksiantoa historialleen, joka ei ole vain natsi-Saksa, vaan se kaikki totuus minkä se sisältää 2000 vuoden juutalaishuijauksen ajalta seurauksineen, jonka pahuus Ilmestyskirjan mukaan yltää taivaaseen asti, ja josta on löydetty se kaikki veri, mikä koskaan on maanpäällä vuodatettu . Te ette tänä päivänä pysty edes ymmärtämään, että miten jättimittavasta asiasta historiallisesti edes on - ja tulee olemaan - å kyse.
- Anonyymi
Israelilla on monia perusteita olemassaololleen valtiona. Sen oikeus perustaa valtio Lähi-itään nykyiselle alueelle liittyy historiallisesti ja uskonnollisesti sen yhteyteen alueeseen, kansainvälisten sopimusten ja tunnustuksen kautta. Israelin olemassaolo on pohjimmiltaan osa laajempaa kansainvälistä ja oikeudellista kehystä, joka antaa sille oikeuden elää itsenäisenä valtiona.
Antisemitismi on kasvanut viime vuosinakin voimakkaasti. Juutalaiset ansaitsivat turvakseen oman valtion, viimeistään holokaustin jälkeen, mielummin jo aiemmin, niin olisi siltäkin Saatanan operaatiolta säästytty. - Anonyymi
Geneettinen sekapulju julistautui olevansa muinaisten hebrealaisten puhtaita perillisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Geneettinen sekapulju julistautui olevansa muinaisten hebrealaisten puhtaita perillisiä.
Tuo Ei PIDÄ PAIKKAAMSA:
"Israelin tunnustaminen oli suurin virhe. Laittomasti perustettu toisten maalle!"
Turkki, joka omisti tuon alueen, LUOPUI siitä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Kansainliitto otti sen hallintaansa ja luovutti Englannille mandaatiksi.
Kansainliitto jakoi alueen kahtia, 2/3 arabeille, 1/3 juutalaisille.
Tuo arabelille annettu osa julistaui itsenäiseksi Jordaniaksi 1946.
Israel julistautui itsenäiseksi 1948, kun Englanti päätti vetäytyä alueelta, joten Kansainliiton tahto toteutui. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo Ei PIDÄ PAIKKAAMSA:
"Israelin tunnustaminen oli suurin virhe. Laittomasti perustettu toisten maalle!"
Turkki, joka omisti tuon alueen, LUOPUI siitä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Kansainliitto otti sen hallintaansa ja luovutti Englannille mandaatiksi.
Kansainliitto jakoi alueen kahtia, 2/3 arabeille, 1/3 juutalaisille.
Tuo arabelille annettu osa julistaui itsenäiseksi Jordaniaksi 1946.
Israel julistautui itsenäiseksi 1948, kun Englanti päätti vetäytyä alueelta, joten Kansainliiton tahto toteutui.Millä oikeudella juutalaisille annettiin kuutiometriäkään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelilla on monia perusteita olemassaololleen valtiona. Sen oikeus perustaa valtio Lähi-itään nykyiselle alueelle liittyy historiallisesti ja uskonnollisesti sen yhteyteen alueeseen, kansainvälisten sopimusten ja tunnustuksen kautta. Israelin olemassaolo on pohjimmiltaan osa laajempaa kansainvälistä ja oikeudellista kehystä, joka antaa sille oikeuden elää itsenäisenä valtiona.
Antisemitismi on kasvanut viime vuosinakin voimakkaasti. Juutalaiset ansaitsivat turvakseen oman valtion, viimeistään holokaustin jälkeen, mielummin jo aiemmin, niin olisi siltäkin Saatanan operaatiolta säästytty.Sana antisemitismi tarkoittaa edelleenkin arabian kielen vastustamista - ja kuvastaa käyttäjänsä tyhmyyttä, joka ei ole vaivautunut edes tarkistamaan sanan etymologiaa.

