Parrakkaat miehet ovat inhottavia ja vastenmielisiä

Ennen Suomi ja koko maailma oli täynnä kasvonsa hyvinhoitavia miehiä. Tänä päivänä lähes kaikki miehet ovat kuin jotain islamsaarnajia. Mistä ihmeestä tuollainen villitys on tullut?

Edellinen miesystäväni kasvatti protesteistani huolimatta parran. En voinut enää suudellä häntä lainkaan. Ennen nautin suuseksistä mutta se oli kuvottava kokemus parran kanssa. Aivan kuin jotain karkeaa lattiamoppia olisi pyöritetty jalkojen välissä.

Parta myös jatkuvasti haisi epämiellyttävälle. Milloin majoneesia ja milloin ketsuppia parrassa. Eikä se tuo maskuliinisuutta tippaakaan vaikka miehet muuta kuvittelevatkin. Mielestäni tuollaiset partahirmut kuuluvat johonkin luolaan hirventalja hartioillaan mutta ei sivistysyhteiskuntaan. Aivan samoin ajattelevat ystävänikin. Olisiko tässä ainakin yksi syy sille, että liittoja ei enää synny samassa määrin kuin joskus ennen.
2453623
7Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 245

Vanhimmat

Mistä sinä tiedät että ne ovat miehiä? Voivathan ne olla parrakkaita, pippelillisiä naisiakin.

Äänestä
  • Tanssilavalla partajullit on kuumaa kamaa renttunaisille.

    Äänestä

  • Tuo aloittajan juttu on totta. Ulkomailla näkee jo kaukaa kuka on Suomalainen karva naama.
    Paikalliset karva naamat siellä ylensä tonkii roskapönttöjä tai pummaa rahaa.
    Itsekkin olen ihmetellyt mistä tuollainen villitys on tullut.
    Mutta meille siisteille miehille se on aina parempi mitä enmmän karvanaamoja ,Läski mahoja ja homoseuaaleja mihistä on prosentteina sitä helpommin löytää halukkaita naisia.
    Joten minusta se on hyvä vaan.
    Niin ja muutama juttu vielä mistä naiset ei pidä tatuoiduista miehistä ,tupakoivista jne..

    Mutta sitten vielä asiaa Suomalaisista naisista....Kyllä alkaa olemaan kunnon normaali hoikka itsensä kunnossa pitänyt nainen Suomessa harvinaisuus ,ainakin sellainen joka ei varattu olisi.
    Läskejä,tupakoivi,tatuoituja,mielenvikaisia ,potos huulisia ,pitkä kyntisiä tai muuta meikki pellejä Mikä naisiin on iskenyt oikein kun ne on seonneet ja osa pilannut itsensä lopullisesti ? Ei kunnnon miehellä sellaista naista mieli tee...se on eriasia jos valomerkin lähestyttyä baarissa joku mies puuttesse tulee sellaisellekin ehdotteleen kun jos ei parempaa ollut tarjolla mutta ei muuten ja nekin aamulla katuu että kaikkea sitä menee....
    ps. Suomi naisetkin näkee ulkomailla jo kaukaa voi hyvänen aika millaista peräkylän sakkia täällä Suomessa asuu....eikä asia oli kirjjaimelleisesti näin ,pääakaupunki seudulla on yhtä paljon näitä itsensä pilanneita ...jos ei enemmän ?

    4Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Tuo aloittajan juttu on totta. Ulkomailla näkee jo kaukaa kuka on Suomalainen karva naama.

    "Niin ja muutama juttu vielä mistä naiset ei pidä tatuoiduista miehistä ,tupakoivista jne.." Sama pätee toisin päin.. Tatuoitu ja/tai tupakoiva nainen.. Hyi saatana

    Läskit on lepposia

    1Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Läskit on lepposia

    Ja varhain sairastuvia, vailla itsekontrollia ja kuolevat ennenaaikaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    "Niin ja muutama juttu vielä mistä naiset ei pidä tatuoiduista miehistä ,tupakoivista jne.." Sama pätee toisin päin.. Tatuoitu ja/tai tupakoiva nainen.. Hyi saatana

    Tarkoitin siis että kunnolliset siistit (Haluttavan näköiset naiset) ei pidä niistä...
    Onhan naisiakin sellaisia sikoja että niille kelpaa vastakkaisen sukupuolen sika .

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Tuo aloittajan juttu on totta. Ulkomailla näkee jo kaukaa kuka on Suomalainen karva naama.
    Paikalliset karva naamat siellä ylensä tonkii roskapönttöjä tai pummaa rahaa.
    Itsekkin olen ihmetellyt mistä tuollainen villitys on tullut.
    Mutta meille siisteille miehille se on aina parempi mitä enmmän karvanaamoja ,Läski mahoja ja homoseuaaleja mihistä on prosentteina sitä helpommin löytää halukkaita naisia.
    Joten minusta se on hyvä vaan.
    Niin ja muutama juttu vielä mistä naiset ei pidä tatuoiduista miehistä ,tupakoivista jne..

