UT:n sovitusoppi? Oikea linja vihdoin! (2) 09-08-2025

Nyt kun ensimmäisessä osassa palautettiin keskustelu raiteilleen ja korjattiin alkuperäisen aloittajan sekoilu, on aika syventää aihetta. Tässä ei ole kyse pelkästään jonkin oppisuunnan sisäisestä tulkinnasta, vaan itse UT:n ydinsanomasta, joka väistämättä johtaa vahvaan universalistiseen näkemykseen: Kristuksen sovitustyö koskee koko ihmiskuntaa, ei rajattua eliittiä, eikä edes vain ”potentiaalisesti” vaan todellisesti ja lopullisesti.

Universalismi UT:n pohjalta ei ole mikään ”kaikkien miellyttämisoppi” eikä tunteisiin vetoava utopia, vaan yksinkertainen johtopäätös siitä, mitä teksti itse väittää. Kun Paavali kirjoittaa (2. Kor 5:19):

”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan…”

niin sanat ”maailman kanssa” eivät UT:ssa koskaan tarkoita ”vain tietyn joukon kanssa”. Tässä ei ole mitään piilotettua alaviitettä, että ”maailma” tarkoittaisi vain valittuja. Maailma on maailma. Ihmiset ovat ihmisiä. Ja syntien pois lukeminen koskee jokaista.

Tästä päästään universalistisen näkökulman ydinkysymykseen: jos Jumala on jo tehnyt sovinnon koko maailman kanssa, mitä tämä kertoo pelastuksesta? Se kertoo sen, että pelastus ei ole riippuvainen ihmisen tahdosta tai reagoinnista siinä merkityksessä, että ilman sitä sovitus olisi mitätön. Sovitus on jo todellisuutta – ihmisen suostuminen siihen on seuraus, ei edellytys.

Tässä kohtaa moni vastustaja alkaa esittää tutun vastaväitteen: ”Mutta entä jos joku ei suostu?” Tämä on ikään kuin kysymys: ”Entä jos joku päättää olla hengittämättä ilmaa, jota on joka puolella?” Kieltäytyminen ei poista ilmaa, se vain tekee kieltäytyjän elämästä hankalaa. Samoin kieltäytyminen sovituksesta ei poista sen olemassaoloa, mutta voi tehdä ihmiselle itselleen sen kokemisen vaikeaksi. Lopputulema ei kuitenkaan muutu – Kristus on jo kantanut hänenkin syntinsä.

Paavali kirjoittaa Fil. 2:10–11, että lopulta ”Jeesuksen nimeen on kaikkien polvistuttava” ja ”kaikkien tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.” Tämä ei ole kuvaus jonkinlaisen pakon alla tehdystä muodollisuudesta, vaan Jumalan työn lopullisesta päämäärästä: koko luomakunta tulee suostumaan siihen, mikä on jo totta. Tässä on universalismi puhtaimmillaan.

Alkuperäinen aloittaja hukutti tämän yksinkertaisen totuuden erilaisten ”suostukaa tai muuten” -vivahteiden ja epäselvien sivujuonteiden sekaan. Tulos: keskustelu meni metsään. UT:n sanoma on kuitenkin selkeä, kun pysytään tekstissä: sovitus ei ole tarjous, joka vanhenee, vaan tapahtuma, joka on jo muuttanut todellisuuden rakennetta.

Universalismi ei siis ole ”toivottavasti Jumala armahtaa kaikki” vaan ”Jumala on jo tehnyt sen”. Se on sanoman rohkein ja kirkkain muoto, ja samalla se, joka tekee evankeliumista todella ilosanoman: se ei ole ehtosopimus, vaan ilmoitus.

Kolmannessa osassa puretaan viimeinenkin harha siitä, että Jumala muka jättäisi sovituksen lopputuloksen ihmisen lopullisen tahdon armoille. Silloin näemme, miksi UT:n sovitusoppi ei voi päätyä muuhun kuin kaikkien lopulliseen palauttamiseen Jumalan yhteyteen.