Sana antisemitismi tarkoittaa edelleenkin arabian kielen vastustamista - ja kuvastaa käyttäjänsä tyhmyyttä, joka ei ole vaivautunut edes tarkistamaan sanan etymologiaa.
Ja lännessä sana antisemitismi tarkoittaa juutalaisten joukkomurhaa joko sanallisesti tai oikeasti tappamalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lännessä sana antisemitismi tarkoittaa juutalaisten joukkomurhaa joko sanallisesti tai oikeasti tappamalla.
Niin ja etymologia sanalle HOLOKAUSTI tulee Vanhasta testamentista ja tarkoittaa
KOKONAAN POLTETTUA UHRILAHJAA JUUTALAISTEN JUMALALLE. - Anonyymi
Ja näillä kokonaan poltetuilla UHREILLA juutalaiset saivat tuon alueen.
- Anonyymi
Onko mielestäsi oikein palkita 6 miljoonan ihmisen murhaamisesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko mielestäsi oikein palkita 6 miljoonan ihmisen murhaamisesta?
Antisemitismi sana kehitettiin holokaustia varten huijaamiseksi, että ihmiset luulisivat juutalaisia seemiläiseksi kansaksi, jolle Israelin Jumala olisi luvannut Palestiinan alueen. Juutalaisuudella ei ole mitään tekemistä genetiikan kanssa, kyseessä on vain uskonto.
Ja kaiken lisäksi Israelin Jumala sanoo uhraamista iljetykseksi, mistä tiedämme, ettei nimenomaan juutalaiduuden Jumala ole sama kuin Israelin Jumala! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antisemitismi sana kehitettiin holokaustia varten huijaamiseksi, että ihmiset luulisivat juutalaisia seemiläiseksi kansaksi, jolle Israelin Jumala olisi luvannut Palestiinan alueen. Juutalaisuudella ei ole mitään tekemistä genetiikan kanssa, kyseessä on vain uskonto.
Ja kaiken lisäksi Israelin Jumala sanoo uhraamista iljetykseksi, mistä tiedämme, ettei nimenomaan juutalaiduuden Jumala ole sama kuin Israelin Jumala!Ja vastaavasti Jeesus kristinuskossa on kuoliaaksi kidutettu uhri Israelin Jumalana, joka syödää uhrilahjaksi juutalaisuuden uhrikulttijumalalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä oikeudella juutalaisille annettiin kuutiometriäkään?
Sitä kyseli Hitlerkin! Teillä on samanlaiset aatteet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä kyseli Hitlerkin! Teillä on samanlaiset aatteet.
Hitler on hellarien suosikki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hitler on hellarien suosikki
Oli juutalaistenkin - suojelihan Mossad Hitleriä ja muita natseja Etelä-Amerikassa, niin pitkään kuin he sodan jälkeen vielä elivät. Valokuva-aineisto FBI:llakin on runsas Hitlerin petheestä ja maatilasta sieltä - satoja kuvia arkistossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli juutalaistenkin - suojelihan Mossad Hitleriä ja muita natseja Etelä-Amerikassa, niin pitkään kuin he sodan jälkeen vielä elivät. Valokuva-aineisto FBI:llakin on runsas Hitlerin petheestä ja maatilasta sieltä - satoja kuvia arkistossa.
Ilman Hitlerin toisen masilmansodan stunttaamista juutalaisilla ei olisi ollut 6 miljoonaa polttouhria jumalalleen, jonka he jo 1870-luvulta lehdissä ovat kertoneet tarvitsevansa oman valtion saamiseksi. Vanhat lehtiuutiset löytyvät googlaamalla.

Ja tämä operaatio tarvitsi sijaissyyllisiksi niin kristityt, mutta ennen kaikkea Martti Lutherin, joka yritti varoittaa juutalaisista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämä operaatio tarvitsi sijaissyyllisiksi niin kristityt, mutta ennen kaikkea Martti Lutherin, joka yritti varoittaa juutalaisista
Ja tätä kristinuskon perusoppia Saatanalla tarvittiin sitten juutalaisten avuksi jatkoon maailmanjohtajien kiristämiseen lopunkin maailman vallan saamiseksi palvelemaan lihalla synnin lakia.