    Mutta sitten vielä asiaa Suomalaisista naisista....Kyllä alkaa olemaan kunnon normaali hoikka itsensä kunnossa pitänyt nainen Suomessa harvinaisuus ,ainakin sellainen joka ei varattu olisi.
    Läskejä,tupakoivi,tatuoituja,mielenvikaisia ,potos huulisia ,pitkä kyntisiä tai muuta meikki pellejä Mikä naisiin on iskenyt oikein kun ne on seonneet ja osa pilannut itsensä lopullisesti ? Ei kunnnon miehellä sellaista naista mieli tee...se on eriasia jos valomerkin lähestyttyä baarissa joku mies puuttesse tulee sellaisellekin ehdotteleen kun jos ei parempaa ollut tarjolla mutta ei muuten ja nekin aamulla katuu että kaikkea sitä menee....
    ps. Suomi naisetkin näkee ulkomailla jo kaukaa voi hyvänen aika millaista peräkylän sakkia täällä Suomessa asuu....eikä asia oli kirjjaimelleisesti näin ,pääakaupunki seudulla on yhtä paljon näitä itsensä pilanneita ...jos ei enemmän ?

    Aha.

    Äänestä

  • Näin on joskus, ehkä useinkin. Aina jotain poikkeavaa tehdään kun ollaan hieman erilaisia.
    Partaa, tatuointeja, lävistyksiä jne.

    Ovat kyllä kaikki ihan hyviä tyyppejä, mutta en puolisoksi syöksyisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Tuo aloittajan juttu on totta. Ulkomailla näkee jo kaukaa kuka on Suomalainen karva naama.
    Paikalliset karva naamat siellä ylensä tonkii roskapönttöjä tai pummaa rahaa.
    Itsekkin olen ihmetellyt mistä tuollainen villitys on tullut.
    Mutta meille siisteille miehille se on aina parempi mitä enmmän karvanaamoja ,Läski mahoja ja homoseuaaleja mihistä on prosentteina sitä helpommin löytää halukkaita naisia.
    Joten minusta se on hyvä vaan.
    Niin ja muutama juttu vielä mistä naiset ei pidä tatuoiduista miehistä ,tupakoivista jne..

    Mutta sitten vielä asiaa Suomalaisista naisista....Kyllä alkaa olemaan kunnon normaali hoikka itsensä kunnossa pitänyt nainen Suomessa harvinaisuus ,ainakin sellainen joka ei varattu olisi.
    Läskejä,tupakoivi,tatuoituja,mielenvikaisia ,potos huulisia ,pitkä kyntisiä tai muuta meikki pellejä Mikä naisiin on iskenyt oikein kun ne on seonneet ja osa pilannut itsensä lopullisesti ? Ei kunnnon miehellä sellaista naista mieli tee...se on eriasia jos valomerkin lähestyttyä baarissa joku mies puuttesse tulee sellaisellekin ehdotteleen kun jos ei parempaa ollut tarjolla mutta ei muuten ja nekin aamulla katuu että kaikkea sitä menee....
    ps. Suomi naisetkin näkee ulkomailla jo kaukaa voi hyvänen aika millaista peräkylän sakkia täällä Suomessa asuu....eikä asia oli kirjjaimelleisesti näin ,pääakaupunki seudulla on yhtä paljon näitä itsensä pilanneita ...jos ei enemmän ?

    Enemmän minua nolottaisi selkeät kirjoitustaidon puutteet, kuin muiden ulkonäkö. Ei sitä täydellisyyteen tarvitse pyrkiä, mutta on lähes koomista arvostella muita, kun oma ulosanti on tämän näköistä.

    Kyllä niille mahakkaille, karvaisille ja homoillekin ottajansa löytyy. Meitä on onneksi niin monenlaisia.

    1Äänestä

  • Jos on pippeli syntymästään ja vielä parta, hän on mies. Jos hänellä on niitattu pili vulvaan kiinni/tilalle, rinnat poistettu ja mieshormoneilla kasvatettu parta, hän on vakavista mielenterveysongelmista kärsivä, silvottu nainen, sama toisinpäin, ei ole mitään ’transnaisia tai -miehiä’, on vain miehiä ja naisia joista joillakin on nupissa hitsannut pahemman kerran kiinni.

    Äänestä

Hoitamaton rehottava parta on epäsiistin ihmisen merkki.

3Äänestä
  • Parta miehellä on merkki homoudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Parta miehellä on merkki homoudesta.

    Älä yleistä.

