Saksaan muutti paljon juutalaisia esim Venäjältä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. He eivät aiheuttaneet minkään laista syrjintä tai pelko- efektiä.
Suurimmillaan antisemitismi esiintyi vasta 1930- luvulla, kun juutalaiset olivat sopeutuneet yhteiskuntaan, maksoivat veronsa ja menestyivät, monet solmivat ns. seka-avioliittoja ja jopa kääntyivät kristityiksi.
Hmm.No ok, olihan siinä natseilla oma rosvous mielessä. Hyvät asunnot ilmaiseksi ja omaisuudet.
Suurimmillaan antisemitismi esiintyi vasta 1930- luvulla, kun juutalaiset olivat sopeutuneet yhteiskuntaan, maksoivat veronsa ja menestyivät, monet solmivat ns. seka-avioliittoja ja jopa kääntyivät kristityiksi.
Hmm.No ok, olihan siinä natseilla oma rosvous mielessä. Hyvät asunnot ilmaiseksi ja omaisuudet.
Vastaukset 213
Vanhimmat
Aatu käytti samaa taktiikkaa kuin meidän persut.
Pitää ottaa joku vähemmistö vihan kohteeksi, se yhdistää enemmistöä.
Mutta persujen tapauksessa se mamuviha ei toimi, kun persujen potentiaalisia kannattajia eli henkisiä vajakkeja on liian vähän.
Ymmärrö nyt jo sinäkin viimein, ei mikään yksittäinen vähemmistö ole silmätikkuna, kun ihan yleisesti kaikki haittamamuloiset joutaa pois Suomesta, ei me joutopaskasakkia enää elätetä.
Aatulla oli ehkä parempaa tietoa kuin sinisilmäisillä kanta sakuilla. Ja jos nyt natseja verrattuna persuihin, ei persu ole viemässä islamisteja leireille tai uuniin, ainoastaan takaisin kotimaahansa. Mikä on suurempaa välittämistä kuin saattaa nuo "rasismin uhrit" takaisin turvallisen oman kulttuurin pariin omaan isänmaahansa?
Elätetäänhän me teitä uuninpankkopersujakin.
Natseillakin oli Saksassa 1930-luvullatarkoitus karkoittaa juutalaiset maasta. Paikkakin oli mietitty, eli Madagaskar.
Karkotuksista ei oikein tullut mitään, kun monet maat kieltäytyivät ottamasta juutalaisia vastaan. Madagaskaroli alun perinkin epärealistinen paikka kuljettaa juutalaisia sinne.
Sodan sytyttyä natsien tavoitteet kovenivat, koska juutalaisia saatiin natsien miehitysalueilla valtavasti lisää. Natsit kehittivät tehokkaat teolliset murhamenetelmät "ongelman" poistamiseksi. Toteutus oli historiallista.
Eli jokainen väristä riippumatta, joka saa kelatukea?
Valtion rahoja laitetaan rakennushankkeisiin hyväveliverkostossa, siellä ne miljardit liikkuu ja isot herrat saa aina isoimmat potit.
Miksi köyhiä pitäisi syrjiä? Tukea pitäisi että pääsisivät leivän syrjään ja työhön kiinni!
Tulkitsen ettö haittamamuloinen on myös Suomessa syntynyt joka on haittaloinen. Kun se ei kerran kohdistu mihinkään vähemmistöön?
Onneksi.
Ai ei. Juurihan toit tuo esille. Voi tsiisus !
Joka minua risoo.
Persut vain öyhöttää.
Miten tämä liittyy persuihin?
Eikö sieltäpäin juurikin ole sanottu, että maahanmuuttajat pitäsi laittaa takaisin sota-alueille tai tuhoutuneisiin kaupunkeihin?
Miksi sinä otit persut vihankohteeksi?
Mitä ovat sulle tehneet?
He suojelevat Suomea haitoilta, joilta Ruotsi ei maataan suojautunut.
Viisasta, että joku yrittää pelastaa maatamme. Kun osa haluaa samat ongelmat kuin Ruotsissa!
Jos seuraat mailman tapahtumia. Katso Britanniaa, Saksaa, Ranskaa miten suurissa ongelmissa ovat, maahanmuuton vuoksi. Eikö pitäisi ottaa opiksi niistä, toimia toisin, ajoissa?
Maahanmuutto ok, haittamaahanmuutto ei ok!
Mistä saan nostaa elatuksen?
En tiennytkään, että tuollaiseen oikeus. Mahtava juttu!
Älä nyt vaan sano, että valehtelit, enkä saakkaan elatusta?
Palautus maahan jossa vainotaan, on pakolaiselle sama, kuin sen ajan juutalaiselle Neworkin satamassa ja Helsigissä.
Ovat tulleet töihin. Kyllä nuo maat ovat taloudellisesti hyötyneet halpatyöstä.
Brexitin jälkeen joissain osissa mm. Bostonin kaupungista oli uutinen, joos vihannekset mätänivät pelloille, kun ukrainalaiset kausityöläiset eivät saaneet viisumia EU:n ulkopuolelle.
Ongelmia on omien osattomen kanssa, jotka ovat vihamielisiä ja jotkut ihan radikalisoituneet rasisteiksi asti! Eihän se ole ihmisyhteisöissä normaalia. Yhdessä pitää yrittää voittaa vaikeudet!
"Anonyymi
2025-08-11 22:25:39
Miksi sinä otit persut vihankohteeksi?
Mitä ovat sulle tehneet?"
----------------
Mielestäsi siis palstoilla ei saa vihata muut kuin te populisti persut?
Tosin itse en vihaa ketään koska se on hyödytöntä.
Sä et elätä yhtään ketään. Et edes mamuja.
Esim somaliasta 2/3 osaa on täysin rauhallista aluetta. Irakissa ei ole sovittu vuosiin. Syyriassa on rauha.
"Ovat tulleet töihin"
Miksi sitten sossu kustantaa islamistiperheille huvipuistot ja kerran käyvät töissä?
Juutalaisvihan idea on islamilainen. Ei ennen sitä muilla ollut mitään syytä vihaan enempää kuin muihinkaan vierasiin tulijoihin. Kristillinen perinne moitti juutalaisia mutta tappamiseen se ei missään tapauksessa olisi johtanut. Jihadistit kuiskutteli sen lopullisen ratkaisun. Sehän yritettiin pitää salassakin ja vasta kun pakkotoimet otettiin käyttöön saatiin kansa pakolla mukaan. Hitler sai apua arabeilta.
Vajukki vieläkin luulee että pelkästään persut haluavat eroon näistä ryöstelevistä, mur haavista, raisckaavista suomalaisten rahoja kuppaavista ruskeista massoista. En tiedä miten saisi faktan teidän umpiluupähän hakattua että me tavallinen kansa haluamme myös eroon näistä loisista jotka ovat vaaraksi myös kansan turvallisuudelle.
Näiden puolustelijat ovat myöskin vaarakasi suomen kansalle.
Miksi persu raisckaa suomen kaunista kieltä?
Kuten talouskasvulta, vai?
Talouskasvun tuhoaminen ja velan lisääminen on tähän mennessä ainoa asia, mitä persut ovat saaneet aikaan. Eikä heillä ole mitään muuta tarjolla jatkossakaan.
Mihin ne maksamani verot sitten menevät?
Purra ei ole nettomaksaja, hän on tullut erittäin kalliiksi veronmaksajille.
