Koska maailman vanhin kirkko oli jo ennen
kristinuskoa. Rooman Pantheonissa palvottiin roomalaisia jumalia, erityisesti kaikkia jumalia yhdessä... siitä tulee myös nimi Pantheon, joka tarkoittaa kreikan kielessä "kaikkien jumalten temppeliä" (pan = kaikki, theoi = jumalat).
Pantheon rakennettiin ensimmäisen kerran vuonna 27 eaa. Marcus Agrippan toimesta, ja se oli alun perin monijumalainen temppeli.
Nykyinen rakennus valmistui noin vuonna 125 jaa. keisari Hadrianuksen aikana, ja se säilytti omistuksensa kaikille roomalaisille jumalille.
Temppelissä ei kuitenkaan ollut yhtä tiettyä pääjumalaa, vaan se oli tarkoitettu kaikkien tärkeiden jumalien kunnioittamiseen (kuten Jupiter, Mars, Venus jne.).
Pantheonin kupoli ja sen okkulus (keskellä oleva pyöreä kattoaukko) saattoivat symboloida taivasta tai jumalten asuinsijaa.
Temppeli yhdisti sekä taivaalliset että maanpäälliset ulottuvuudet, mikä sopi kaikkien jumalten yhteiseen palvontapaikkaan.
Vuonna 609 jaa. Pantheon vihittiin kristilliseksi kirkoksi nimellä Santa Maria ad Martyres, mikä pelasti sen hävitykseltä, joka kohtasi monia muita antiikin temppeleitä.
Uskominen on ollut vakavaa jo varhain.
Onko nykyaikaista uskoa ollut aina.
21
184
Vastaukset
- Anonyymi
Ateisteja on ollut ihmettelemässä
lähes varmuudella, mistä on kysymys.
Kun kirkkoon pakkaudutaan isolla
joukolla. Jatkunut koko historian ajan. - Anonyymi
Soopaa!
- Anonyymi
(apu) koulut alkoivat tällä viikolla! Pääsitkö mukaan?
- Anonyymi
Uskoa on ollut aina milloin mihinkin ja aina
myös vastavoima uskomiselle. Epäusko.
Sekään ei aina riitä. Lisäksi nykyisin käytetään
nimityksiä mielikuvitusolennot, joita sitten
Pää märkänä pilkataan. Näin on ollut aina.
Käytännössä projisoidaan se pilkanteko
ihmisiin, jotka uskovat " mielikuvitus olentoihin "
Heitä onkin suuri määrä. Miten saada sanoma
perille ettei menetä terveen papereita.
Käytännön huomio on se. Ateisteissa on paljon
Raamatun tuntemusta. Jään itse toiseksi.
Mutta teema; jos energia kääntyisi + merkkiseksi
sillä määrällä tietoa mikä on ateistilla lukeneella.
Niin miten hienoja analyyttisiä uskovia syntyisikään.
Tämä käänne ei ole yleistä kauraa. Mutta heitä on.- Anonyymi
"Mutta teema; jos energia kääntyisi + merkkiseksi
sillä määrällä tietoa mikä on ateistilla lukeneella.
Niin miten hienoja analyyttisiä uskovia syntyisikään."
Analyyttinen uskovainen on oksymoroni.
- Anonyymi
Jumalia on ollut jo niin kauan kuin niitä ei ole ollutkaan. Tämä, jos mikä, kummastuttaa ketä tahansa.
- Anonyymi
Niin. Jotkut ovat sitä mieltä olleet aina.
Eihän empiiristä havaintoa ole koskaan ollut
Synty uskoon ihmisessä on kuitenkin selvä prosessi
Ja kun tämä tapahtuu massiivisesti muissa ihmisissä
Se on sekä järkeilyä että tunnetta mixture.
Start Kit sisältää paljon tietoa Raamatusta ja koska
Teos on laaja verrattuna esim. Koraaniin. Ja..