Ja Paavali opetti:
7:15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan MITÄ VIHAAN, SITÄ TEEN. .. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan SITÄ PAHAA, MITÄ EN TAHDO, MINÄ TEEN.
Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista?Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN mielellä Jumalan lakia, mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA:"
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=roo&luku=7 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tätä kristinuskon perusoppia Saatanalla tarvittiin sitten juutalaisten avuksi jatkoon maailmanjohtajien kiristämiseen lopunkin maailman vallan saamiseksi palvelemaan lihalla synnin lakia.
Ja Paavali opetti:
7:15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan MITÄ VIHAAN, SITÄ TEEN. .. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan SITÄ PAHAA, MITÄ EN TAHDO, MINÄ TEEN.
Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista?Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN mielellä Jumalan lakia, mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA:"
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=roo&luku=7On syytä olettaa, että tämä ihmisille syötetty naiivi typeryys Raamatusta alkaa olla juuri kohta maalissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On syytä olettaa, että tämä ihmisille syötetty naiivi typeryys Raamatusta alkaa olla juuri kohta maalissa.
Maailman on aika herätä.
- Anonyymi
Aivan kuten niin moni muukin valtio, mukaan lukien Suomi. Suomella ei ole monopolia miehittämälleen maalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä oikeudella juutalaisille annettiin kuutiometriäkään?
Millä oikeudella muslimit ovat anastamassa toisten maita terrorilla, juutalaisilla on n.4000 vuoden historia takanaan Israelin maassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antisemitismi sana kehitettiin holokaustia varten huijaamiseksi, että ihmiset luulisivat juutalaisia seemiläiseksi kansaksi, jolle Israelin Jumala olisi luvannut Palestiinan alueen. Juutalaisuudella ei ole mitään tekemistä genetiikan kanssa, kyseessä on vain uskonto.
Ja kaiken lisäksi Israelin Jumala sanoo uhraamista iljetykseksi, mistä tiedämme, ettei nimenomaan juutalaiduuden Jumala ole sama kuin Israelin Jumala!Ketä sinä luulet huijaavasi antisemitistisellä propagandallasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä oikeudella muslimit ovat anastamassa toisten maita terrorilla, juutalaisilla on n.4000 vuoden historia takanaan Israelin maassa.
No kun ei ole samaa porukkaa, kun eli 4000 vuotta sitten. Ne ovat haudassa. Nykysakki on ties mitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli juutalaistenkin - suojelihan Mossad Hitleriä ja muita natseja Etelä-Amerikassa, niin pitkään kuin he sodan jälkeen vielä elivät. Valokuva-aineisto FBI:llakin on runsas Hitlerin petheestä ja maatilasta sieltä - satoja kuvia arkistossa.
Haavara-sopimus nat sien ja sionistien välillä on hyvä muistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä oikeudella juutalaisille annettiin kuutiometriäkään?
Ei edes annettu. YK ei antanut mitään muuta kuin suosituksen 181.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä oikeudella juutalaisille annettiin kuutiometriäkään?
Historiallisella oikeutuksella, mutta millä oikeudella muslimit ovat valloittamassa Israelin tonttia ja kansanmurhaamalla siitä sen alkuperäiskansan juutalaiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli juutalaistenkin - suojelihan Mossad Hitleriä ja muita natseja Etelä-Amerikassa, niin pitkään kuin he sodan jälkeen vielä elivät. Valokuva-aineisto FBI:llakin on runsas Hitlerin petheestä ja maatilasta sieltä - satoja kuvia arkistossa.