Ukk luonnonpuistossa on tilaa vaikka isommallekin vankien palautusleirille. polttopuusavotassa voi tienata taskurahaa paluulippuja varten roi-moskova-kabul on vapaa yhteys vapaaseen maailmaan
Natsien tuhoamisleirit -30 luvulla eivät ole verrannollisia matujen palautusleireihin. Matujen ei ole pakko jäädä, eikä tavoitteena ole heidän tuhoaminen. Tavoite on palauttaa vieraat vapaaseen maailmaan. Jatkamaan onnelan etsintää.n. Amerikkalainen unelma. Eldorado löytyy, kun on vapaa ja urhea. "Kabulista etelään on kandaharin alue. Siellä on matun eldorado. The land of the free. and home of the brave. joidenkin tie käy siperian, kautta. Toisten tie käy lapin kautta.tutkimattomat ovat herran tiet. Raikas erämaatuuli rauhoittaa levottoman kaupunkilaisnuoren sielun. Meillä ei ole oikeutta vangita levottomia sieluja vankila ei ole matusielun paikka, kaupunkilähiökin voi tuntua vankilalta raikkaan erämaatuulen kuuntelemisen jälkeen. Ukk-puisto on rauhallinen ja vapaa paikka levottomille sieluille. Sinne. töihin. Kandaharin erämaatuuli käy, kuin lapin leppeä ja raikas tuulahdus mereltä lämpöisen golf-virran muistutus jäämeren merellisestä viileydestä. Yhdistettynä karibian latinorytmien tuulahdukseen. Lapin taika tekee hyvää matullekin. Ukk. Pala parasta suomea. Parasta vieraille. Ei ole natsiaatetta, vaan persuäänestäjän ajatuksia . Espoon gettolähiöstä, missä vallitsee pelko. Pimeällä ei uskalla ulkoilla, kun allah ei näe sen oppii lapsetkin ramadanin aikana.
Ukk luonnonpuisto on kantasuomessa ison lentokenttäukk ei ole madagaskar. Ukk on realistinen mahdollisuus. Miettikää sitä. Maan isä kaikessa viisaudessaan lahjoitti luonnonpuiston ulkoilureitteineen meidän käyttöömme. Pala parasta suomea. Eikö vieraille ole tapana tarjoilla vierasvarasta parasta mitä löytyy. Espoon nukkumalähiöt eivät ole parasta suomea. Lappi on vierasvaraamme. Se on sitä koko euroopan mittakaavassakin lentokenttineen. Huom palautuslennot.
Somalit ei kyllä ole juutalaisiin verrattuna todellakaan mitään huippuosaajia.
Juutalaiset ovat saaneet Nobelin palkintoja
vaikka kuinka paljon ja äly on aivan eri luokkaa kuin somaleilla, joilla se on keskimäärin 69. Ensimmäiset somalit tulivat Suomeen Moskovasta Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa. Olisivat saaneet mennä muualle.
Jos osaa ja haluaa tehdä töitä, se on ok. Muslimit pitävät kovaa meteliä uskonnostaan ja vaativat suomalaisilta kaikkea mahdollista.
Maassa eletään maan tavoilla eikä maahanmuuttajien tavoilla.
Ismisteja ei todellakaan kannata verrata juutalaisiin. Lähi-itäläiset toivat katujengit Suomeen. Väkivaltarikoksia tekevät paljon enemmän kuin kantasuomalaiset. Muslimit
haluavat tuoda esille omaa uskontoaan koko ajan. Juutalaiset eivät vaadi muita sopeutumaan oman uskontonsa sääntöihin.
Suomeen tuli islaminuskoisia tataareja 1800- luvun lopussa. He kotoutuivat tänne omin voimin ja he alkoivat tehdä töitä.Ei heidän kansaan ollut ongelmia.
Klo6.25 espoon aikaa. Täällä gettossa ei tähän aikaan enää aseet laula. Merilinnut sen sijaan kaakattaa ja varikset toistaa apinalauman yöllistä meluamista.palautusleirille olisi oiva paikka myös helsingissä eiran kaupunginosassa tai kruununhaassa, jos niin halutaan. Äänestetäänkö asiasta? Puheenvuoro perusS-puolueelle.
Palstapersu on valistuneempi. Hän korostaa palautuslentojen humaania luonnetta. Mogadishussa ja kandaharissa on rauhallisempaa, kuin espoon keskuksessa täällä getossa aseet laulaa joka yö jengisodat on levinny täältäpäin myös ruotsiinstasin pelossa siitä ei saa puhua
Tämä on kaikki mitä sait sanottua tuohon viestiin? Päässä ei ajatus raksuta, pelkkää tuulta korvien välissä, toistellaan ulkopuolelta syötettyjä ja opittuja mantroja joka asiaan. Vitsaillaan sille kun suomalaisia satutetaan omassa maassaan ja tuhahdellaan ajatukselle että tämä maa on suomalaisten koti jossa suomalaiset määräävät.
En ole koko elämäni aikana nähnyt yhtä sairasta toimintaa kuin nykyajan "vassareilla" Tehän olette täysiä rytsiä ja suomenkansan vihollisia.
Ssh. Ei puhuta niistä, kun ne on siellä vallassa stasi lukee palstaakin. Stasi seuraa nettiliikennettämme
Mutta kun nuo rikostilastot huolestuttaa.
Miten ne pakolaiset käyvät lomillaan näissä kotimaissaan jos niitä vainotaan. Onko niillä henkivartijat mukana?.
Jos Suomeen tulee sillä asenteella ettei heti ala
pelkästään vaatimaan rahaa ja palveluita niin jatko sujuu paremmin.
Mitenkäs tällaisia "uuninpankkopersuja" muka on niin paljon? Mitä ne on? Siis nykyaikana.
Vihreävaseliiniporukka väittää persuja Venäjä-mielisiksi. Tässä ei ole mitään järkeä. Putinin hyökkäys oli viimeinen pisara. Venäläiset inhottaa kaikkia isänmaallisia suomalaisia. Persut ovat isänmaallisia eivätkä halua itärajaa auki. Rajavartijoilla pitäisi olla Puolan tapaan oikeus käyttää aseita, jos idästä tänne joku kaalisopalta ja pskalta haiseva otus yrittää tulla.
Somaliaan ovat "pakoloiset" menneet Suomesta lomailemaan aikaisemmin, mutta onneksi ei enää.
Mene joutopaska persu hirteen
Samoin elätetään näitä kadulla makaavia ituhippejä jotka vaikeuttavat työssä käyvien taviksien elämää. Osa näistä ituhipeistä jopa opiskelee ja ovat valinneet sellaisia kursseja, ettei tarvitse pelätä työllistymistä. On hienoa olla akateemisesti koulutettu työtön ja parantaa maailma pössyttelemällä,latkimalla punkkua sekä makaamalla kadulla kun politrukki käskee. Yhteiskunta maksaa tämänkin toiminnat, vieläpä velkarahalla.
Onko juutalaisista ollu jotain haittaa kellekään koskaan missään?? No ei ole ollut. Mutta niistä muhammedin serkuista joita koko lähi-itä täynnä ja afrikka myös niin kas kummaa niistä on haittaa kaikkialla minne menevät. Tosin ei heistäkään kaikki ole ongelmallisia mutta ne kiihkouskovaiset on haitaksi. Väkivaltaisia ovat joo.
Joskus näistä tulijoista onnistuvat ehkä 2%:ttia kokonaismäärästä. Suomessa on median tapana sitten tehdä tästä onnistujasta tuhanne ja yhden yö tarina. Esim. Afkanistanista tullut kielitaidoton poika suoritti peruskoulun 3 vuodessa.No on Suomessakin tohtoriksi väitellyitä 20 vuotiaita...
Vain pieni % näistä Lähi-idästä ja Afrikasta tulleista on nettoveronmaksajia eli ilman tukia ja avustuksia eläisivät lähes nälässä.
Kyllä ne suurimmat Kremlin ystävät ovat vasemmistolaisia ja vihreitä.Miksi he olisivat muuten äänestäneet rajalain säätämistä vastaan sekä vastustavat Ottawan maamiinasopimuksen purkamista. Eli pelaavat Kremlin "pussiin" ja luulevat ettei tavalliset suomalaiset ymmärrä sitä.Nyt vaativat Hammasin hallitseman Gazan tunnustamista Palestiinan valtioksi kyllä tämä porukka on Suomen sisäisen turvallisuuden suurin uhkatekijä.
Entäs juuri äsken se hiiiirrrveä kohu kuinka somalinaisesta tuli tohtori. Oikein lälläteltiin niin kuin naistohtorit olisivat uusikin asia tässä maassa. Lopulta paljastui että henkilö oli saanut avustuksia joita tavikset eivät saa ja itse työ oli täyttä tuubaa, kysely miten somalit rokottavat kersansa. Ja tästä leivottiin tohtori tällä työllä..