    Äänestä

  • AI-yhteenveto
    Epäsiisti parta miehellä voi viitata useisiin asioihin. Se voi tarkoittaa, että parta on huonosti leikattu tai muotoiltu, tai että se on likainen ja takkuinen. Myös harmaa parta voi näyttää epäsiistiltä, jos sitä ei hoideta oikein.
    Epäsiistin parran syyt ja hoito:
    Huono muotoilu:
    Parran epätasainen tai huolimaton leikkaus voi saada sen näyttämään epäsiistiltä. Säännöllinen trimmaus ja muotoilu ovat tärkeitä.
    Likaisuus ja takkuisuus:
    Parran säännöllinen pesu partashampoolla ja hoitoaineella on tärkeää, samoin kuin sen kampaaminen ja harjaaminen päivittäin.
    Harmaantuminen:
    Harmaantuva parta voi vaatia erityistä huomiota, jotta se pysyy siistin näköisenä. Parranpesu ja kosteutus ovat tärkeitä, ja voit harkita myös värjäystä, jos haluat peittää harmaita hiuksia, kertoo Philips.
    Parran kasvuongelmat:
    Jos parta kasvaa epätasaisesti tai laikukkaasti, syynä voi olla perimä, hormonit tai jopa terveysongelmat, kertoo Philips.
    Parranhoitovinkkejä:
    Pese parta säännöllisesti: Käytä partashampoota ja hoitoainetta.
    Käytä partavahaa tai -öljyä: Nämä auttavat pitämään parran pehmeänä ja helpottavat muotoilua.
    Kamman ja harjan käyttö: Säännöllinen kampaaminen ja harjaaminen pitää parran suorana ja ehkäisee takkuja.
    Trimmauksen ja muotoilun tärkeys: Käy parturi säännöllisesti tai opettele trimmaamaan parta itse.
    Föönin käyttö: Voit kuivata ja muotoilla parran hiustenkuivaajalla. KICKS.fi vinkkaa, että voit käyttää suoristusrautaa vielä paremman lopputuloksen saamiseksi.
    Jos parta on todella huonossa kunnossa tai sen kasvu on ongelmallista, kannattaa harkita ammattilaisen apua parturin tai ihotautilääkärin vastaanotolta, sanoo Terveyskirjasto.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    AI-yhteenveto

    Partashamppoota pitäis varmaan hankkia. Suoristusrauta on vähän liikaa jo.

    Äänestä

  • Joo, näin on.

    Äänestä

  • Teemu Selänne on täydellinen esimerkki hirvittävän näköisestä keski- ikäisestä karvaturpa öllykästä. Yäk.

    2Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Parta miehellä on merkki homoudesta.

    Tunnen muutamia homoja, eikä kellään heistä ole partaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Tunnen muutamia homoja, eikä kellään heistä ole partaa.

    Tuo on totta, sama huomio, homo on aina parraton, kumma juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Teemu Selänne on täydellinen esimerkki hirvittävän näköisestä keski- ikäisestä karvaturpa öllykästä. Yäk.

    Samaa mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Parta miehellä on merkki homoudesta.

    Se on totta ,ennen homoilla oli vain viiksiä nyt on karva naamoja .
    Esim. Bemarin kokontumis ajoissa jotka alunperin on tarkoitettu amis lippalakki pojille on nyt iso osa karvanaamoja poikia enemmän kyttäämässä kuin autoja.
    Kerran muutama vuosi sitten oli iltalehdessä tai is. ? en muista kumpi oli kuvien kera juttua kun helsinkiin oli tullut laivalastillinen partaisia homoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Teemu Selänne on täydellinen esimerkki hirvittävän näköisestä keski- ikäisestä karvaturpa öllykästä. Yäk.

    Näin kerran Teemun luonnossa jääkiekkoilijoiden kanssa aamupalalla ,ihmettelin että mikä puliukko niiden seurassa on ,mutta tajusin vasta sitten kun se alkoi puhumaan jotain niille ja aäänestä tunsin. Epäilen että oli melkoinen krapula lisänä vielä kun Su aamu oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Tunnen muutamia homoja, eikä kellään heistä ole partaa.

    Ne välillä joutuu leikkaamaan pois kun haisee niin ihmis paskalle...se haju ei muuten lähde pesemälläkään...siksihän koiratkin haisee

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Se on totta ,ennen homoilla oli vain viiksiä nyt on karva naamoja .
    Esim. Bemarin kokontumis ajoissa jotka alunperin on tarkoitettu amis lippalakki pojille on nyt iso osa karvanaamoja poikia enemmän kyttäämässä kuin autoja.
    Kerran muutama vuosi sitten oli iltalehdessä tai is. ? en muista kumpi oli kuvien kera juttua kun helsinkiin oli tullut laivalastillinen partaisia homoja.

    Älä ota enää 🍺🍻🍺🍺🍺🍻

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    AI-yhteenveto
    Epäsiisti parta miehellä voi viitata useisiin asioihin. Se voi tarkoittaa, että parta on huonosti leikattu tai muotoiltu, tai että se on likainen ja takkuinen. Myös harmaa parta voi näyttää epäsiistiltä, jos sitä ei hoideta oikein.
    Epäsiistin parran syyt ja hoito:
    Huono muotoilu:
    Parran epätasainen tai huolimaton leikkaus voi saada sen näyttämään epäsiistiltä. Säännöllinen trimmaus ja muotoilu ovat tärkeitä.
    Likaisuus ja takkuisuus:
    Parran säännöllinen pesu partashampoolla ja hoitoaineella on tärkeää, samoin kuin sen kampaaminen ja harjaaminen päivittäin.
    Harmaantuminen:
    Harmaantuva parta voi vaatia erityistä huomiota, jotta se pysyy siistin näköisenä. Parranpesu ja kosteutus ovat tärkeitä, ja voit harkita myös värjäystä, jos haluat peittää harmaita hiuksia, kertoo Philips.
    Parran kasvuongelmat:
    Jos parta kasvaa epätasaisesti tai laikukkaasti, syynä voi olla perimä, hormonit tai jopa terveysongelmat, kertoo Philips.
    Parranhoitovinkkejä:
    Pese parta säännöllisesti: Käytä partashampoota ja hoitoainetta.
    Käytä partavahaa tai -öljyä: Nämä auttavat pitämään parran pehmeänä ja helpottavat muotoilua.
    Kamman ja harjan käyttö: Säännöllinen kampaaminen ja harjaaminen pitää parran suorana ja ehkäisee takkuja.
    Trimmauksen ja muotoilun tärkeys: Käy parturi säännöllisesti tai opettele trimmaamaan parta itse.
    Föönin käyttö: Voit kuivata ja muotoilla parran hiustenkuivaajalla. KICKS.fi vinkkaa, että voit käyttää suoristusrautaa vielä paremman lopputuloksen saamiseksi.
    Jos parta on todella huonossa kunnossa tai sen kasvu on ongelmallista, kannattaa harkita ammattilaisen apua parturin tai ihotautilääkärin vastaanotolta, sanoo Terveyskirjasto.