Suomalaiset vasemmistolaiset perustivat jihadisti järjestöt Israeliin tarkoituksena kansanmurhata siitä juutalaiset, ja tänään lahjoittaa veronmaksajien rahoista jihadisteille, Tuomioja maksoi Arafatile 100000mk juutalaisten tapporahaksi joskus -70 luvulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman Hitlerin toisen masilmansodan stunttaamista juutalaisilla ei olisi ollut 6 miljoonaa polttouhria jumalalleen, jonka he jo 1870-luvulta lehdissä ovat kertoneet tarvitsevansa oman valtion saamiseksi. Vanhat lehtiuutiset löytyvät googlaamalla.
6 miljoonaa kummitteli jo ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Israel voisikin pitkällä perinteellä mainostaa itseään: The land of 6 millions.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Historiallisella oikeutuksella, mutta millä oikeudella muslimit ovat valloittamassa Israelin tonttia ja kansanmurhaamalla siitä sen alkuperäiskansan juutalaiset.
4000 vuoden takaista historiallista oikeutta ei ole sekasakille, joka nyt kutsuu itseään israelilaisiksi.
- Anonyymi
Virhehän se ole vaan pelkästään vakavasti ja tietentahtoen tehty vahinko. Pyörällä voi kaatua vahingossa se ei ole virhe. Mission impossible eli itse itsensä tuhoova linkojärjestelmä sopisi Suomelle kuin nyrkki silmään.
- Anonyymi
Kerrankin haastattelivat oikeaa asiantuntijaa.
- Anonyymi
Totta: "Ei edes annettu. YK ei antanut mitään muuta kuin suosituksen 181.".
Mutta KANSAINLIITTO JAKOI tuon alueen kahteen osaan. 2/3 arabeilla, 1/3 juutalaisille ja VAHVISTI tämän jaon San Remon konfferensissa v 1922.
Se on Kanasainvälisen oikeuden mukaan ainoa virallinen jako. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta: "Ei edes annettu. YK ei antanut mitään muuta kuin suosituksen 181.".
Mutta KANSAINLIITTO JAKOI tuon alueen kahteen osaan. 2/3 arabeilla, 1/3 juutalaisille ja VAHVISTI tämän jaon San Remon konfferensissa v 1922.
Se on Kanasainvälisen oikeuden mukaan ainoa virallinen jako.Eikö Oslon sopimus myös jakanut länsirannan kolmeen osaan A, B. C alueeseen. A on palestiinalaisten aluetta, B yhteistä turvallisuus aluetta. ja C alue kuuluu Israelille, jota Israel nyt muka laittomasti miehittää, kun se päättää alkaa rakentamaan alueelleen asuntoja. https://youtu.be/-8C92z_NuH4?si=I7GOp0o3eKoRSZ2p
Palestiinalaiset ovat luvatta rakentaneet Israelin alueelle useita rakennuksia, mitä he eivät edes käytä, pelkästään Israelin kiusaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta: "Ei edes annettu. YK ei antanut mitään muuta kuin suosituksen 181.".
Mutta KANSAINLIITTO JAKOI tuon alueen kahteen osaan. 2/3 arabeilla, 1/3 juutalaisille ja VAHVISTI tämän jaon San Remon konfferensissa v 1922.
Se on Kanasainvälisen oikeuden mukaan ainoa virallinen jako.Tässä Kansainliiton jakopäätös:
https://static-cdn.toi-media.com/blogs/uploads/2020/05/Map-of-the-partition-of-Trans-Jordan.jpg
- Anonyymi
Ongelma on että arabit eivät ole halunneet juutalaisten paluuta omille mailleen. Arabeilla on kyllä alueella maata 99% käytössään mutta eivät edes yhtä prosenttia sallisi juutalaisille. Koska maailma on kyvytön ja haluton ratkaisemaan asiaa voimalla niin tässä tilanteessa olemme ja pysymme.
- Anonyymi
En kiistä.
