UT:n sovitusoppi? Oikea linja vihdoin! (3) 09-08-2025

Nyt on päästy siihen vaiheeseen, jossa kuva alkaa olla kirkas kuin pesun jälkeen kiillotettu ikkunalasi. Koko sarja on lähtenyt liikkeelle siitä, että alkuperäinen aloittaja sotkeutui omiin lankohinsa ja kadotti itse pääaiheen. Edellisessä osassa vedettiin suora linja universalismiin UT:n selkeistä kohdista. Ja nyt on aika käsitellä ilmiötä, jota on mahdoton olla huomaamatta: se epätoivoinen räpiköinti, jolla universalismin kieltäjät yrittävät pitää kiinni hiekasta, joka valuu sormien läpi.

Olen nähnyt näitä yrityksiä monessa muodossa. Yksi avaa uuden keskustelun joka tunti, toivoen että toisto tekee argumentista jotenkin vakuuttavamman. Toinen vääntää sanamuodoista kuin juristi, joka yrittää löytää porsaanreikää laissa, jota ei ole. Kolmas vetää esiin irrallisia raamatunkohtia, joita revitään asiayhteydestään niin rajusti, että ne näyttävät aivan eri kirjalajilta kuin UT itse. Lopputulos on aina sama: ulkopuolinen lukija saa aikaan vain pienen naurun pyrskähdyksen – sellaisen, joka tulee, kun joku yrittää selittää, miksi painovoima on ”vain mielipide”.

Miksi tämä on niin läpinäkyvää? Siksi, että kun UT:n tekstit luetaan kokonaisuutena ja annetaan niiden sanoa mitä ne sanovat, ne johtavat väistämättä universalismin suuntaan. 2. Kor 5:19 ei jätä tilaa millekään rajatulle sovitukselle:

”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan.”

On huvittavaa seurata, miten kieltäjät joutuvat kiemurtelemaan tämän ohi. Yksi yrittää väittää, että ”maailma” tarkoittaakin vain tiettyjä valittuja – mutta jostain syystä tämä sama ”maailma” tarkoittaa kirjaimellisesti koko ihmiskuntaa heti, kun puhutaan synnin leviämisestä (Room. 5:12). Toisin sanoen, synti koskee kaikkia, mutta sovitus muka vain osaa? Logiikka on tässä yhtä kestävä kuin sateenvarjo, jossa ei ole kangasta.

Toinen taktiikka on siirtää keskustelu pois ydinkohdasta ja alkaa puhua täysin toissijaisista aiheista. Kun huomauttaa, että teksti sanoo suoraan ”sovitti maailman”, vastauksena voi tulla pitkä monologi siitä, miten kreikan aikamuodot ovat vaikeita. Tämä on sama kuin jos joku väittäisi, että aurinko ei ole noussut, koska emme ole vielä analysoineet sen säteilyn aallonpituuksia.

Kolmas kieltäjien lempitaktiikka on ”uhka-kortti”: jos universalismi on totta, niin ihmiset eivät muka enää ota vakavasti syntiä ja evankeliumia. Tämä on klassinen olkiukko, jonka tarkoitus on pelotella pois tekstin suorasta merkityksestä. Todellisuudessa universalismi nostaa sovituksen arvon korkeammaksi kuin mikään rajattu malli, koska se ei jätä yhtäkään ihmistä sovituksen ulkopuolelle – Kristuksen työ on täydellinen, eikä siinä ole hukkaan mennyttä verta.

Näiden epätoivoisten yritysten seuraaminen on vähän kuin katsoisi komediasarjaa, jossa hahmot toistuvasti suunnittelevat nerokkaita suunnitelmia vain huomatakseen, että ne kaatuvat omaan mahdottomuuteensa jo ennen ensimmäistä mainoskatkoa. Lopulta yleisö tietää aina etukäteen, että lopputulos on sama: päähenkilöt ovat taas samassa tilanteessa kuin alussa, mutta nyt hieman enemmän naurun kohteena.

Kun keskustelu avataan aina uudestaan, samaan aiheeseen kierrellen ja kaarrellen, se ei muuta perusasiaa: sovitus on jo tapahtunut, koko maailman puolesta, ja se tulee lopulta koskemaan jokaista ihmistä. Tämä on UT:n oma ilmoitus, ei ihmisen keksimä lisäys.

Jos jotain toivoisin universalismin kieltäjiltä, niin sen, että he edes kerran lukisivat nämä kohdat ilman ennakko-oletuksia. Mutta koska tämä tuntuu yhtä todennäköiseltä kuin että kala lähtisi vapaaehtoisesti kuivalle maalle, on todennäköistä, että näemme vielä monia uusia keskustelunavauksia, joissa samat väsyneet argumentit yritetään myydä uusina oivalluksina.

Me muut voimme vain hymyillä ja todeta: aurinko nousee joka aamu, riippumatta siitä, kuinka monta kertaa joku väittää muuta. Ja sovitus pysyy totena – riippumatta siitä, kuinka monta kertaa joku yrittää sen kiistää.