    Olkoon vaikka kuinka hyvin hoidettu parta, ruma se on silti. En tykkää.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Teemu Selänne on täydellinen esimerkki hirvittävän näköisestä keski- ikäisestä karvaturpa öllykästä. Yäk.

    Mitä ihmettä? Teemuhan on ikäisekseen tosi komea. Vähän tukeva, kuten kaikki entiset kiekkoilijat.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Teemu Selänne on täydellinen esimerkki hirvittävän näköisestä keski- ikäisestä karvaturpa öllykästä. Yäk.

    Ja silti vaimosi haaveilee Teemun vahvoille käsivarsille nojaamisesta ja täydellisestä antautumisesta....

    Äänestä

Ahaa, tatuoinnit eivät enää olekaan se inhokkiasia, eikä ananaskampaus. Eikä afrot.

Nyt se on parta.

Kyllä sellainen jihadistimalli kuin Tere Sammallahdella on komea oikeistolaisen naamalla.

1Äänestä
  • Niin, vaikka ananastukka on yhtä kuin Hitleritukka. Mitäs Putte sanoikaan? "N*tsit ja n*rkkarit" 🤭. Oli siinä letkautuksessa kuitenkin totuuden siemen. Parta on sexuaalisesti terveen ja viriilin miehen merkki. Testosteroni. Lisäksi parta sopii joillekin ja on osa parranpitäjän identiteettiä. Jos jollakulla on tarve vaatia että se ajetaan pois niin silloin sellaisten ihmisten ei pidä olla keskenään tekemisissä.

    1Äänestä

  • Toiselta?

    Äänestä

on tosi inhottavan näkoisiä miehiä, kun ajamaton parran sänki rehottaa tai hoitamaton parta . ovat kuin puli-ukkoja . siistikää sänki ja parta naamaltanne ja olkaa miehiä

1Äänestä
  • Hyvä neuvo.

    Äänestä

  • Pidä huolta omasta elämästä

    1Äänestä

  • Just näin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Just näin.

    Minkä näit?

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Minkä näit?

    Minkä näit justiin?

    Äänestä

  • Mulla on vaimo. Ei tarvi huolehtia enää ulkonäöstä, koska ei vaimokaan sitä tee ;)

    Äänestä

Sinun ei auta muu kuin turvautua siloposkisiin mormonipoikiin.

2Äänestä

Maailma nyt vaan ei tanssi irtoripsitypyköiden mielihalujen mukaan👌

2Äänestä
  • Juu se aina hauskaa kun muovi kroppaset ja pakkeli naamset naiset hakee oikeaa aitoa tosi miestä vaikka itse ovat pelkää feikkiä kuten kuvatkin pelkää filtterikuvia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Juu se aina hauskaa kun muovi kroppaset ja pakkeli naamset naiset hakee oikeaa aitoa tosi miestä vaikka itse ovat pelkää feikkiä kuten kuvatkin pelkää filtterikuvia.

    MAHTIKOMMENTTI! -Ei voisi enempää nappiin mennä!

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Juu se aina hauskaa kun muovi kroppaset ja pakkeli naamset naiset hakee oikeaa aitoa tosi miestä vaikka itse ovat pelkää feikkiä kuten kuvatkin pelkää filtterikuvia.

    Just noin

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Juu se aina hauskaa kun muovi kroppaset ja pakkeli naamset naiset hakee oikeaa aitoa tosi miestä vaikka itse ovat pelkää feikkiä kuten kuvatkin pelkää filtterikuvia.

    Jaa. Minulla ei ole pakkelia naamassa, irtoripsiä luomissa, keinoväriä hiuksissa, eikä ole botoxia tai muita kummallisia lisiä. Olen ihan luomunainen. Ja inhoan partoja ja viiksiä! Minua etoo mies jolla on karvaa naamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    Jaa. Minulla ei ole pakkelia naamassa, irtoripsiä luomissa, keinoväriä hiuksissa, eikä ole botoxia tai muita kummallisia lisiä. Olen ihan luomunainen. Ja inhoan partoja ja viiksiä! Minua etoo mies jolla on karvaa naamassa.