Hyvä kun muutama näistä k.maalaisista tekee jotain parempaa niin siitä toitotetaan päiviä mediassa ja suomalaisten vihaaja-vassarit sivutolkulla herjaavat suomalaisia "yrittäkääpäs samaa, ette pysty!" vaikka näiden tekemisissä ei ollut mitään ihmeellistä, meidän kansalle.
Olen joutunut muutaman kymmenen vuoden aikana työn puolesta tekemisiin somaleiden kanssa täällä Stadissa ja voin rehellisesti sanoa ettei paljon naurata.
Muiden afrikkalaisten käsitys somaleista Afrikan romaneina pitää paikkaansa.
Hirveä hinku erilaisiin etuuksiin, todistuksiin ja lausuntoihin on. Kaikkeen, mistä irtoaa rahaa. Heillä sana kiertää soitä, mitä pitää vaatia. Suomen kieli tarttuu somalien päähän huonosti. Naispuolisilla selitys on että hoitavat runsasta lapsikatrasta kotona, mutta miehet eivät vaan opi kuin hitaasti tai eivät ollenkaan puhumaan suomea.
Mites öyhötetään oikein kunnolla?
Öyh, öyh, öyyyyh?
Pitäiskö ulvoa kuin susi?
Viherpunakuplassa ei osata muuta kuin toistella että "persut, natsit, persut, rasistit, persut, fasistit".
Vasemmalla äärilaidalla tuntuu olevan rajoittunut mielikuvitus.
Vaseliinit ja vihreet ei vaan tajua. Heidän mielestään on olemassa vain vasemmisto ja äärioikeisto.
Aatu käytti samaa taktiikkaa kuin meidän vasemmisto.
Pitää ottaa joku persut vihan kohteeksi, se yhdistää enemmistöä.
Mutta vasemmistolaisten tapauksessa se mamuviha ei toimi, kun vasemmistolaisten potentiaalisia kannattajia eli henkisiä vajakkeja on liian vähän.
--------
Puolueet voi kääntää ympäri ja silti lauseesi toimii.
Te persut leikkaatte kokoajan tuista.
Missäpäin tuollaiset paikkakunnat sijaitsevat?
Ei maahanmuuttajia enää, eivät osaa käyttäytyä, vaan huutavat pihoilla ja parvekkeilla heti aamusta!
Ottavat vallan kerrostaloissakin!
Rasismi ja rotuviha jne vihapuhe luodaan aina- ei se muuten synny-
esim natsit teki kauan aikaa työtä levittääkseen vihaa, mm juutalaisvitsejä kerrottiin, , juutalaisia kuvattiin haitta-eläiminä, jne.
Samaa tekee nyt persut ja kokoomus suomessa suomenkansaa vastaan- mm köyhiä haukutaan, jne...
ja fasismi alkaakin jo näkyä kaduilla...
Persujen jutut ei uppoa täällä. Näkee kannatuksesta.
Natsi ja fasismia puheet on teidän vihervassari suvakeiden oman pään sisäisiä harhoja.
Kenen kannatus se romahtikaan puoleen?
Persut on keränneet kasan niin sekailsta seurakuntaa, ettei viikoa, ettei joku persu munaa itseään ja siihen Saksi-Riikan mokat päälle.
Sitä saa mitä ansaitsee.
Niillä on kyllä samanlaiset opit vieläkin, ääripopulisteilla.
Ja itse asiassa Putin seuraa hyvinkin tarkasti Hitleriä. Hitlerjugend on perustettu Venäjälle, kouluissa on isänmaallista paatosta, marssimista ja taisteluharjoituksia. Kesken tunnin tulee joku atomisotahälytys, jolloin pitää mennä suojaan. Kun länsi hyökkää!
Pelottavasti.
Ei uppoaa vaikka yrittävät 24/7
Ihan totta ne on.
Ja siitä olemme kiitollisia.
Ja putte seuraa persuja Ja nauraa.
Natohan uhkaa Venäjää- joten syytä onkin varautua kaikkeen mahdolliseen.
Voisi Suomikin hiukan ajatella muutakin kuin jotain mamujen vaatetusta ja kesälomilla notkumista.
?? Oletko tolkussasi? Venäjä taas ei uhkaa, se tappaa, raiskaa ,pommitta kaupungit, siviilit, viljavat pellot ja voimalaitokset! Venäläisillä kun on oikeus , oikeastaan ainoa kansalaisoikeus, antaa maalleen veriuhri. Milloin minnekin,Afganistaniin, Tsetseeniaan x2, Georgiaan, Ukrainaan...
Yliedustus kaikissa rikoksissa.
Joukkoraiskaukset
Nöyryytys pahoinpitelyt, ryöstöt uhreina Suomalaiset!
Ja sinä väännät vitsiä, ja syytät syyttömiä rasismista!
Kenen vika, kun ulkomaalaistaustaiset lapset keksi rasistiksi syyttää Suomalaislasta. Ja sen verukkeella pahoinpitelivät joukolla Suomalaislapsen .
Vastaavia tapahtuu jatkuvasti.
Ja joku viellä kehtaa syyttää Suomalaisia rasisteiksi?
Rasisteja olisimme, jos lapsemme ja aikuisemme hyökkäisivät maahanmuuttajien tavoin heidän kimppuunsa.
Suomalaiset lapset, naiset, miehet, tytlt, pojat jopa vanhukset. Joutuneet niiden uhreiksi, Suomessa!!!
Ja te kehtaatte syyttää rasisteiksi?
Ei ole totta tuo yliedustus. Kyllä ennen maahanmuuttajiakin meillä oli vankilat täynnä.
Rasismi mahdollistaa sen, että joku lähtee ulos puukon kanssa. Peloissaan, Rasistien vouhotuksen ansiosta usein omasta sakista!
Kun kaljupäät partioi porukoissa, mikseivät heikoimmassa asemassa olevat muualta tulleetkin jengiytyisi. Niin ainakin itse tekisin,en uskaltaisi lähteä muutoin kuin porukassa!
"2025-08-11 22:09:41
Venäjä taas ei uhkaa, se tappaa, raiskaa..."
----------------
puuttin ei ole Venäjä.
Kansa tekee niinkuin käsketään eikä erimielisyyksiä sallita.
Venällä on ollut 1 presidentti
Mihail Gorbatšov.
Vihervasemmistolla ei vain järki juokse. Niille matut on ihquja vaikka mitä tekisivät.
Kaljupäillä ei ole mitään tekemistä jengiytymisen kanssa.
Muuttajat ovat rasisteja. Eivät halua sopeutua eikä hyväksyä elintapaamme, koska olemme eri väriä, eri kulttuuria, eri uskontoa. Tyypilliseen tapaan kääntävät kaiken muiden syyksi, persut on se hokema.
Tuota, täysin neutraalina sanon että omaan silmään kyllä nimenomaan vassarit monine sivulahkoineen kuten sateenkaarikultti ovat pahimpia rasseja, syrjijiä ja fassari-aatteen täyttäviä. Nyrkkilippu pystyssä marssitaan ja uhotaan taviksille, vaaditaan totaalista alistumista heidän aatteelleen. Mitä muuta tuo on kuin fasisista toimintaa? Kaiken kruunaa vielä se että avoimesti kannattavat terro-järjestöjä JA ovat vielä venäjän palvojia.
Mitä hellvetin harhaista valetta oikein soperrat??
Niin on. Natsi ja fasisti ovat termeinä menettäneet tehonsa, kun vaseliiniliitto tunkee niitä joka paikkaan. Jos olet demareista oikealla, olet äärioikeistolainen olet natsi, olet fasisti.
Putte seuraa persuja? On siinä vihervaseliinivajakilla oudot käsitykset.