- Anonyymi
Eihän kellekään lahjoitella maata, vaan se pitää tavalla tai toisella ansaita. Muutoin varmasti tulee ongelmia jos vaikka amerikassa palautettaisiin intiaanien maat.
- Anonyymi
Yleensä "ansaitseminen" on vallata, rosvota ja pakottaa aiemmin asunut väestö. Eipä ole oikeudenmukaisuuden kanssa mitään tekemistä. Orjuutus on ennemminkin hyvä termi.
- Anonyymi
Yksi hyvä puoli Israelin agressiosta on. Nyt voidaan puolueettomasti tarkastella juutalaisiin kohdistuvaa vastenmielisyyttä ja sen todellisia historiallisia syitä ilman propagantiivista antisemitismisyyttelyä ja tutkimuksen vaimentamista,koska holokausti.
- Anonyymi
Risto Huvilan hyvä ohjelma Palestiinan tunnustamisesta:
https://www.youtube.com/watch?v=Beq8JYilgCU
- Anonyymi
Hyvä!!!!
- Anonyymi
Turpa tukkoon ja ulos tästä maasta.
- Anonyymi
Senkun menet! Ei kukaan perään kysele!
Hyvä kun kysytään suoraan asianosaisilta eikä selitetä omia näkemyksiä.
- Anonyymi
Israel on rikollisvaltio, joka murhaa palestiinalaisia ja miehittää heidän maitaan.
https://yle.fi/a/74-20178511 - Anonyymi
Hyvä kun kysyivät.
- Anonyymi
Ainoa lukemisen arvoinen artikkeli vuosiin,
- Anonyymi
Tajuaakohan pro Juusola lainkaan karttaa? Jotenkin suomalaiset "asiantuntijat" ovat kovin yksisilmäisiä.
Tuo alue, jolle Israel aikoo rakentaa nuo uudet asunnot, kuuluvat ns C-vyöhykkeeseen, jossa Oslon sopimuksen mukaan Israelilla on TÄYSI hallintaoikeus. Myös RAKENNUSOIKEUS, vaikka palestiinalaiset ovat rakentaneet sinne LAITTOMASTI useita tuhansia asumuksia.
Sehän yhdistää Jerusalemin Maale Adumiin, joka on iso juutalainen lähiö.
Se EI KATKAISE Länsirantaa kahtia vaan Kuolleenmeren puolelle jää vielä parikymmentä kilometriä leveä käytävä.
Israelhan on kapeimmalta kohdaltaan Länsirannan ja Välimeren kohdalla VAIN VIISITOISTA kilometria kapea, joten tuo uusi rakennettava alue jättää palestiinalaisille vielä LEVEÄMMÄN KÄYTÄVÄN!
Kyllä kai Israel saa rakentaa OMALLE MAALLEEN! - Anonyymi
Totta. Tuo suurlähettilään haastattelu oli todella hyvä:
"PALESTIINAN tunnustaminen olisi vakava virhe ja terrorismin palkitsemista, sanoo Israelin Suomen-suurlähettiläs Boaz Rodkin HS:lle."
- Anonyymi
Hyvä!
- Anonyymi
Hyvä haastattelu.
- Anonyymi
Helppo olla samaa mieltä.
- Anonyymi
Hamas on ISISraelin ja moSSadin perustama ja aseistama järjestö, josta tehtiin vastavoima PLO:lle, jotta palestiinalaisten pyrkimykset itsenäistymiseen voidaan estää.
Hamasia ISISrael on näin voinut vuosikymmeniä käyttää tekosyynä palestiinalaisten pommittamiseen.
07102023 oli ns. False Flak operaatio, kuten 11092001, kaikki oli suunniteltu tarkasti etukäteen.
ISISrael oli antanut Hamasille tehtävän iskeä, moSSad tarkkaili Hamasin harjoittelemista mm. liitovarjoilla, isku päivänä IDF taistelukopteri oli valmiina.