    No sitten sinun varmaan täytyy etsiä kumppania oman sukupuolesi edustajista.
    Onhan se vähän ihmeellistä, että miehen täytyy häivyttää miessukupuolen tyypillisimmät tunnusmerkit kelvatakseen naiselle.

    1Äänestä

Onko jopa se typerä niskalippa-lippis päässä?

1Äänestä
  • Typerää on se, kun halvimpien lippisten mukana ei tule käyttöohjetta, jossa kerrottaisiin kuinka päin lippis on tarkoitettu laitettavaksi päähän.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Typerää on se, kun halvimpien lippisten mukana ei tule käyttöohjetta, jossa kerrottaisiin kuinka päin lippis on tarkoitettu laitettavaksi päähän.

    Suomalaismieshän ei käyttöohjeita ja manuaaleita lue! GRR..

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Typerää on se, kun halvimpien lippisten mukana ei tule käyttöohjetta, jossa kerrottaisiin kuinka päin lippis on tarkoitettu laitettavaksi päähän.

    Katohan ensin omaa pukeutumistasi, sitten vasta muiden. Varsinkis pissispimut on kun ex Neuvostoliiton markan hoot

    1Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Katohan ensin omaa pukeutumistasi, sitten vasta muiden. Varsinkis pissispimut on kun ex Neuvostoliiton markan hoot

    Joo, tulee ihan mieleen Tallinnan satama 1991, "Pilu 10 mk".

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Joo, tulee ihan mieleen Tallinnan satama 1991, "Pilu 10 mk".

    Kävihän ennen reilut 10 v. sitten Tallinnassa ihan siistin näköiset Suomalaiset "koti rouvat" itseään naitattamassa sillan alla Tallinnan karmanaamaisilal puliukoilla viina pullo palkalla.
    Tämä on tosi juttu koska siitä oli juttua lehdessä kun Tallinan kaupungin johtaja paheksui tätä hommaa. Varmaan jotkut antoi selvää rahaakin..

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Suomalaismieshän ei käyttöohjeita ja manuaaleita lue! GRR..

    Ja, jos lukeekin, niin vasta sitten kun vahinko on jo tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00202 kirjoitti:

    Kävihän ennen reilut 10 v. sitten Tallinnassa ihan siistin näköiset Suomalaiset "koti rouvat" itseään naitattamassa sillan alla Tallinnan karmanaamaisilal puliukoilla viina pullo palkalla.
    Tämä on tosi juttu koska siitä oli juttua lehdessä kun Tallinan kaupungin johtaja paheksui tätä hommaa. Varmaan jotkut antoi selvää rahaakin..

    Suomessa vain ei ole kotirouvia.

    Äänestä

normaalia ihmis miestä ehkä voi häiritä jos on ns tunteva ihminen, ulokkeet ihosta

jos on "kiire" tai jotenkin "autio saari tilanne ", voi unohtua

mutta yleensä on aikaa pysähtyä ja lyhentää karvaa

nenäkarvatkin , sisällä vain onneksi, korvan ulkoreunastakin joskus jotain pitkää hiusta sojottaa vai karvako se on. pois vaan.

Äänestä

Onneksi en olekaan nykyajan mies, joka on naisellisempi kuin nainen. Tuijottaa itseään tuntikausia pelistä, sheivaa ja sheivaa ja sheivaa. Tuoksuu kuin kukka tropiikin, miehet olkaa miehiä, mikä teitä vaivaa?
Homot on erikseen, heille se suotakoon.
Peace ✌

1Äänestä
  • Totta. Ei typerää anananstukkaa, ei tatuointeja eikä partaa. Jopa vaatteet ovat sivistyneen ihmisen vaatteita.

    60 luvun puliukot olivat siistimmän näköisiä kun nämä nykyiset pullistelijat jotka eivät elämänsä aikana ole kuulleet kertaakaan edes laadukasta musiikkia.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Totta. Ei typerää anananstukkaa, ei tatuointeja eikä partaa. Jopa vaatteet ovat sivistyneen ihmisen vaatteita.

    60 luvun puliukot olivat siistimmän näköisiä kun nämä nykyiset pullistelijat jotka eivät elämänsä aikana ole kuulleet kertaakaan edes laadukasta musiikkia.

    Ei puliukot olisi pitäneet päällään revittyä vaatteita kuten nykyään.

    Äänestä

  • Juuri näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ei puliukot olisi pitäneet päällään revittyä vaatteita kuten nykyään.

    Niih,eivätkä kantaneet viikon ruokalistaakaan mukanaan kulkiessaan..

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Totta. Ei typerää anananstukkaa, ei tatuointeja eikä partaa. Jopa vaatteet ovat sivistyneen ihmisen vaatteita.

    60 luvun puliukot olivat siistimmän näköisiä kun nämä nykyiset pullistelijat jotka eivät elämänsä aikana ole kuulleet kertaakaan edes laadukasta musiikkia.

    Ihanko tuolla kaupungin rannoilla kiertelit henkilökohtaisesti -50 ja -60-luvuilla katselemassa puliukkojen pukeutumista ?