Vihervaseliinit on pienimunaisten
"miesten" sakkia, joita varsinkin Tapolan lenkki kiinnostaa. Tosin miehiä on nykyään aika vähän vassareissa. Katkeria sinkkuakkoja on sitäkin enemmän.
Taitaa kirjoittaja elää vihreässä vaseliinikuplassa. Peukuttanut liikaa. Uloin sulkijalihaskin on täysin löystynyt jatkuvasta rassaamisesra.
Näen että et ole lukenut poliisin tilastoja. Afganistanilaiset tekevät 38 rikosta 10000 asukasta kohti, Irakilaiset 36. Vastaavasti Suomalaiset 3.
Turha on punavajukin jankata "fasismista", kun se ei pidä paikkaansa. Ei punakuplassa muuta osata hokea kuin että fasisteja, natseja ja rasisteja ovat kaikki kuplan ulkopuolella olevat. Kun jotain termejä hoetaan jatkuvasti joka paikassa, niin niin niiltä häviää teho ja merkitys.
Onhan ne matut virhevasemmistosta aivan ihquja, kun niillä se on isompi ja pystyssä eikä matuilla paljon älyä ole.
Vaaleihin on vielä tovi aikaa. Kaikki voi muuttua hyvinkin nopeasti kannatuksessa. Näin kävi Saksassa enne vaaleja kun maahanmuuttajataustaiset hihulit alkoivat ajaa autoilla väkijoukkoihin. ADF nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi koko Saksassa ja suurimmaksi osassa muutamassa osavaltiossa.
Ikinä Suomen vankiloissa ei ole ollut näin paljon raiskauksesta tuomittuja kuin nyt.Maahanmuuttajat ovat enemmistönä näistä rikoksista tuomituissa.
Tällä palstalla pyörii näköjään viherpunakkoja henkilöitä oikein työkseen eli jos heihin ei uppoa, ei se tarkoita koko Suomen kansaa. Viherpunakuplan ihanne olisi Suomi, jossa salittaisiin vain punavihreät ajatukset.
Virhevässykät ne täällä pilkkaavat persuja
mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla 24/7.
Muun ajan varmaan peukuttavat että jaksavat paremmin.
Putte saa vaikka piärrä eikä kiinnosta Putte-possun tekemiset yhtään.
"Anonyymi
2025-08-12 02:51:46
Kaiken kruunaa vielä se että avoimesti kannattavat terro-järjestöjä JA ovat vielä venäjän palvojia."
vvvvvvvvvvvvvvvv
The persut taas komppaa:
Suomen Sisu & SiniMusta liike
sieltäpä niitä puuttinin kannattajia löytyy.
Ihan peruSSettiä.
"Anonyymi
2025-08-12 13:52:00
Virhevässykät ne täällä pilkkaavat persuja
mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla 24/7.
Muun ajan varmaan peukuttavat että jaksavat paremmin."
///////////
Ketkähän ovat mielestänsä palstan:
Pilkka Keisareita.
No ei sitä tarvi pähkäillä Kapo-Persuthan ne niitä ovat.
Mutta niillä on se pysyvä PoP-ulismi että:
"Vain me saadaan räkyttää ja muut pitäkööt turpansa kiinni"
Ei se kuitenkaan vaan niin mene!
Miksei RKP hyväksy mamuja alueelleen?
Aadlekroitsi ja henriksonni vaan katsovat toisaalle.
Eva Biaudee n vika
Pilveä polttavat pihalla, nähty on!
Eikö Suomen nynnyt saa minkäänlaista kuria näille ?
Olivat valtaamassa maan. Lähes kaikki kaupankäynti ja myös omistaminen oli siirtynyt juutalaisille suvuille. Aivan samoin, kun on nytkin käymässä euroopassa. Kuinka moni suomalainen on enää yrittäjä? Montako suomalaista pizzakuskia suomesta löytyy. tai taksiyrittäjiä, bussikuskeja jne. Vanhustehoidosskaan, tai edes sairaaloissa tai terveyskeskuksissa ei paljon suomalaisia hoitajia näy. Pikkuhiljaa ulkomaalaiset valtaa kaiken ja näin oli käymässä myös Saksassa. Lopputulos on aivan luonnollista ihmisten käyttäytymiselle. Samoin toimivat myös eläimet, kun toinen laji tunkeutuu heidän "ekologiseen lokeroon"
Hih. Ei taida olla luonnollista. Kaikki maassa työtä tekevät pyörittävät maan taloutta. Parempi vielä, jos on perhe ja lapsia, joissa on tulevaisuus?
Suomi on maantieteellinen karttaan piirretty alue. Kaikki ihmiset ovat meillä lain mukaan yhdenvertaisia.
Jos meillä ei ole tekijöitä omassa maassa, miksi vierastaa muualla syntynyttä?
Bussikuskin kursseille voivat hakeutua työttömät. Samoin hoivakoteihin koulutetuiila suomalaisilla hoitajilla on varmasti etusija. Ai niin, he tietävät oikeutensa ja vaativat asiallista palkkaa.
Ja tuosta sosiaaliverkosta, joka on liian suuri. Se on rakennettu veronmaksajien rahoilla, koska Suomessa palkkataso on ollut huono, usein niin ettei se riitä ilman tukia peruselämiseen.
Ei ne juutalaiset mitään ihmeellistä tehneet. Ei niillä mitään organisaatiota ollut. Eivätkä kaikki juutalaiset olleet rikkaita.
Mutta kun on kurjaa ja takana hävitty ensimmäinen maailmansota, on hyvä löytää syntipukki.
Vihaa lietsomalla alkuun ja sitten omat kasassa pelon avulla, kun enää ei ollut pakoa pois edes kaasukammion oven sulkemisen tehtävästä. Toki vangit itse lapioivat tai heittelivät ruumiit kärryihin ja veivät uuneihin!
Totta.
Nyt juutalaiset tappaa Palestiinalaiset. Oisko Aatun pitänyt onnistua paremmin ?
Holokausti on aina tahra ihmiskunnan omassatunnossa. Niin moni tiesi ja sulki silmänsä. Pelosta toki Saksassa.
Mutta USAsta,Briteistä ja Suomestakin käännytettiin juutalaispakolaisten laivoja takaisin Saksan tuhoamisleireille. Ja ne joilla ei ollut varaa, eli eivät sitä kaiken taloudellisen vallan kaapannutta juutalaispolulaa, kaasutettiin, ammuttiin sorakuoppiin ja tuhottiin pakkotyöllä, niitä oli 6 miljoonaa. Ei rikasta.
Joo, aate on sama, osat vaan vaihtuu. Ihminen joka hyvöksyy kansanmurhan, tekee rikoksen ihmisyyttä vastaan.
Useimmat juutalaiset olivat tavallisia köyhähköjä kansalaisia, mutta varakkaammilla oli tietenkin normaaleja kansainvälisiä yhteyksiä kuten muillakin liikemiehillä. Saksalaisilla oli oma eliittinsä joka kilpaili juutalaisen kanssa. Sivistyneet ei silti yhtyneet juutalaisvihaan. Muslimit pyörittää ihan omaa talouttaan jossa mikään ei saa lipsua vääräuskoisille.
Muslimit ei onnistuneet hävittämään juutalaisia vaikka yritys on ollut kova koko ajan. Kehtaavat vielä valittaa rasismista, pirut.
Neljännes natsiupseeristosta/armeijakomentajista oli itse kazaarijuutalaisia (askenazi)/muita pettureita.
SS-miehillä piti olla arjalaistodistus. Monella pojalla teki tiukkaa läpäistä kriteerit. Saksassa oli todella paljon seka-avioliittoja esim. vuosisadan takaa.
Eikä ne olleetkaan parasta A-ryhmää? Mites noin?
Mun pointti oli toi omituinen rasismi.
Moniko teistä on kokenut henkilökohtaista haittaa maahanmuuttajasta?
Tää oikeistopopulistien virsi on kuin jostain lapsille kirjoitetusta pelottelusadusta 'nyt ne tulee, hahaa, nyt ne vie kaikki, haa, ei saa laulaa suvivirttä, hahaa...
