Euroopan Unioni on kaikkien yksilönvapauksien ja länsimaisen liberaalin yhteiskunnan periaatteiden vastainen poliittinen hirvitys.
Suomalaiset eivät ole koskaan demokraattisesti äänestäneet tällaiseen EU:hun kuulumisesta. Silloin vuonna -94 äänestettiin vapaakauppa- ja talousliittoon kuulumisesta. Suomalaiset eivät äänestäneet siitä, että jollain ulkopuolisella taholla on lainsäädäntövaltaa ylitse Suomen valtiopäivien. Suomalaiset eivät äänestäneet omasta valuutasta luopumisesta. Suomalaiset eivät äänestäneet siitä, että EU massavakoilee ja sensuroi, ylittäen jopa Orwellin pahimmat painajaiset. Tietoa tästä EU:n tulevasta massasensuurista ja toisinajattelijoiden vakoilusta tästä linkistä: https://archive.is/zRhD8
Esimerkkejä EU:n kasvavasta Neuvostoliittomaisuudesta ja tyranniasta riittäisi vaikka kuinka. Summa summarum, EU vastustaa aitoa sananvapautta, vapaata tiedonvälitystä, kansallisvaltioiden suvereniteettia, suoraa demokratiaa eli aitoa demokratiaa ja kaikkia muitakin yksilönvapauksia ja liberaalin yhteiskunnan perusteita.
Hulluinta on se, että EU on mielivaltaisesti määritellyt Suomen metsät "päästölähteiksi," minkä vuoksi Suomi joutuu maksamaan EU:lle jotain helvetin rahallisia korvauksia, kun taas Ruotsin metsät ovat muka "hiilinieluja," ja Ruotsi saa tästä rahallisia korvauksia.
Kukaan suomalainen ei ole koskaan äänestänyt tällaisesta. Ei missään vaaleissa. Ei ikinä. On aika järjestää rehellinen ja sitova kansanäänestys asiasta.
Suomen on aika erota totalitaristisesta ja epädemokraattisesta EU:sta
5
363
Vastaukset 5
- Anonyymi
"Odotan mielenkiinnolla, milloin EU kieltää TOR-verkon käyttämisen ja siihen kykenevät selaimet ja ohjelmistot, jotta DSA:ta ja VPN-kieltoa ei voi kiertää niidenkään avulla? Varmasti se tulee tapahtumaan, on vain ajan kysymys, jo nyt "High-Level Group (HLG) -raportti (2025)" on esittänyt "huolensa" tästä "puutteesta". Toki jo se fakta, että nytkin ihmisten pitää käyttää toisinajattelijoiden suojaksi diktatuureissa kehitettyä TOR-verkkoa voidakseen kertoa tosiasioita ja lukea rehellisiä uutisia EU:ssa, aiheuttaa ainakin minussa melkoista surkuhupaisaa naurua. Mutta ei tämäkään tietenkään kerro kenellekään yhtään mitään yhtään mistään"
Miettikää tuota nyt ihan kunnolla. EU-maissa asuvat ihmiset joutuvat käyttämään TOR-verkkoa saadakseen tietoa, jota ei ole sensuroitu tai muuten estetty EU:n toimesta. TOR-selain perustettiin alkujaan siksi, että totalitaarisissa diktatuureissa asuvat ihmiset voisivat saada vapaata tietoa, eikä joku tyranninen valtiokoneisto hallitse kaikkea tiedonvälitystä. MIETTIKÄÄ! - Anonyymi
Pystyn jo ennustamaan, että joku lammas tulee määkimään, kuinka kenelläkään ei ole mitään salattavaa ja että kaikki EU:n vastustajat on ryssiä.
Ensimmäinen kysymys: Miksi vastustatte vapaan ja liberaalin yhteiskunnan keskeisiä periaatteita?
Toinen kysymys: Eikö lännen pitänyt olla vapaa, kun taas Venäjän autoritaarinen diktatuuri? Jos EU sensuroi ja jahtaa toisinajattelijoita samaan tapaan kuin Venäjällä, miten EU poikkeaa autoritaarisesta Venäjästä? - Anonyymi
Olen samaa mieltä kanssasi. Vapauden liitto pyrkii juuri tähän. Sitä voisi kannattaa.
- Anonyymi00004
perustuslaillinen valta kuuluu suomen kansalle, mutta valtaa siirretään pois suomalaisilta ja suomesta tulee tyrannia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen321668- 791311
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131116Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74959
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92937Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147771Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55633Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13629- 146624
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23611- 28608
- 42607
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563