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ei puliukot olisi pitäneet päällään revittyä vaatteita kuten nykyään.

    Ja aikoinaan vain merimiehillä ja linnanvenkuloilla oli tatuointeja, naisilla ei ollut lainkaan. Kun vielä ysärillä tuli poikamiehenä naitua iso joukko naisia niin kenelläkään ei ollut tatuointeja. Nyt kun tattoo-naisia näkee niin ei edes himot herää. Suttuiseksi tekee.

    Äänestä

  • Anonyymi00275 kirjoitti:

    Sähän oot jo vanha ukko. Ei taida sulla himot herätä enää ollenkaan.

    1Äänestä

Parran tehtävä oli viestittää naisille että mies on sukukypsä.

Äänestä
  • 15 vuotiaan venepakolaisen parran tehtävä oli viestittää naisille että miehellä olisi ehkä jokeri hihassaan.

    Äänestä

  • Mies ei ole kasvanut aikuiseksi, jos sillä on parta.

    Äänestä

  • Hmm.jos ihminen olisi jo eläessään täysin karvaton häneltä todennäköiseti puuttuisivat hiuksetkin..

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    15 vuotiaan venepakolaisen parran tehtävä oli viestittää naisille että miehellä olisi ehkä jokeri hihassaan.

    Tai lahkeessaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Mies ei ole kasvanut aikuiseksi, jos sillä on parta.

    Se ei todista että kivekset ovat laskeutuneet :D

    Äänestä

  • Jos nyt ollaan inhorealistisen rehellisiä niin parran tehtävä voi olla nostaa partamiehen pisteitä parisuhdemarkkinoilla piilottamalla heikoiksi mielletyt piirteet kuten kapea leuka tai jopa liikalihavuudesta johtuva kaksoileuka?

    Pidin itsekin partaa jonkin aikaa, halusin tietää kuinka pitkäksi ja tuuheaksi se kasvaisi. Ostin kasan parranhoitotuotteita, joten parta oli hyvin hoidettu, tuoksui hyvältä ja oli myös pehmeä.
    Alkoi tuntua liian vaivalloiselta tuo päivittäinen hoitaminen joten leikkasin pois kun pisimmässä kohtaan oli pituutta 25 cm ja palmikointikin onnistui. Palmikointi tai letitys on aika siistiä ja voi käyttää myös partakoruja. Nykyään välillä on sänki välillä siloposki. Ei tahdo iho oikein kestää päivittäistä höyläystä. Hoidettu parta voi olla komeakin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Mies ei ole kasvanut aikuiseksi, jos sillä on parta.

    Olipas outo aivopieru.
    Miksi kutsutaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ole partaa?
    - Naisiksi tai lapsiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00240 kirjoitti:

    Olipas outo aivopieru.
    Miksi kutsutaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ole partaa?
    - Naisiksi tai lapsiksi.

    Aivopieruhan se oli tuokin.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Jos nyt ollaan inhorealistisen rehellisiä niin parran tehtävä voi olla nostaa partamiehen pisteitä parisuhdemarkkinoilla piilottamalla heikoiksi mielletyt piirteet kuten kapea leuka tai jopa liikalihavuudesta johtuva kaksoileuka?

    Pidin itsekin partaa jonkin aikaa, halusin tietää kuinka pitkäksi ja tuuheaksi se kasvaisi. Ostin kasan parranhoitotuotteita, joten parta oli hyvin hoidettu, tuoksui hyvältä ja oli myös pehmeä.
    Alkoi tuntua liian vaivalloiselta tuo päivittäinen hoitaminen joten leikkasin pois kun pisimmässä kohtaan oli pituutta 25 cm ja palmikointikin onnistui. Palmikointi tai letitys on aika siistiä ja voi käyttää myös partakoruja. Nykyään välillä on sänki välillä siloposki. Ei tahdo iho oikein kestää päivittäistä höyläystä. Hoidettu parta voi olla komeakin.

    Tämä! Yksi työkaveri on naamaltaan vähän rujo eli ei leukaa (kuin Putin) ja pullukkahuulet. Kasvatti paksun tuuhean parran ja nuo piirteet peittyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00277 kirjoitti:

    Tämä! Yksi työkaveri on naamaltaan vähän rujo eli ei leukaa (kuin Putin) ja pullukkahuulet. Kasvatti paksun tuuhean parran ja nuo piirteet peittyy.

    Juha Miedollakin on surkea leuka.

    Äänestä

  • Anonyymi00240 kirjoitti:

    Olipas outo aivopieru.
    Miksi kutsutaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ole partaa?
    - Naisiksi tai lapsiksi.

    Miksi kutsutaan naista jolla kasvaa parta? Miehekäs nainen?

    Äänestä

Kyllä, ihmettelen muotia. Myös näyttelijämiehet ovat nykyisin pultsarin lookissa. Tuo epäsiisteyttä ja vie luotettavuuden. Hirveä on myös valtionvarainministeriön budjettipäällikkö jolla parta ja hirveä pitkän tukan nutturaletti, ja vastakohtana puku solmioineen.