Ja sitten tuleekin äiti pientä poikaansa kädestä pitäen. Venhemmat kuolivat talon pommituksessa. Isä jäi rintamalle.
Itkettäis, jos ei hävettäis niin kauheesti. Ei v***u, ei meihin jokainen amerikasta tullut rasistinen propaganda uppoa, vaikka yrittävät irvokkaasti!
Huoh, onneksi äärioikeiston kannatus on laskenut!
Persujen trumppilainen populismi persutuu pelon, vihan ja kateden kylvämiseen.
Mutta se ei toimi meillä, kun kretuja ja muita helposti höpläytettäviä on liian vähän.
Lisäksi krisut, kepu ja osin kokkarit vie ison osan hihukannattajien äänistä.
Kyllä persut on typeriä !
Uhrimäärät on järkyttävät, Suomessa!!!
Terrori- isku
Joukkoraiskaukset
Raiskauksia
Pahoinpitelyjä
Ryöstöjä
Varkauksia jne, jne...
Uhrejako syytät, uhriksi joutumisesta?
Et sitten ole tutustunut rikostiladtoihin? Et ole sitten lukenut mitä matu lapset tekevät kouluissa ja mitä eivät tee. Ilmeisesti jengiytymiset ja altaan sotkemisen ym, ovat menneet täysin ohi sinulta?
Nähdäksemme muslimeilla ei olisi mitään oikeaa syytä tapella. Kaikki johtuu valtakamppailuista joihin ne ei halua muiden sekaantuvan. Euroopassa viimeisimmät sodat on diktaattorien aikaan saamia. Se ww2. Putin.
Muslimit ovat typeriä. Onko typerämpää syytä sotia kuin juutalaisviha. Ei ne koskaan myönnä omaa syytään vaan vika on muissa, täällä Suomessa ns. persuissa.
Ei ne kohtaa tosiasioita. Ei niillä ole väliä. Kahta kauheammin haukkuvat persuja. Sama ratkaisu kuin Netalla on paras, pois koko roska.
Suomen Pisa-tulokset ovat romahtaneet, kun matulasten ÄO on surkea. Kun eivät opi, niin opettajien aika menee niiden tukemiseen.
Et näe mitään ongelmaa siinä että nämä muumaat toivat "roadman-kulttuurinsa" tänne? Et näe ongelmaa siinä että he systemaattisesti raiscaavat suomalaisia naisia ja nöyryyttävät suomalaisia nuoria? Et näe ongelmaa siinä että Imaami julistaa että Suomi kuulu heille?
Jos et näe missään tässä ongelmaa ei voi kun ihmetellä mitä ongelma sinunmielestäsi tarkoittaa.
Suomalaiset oikeistolaistuvat eikä jokainen oikeistolainen ole persu eikä äärioikeistolainen.
Omaa kokemusta on mamuista työn puolesta meikäläisellä, kuten jo toisaalle kirjoitinkin.
Uskallan sanoa että, jos Afrikasta tänne otetaan
mamuja, niin somalit on siitä hankalimmasta päästä eli heillä on ainakin kova halu kaikkien mahdollisten etuuksien perään ja kielitaito on huono jopa toisessa sukupolvessa.
Muuten USA:ssa on somaleita eniten Minnesotassa eli jopa 100 000 ja sinne
muutti aikoinaan paljon suomalaisia.
Somalit eivät ole mitenkään pidettyjä mamuja USA:ssa.
Persut vaikuttavat olevan natsien sisarpuolue.
puhutaanko nyt normaalista maahanmuutosta vai afrikan pakolaisista. kaksi täysin eri asiaa
Afrikan pakolaisia? Irakilaiset, joita tuli 35000 edellisen persujen hallituksen aikaan?
Somaleista, joita Venäjä kuljetti Suomen rajalle 1990 luvun alussa. Ja joita on Suomessa n, 25000?
Turkki taitaa olla Aasiaa. Sieltä tuli aika lyhyellä aikana 15000 joiden mielestä Suomessa oli liian vähän pizzerioita.
Mutta enitenhän meille on tullut venäläisiä ja virolaisia.
Siitä epänormaalista maahanmuutosta. Maan valtauksesta.
Ketkä tulee tavoitteella saada maa vallatuksi islamille? Pelkkä väestön lisäys välietappina. Ketkä on sanoneet sen ääneen? Keillä on suurin työttömyysprosentti mutta suurin sossutuki?
Jaa. Juutalaiset itse ruikuttaa, että heitä on vainottu yhtäjaksoisesti jo 2000 vuotta ja Euroopassa aina. Heillä oli tästä syystä Israelin valloitus kovassa kirissä jo 1800-luvun lopulla. Sionistit väittävät kiven kovaa, etteivät he ole koskaan sopeutuneet mihinkään.
Älä höpötä. Miksi ne sionistit on silmätikkusi?
Juutalaiset sopeutuu, muslimit ei. Se ei perusteettomilla väittämillä muuksi muutu. Se on nähty ja koettu. Islamfanit on vähän yksinkertaisia kun heittelevät noita väitteitään ja kuvittelevat että joku uskoisi edes vahingossa. Hauskaa, mutta moni terveempi ei jaksaisi. Onko ruoka-annoksesi kiinni typeristä kommenteistasi?
Islamia ihannoivat vihervaseliinit eivät hyödy fanituksestaan mitään. Ovat musulmaaneille hyödyllisiä idiootteja.
Antisemitistin silmätikkuna ovat juutalaiset.
Venäjällä Aleksanteri III aloitti kovat juutalaisvainot, ja sitä porukkaa alkoi lappaa länteen ja Saksaan.
Anarkistit murhasivat hänen isänsä ja anarkisteissa oli paljon juutalaisia. Puolan liittäminen kokonaan Venäjään toi suuren määrän erittäin kapinallishenkisiä juutalaisia Venäjän keisarikunnan asukkaiksi.
Mistä sitten johtuu että niistä ei pidetä missään?
Hmm. Onko sun oma mielipiteesi?
Mun tuntemista juutalaisista kyllä pidetään, ovat ihan kelpo kansalaisia. Oppineita ja fiksuja.
Muslimeista ei pidetä missään, siksi kääntävät sen niin että muka juutalaisista ei pidettäisi. Eihän niitä edes huomaa onko kuka juutalainen vai ei. Uskontonsa on oman pirin sisäinen asia, eikä siitä pidetä mölyä kuten muslimit tekee.
Juutalaiset ovat keränneet huomattavan osan Nobelin palkinnoista, vaikka maailman ihmisistä vain 0,2% on juutalaisia.
Musset ovat saaneet hyvin vähän näitä palkintoja.
Muslimien saamien Nobelin palkintojen määrän kuvamiseen riittää yhden käden sormet.
Nykyäänhän antisemitisti roihuaa vasemmalla, johtuen varmaan vasemmiston islam ihailusta.
Ei taida roihuta, vaikka vastustamme ihan oikeasti kansanmurhaa ja sitä että joku kansa, joka on jo hajotettu eri alueisiin, on kokemassa saman kohtalon kuin alkuperäiskansat Amerikassa!
On vain järkyttävää seurata kansanmurhaa tänä päivänä! Mihin sivistys ja oikeudenmukaisuus hävisi? Kohta jossain reservaatissa on palestiinalaisten kulttuurin matkamuistokoje. Hävettää!
No, ehkä sitä omaatuntoa löytyykin sitten enemmän vasemmalta kuin oikealta, jossa lasketaan kaikki rahassa.
Ihan tavallinen suomalainen vasemmistolainen ymmärtää uskonvapauden suvaitsevaisuutena uskontoja kohtaan ja niitä kohtaan joilla uskontoa ei ole!
Euroopasta kuuluu muuta.
Kysele oikeudenmukaisuudesta ja sivistyksestä muslimeilta. Niiden rasistinen juutalaisviha saa aikaan kaiken tämän. Taas sälytetään juutalaisille sitä mikä ei heille kuulu.