Jeesuksen tarina on kiehtova
( Tie Totuus ja Elämä )
Tämä muuttuu todellisuudeksi ihmisissä
Usko ei ole keneltäkään pois
Rikastuttaa myös tieteellisesti
Maailmaa tuntevia ihmisiä
- Anonyymi
Tämä jää usein paitsioon.
Monet uskovat ihmiset yhdistävät uskonsa ja tieteellisen maailmankuvan. Esimerkiksi monet tiedeammattilaiset, kuten lääkärit, fyysikot ja biokemistit, uskovat ja pitävät samalla kiinni tieteellisistä periaatteista. Se on ihan mahdollinen ja ihan tavallinen yhdistelmä! Normaalia.
Itsekin tunnen. Biokemian puolelta tohtoreita. - Anonyymi
Golden Ratio google
(suomeksi kultainen leikkaus tai kultainen suhde) on matemaattinen suhdeluku, jota pidetään esteettisesti miellyttävänä luonnossa, taiteessa, arkkitehtuurissa ja muotoilussa.
Golden Ratio on kahden luvun suhde
Tämä suhde on noin:
approx 1.6180339887...
Esiintyy....
Luonnossa: esim. kasvien lehtien järjestyksessä, kukkien terälehtien määrässä, simpukoiden muodoissa, DNA:n rakenteessa.
Taiteessa ja arkkitehtuurissa: mm. Leonardo da Vincin teoksissa (esim. Vitruviuksen mies), Parthenon-temppelissä, modernissa suunnittelussa.
Fibonacci-lukujonossa: lukujen suhde lähestyy Golden Ratioa, kun mennään eteenpäin (esim. 21/13 ≈ 1.615...).
Golden Ration on sanottu olevan esteettisesti täydellinen suhde, ja se luo tasapainoisen ja harmonisen vaikutelman muotoilussa. Tähän perustuu sen käyttö erityisesti visuaalisissa taiteissa ja arkkitehtuurissa.
Tiede + Jumala"Tiede + Jumala"
Virkistätkö muistiani, missä Raamatun kohdassa mainitaan kultainen leikkaus?
"Onko nykyaikaista uskoa ollut aina."
Tässä yhteydessä on syytä kerrata taas peruskäsitteet.
Jumaluskoa eli teismiä on esiintynyt ihmiskunnan historiassa mitättömän vähän aikaa, vain muutamia tuhansia vuosia. Ihminen on ajatunut jumaluskoon kun lauman koko on ylittänyt 150 ihmistä. Tämä luku tunnetaan Dunbarin lukuna [1] ja se on maksimimäärä ihmisiä, joiden sosiaaliset suhteet meidän aivomme kykenevät hallitsemaan. Tätä suurempia ihmismääriä ei yksilön aivot enää hallitse. Käytännössä tuo luku ylittyi kun ihminen pysähtyi paikalleen ja löysi maanviljelyn. Suurempien ja monimutkaisempien yhteisöjen koossa pitämiseksi tarvittiin jokin auktoriteetti. Usein se oli päällikkö tai kuningas, mutta kuninkaan tueksi keksittiin voimakas ulkoinen entiteetti, jumala.
Kuten esimerkiksi tämä tutkimus osoittaa, ihmiskunta on ollut suurimman osan aikaa egalitaarinen ja ateistinen, siis tasa-arvoinen ja elänyt ilman jumalia. Tämä lainaus tiivistää ensimmäisessä kappaleessa kertomani asian. [2]
"The absence of belief in active gods and spirits in the LCA of present-day hunter-gatherers, according to the reconstructions, indicates a deep evolutionary past for the egalitarian ethos of most simple hunter-gatherer societies, whose small mobile populations of self-sufficient individuals make collective action problems less of an issue. Those societies would be the least likely to accept or benefit from the personal restraints of active ancestors or active high gods."