Stand Down, IDF oli määrätty poistumaan muurilta, paikalle oli jätetty 15 naista valvomoon, josta käsin he realiajassa näkivät monitoreistaan miten Hamasin joukot lähestyivät muuria, räjäyttivät siihen reikiä.
He tekivät hälytyksiä, mutta kukaan ei tullut avuksi moneen tuntiin.
Kun Hamasin joukot sitten tulivat rajan yli ja ottivat panttivankeja, ilmestyi IDF taistelukopteri paikalle kuin tyhjästä ja tappoi kaikki, niin Hamasin taistelijat, kuin panttivangitkin.
Jopa IDF panssarivaunun oli paikalla valmiina, ja sitä myös käytettiin.
Tällä False Flag operaatiolla ISISrael sai tekosyyn ajaa lopullisesti pois kaikki Gazan keskitysleiriin 2 miljoonaa asukasta, jotta ISISrael voi rakentaa alueelle lomarivieeran.
07102023 oli moSSadin False Flag operaatio.
October 7 was an Inside Job
https://m.youtube.com/watch?v=fMXllVmTuKQ
By way of deception thou shalt do war : motto of Israeli intelligence service moSSad.
Petoksella sinun tulee sotia käymän. ISISrael moSSad. - Anonyymi
"Jumalan valittu kansa" massamurhaa huvikseen tuhansia Jumalan luomia lapsia Gazassa, mutta mikään ristiriita ei saa uskontokoomaan vaivutettua kristikuntaa heräämään todellisuuteen.
ÄäriZionistit omistavat 90% Valtavalhemediasta, ja enemmistön eli 90% jengin todellisuus on pelkkää Matrix-maailmaa, jossa sota on rauhaa, väärä on oikeaa, vihollinen on ystävä ja syytön on syyllinen.
Gazan keskitysleirissä ei ole omaa armeijaa, siellä ei ole tankkeja, siellä ei ole tykkejä, palestiinalaisilla ei ole suihkuhävittäjiä eikä pommikoneita, heillä ei ole myöskään laivastoa.
ÄäriZionistisella ISISraelilla taas on kaikki kuviteltavissa olevat tappokoneet, ja ääriZionistivetoisen Usan rajaton tuki.
ISISrael itse haluaa profiloida armeijansa maailman kolmanneksi voimakkaimmaksi.
Usa profiloi armeijansa maailman voimakkaimmaksi.
Siis kaksi maailman voimakkainta armeijaa pommittaa Gazan keskitysleirin aseettomia lapsia.
ÄäriZionistinen ISISrael ja sen tukijakunta haluaa profiloida tämän kansanmurhan sodaksi.
Sotaa käydään kuitenkin kahden tai useamman tasavertaisen armeijakunnan välillä.
Aseettomien siviilien, suojattomien naisten ja lasten pommittaminen nykyaikaisilla hävittäjillä yläilmoista ei ole sotaa, vaan se on silmitöntä teurastusta.
Olemattomilla "panttivangeilla" voidaan syyllistää kaikki palestiinalaiset ja suorittaa kansanmurha. Ja ikivanhoilla uskontotarinoilla aivopesty kristikunta hyppii tasajalkaa ilosta.
ISISraelin omien sanomalehtien ja poliisin mukaan IDF taisteluhelikopteri murhasi 360 isisraelilaista siviiliä 7.10.2023 ja myös Hamasin hyökkääjät.
ISISrael on historiallisesti tunnettu tavastaan järjestämään ns. False Flag operaatioita (JFK salamurha, USS Liberty pommitus, 911 terrori-iskut), terroritekoja, jotka se itse tekee, tai joku sen tukema terroristiryhmä tekee, ja syyttää terroriteoista sitten täysin syyttömiä osapuolia.
07102023 oli moSSadin False Flag operaatio.
October 7 was an Inside Job
https://m.youtube.com/watch?v=fMXllVmTuKQ
By way of deception thou shalt do war : motto of Israeli intelligence service moSSad.
