Hän kertoi olevansa vihreiden kunnanvaltuutettu

https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000011419913.html

Uhri piti väitettä rasistisesta solvauksesta absurdina. Hän kertoi olevansa vihreiden kunnanvaltuutettu ja tottuneensa näkyvässä luottamustehtävässään siihen, että ihmiset tulevat juttelemaan. Hän kertoi, että on hänen arvomaailmansa vastaista syrjiä ja että hänen valtuustoryhmässään tehdään töitä sen eteen, ettei ketään syrjittäisi.

Oikeus ei uskonut tekijän väitettä rasistisesta solvauksesta muun muassa siksi, että yksi todistaja oli tehnyt kuulohavainnon siitä, että uhri oli sanonut tekijälle menevänsä kokoukseen ennen avun huutamista.

Oikeuden mukaan solvausväitteen teki epäuskottavaksi sekin, että uhri kertoi hätäkeskuspuhelussaan puukottajansa olevan romani.

Oikeus määräsi tekijän maksamaan uhrilleen kivusta ja särystä 3 000 euroa, kosmeettisesta haitasta 800 euroa, kärsimyksestä 5 000 euroa sekä uhrin oikeudenkäyntikuluja.

Heinäkuussa annettu tuomio ei ole lainvoimainen. Tuomittu esimerkiksi ilmoitti tyytymättömyyttä koko tuomioon.
5203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • eikö se ole rasismia vihreäliitto-jokainen saa pitää omat tavat suomessakin?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    eikö se ole rasismia vihreäliitto-jokainen saa pitää omat tavat suomessakin?

    Kyllä
    Nyt pitää valtuustoon saada poika viheitä edustamaan.
    Etnisyys sitä vihreät haluaa

    Äänestä

tavallaan maahanmuutto iski...

Äänestä
  • satojen vuosien tulos

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000011419913.html

Uhri piti väitettä rasistisesta solvauksesta absurdina. Hän kertoi olevansa vihreiden kunnanvaltuutettu ja tottuneensa näkyvässä luottamustehtävässään siihen, että ihmiset tulevat juttelemaan. Hän kertoi, että on hänen arvomaailmansa vastaista syrjiä ja että hänen valtuustoryhmässään tehdään töitä sen eteen, ettei ketään syrjittäisi.

Oikeus ei uskonut tekijän väitettä rasistisesta solvauksesta muun muassa siksi, että yksi todistaja oli tehnyt kuulohavainnon siitä, että uhri oli sanonut tekijälle menevänsä kokoukseen ennen avun huutamista.

Oikeuden mukaan solvausväitteen teki epäuskottavaksi sekin, että uhri kertoi hätäkeskuspuhelussaan puukottajansa olevan romani.

Oikeus määräsi tekijän maksamaan uhrilleen kivusta ja särystä 3 000 euroa, kosmeettisesta haitasta 800 euroa, kärsimyksestä 5 000 euroa sekä uhrin oikeudenkäyntikuluja.

Heinäkuussa annettu tuomio ei ole lainvoimainen. Tuomittu esimerkiksi ilmoitti tyytymättömyyttä koko tuomioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu