Taikauskon mekanismi

Anonyymi-ap

Avataan keskustelu taikauskon mekanismeista. Miten ihmisestä tulee taikauskoinen? Onko biologialla ja evoluutiolla osaa asiaan? Kerron pari esimerkkiä kissoista.

Meidän vanhalle naaraskissalle tuli virtsakiviä ja aivan ilmeisesti virtsaaminen alkoi sattua. Sen johdosta kissa alkoi karttaa hiekkalaatikkoa ja virtsasi lattialle.

Toinen esimerkki on tänä kesänä hankituista kissanpennuista (vanha kissapariskunta kuolivat jo pois tänä keväänä). Kissanpennuilla on edessä sterilaatio elokuussa ja aloimme totuttamaan niitä haavapukuun. Molemmat villiintyivät kiristävästä puvusta ja koki sen ahdistavaksi. Toinen kissa alko pelätä sisartaan, vaikka muuten ne ovat ylimpiä ystäviä. Kissa naukui, murisi ja sähisi ahdistuneena.

Molemmissa esimerkeissä epämukavuuden, kivun tai poikkeavuuden lähde on eläimessä itsessään, mutta se ei osaa yhdistää sitä omaan kehoonsa vaan se yhdistää epämukavuuden lähteen johonkin ulkoiseen olosuhteeseen. Kivulias virtsaaminen yhdistyy hiekkalaatikkoon. Epämukava ja ahdistava puku yhdistyy rasavilliin sisarukseen, jonka kanssa painitaan päivittäin.

Samaan perustuu erilaiset taikauskomukset. Omaa materiaalista kehoa ei tunnisteta vaan sen reaktiolle selitetään ulkoiset syyt. Uskovaisilla hyvin yleinen selitys, että jumala on rakkaus, tunne yms. Tämä on juuri sama asia. Onko tästä evolutiivista hyötyä? Totta kai on. Eläin ei voi tehdä juurikaan mitään omalle keholle (paitsi varsinainen voimakas kipu sitten estää liikkumisen niin, ettei vammautunut eläin vahingoita itseään lisää), mutta omaa käyttäytymistä voi muuttaa ja parantaa selviytymistä. Tästä voi syntyä jopa toistuva kaava, rituaali ja vaistomainen toiminta muistuttaa taikauskoa.

5

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Unohdat sen, että jumalat ja etenkin Jehova ovat käskeneet tappamaan.

    • Anonyymi

      Kissa joka alkaa karttamaan hiekkalaatikkoa kipujen tähden tekee väärän, mutta sinällään loogisen johtopäätöksen kivun syystä. Kun eläin ei tiedä, mistä kipu johtuu, hän yhdistää sen ilmeiseen eli paikkaan jossa se ilmenee. Sukulaiselleni kävi niin, että pariskunnan mies kuoli koiran ollessa kotona ja kaatui olohuoneen lattialla olevalle matolle. Koira ei suostunut enää astumaan tuolle matolle. Leski pesetti maton, mutta tilanne ei muuttunut. Matto piti hävittää. Koira oli vakuuttunut, että matto oli hengenvaarallinen eikä halunut ottaa riskiä.

      Nuo eläinten "väärät johtopäätökset" ovat sukua B.F. Skinnerin rituaalien syntyä hahmottaneelle kuuluisalle kyyhkykokeelle, jossa kyyhkyjä laitettiin laatikkoon / häkkiin, jossa niille annettiin ruokaa epäsäännöllisin aikavälein – riippumatta siitä, mitä ne tekivät. Koska ruokaa tuli satunnaisesti, kyyhkyt yhdistivät oman satunnaisen käyttäytymisensä ruoan saamiseen ja kehittivät "rituaaleja" ruuan saannin varmistamiseksi. Esimerkiksi jos kyyhky pyörähti ympäri juuri ennen kuin ruokaa tuli, se saattoi alkaa toistaa pyörähdystä "uskoen" että se edisti ruuan saantia.

      Tekivätkö kyyhkyt vain vääriä johtopäätöksiä, vai tuliko niistä taikauskoisia? Ihmisellä keskeistä on. että kyse ei ole pelkästään väärästä johtopäätöksestä, vaan siitä, että näistä "johtopäätöksitä" tai uskomuksista ei haluta luopua vaikka saatavilla olisi mitä tietoa, että uskomus on väärä.

    • Anonyymi

      ai ehdollistaminen ?

      • Anonyymi

        saat tonnin jos sanot uskovasi 🤣


    • Anonyymi

      ulkoinen syy ja seuraus 🤔 taitaa olla laumaeläimen käytöstä , se naapuri voi aina viedä kaiken joten syytä sitä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      79
      10311
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7066
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7033
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      101
      6275
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6133
    6. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      94
      5817
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5384
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5218
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5153
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    Aihe