Islam ei ole pelkkä uskonto eikä sitä harjoiteta samoin kuin muita tuttuja uskontoja. se on puhdasta valtapolitiikkaa, mutta kai se pakko yhdistää islamia ja kommunismia. Vaikka nähdään muslimieliitin suunnattomat rikkaudet historiassa ja nyt. Juutalainen finanssimies jää hopealle siinä. Johan Suomen pohjavedet olisi ostettu, ja viileä vetinen maailmankolkka.
Kiinalaiset ostavat Suomen pohjavesiä. Täältä muutenkin roudataan vettä Kiinaan. Että sietää miettiä kun meitä kehoitetaan ottamaan vain muutaman minuutin suihkuja "ettei vettä kulu" Olenkin aina sanonut että kenelle vesiämme myydään..
Euroopan tilanteesra saa lisätietoa eli Englannin, Saksan, Ranskan, Espanjan, Alankomaiden ja Irlannin muslimitilanteesta, jos vaivautuu tutustumaan
asiaan vasemmistolaisen YLE:n ja Hamasin Sanomien sekä iltapäivälehtien ulkopuolelta.
Islam on kivikautinen kultti.
Vastustus kohdistuu rikollisiin, rikoksiin, kuluihin.
Työperäinen maahanmuutto, ilman rikollisuutta ja kuluja. Se käy kaikille.
Ero, Suuri!
Eikö pitäis auttaa ja tukea? Kuka kotoutuu jos syljetään päälle ja vihataan? Lapsiakin?
Kenen päälle on suljettu? Suomalaisten ja vielä potkittukkin ja naisia raiskattu.
Mitäs sylkevät kantisten päälle ja vihaavat kuin oltaisiin vieraita tässä maassa , jonka he jo mielessään omistavat. Näin ne ovat käyttäytyneet kaikissa valtaamissaan maissa. Ja niitä on paljon.
Tuota, nimenomaan näiden ulkkisten tapoihin kuuluu sylkeminen, ja varsinkin suomalaisten päälle.
Niitä on paljon eikä vieraaseen maahan mennä sillä asenteella että "me tultiin nyt ja me määrätään täällä".
Noinhan se kuulemma oli mennyt .
Juutalaisilla on oma sisäpiirinsä, eivät syöneet sianlihaa ja toorassa oli yli 500 muutakin sääntöä. Siihen aikaan filistealaisille tuotiin possua Kreikasta ja niile oli ihan temppeleiäkin. Ne karkotettiin diasporaan Palestiinasta joskus v 135,
Juutalaiset halusivat pitää porukkansa puhtaana seka-avioliitoista.
Sillai ovat samanlaisia kiertolaisia kuin romanikansa.
Euroopassa juutalaiset eivät saaneet ostaa maata. Tiivis yhteisö tuki kaupankäynnissä, vrt. Suomen lestadiolaiset. He vaurastuivat.Ja sopeutuivat.
Juutalaisvitsi, jonka juutalaispomoni kertoi:
Jumala ilmoitti, että huomenna alkaa vedenpaisumus.
- Mitä tekee britti? Jää lounaan jälkeen klubilleen, avaa viskipullon ja sytyttää sikarin.
-Mitä tekee ranskalainen? Ei mene töihin ollenkaan vaan viettää koko päivä rakastajattarensa kanssa
-Mitä tekee juutalainen? Menee urheiluliikkeeseen ja ostaa sukellusvälineet.
Maahanmuutto on ok. Kunhan se ei aiheuta Suomalaisille kuluja,eikä sitä kustanneta Suomalaisten veroilla.
Eikä maahanmuutosta saa tietenkää aiheutua haittaa, vahinkoa tai uhkaa Suomalaisille.
Eikä maahanmuuttaja, saa syyllistyä laittomuuksiin, eikä minkäänlaisiin rikoksiin Suomessa!
Suvakkien mielestä saa, koska on persu.
Maahanmuuton vastustaminen on aivan umpijunttien touhua. Ilman maahanmuuttoa Suomi kuihtuu olemattomiin koska väestökato!
Vassarit, mamut ja mustalaiset kuuluu samaan kastiin, niillä ei pidä korvata Suomen kansaa.
Senkö takia suomeen pitää ottaa rikollisia?
Tuota, meinaat että on parempi etnisesti vaihtaa koko kansa, joka on esihistoriasta asti asunut tässä maassa, joihinkin itämaiden tai intian vaihdokkaisiin koska muh väestökato™ .
Minkä takia yleensäkkään kukaan luulee että holtiton lisääntyminen olisi kenenkään etu? Suomessa ei ole koskaan ennen ollut näin paljoa populaa ja tekisi vain hyvää karsia se edes normaalitasolle. Mekaaninen väestönkasvatus k.maalaisilla varsinkin pienissä maissa pitäisi tehdä rikolliseksi.
Suomi kuihtuu tämän maahanmuuton vuoksi. Jäljelle jää kehitysmaajunttila. Pelkkä tekosyy globalisteille. Hyvin pärjättiin parilla kolmella miljoonalla.
Näimpä. Ja tarkoituksena on myös selvästi hävittää eurooppalaiset alkuperäiskansat(eli eri euroopan maiden populaatiot) eli mukana on myös puhdas "genocide" ajatus. Jännä miten nämä maailman ylikansoittaja-kansat vinkuvat etnisestä hävittämisestä vaikka ilomielin suostuvat eurooppalaisten kansojen tuhoamiseen.
Punaisessa kuplassa voi näyttää siltä, mutta loisia ei Suomeen kaivata.
Mamut Lähi-idästä, Somaliasta ja Afganistanista tuovat kehitysmaan
Suomeen ja samalla kivikautisen kulttinsa, jota kutsuvat uskonnoksi.
Kenen vika, kun ulkomaalaistaustaiset lapset keksi taas rasistiksi syyttää Suomalaislasta. Ja sen verukkeella pahoinpitelivät joukolla Suomalaislapsen ?
Vastaavia tapahtuu jatkuvasti Suomessa!
Ja joku viellä kehtaa syyttää Suomalaisia rasisteiksi?
Rasisteja olisimme, jos lapsemme ja aikuisemme hyökkäisivät maahanmuuttajien tavoin heidän kimppuunsa.Jos käyttäytyisimme, kuten he!
Suomalaiset lapset, naiset, miehet, tytöt, pojat jopa vanhukset. On,jutuneet niiden uhreiksi, Suomessa!!!
Ja te kehtaatte syyttää Suomalaisia rasisteiksi?
Olette kuvottavia!!!
Euroopassa maahanmuuton ongelmat aiheuttaneet mellakoita.
Miksi maahanmuutto aiheuttaa ongelmia?
Miksi tekevät rikoksia kansoja kohtaan, joiden maihin tulevat " turvaan"?
Muslimeille ei ole kunnioitusta "vääräuskoisia" kohtaan. Sinänsä jännä että suomessa ja euroopassa puhutaan uskonvapaudesta puhutasn , mutta muslimit eivät tunnusta uskonvapautta.
Eivätkö
ä persut ajatteluvapautta, koska eivät kykene ajattelmaan,
Jokainen vaan omaan maahansa asumaan, niinkuin Luoja on tarkoittanut!
Eivät noudata sääntöjä, jotka liittyvät työhön!
Saksan kansallissosialisti nazit ja Venäjällä vallankumouksen tehneet bolsevikkikommarit olivat juutalaisia, myös Saksa/Bawaria vallankumous oli juutalaisjohtoinen.
Pistäähän se miettimään.... mitä mahtoi tapahtua Palestiinassa 1800-luvulla, kun alkoi juutaIaisten maahanmuutto? Sama konflikti jatkuu edelleenkin. Sekin pistää miettimään, että miksi juutaIaisia on tyyliin aina vainottu. Onko juutaIaisissa joku vaIuvika, ettei he sopeudu elämään rinnakkain kenenkään kanssa?
Ei siellä vielä silloin mitään ollut. Venäjän juutalaisvainoista tuli maahanmuuttajia, jotain 13000.
Mahtuivat hyvin eivätkä vieneet kenenkään peltotilkkuja!