Mitä on uskonto? Jumalat löydettiin alunperin hallitsemaan yksinkertaista metsästäjäkeräilijäjoukkoa monimutkaisempaa ihmisjoukkoa. Maanviljelyksen myötä oli pakko nopeasti päättää työn, luokkien ja omaisuuden jakautuminen. Tämä edellytti lakia. Ensimmäiset jumaliin liittyvät kirjoitusten tärkein osuus oli laki eli määräykset siitä, miten yhteiskunta piti järjestää. Lain ohella oli tietysti kuninkaan syntymyytti legitimoimaan hallitsijan asema. Ihmisiä kiinnosti kysymys mistä olemme tulleet, joten lain oheen sepitettiin myös synty- tai luomismyytti. Jos katsotaan esimerkiksi Tooraa niin se on juuri tällainen. Pääosa tekstistä on pikkutarkkaa lakitekstiä, lisäksi on ihmisten ja hallitsijan myyttinen sukupuu ja luomismyytti.
Nykyajan ihmiset eivät tietenkään noudata enää noita muinaisia lakeja koska suurin osa niistä on ristiriidassa sekulaarien lakien kanssa. Osa ihmisistä kuitenkin uskoo kirjaimellisesti ihmisten ja hallitsijan sukupuuhun ja luomismyyttiin. Tieteellisen vallankumouksen jälkeen sukupuu ja luomismyytti ajautui yhä pahempaan ristiriitaan havaitun todellisuuden kanssa. Raamatulla ei ollut enää mitään merkitystä havaitun todellisuuden kanssa. Lait olivat ajasta jälkeen jääneitä eikä sukupuu ja luomismyytti pitäneet paikkansa.
Hallitsijoiden ja kirkon valta ja koko yhteiskunta perustui Raamattuun keskiajan lopulle saakka. Siitä ei voitu luopua Renessanssissa ja Tieteellisessä vallankumouksessa, joten Raamattuun uskomiselle syntyi uusi käsite uskonto. Aiemmin uskonnon käsitettä ei tarvittu, koska Raamattu oli laki ja elämäntapa. Se oli täysin totta ja arkinen asia. Uudella ajalla se ei enää pitänyt paikkansa, mutta sitä ei haluttu heittää roskakoriin, joten siihen uskomisesta tehtiin uskontoa.
Religion is a modern concept. And is not a universal concept across history, cultures or languages. The concept was invented recently in the English language and is found in texts from the 17th century due to events such as the splitting of Christendom during the Protestant Reformation and globalization in the Age of Exploration, which involved contact with numerous foreign cultures with non-European languages. [3]
[1] https://en.wikipedia.org/wiki/Dunbar's_number
[2] https://link.springer.com/article/10.1007/s12110-016-9260-0
[3] https://en.wikipedia.org/wiki/ReligionUskontoa ei ole määritelty yksiselitteisesti. Ongelmana on valtava arvolataus eikä sitä uskalleta määritellä siten, että se olisi aleettisesti paikkansa pitävä määritelmä. Tässä antropologi Clifford Geertz määrittelee uskonnon. Kun katsomme tuota määritelmää niin se pätee esimerkiksi kapitalismiin, demokratiaan, kommunismiin, Manifest Destinyyn tai universaaleihin ihmisoikeuksiin. Mitään näistä ei kyetä todistamaan tieteellisesti tai falsifioimaan niitä. Ne ovat maailmankatsomuksia, elämäntapoja tai lakeja, joita pidämme totena.
"... system of symbols which acts to establish powerful, pervasive, and long-lasting moods and motivations in men by formulating conceptions of a general order of existence and clothing these conceptions with such an aura of factuality that the moods and motivations seem uniquely realistic."
Yllä oleva määritelmä poikkeaa kuitenkin uskonnoista, joissa on falsifioitavissa olevia väitteitä. Kaikki jumalista esitetyt väitteet on falsifioitu. Maailmankaikkeuden synty ei ole tapahtunut kuten jumalmyyteissä on väitetty. Ne väitteet on falsifioitu.