Petoksella sinun tulee sotia käymän. ISISrael moSSad.
Palestiinan vallanneet "juutalaiset" (khazars/ashke-Nazi) eivät usko Jumalaan, mutta he uskovat olevansa Jumalan valittu kansa.
Ja ainakin kristityille tämän asian uskottelu on välttämätöntä, koska se tietää pääsyä maailman rikkauksien ja vallan ääreen.
Ja kaikkihan voivat hyvin todeta, että näin on jo tapahtunut - Anonyymi
ISISrael on pommittanut suuren osan Gazan keskitysleiristä raunioiksi Joseph Bidenin lahjoittamilla pommeilla.
WASHINGTON, 28. kesäkuuta 2024 (Reuters) - Bidenin hallinto on lähettänyt Israeliin suuria määriä ammuksia, mukaan lukien yli 10 000 erittäin tuhoisaa 1 000 kg pommia ja tuhansia Hellfire-ohjuksia Gazan sodan alkamisen jälkeen, kertoivat kaksi yhdysvaltalaista virkamiestä tiedottaneensa päivitetystä luettelosta asekuljetuksista.
Sodan alkamisen lokakuussa 2023 ja viime päivien välillä Yhdysvallat on siirtänyt Israeliin ainakin 14 000 kpl 1000 kg MK-84-pommia, 6 500 kpl 250 kg pommia, 3 000 Hellfire ilmasta maahan tarkkuusohjusta, 1 000 kpl bunkkerin tuhoamispommia, 2 600 ilmasta pudotettavaa pieniläpimittaista pommia ja muita ammuksia.
https://www.reuters.com/world/us-has-sent-israel-thousands-2000-pound-bombs-since-oct-7-2024-06-28/
October 7 was an Inside Job
https://m.youtube.com/watch?v=fMXllVmTuKQ - Anonyymi
Viisaita sanoja.
- Anonyymi
Viisas suurlähettiäs:
"
"PALESTIINAN tunnustaminen olisi vakava virhe ja terrorismin palkitsemista, sanoo Israelin Suomen-suurlähettiläs Boaz Rodkin HS:lle." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viisas suurlähettiäs:
"
"PALESTIINAN tunnustaminen olisi vakava virhe ja terrorismin palkitsemista, sanoo Israelin Suomen-suurlähettiläs Boaz Rodkin HS:lle."Ja vaikka palkitsisikin Hamasia, niin kait siviiliväestö on tärkein. Naurettava peruste tuo palkitsemisväite.
- Anonyymi
Nyt on kysytty oikealta henkilöltä.
- Anonyymi
Olisi vielä kutsuttu a-studioon.
- Anonyymi
Kerrankin HS sokea kans löysi jyvän.
- Anonyymi
Sokea kana…..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sokea kana…..
Juuri sitä Hamasin Sanomat on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri sitä Hamasin Sanomat on.
Just.
- Anonyymi
Hyvin aloitettu.
- Anonyymi
Kiva lukea oikeaa tietoa. !
- Anonyymi
Ylelle tiedoksi .
- Anonyymi
Sulkevat silmänsä ja korvansa.
- Anonyymi
Arvostan tätä oikeaa tietoa.
- Anonyymi
Suurlähetystö on upea.
- Anonyymi
Tämäpä yllätys.
- Anonyymi
Pätee edelleen, Valtonen!
- Anonyymi
Onkohan Valtosen ukko tästä vähän toista mieltä,
ainakin saanut sen käsityksen.
- Anonyymi
Eikö pienen Suomen päättäjillä todellakaan ole mitään muuta tekemistä kuin juntata ulkomaan ongelmien kimpussa? Missä on vastuu oman maamme kansalaisten asioista, kun kaikki on retuperällä, talous- ja työllisyys ym. asiat!!!!!!!!
- Anonyymi
Äärivasemmiston anna kontula kertoo iltalehessä kuinka on paneskellut eduskunnasta yhen sun toisen kanssa.
orpoo.. kelle nalli napsahtaa..oiskoha orpon vuoro.