Palestiinan väestökehitys 1880–1948
Abner Cohenin mukaan Palestiinan väkiluku vuonna 1800 oli 300 000 ihmistä.[5] 1880-luvulla Palestiinassa asui jo 450 000 ihmistä. Heistä juutalaisia oli 13 000–20 000 eli korkeintaan neljä prosenttia.[6]
Venäjän keisarin Aleksanteri II:n murhan 1881 takia juutalaiset joutuivat vainon kohteeksi, ja tuhansia pakolaisia muutti seuraavina vuosina Palestiinaan. Toinen vaino koettiin vuoden 1904 jälkeen vallankumouksen orastaessa. Muuttoliike jatkui koko ajan kiihtyen osittain sionistisen liikkeen vaikutuksesta.
Iso-Britannia ehdotti juutalaisten tavoitteleman juutalaisvaltion paikaksi Ugandaa. Ehdotus hylättiin ja juutalaiset hyväksyivät vaihtoehdoksi vain Palestiinan. Varsinkin Venäjältä suuntautunut kasvava muuttoliike antoi toivoa hankkeen onnistumisesta. 1910-luvulla Lordi Rothschild pystyi vaikuttamaan myös Turkin sulttaaniin, joka antoi taivuttelun jälkeen muuttoliikkeen jatkua.
Vaihdetaan persut somaleihin niin saadaan ahkerampia työntekijöitä.
Mitä pikemmin tajutaan että Krasnov on vain Krasnov. Eurooppa alkaa tuottamaan kaikkea itsenäisesti ilman venäjän Krasnovin tuottamia EU pakotteita joita kutsutaan tulleiksi.
Rumat, oksettavat ja muutenkin vastenmieliset juutalaiset saastaisen lahkonsa kanssa julistivat sodan Saksalle.
Kauhea ulina sitten kun ihmiset kyllästyivät näihin kehitysmaalaisiin terroristeihin ja halusivat eroon niistä.
"kun juutalaiset olivat sopeutuneet yhteiskuntaan, maksoivat veronsa ja menestyivät"
Tuohan se juuri aiheutti holokaustin. Juutalaiset pitää yhtä. Kun joku juutalainen menestyy niin se palkkaa työntekijäkseen juutalaisen. Pitkällä aikavälillä sitten kaikki juutalaiset menestyi...kanta saksalaisten kustannuksella. Juutalaisille oli töitä ja rahaa kanta saksalaisille ei.
Jos kanta saksalaiset olisi pitäneet yhtä niin juutalaiset ei olisi ikinä sopeutuneet työllistyneet taikka menestyneet saksassa.
Niin. Ei se aiheutanut holokaustia. Hitler aiheutti. Kiihotti kansaansa hakemaan vikaa jostain helposta kohteesta.Takana oli voimia vienyt vuosikausia kestänyt sotiminen. Toki Saksan häviö, 'häpeärauha', niinkuin Hitler sitä nimitti, oli kohtuuton.
Sen takia toisen maailmansodan jälkeen USA tarjosikin Marshalla apua jällleenrakennukseen, että kauna ei kasva.
Kansa kurjistuu aina sodan seurauksena, Maa menettää parhaassa iässään olevia miehiä sukupolvellisen verran melkein.
Jos mietit niitä kaikkia valtioita, jotka taistlivat ensimmäisessä maailmansodassa, ei tod. juutalaiset olisivat voineet sitä aiheuttaa.
Ok, niitten yhteisö on tiivis,niinkuin lestadiollaisten, mutta eivät uhkaile muita.
Hih. Kantasaksalaiset Euroopassa tuohon aikaan.
Useiden vapaakaupunkien ja pienten ruhtinaskuntien mosaiikista muodostettiin 1871 Saksan keisarikunta, virallisesti Saksan valtakunta, jonka ytimen muodosti vanha Preussin kuningaskunta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksasta tuli tasavalta.
Oletko tutustunut Euroopan historiaan, kansojen liikkeisiin edes parin vuosisadan ajalta?
Mun sveitsiläinen ystäväni ilmoitti *Ich bin ein Habsburger*.
Ihmislaji on agressiivinen. Ihmiset ovat kovia vihaamaan. Monien ihmisten on ihan pakko vihata toisia ihmisiä. Vihaa voi ohjata ylhäältä päin, sen avulla voi tavoitella valtaa. Natsit käyttivät hyväkseen vihaa poliittisesti.
Nyky-Suomessa massamaahanmuutto ärsyttää, mutta se ei saisi johtaa vihaan asti. Vihaan se kuitenkin väistämättä johtaa kun maahanmuuttoa käytetään valtapolitiikan välineenä. Maahanmuuton vastustamiseen on tänä päivänä asiallisia syitä. Tärkein syy kuitenkin on, että sitä käytetään poliittisesti hyväksi.
Minua ei "liberaalin" vasemmiston mamurakkaus vakuuta ollenkaan - kyllä sen takana on silkka politiikka, politiikka ja viha. Kyllä suomalaiset osaavat vihata toisiaankin eikä vain vierasmaalaisia. Suomalaiset ovat vihanneet toisiaan verisesti. Sitä vihaa yritetään nyt lietsoa uudelleen poliittisessa tarkoituksessa - missäpä muussa. Tällä palstalla mamuviha kalpenee persuvihan rinnalla.
No hei, monen polven vasemmistolaistaustaisena en vihaa ketään suomalaista. Herrojen juttuja pidän omien etujen puolustamisena. Olen siltä punaiselta puolelta, vaikka vain mummon veli 17v osallistui taisteluihin, saatiin kiiini Tampereella ja vietiin vankileirille. Oma isä oli luottamusmies ja oli itse opiskellut työlainsäädännön. Oli aina heikomman puolella.
Maahanmuutaja eivät ole yksi klönti. Ei sais koskaan yleistää. Ja ongelmia ei sais luoda oman maan äärioikeistofasistien toimesta. Ne on uhka demokratialle muutenkin! Eivät edes käsitä yhdenveraisuutta, joka perustuslaissa ja kohta, josta olen ylpeä! Kunnia K.J.Ståhlbergille!
mitähän sitten vihataan kun persut siirtyy takariviin, mielenkiintoista nähdä !
On hienoa, että ei tarvi vihata ketään! Minäkin vain puolustan niitä heikompia, joihin persujen viha, katkeruus ja kauna kohdistuu! Kyllä mun mielestä saavat parantaa suomalaisen kansan elämän edellytyksiä niillä keinoilla, joita ovat osoittaneet, jos kansa antaa siihen luottamuksensa!
On varmaan iso joukko hyväosaisia, joille veroale maistuu!
Vihervasemmisto tarvitsee vihan kohteen.
"Anonyymi
2025-08-12 14:33:40
Vihervasemmisto tarvitsee vihan kohteen."
<<<<<<<<<<<
Kapo-Persut ei vihankohteita tarvitse
Niillä on siitä laajin skaala ja motto on:
"!Me vihataan kaikkia muita paitsi meitä itseämme.!"
Sinullakin aloittelija tulee uuden oppiminen eteen miten asiat oikeasti oli ja mitä,ne oikeasti ovat kun parasiitti heimot,paljastettu ja vale Israel..
Siis mitä tarkoitat? Parasiittiheimot ja valeisrael?
Olen halukas oppimaan uutta!
persu persu persu persus, väärä lista tähän olikin SDP lappu :)
Jännä juttu, edes todellisten maahanmuuttajien ja maahanmuutovastaisten voimien suhde ei ole suoraviivainen. Muslimipakolaiset 1990-luvulla, entisen Jugoslavian sodista, muslimipakolaiset tulivat Unkariin aiheuttamatta erityistä ahdinkoa. Muslimipakolaiset Tsetseniasta eivät sekään herättäneet erityistä ahdistusta Puolassa.
USA on ottanut vastaan pakolaisia Venäjältä, Vietnamista,Haitista ja Kuubasta ilman erityistä vastaanottokauhua.
Usein vastustus on noussut vasta silloin, kun he ovat sopeutuneet yhteiskuntaan.
Jännä juttu.
