☹️☹️☹️☹️☹️☹️☹️☹️☹️☹️☹️☹️☹️☹️☹️
https://yle.fi/a/74-20175072
Suomessa työttömyys on jo järkyttävät 9.9%!!!!
Esim. Saksassa vain 3,7%, Puolassa 3,5 ja Tsekissäkin 3,0%....
Korkea työttömyys tarkoittaa sitä, että yhä harvempi saa palkkatuloa ja tätä palkkatuloa rokotetaan entistä kovemmin. Ihmisten nettotulot yhteensä ovat Suomessa merkittävästi pienemmät kuin hyvän työllisyyden maissa. Ja nettotulo on se raha millä autoja maksetaan. Sitä ei nyt Suomen maassa oikein ole.
Viime aikojen raju konkurssiaalto on niittänyt ja tulee niittämään yrityksiä - eli työnantajia - Suomessa. Se vain pahentaa kierrettä.
Että siitä vain ostamaan 50 kiloeuron täyssähkäriä....
Turha unelmoida tuoreemmasta autokannasta. Suomen työttömyys on EU:n toiseksi surkein! / ! \ / ! \
1
81
Vastaukset
- Anonyymi
Jo A-Fordin aikoihin about 100 vuotta sitten tehtaan duunareilla oli varaa ostaa uusi auto. Auto ei enää ollut vain rikkaita varten, koska Henry Fordin sarjatuotanto mahdollisti edullisen hinnan.
Saksassa käydessäni olen huomannut, että siellä autotehtaiden työntekijöilläkin on alla uudenkiiltävät kaarat.
Mistähän syystä sitten Suomessa Uudenkaupungin autotehtaalla parkkipaikka on kuin ruostuva automuseo?
Jokin mättää tässä maassa ja pahasti.
Eihän tuolla muuten ole väliä, mutta päästötavoitteista lipsuva Suomi joutuu maksamaan EU:lle mammuttimaiset sakot ja ne menevät rikkaampien maiden taskuihin....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1372759Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2682350Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221423- 1151112
- 971064
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041023Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13962Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La57851Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.282810Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50791