No nyt täytyy vähän ihmetellä, kun Raamattua lueskelin. Siellähän sanotaan näin hienosti, että "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa." Kuulostaa siltä, että iso homma on hoidettu jo kerralla kuntoon, eikö niin? Jeesus hoiti homman, Jumala sovitti koko maailman itsensä kanssa.
Mutta sitten tulee tämä toinen lause, että nyt pitäisi meidän "antaa sovittaa itsemme Jumalan kanssa". Tässä kohtaa meikäläinen vähän raapii päätään. Että siis... hetkonen. Sovinto on jo tehty, mutta nyt pitää vielä jotenkin antaa sovittaa itsensä? Kuka tässä enää mitäkin sovittelee? Eikö tämä ollut jo taputeltu?
Yritän olla yksinkertaisesti rehellinen: Jos toinen sanoo "kaikki on anteeksi, kaikki on sovitettu", niin silloin minä ajattelisin, että homma on selvä. Mutta nyt kuulostaa vähän siltä, että Jumala seisoo sovintosopimus kädessä, ja minun pitäisi vielä jotenkin suostua siihen? Vai mitä tässä tapahtuu?
Onko tässä kyse siitä, että Jumala teki oman osansa, ja nyt odottaa että minä teen omani. Mutta eikö se olisi jo enemmän kauppaa kuin armoa? Vai eikö tässä oikeastaan tehdä mitään, vaan "annetaan tapahtua"? Joku sanoi, että pitää vaan "suostua rakastettavaksi", mutta kyllähän sekin kuulostaa jänskältä.
Että kertokaapa viisaammat, mitä minun pitäisi tehdä? Miten ihminen "antaa sovittaa itsensä Jumalan kanssa"? Vai voiko vaan sanoa kiitos ja mennä kahville?
yksi vähän pöllämystynyt lukija
Mutta sitten tulee tämä toinen lause, että nyt pitäisi meidän "antaa sovittaa itsemme Jumalan kanssa". Tässä kohtaa meikäläinen vähän raapii päätään. Että siis... hetkonen. Sovinto on jo tehty, mutta nyt pitää vielä jotenkin antaa sovittaa itsensä? Kuka tässä enää mitäkin sovittelee? Eikö tämä ollut jo taputeltu?
Yritän olla yksinkertaisesti rehellinen: Jos toinen sanoo "kaikki on anteeksi, kaikki on sovitettu", niin silloin minä ajattelisin, että homma on selvä. Mutta nyt kuulostaa vähän siltä, että Jumala seisoo sovintosopimus kädessä, ja minun pitäisi vielä jotenkin suostua siihen? Vai mitä tässä tapahtuu?
Onko tässä kyse siitä, että Jumala teki oman osansa, ja nyt odottaa että minä teen omani. Mutta eikö se olisi jo enemmän kauppaa kuin armoa? Vai eikö tässä oikeastaan tehdä mitään, vaan "annetaan tapahtua"? Joku sanoi, että pitää vaan "suostua rakastettavaksi", mutta kyllähän sekin kuulostaa jänskältä.
Että kertokaapa viisaammat, mitä minun pitäisi tehdä? Miten ihminen "antaa sovittaa itsensä Jumalan kanssa"? Vai voiko vaan sanoa kiitos ja mennä kahville?
yksi vähän pöllämystynyt lukija
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.