Mut eihän musut sopeudu
Jännä juttu toi maahanmuuton puolustaminen, perustuu pelkkään fiilikseen, ei lainkaan järkeen.
Menkää sinne ulkomaille styylaamaan niiden kanssa, mutta älkää niitä tänne roudatko, ei me niitä tänne haluta.
Jos ne tulee töihin, ei kai se sua haittaa, vai olitko jonossa Wolt-kuskiks
Mikään maa ei tarvitse wolt-eikä uberkuskeja kuten ei myöskään satoja turkkilaisia partureita.
Jos ne tulee todella tänne töihin.
Insinöörejä ja lääkäreitä ei tarvitse olla.
Suomen kielen oppii, jos haluaa ja jos
on kykyä oppia se.
Jos eläisivät, kuten Suomessa eletään!
Vain itse yhteiskunnan elätit voivat kannattaa tuota haittamaahanmuuttoa
Miten niin? Juurikin yhteiskunnan eläteille maahanmuuto on uhka ja niille pienituloisille hommille nollasopimuksilla?
Maahanmuuttoa vastustavat ovat harhaisia,populistien ohjaamia ressuja, jossa omista edusita leikataan, omat koutus-ja työmahdollisuudet torpataan. Ja sitten sanotaan että se johtuu maahanmuuttajista!
Hyvä kusetus!
Maahanmuuttajat ovat JATKUVA rahanmeno. Niistä ei ole mitään hyötyä Suomelle tai suomalaisille, syövät vain meidän resursseja maksimaalisesti.
Maahanmuuttoteollisuus on valtava bisnes josta hyötyy liian moni järjestö.
Hei, ei me tienata tällä eikä se ole rikkaus, ei mulla muuta.
Näin varmaankin ajatteli Mikkelin kaupungin johtajisto ja sanoin rivitalon vuokralaiset irti että asuntoihin voi sijoittaa pakolaisia.Eli viha ja katkeruus lisääntyy, toivottavasti Mikkeliläiset pistävät päätöksentekijöiden nimet muistiin seuraavia kuntavaaleja silmälläpitäen.Parasiittien hyysääminen alkaa mennä överiksi.
Kanadan ja Austraali pitävät tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa eikä niiden toimia arvostella. 2015 esim. Kanada ilmoitti ettei se ota maahan yksin tulevia muslimiehiä ikähaarukka taisi olla välillä 12-60 vuotta. Suomessa huomattiin kuinka epäterve vaikutus sillä oli kun tänne päästettiin valtaosin miehistä koostuva pakolaisjoukko, rikollisuus kasvoi ym.
Aloituksen pihvi on "juutalaiset olivat sopeutuneet yhteiskuntaan, maksoivat veronsa ja menestyivät". Suomessa tällaista ei ole havaittavissa.
Persuvihan logiikka on lopulta varsin yksinkertainen. Perussuomalaiset haluavat puolustaa suomalaista yhteiskuntaa tässä kovassa ja katalassa maailmassa. Kun "liberaali" vasemmisto on ottanut ideologiakseen kansallisvastaisen globalismin niin persut ovat uhka koska hyvin suuri osa suomalaisista - ellei enemmistö - kuitenkin arvostaa kotimaataan ja sen kulttuuria. Persut pitää nujertaa leimaamalla heidät fasisteiksi, rasisteiksi ja natseiksi. Persuvihaa pitää lietsoa jatkuvasti. PS-puolue pitää äärittää ja eristää.
Tämä vihervasemmiston valtapolitiikka on toiminut. Persut ovat ajautuneet yhä enemmän oikealle ja sortuneet kannattajiensa etujen vastaiseen oikeistolaiseen talouspolitiikkaan.
Puolueolitiikan tasolla vihervasemmisto vaikuttaa juuri nyt kumman kesyltä verrattuna vaikka vuoteen 2023. Ilmeisesti nyt odotellaan vain, että Orpon hallituksen politiikka tuhoaa PS:n. Tällä palstalla sen sijaan persuvihaa lietsotaan entisellä innolla ellei entistäkin kiivaammin - outoa kaikenkaikkiaan.
Ennustan, että persuvihan lietsonta ei laannu vaikka PS kutistuisi pikkupuolueeksi. Vihervasemmiston kansallisvastainen ideologia ja siihen perustuva valtapolitiikka tarvitsee persuvihaa joten persuviha jatkuu.
Vihervasemmisto käyttää terminologiassaan jatkuvasti näitä kolmea sanaa( f, n, r) heitellen niitä summan mutikassa niin että tämä kolmiyhteys kadottaa alkuperäisen merkityksensä ja sanat muuttuvat lähes yhdentekeväksi.
Sama kuin kommarivassarien allyt eli sateenkaariklaanilaiset, ne taas syyttävät taviksia kaikenmaailman höpöfobioilla, olet heti homofobikko jos et palvo peniksiä miekkailemassa tai transfobikko jos et ihaile mekossa örisevää markkua. Jenkeissä syytävät bigottia ja ableistia joka paikaan. Näillä vajailla on tarve toistella tiettyjä sanoja.
Ne jotka haluavat ukkoja tänne rajattomasti, voisivat maksaa heidän olonsa täällä itse. Veikkaan että halukkaita tähän ei ole.
On törkeää että vassut maksattaa omat sairaat unelmansa niillä jotka eivät halua.
Niimpä koska heille työn teko oli tärkeää . Mutta sehän ei ole tämänajan muuttavan matun ykköstavoite .
Jännenpi juttu on typerän maahanmuuton suosiminen ja edistäminen.
Maahan muuttajien väkivalta rikoksiin pitäisi
palauttaa 2000 ollut käytöntö.
Lusimisen jälkeen karkoitus lähtömaahan.
"https://migri.fi/kaannyttaminen-karkottaminen-ja-maahantulokielto "
2000 luvulla se toimi nyt ei enää?
Miksi?
Ne, jotka ottavat töihin maahanmuuttajia esim.Puolasta, eivät aavistakaan, että polttavat pilveä naapurin pihalla!
Aatu ja muut natsit ottivat antisemitismin uskonpuhdistaja Lutherilta ja Luther puolestaan katolilaisilta kirkkoisiltä. Luther on holokaustin arkkitehti.
Lutherin juutalaisten tuhoamisojelma sisälsi myös karkoituksen, mutta pääasiassa paljon pahempaa Synagogat on poltettava tai muilla keinoin tuhottava
Juutalaisten kodit on hävitettävä
Heidän hengelliset kirjansa on takavarikoitava
Juutalaisten rabbien opetus on kiellettävä
Juutalaisille ei saa tarjota turvaa matkalle (liikkumavapauden estäminen)
Juutalaisten koronkiskonta on kiellettävä
Heidät on pakotettava ruumiilliseen työhön
Ensisijaisesti juutalaiset olisi kuitenkin karkotettava kristittyjen keskuudesta, se on paras tapa irtisanoutua juutalaisten harjoittamasta pilkasta. Ellei kristitty aktiivisesti vastusta
Näyttää kuin palstalla käytäisiin armotonta verbaalista sotaa kahden totalitaarisen maailmankatsomuksen välillä. Osapuolet eivät halua tunnustaa olevansa fasisteja tai kommunisteja, mutta vastustajien mielestä ovat. Kun haukutaan kommunistiksi tai fasistiksi niin kannattaa ymmärtää, että ei leimatuksi ja haukutuksi tuleminen tee kenestäkään natsia tai stalinistia ellei itse tee.
Yhtä hyvää puolustautumista voin suositella leimaamista vastaan. Pitää tiukasti ja johdonmukaisesti kannattaa demokratian periaatteita ja pelisääntöjä. Pitää kannattaa vapautta totalitaarista pakkovaltaa vastaan - mukaanlukien ajatuksen ja mielipiteen vapautta. Jos sitten vastustajasi haluaa leimaamalla ja haukkumalla mitätöidä mielipiteesi niin hän itse tunnustautuu kommunistiksi tai fasistiksi - ihan sama kummaksi. Sama on kaiku askelten vaikka eri sakkia olisivatkin.