Esimerkiksi demokratiaa tai universaaleja ihmisoikeuksia ei perustella mielikuvitusentiteetillä tai muillakaan falsifioiduilla väitteillä. Nämä eroavat tässä suhteessa uskonnoista ja siksi Yuval Noah Harari on väärässä kun väittää näitä uskonnoiksi. Uskonnon keskeinen määritelmä on deluusio, koska siinä uskotaan itsepintaisesti jo falsifioituihin väitteisiin. Uskonnon määritelmän ongelma on se, ettei vieläkään uskalleta sanoa sitä, mitä uskonto todellisuudessa on. Uskonto on deluusiota.- Anonyymi
Höspistä. Ensimmäiset ihmiset olivat maanviljelijöitä. Metsästäjä-keräilijät tulivat vasta sen jälkeen. Näin Raamatussa, paitsi että metsästäjä-keräilijöitä ei siellä mainita.
- Anonyymi
Kun tietoa ei ole ja asiaa/ tekijää ei tunneta, keksitään myytti.
Kun myyttiä kerrotaan muille, myytti voi vahvistua koska muutkin alkavat uskoa siihen.
Kun myytti vahvistuu riittävästi, siitä voi tulla uskonto. Myytit ja uskonnot siis syntyvät ja kuolevat niihin uskovien mukana.
Jäljelle jää vain "tahroja paperilla", joita historijoisijat ja muutkin kiinnostuneet voivat tutkija. - Anonyymi
Monijumalaisuus --->>> monoteismi yksi Jumala
Jumaluskoa – eli uskoa yliluonnolliseen, luojaan tai jumalolentoihin – on ollut maailmassa niin kauan kuin ihmisyhteisöjäkin, eli kymmeniä tuhansia vuosia, mahdollisesti jopa pidempään.
Varhainen esihistoria (n. 100 000–30 000 eaa.)
Varhaisimmat merkit uskonnollisuudesta liittyvät hautajaisrituaaleihin, jotka viittaavat uskoon kuolemanjälkeisestä elämästä.
Neandertalilaiset ja varhaiset Homo sapiens saattoivat jo osoittaa jonkinlaista hengellisyyttä.
Paleoliittinen kausi (kivikausi, n. 40 000–10 000 eaa.)
Luolamaalauksissa (esim. Chauvet, Lascaux) nähdään eläinhahmoja ja symboliikkaa, joita on tulkittu uskonnollisiksi tai rituaalisiksi.
Tähän aikaan liittyy myös varhaisten jumalattarien patsaita (esim. Venus-patsaat), jotka viittaavat hedelmällisyyden ja luonnon palvontaan.
Neoliittinen vallankumous (n. 10 000 eaa. →)
Kun maatalous alkoi, syntyivät ensimmäiset organisoidut uskonnot.
Esimerkiksi Göbekli Tepe (n. 9500 eaa., nykyisessä Turkissa) on maailman vanhin tunnettu temppelialue – todiste uskonnon keskisestä roolista varhaisessa yhteiskunnassa.
Muinaiset sivilisaatiot (n. 3000 eaa. →)
Egypti, Mesopotamia, Intia, Kiina ja Amerikat kehittivät omat monijumalaiset uskontonsa.
Nämä jumalat liittyivät usein luontoon, taivaanilmiöihin, kuolemaan ja elämään.
Monoteismin synty (n. 1300–500 eaa.)
Uskonto kehittyi kohti yksi- jumalaisuutta mm. juutalaisuudessa.
Tämän pohjalta myöhemmin syntyivät kristinusko ja islam.
Jumaluskoa tai hengellisyyttä on ollut ainakin 30 000–100 000 vuotta.
Se on yksi vanhimmista inhimillisistä ajattelumuodoista, eikä se rajoitu vain "Jumalaan", vaan voi tarkoittaa monijumalaisuutta, henkiä, luontovoimia tai korkeampaa järjestystä."Jumaluskoa – eli uskoa yliluonnolliseen, luojaan tai jumalolentoihin – on ollut maailmassa niin kauan kuin ihmisyhteisöjäkin, eli kymmeniä tuhansia vuosia, mahdollisesti jopa pidempään."
