Matteus 13:24-36 FB38
[24] Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa. [25] Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois. [26] Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin. [27] Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?' [28] Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?' [29] Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin. [30] Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'" [31] Vielä toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies otti ja kylvi peltoonsa. [32] Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut, on se suurin vihanneskasveista ja tulee puuksi, niin että taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille." [33] Taas toisen vertauksen hän puhui heille: "Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani". [34] Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään; [35] että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: "Minä avaan suuni vertauksiin, minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman perustamisesta asti". [36] Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon lusteesta".
https://bible.com/bible/365/mat.13.24-36.FB38
Minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman perustamisesta asti ".
11
168
Vastaukset
- Anonyymi
Tässä on nyt Jeesuksen vertaukset taivasten valtakunnasta, joka hänen opetuksin on meiddä ja meidän ympärillämme Jumalan valtakunnan olessa sisäisesti meissä. Ja poimin tämän (jälleen) sieltä:
"Taas toisen vertauksen hän puhui heille: "Taivasten valtakunta on HAPATUKSEN KALTAINEN, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani".
Ja tätä vastaan on Paavalin oppi, kun perataan pois koko taivasten valtakunta ja ihminen sisältään muuttuu ominaisuudeltaan syntiseksi, koska siellä sisällä oli se taivasten valtakun Jumalan valtakuntana, ilman pois perkaamista ei olisi voinut muuttua syntiseki. Tämä merkittävä Raamatun kohta:
Paavali:
1.Kor. "5:7 PERATKAA POIS VANHA HAPATUS, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu."
Paavali kumoaa tällä lauseella niin oman pesisyntivalhetarinansa petollisesta Luojajumalasta kuin käsitteen siitä, että ylipäätään ihminen olisi luonnostaan syntinen ja paha, ja myöntää, että luonnostaan ihminen elää taivasten valtakunnassa, ennen hänen oppiaan ja uskomista häneen. - Anonyymi
"että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: "Minä avaan suuni vertauksiin, minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman perustamisesta asti".
Ja tämä on nyt sitten se koko tarinan pointti.
Ilmestyskirja:
"19:10 Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on JEESUKSEN TODISTUS; kumarra ja rukoile Jumalaa. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki."
Mikä on Jeesuksen todistus?- Anonyymi
Tässä Jeesus sanoo itseään profeetaksi, joka käsitys aikalaisistakin tulee esille wikisivu Pyhä Stefanos.
Sinapinsiemenen tarkoittanee taivaallisen Logoksen kaikkien ihmisten sydämiin istuttamaa pienen pientä logosta. Mitä te teitte näille vähäisimmille, sen te teitte minulle.
- Anonyymi
No ei tarkoita. En jaksa - olet kokonaisuutena niin pihalla Jeesuksen opetuksesta kuin olla ja voi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei tarkoita. En jaksa - olet kokonaisuutena niin pihalla Jeesuksen opetuksesta kuin olla ja voi.
Jos et löydä, mikä oli Jeesuksen todistus, et löydä mitään muutakaan.
Anonyymi kirjoitti:
No ei tarkoita. En jaksa - olet kokonaisuutena niin pihalla Jeesuksen opetuksesta kuin olla ja voi.
Minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman perustamisesta asti.
- Anonyymi
inti kirjoitti:
Minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman perustamisesta asti.
Eli Jeesuksen todistuksen?! Miten? Mitä se tarkoittaa? Ei Jeesuksen sanat Raamatusta ole mikään salattu tieto, se lukee siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli Jeesuksen todistuksen?! Miten? Mitä se tarkoittaa? Ei Jeesuksen sanat Raamatusta ole mikään salattu tieto, se lukee siellä.
Ja sekin lukee Raamatussa Jeesuksen sanoin, että Jumalan valtakunta on sisällisesti meissä - ei sekään ole salaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sekin lukee Raamatussa Jeesuksen sanoin, että Jumalan valtakunta on sisällisesti meissä - ei sekään ole salaista.
Mistä Jeesus todistaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä Jeesus todistaa?
Mikä on Jeesuksen evankeliumin tie, totuus ja elämä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad32644- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26578Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557- 25555
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17543Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523