Äänestä
  • Ai se ponnaripoika ..Mik... äs taas olikaan ?:)

    Äänestä

  • Hmm..Jos on vahaa varaa niin pysyypä poissa papin kynsistä ja akan hampaista......

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Hmm..Jos on vahaa varaa niin pysyypä poissa papin kynsistä ja akan hampaista......

    Pitkänä rehottava parta ja pitkä tukka nutturalla aikuisella miehellä on vaan off. Onko kyse siitä, ettei ole viitseliäisyyttä tai/ ja jaksamista suorittaa aamusiistiytymistä eli elämänhallinnan vaikeus.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Pitkänä rehottava parta ja pitkä tukka nutturalla aikuisella miehellä on vaan off. Onko kyse siitä, ettei ole viitseliäisyyttä tai/ ja jaksamista suorittaa aamusiistiytymistä eli elämänhallinnan vaikeus.

    Kyse on vanhasta typerästä juoposta.

    Äänestä

  • Miten puku solmioineen voi olla parran vastakohta, kun molemmat viestivät miehekkyyttä?
    Eikö parrattomalle, sukupuolineutraalille miehelle sopisi parhaiten myös unisex-tyyppinen pukeutuminen?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ai se ponnaripoika ..Mik... äs taas olikaan ?:)

    Mika Niemelä....

    Äänestä

Tuo on RASISMIA!
Miksi käyttää parrakas MIES?!
Mieluummin parrakas henkilö!
Niin suutattaa ja pistää vihaksi kun meitä yksilöidään oletetun sukupuolen perusteella!!!
Elämme sentään 2020-luvulla.
Puolisollani on parta ja hänellä on vagina!

Äänestä

Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville....!

Äänestä
  • Joukahaisella sana hallussa...:)

    Äänestä

Tuskin vielä silloin parta edes kasvaa, kun liittoja syntyy. Aivan maitopartoja ovat nuoret miehet.

Äänestä

Upeita jos hyvin hoidettu ja leikattu sekä tuoksuvat hyvälle.

Monia ukkomiehiäkin, komeita ja todella hyviä ottamaan suihin.

Mutta kiitos ei jos on heikosti pesty ja alapää ja eritteitä ja valkoista kokkelipiimää, naisilla usein ja haisevat epäpuhtaudelle.

Muistakaa pestä paikat!

Äänestä
  • Kukaan paikkoja enää pese, hajusteita suihkitaan peittämään lemut.

    Äänestä

  • Ilman kuppa levii

    Äänestä

Saastaista ja syntistä puhetta.

"Suuseksi" on likaista.

Äänestä

ja se että naiset ovat tyrkkyjä lorttoja jotka 5e maksulla levittävät tosaa netissä tekevät saman efektin. ei sellaisiin halua koskea tikullakaan.

Äänestä

On tämä kyllä suorastaan kamottavan valtava ongelma tässä maailmassa.

Äänestä

Myös pillunkarvat haittaavat suuseksiä. Posliinia on ilo nuoleskella.

Äänestä
  • Sekin on makuasia.

    Äänestä

Muodit vaihtelee. Maahanmuuttajamiehillä on usein parta ja nythän lähes kaikki muotikuvasto ja mainokset tunkevat parrakkaita miehiä valokeilaan. Itse en pidä naamakarvoitusta koska se kutittelee herkkää ihoa. Ymmärrän kuitenkin miksi monet miehet haluavat seurata ajan trendejä. Erityisesti olen tyytyväinen viiksien paluusta muotiin. Se tarjoaa monenlaisia stailausmahdollisuuksia aina hassun hauskoista tyylikkäisiin.

Äänestä

Mutta karsee on katsella myös naispuolisissa tekokynsiä, pitkän pitkiä ripsosia ja tyylittömiä muhkuhuulia..
Eikö näille kukaan voi mitään, voi miksi meitä poloisia miehiä koittelet sä julma isäntä 😭

Äänestä

Tervetuloa naiset seuraani, en ole rytökuono

Äänestä
  • Hyvä sinä.

    Äänestä

  • Kannatti vähän mainostaa, jo 7 ihanaa naista on ottanut yhteyttä.
    Parraton suvakki on kovassa nosteessa 😀

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Hyvä sinä.

    Parta vellissä

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Kannatti vähän mainostaa, jo 7 ihanaa naista on ottanut yhteyttä.
    Parraton suvakki on kovassa nosteessa 😀

    Illalla tapaan ensimmäisen 😀

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Illalla tapaan ensimmäisen 😀

    Hän lähti juuri, oli mahtava yö...

    Äänestä

Nsuttikse exä sun "parran" nuolemisesta?

Äänestä

jos mieskin päättää itse vartalostaan ja ulkonäöstään

Äänestä
  • Jokainen saa päättää vartalostaan ja ulkonäöstään itse.

    1Äänestä

Olen kasvattanut kesäparran ja ajattelin pitää se, vähän trimmailen. Olen 63-v. vanha ja nyt näytän ikäiseltäni. Naiset tykkää kun parta on melkein vaalean harmaa.

Äänestä
  • Luulet vaan.

    Äänestä

  • Harmaa parta vanhentaa entisestään, tulee n. 10 vuotta ikää lisää sekä joulupukki efekti päälle.