Höpö höpö. Tässä tieteellisessä tutkimuksessa löysät puheesi ammutaan alas:
"The absence of belief in active gods and spirits in the LCA (Last Common Ancestor) of present-day hunter-gatherers, according to the reconstructions, indicates a deep evolutionary past for the egalitarian ethos of most simple hunter-gatherer societies, whose small mobile populations of self-sufficient individuals make collective action problems less of an issue. Those societies would be the least likely to accept or benefit from the personal restraints of active ancestors or active high gods."
https://link.springer.com/article/10.1007/s12110-016-9260-0
Vedetään vielä varmuuden vuoksi kääntäjästä läpi:
Rekonstruktioiden mukaan aktiivisiin jumaliin ja henkiin uskomisen puuttuminen nykyisten metsästäjä-keräilijöiden LCA:sta viittaa useimpien yksinkertaisten metsästäjä-keräilijäyhteiskuntien tasa-arvoisen eetoksen syvään evolutiiviseen menneisyyteen. Näiden yhteiskuntien pienet, liikkuvat, omavaraisten yksilöiden populaatiot tekevät kollektiivisen toiminnan ongelmista vähemmän ongelmallisia. Nämä yhteiskunnat hyväksyisivät tai hyötyisivät vähiten aktiivisten esi-isien henkien tai aktiivisten korkeiden jumalten henkilökohtaisista rajoituksista."Varhaisimmat merkit uskonnollisuudesta liittyvät hautajaisrituaaleihin, jotka viittaavat uskoon kuolemanjälkeisestä elämästä."
Uskonnollisuus on Uuden ajan alussa ilmaantunut eurooppalainen käsite. Uskonnollisuudella ja uskolla kuolemanjälkeiseen elämään ei ole kausaliteettia. Myöskään jumaluskolla eli teismillä ja uskolla kuolemanjälkeiseen elämään ei ole mitään kausaliteettia. Usko kuolemanjälkeiseen elämään on syntynyt paljon ennen jumaluskoja.
"Neandertalilaiset ja varhaiset Homo sapiens saattoivat jo osoittaa jonkinlaista hengellisyyttä."
Hengellisyys ja henkisyys ovat sekavia käsitteitä. Tässä ei ole syytä puhua muusta kuin tietoisuudesta eli ymmärrys omasta olemassaolosta, ymmärrys siitä, että on olemassa itsensä kaltaisia laumatovereita ja ymmärrystä omasta paikasta maailmassa.
- Anonyymi
Lopulta kaikki usko katoaa ja ateismi tallaa
kuin taatelin yhdellä askeleella.
Pieni askel ihmiselle
Mutta suuri harppaus takaperin
Ihmiskunnalle"Mutta suuri harppaus takaperin Ihmiskunnalle"
Höpsistä. Vaikka jumalat ovat aikanaan olleet tasapainottamassa laajenevia ja monimutkaistuvia ihmisyhteisöjä, ei niitä tarvita enää mihinkään. Esimerkiksi universaaleihin ihmisoikeuksiin, tasa-arvoon ja demokratiaan on päästy jumalista huolimatta. Jumalat oli välivaihe mahdollistamaan hyppy pienistä tasa-arvoisista metsästäjäkeräilijäryhmistä globaaliin tasa-arvoiseen ihmiskuntaan. Jumalien hylkääminen on valtava loikka ihmiskunnalle ja todellisuudessa se loikka lähti ponnistuslankulta jo Uuden ajan alussa humanismin myötä. Humanismi tarkoittaa kirjaimellisesti jumalien hylkäämistä ja ihmisen nostamista maailman keskipisteeksi.
"Recent studies of the evolution of religion have revealed the cognitive underpinnings of belief in supernatural agents, the role of ritual in promoting cooperation, and the contribution of morally punishing high gods to the growth and stabilization of human society."
https://link.springer.com/article/10.1007/s12110-016-9260-0
- Anonyymi
Uskonto on oppiaineena
mainettaan parempi.
Vanhan Liiton kannattajia
löytyy aina. Mutta uusia syntyy
myös aina. ( TS )
https://www.ts.fi/lukijoilta/6730101 - Anonyymi
jeesus ajatteli olla keisari 🤣https://fi.wikipedia.org/wiki/Apoteoosi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370