kuin ottamalla oma valuutta takaisin, vain näin voimme pudottaa verotusta palkoissa, muu ei auta enää, muistaakseni valuutan vaihdosta ei myöskään käyty äänestystä koskaan kuten monessa muussa euroopan maassa.Nyt olisi tilanne että omaa valuuttaa voisi kelluttaa joka estäisi inflaatiota mutta eurovaluutassa näin ei voida tehdä, olemme sievästi kusessa.
Suomen taloustilanne ei nouse enää millään muulla ylöspäin
Anonyymi-ap
289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuon aloituksen lisäksi kaikessa kustiin suomalaista maksajaa silmään kun luvattiin 10 hyvää ja kaunista asiaa kunhan liitytään Eu.hun, kaikki oli pelkkää huijausta.EU.hun liittyminen oli kyllä hyvä juttu vientiä ajatellen mutta eurovaluuttaan siirtyminen on ollut suomalaisille täysi katastrofi.
Viennin kilpailukyvyn vuoksi pitäisi palkat puolittaa.
Poikkeuksena että virkaloisilla palkat alennetaan kolmasosaan.