Mitenköhä tää muslimien rakastaja on mahtanu päästä eduskuntaan?
Oiskoha samoilla linjoilla sannan kanssa, reittä pitkin tietty.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/794b12be-3892-4654-9732-d9edfbddaccb- Anonyymi
Kontula on tyylipuhdas kommunisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kontula on tyylipuhdas kommunisti.
Kontula varmaa ehdottaa Eduskuntaan bordellia. Se olisi hänen ainoa vahvuutensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kontula varmaa ehdottaa Eduskuntaan bordellia. Se olisi hänen ainoa vahvuutensa.
Miten kehtaa tuollaisista asioista kirjoittaa..
ja Kontula on vieläpä mielestään kristitty.
Siinä taas yksi esimerkki liberaaliteologiasta.
” Sen sijaan hän on suosinut varattuja noin viisikymppisiä miehiä. Yksi perustelu on se, että varatut rakastajat eivät jää ”vonkumaan pitkää parisuhdetta”.
Myös politiikan saralta hän on löytänyt rakastajia.
– Kerran Anna katseli täysistuntosalissa ministeriaitioon ja pohti, että ”Olenkohan mä harrastanut seksiä noista ministereistä kahden vai kolmen kanssa”, kirjassa todetaan.
”
Kaikki irtoseksi on syntiä, mutta vielä pahempi olla tietoisesti varatun kanssa, jolloin on omasta halusta osallinen myös hänen kumppaninsa pettämiseen.
- Anonyymi
Israel on natsivaltio
- Anonyymi
näin uskoo natsi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
näin uskoo natsi!
Ei edes usko, vain väittää.
- Anonyymi
Metatasolla tomii kuten bolsut ja nastit. Kaunistelevat sanahelinät sikseen.
- Anonyymi
YLEn pitäisi tehdä sama.
- Anonyymi
A-studioon!
- Anonyymi
Kiitos tästä.
- Anonyymi
Ei kiitos noille nosto-viesteillesi, aito_lainen
- Anonyymi
Hyvää tekstiä.
- Anonyymi
En lue Hesaria, mutta tämä oli hyvä,
- Anonyymi
Luen vain maksutta joitain artikkeleja netin kautta.
En voisi ikinä maksaa kys. lehdestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luen vain maksutta joitain artikkeleja netin kautta.
En voisi ikinä maksaa kys. lehdestä.Täsmennys: Siis en maksaisi, haluaisi maksaa.
- Anonyymi
Kerrankin hyvä haastattelu.
- Anonyymi
Arvostan tätä.
- Anonyymi
Sama täälläkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama täälläkin.
Palestiinan valtion tunnustaminen saattaa estää sen, että USA tilaisi jäänmurtajia Suomesta.
Se olisi liianh kova hinta Valtosen seikkailuista.
Trumphan on uhannut sanktioilla niitä maita, jotka tunnustavat Palestiinan virtuaalivaltion. - Anonyymi
Olet toistanut saman ”asiasi” tähän jo kolmesti, Heimo.Vesa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet toistanut saman ”asiasi” tähän jo kolmesti, Heimo.Vesa
Kirjanpitosi taitaa olla hunningolla.
- Anonyymi
Gazan muslimit eivät mitään maata saa Israelille kuuluvasta alueesta. Päinvastoin, loisijat ulos sieltä, kunhan eivät pääse Suomeen.
- Anonyymi
Siinä Valtoselle ja Stubbille totuutta.
- Anonyymi
Ovat sokeita totuudelle kun pitää nuoleskella EU:n johtoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovat sokeita totuudelle kun pitää nuoleskella EU:n johtoa.
Valitettavasti.
- Anonyymi
Nyt on tosiasiaa.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti29346052Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5311514Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy24311099Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump449898Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla948729Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2956803Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka133867Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j43585Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti33460Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle83379