    Äänestä

  • Harmaantuminen tekee miehestä charmikkaan.

    1Äänestä

naisilla taitaa olla myös partakateellisuus

Äänestä
  • Niinpä

    Äänestä

Parta vanhentaa miestä noin 20 vuotta, eikö niiden naiset uskalla kertoa sitä niille.

Äänestä

Huolitellut viikset voi olla mutta ne täytyy leikata tyylikkäiksi.

Äänestä
  • Viikset näyttää ihan vxtun homolle!

    Äänestä

Miksi Lepsoparissa toinen koittaa matkia miestä , muttei parta tahdo kasvaa.
Vihataan miehiä mutta kuitenkin halutaan olla mies, pikkusen ristiriitaista.
Olisi reilusti naisia molemmat niin parempi kaikille, myös lapsille.

Äänestä
  • Toi muuten on aika hassu juttu. Tosiaan aika usein (ei kuitenkaan aina) lesboparista se toinen on selvästi hyvin miesmäinen, ja yhtä usein homoparista toinen on sellainen neitimäinen hepsankeikka homppeli, ja se toinen kuin Tom of Finlandin kuvista.

    Äänestä

  • Ei se ihan noin mene. Ei ne lesbot ylipäätään mitään miehiä vihaa saatikka halua olla miehiä, joitain satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta. Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat asia erikseen ja ne vaihtelee heteroillakin. Kyse on omista mieltymyksistä ja tyylistä.

    1Äänestä

Muotiasioita tuo parrakkuuskin siinä missä lahkeiden kapeus/leveyskin. Annetaan ajan kulua, niin taas tulee jokin uusi virtaus maailmalta ja sitten ihmetellään purukalla sitäkin.

Äänestä

Naiset vois ajaa sitten ne kainalokarvat ainakin pois kun julkisillapaikoilla liikkuu.On aivan kauhean näköistä 🤮

Äänestä
  • Tai kun biksuista pukkaa ikimetsää. Tosin jos haluaa erota Joukosta niin toimii kyllä.
    Sanotaan, että naiset ovat vilukissoja, joten ihan ymmärrettävää jos haluaa kasvattaa talven varalle villahousut ;)

    Äänestä

Kaikki on kiinni siitä miten paljon välität kumppanista ! Jos mies hoitaa partansa hän on tyylikäs kuuntelee naisten mielipiteitä ja ei varmasti haise majoneesille eikä ketsupille, nainen jos haisee silakalle tai camenbertille hän suorastaan haistattaa vittua miehille !

1Äänestä

Parta silsa ,parta sieni ja kaikki muu ällöttävä kaupanpäälle.En päästä lähellekkään

Äänestä

Parta on pettämätön keino pitää Justiinat loitolla.

Äänestä

Tuota ... tuota.... Onkos niitä sellaisiakin " miehiä " , joille ei parta kasva? Kai Sinulla on jossain .... . ehkä netistä löytynyt tieto ??? , missä aikuiseksi kasvamisen vaiheessa miehen parran kasvamien tyrehtyy alkuunsa?
Jonkinlaista parran "alkua" on joskus näkyvissä naispuoliskoillakin . ... vai olisivatko nuo "viiksiä" ?

Äänestä

parta on Jeesukse jsw lusweiswen mweekki.

Äänestä

Parta on kauhistus,hoitamaton harva risuparta kaikesta karsein. Parta on epä siisti pöheikkö täynnä bagteereja kärpäsiä ruokamuruja ilman saasteita räkäkökkäreitä, kuollutta ihoa hilsettä tali punkkeja.

Äänestä

"Edellinen mies" Mitähän tuokin tarkoittaa? Kuoli ja nyt on uusi?

Haiskahtaa keksityltä.

Äänestä

turkkilaiseen
parturiin

kannattaa mennä, siellä nenä, kulma karvat ,korvatkin käy läpi

jollain tulikuumalla pallolla heiluttelee

Äänestä

Mulla on pulisongit ja olen muutenkin parkettien terävin, naiset ovat jumaloineet, ehkä liikaakin.

Äänestä

Ja lähes kaikki miehet on sit semmmosia kun sun eksä... Whuaaahhhaaahh

Äänestä

Ei partaa tarvitse kasvattaa. Se kasvaa itsestään. Leikata ja ajaa pitää melkein joka päivä.

Äänestä

ei huvita kattoo edellispäivän ruokalistaa kärpäsineen ukon naamalta.

Äänestä
  • Lienet sitten.puistoruusu ja katselet omia seuralaisiasi?

    Äänestä

  • Eikö teillä ole suihkua?

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Lienet sitten.puistoruusu ja katselet omia seuralaisiasi?

    ukkoni on persu, näyttää talebanilta.

    Äänestä

Kyllä parrakas nainen on vielä kuvottavampi. Siihen vielä kunnon kainalokarvapensaat päälle

Äänestä

Ok, ei ole kokemusta. Mulla ihana Suomalainen mies.

Suosittelen muillekkin, yli kulttuurirajojen🥰

Äänestä

Niin on muuten parrakkaat naisetkin....😂😂

Äänestä

Kerkeette työ miehet näyttämään vanhoilta sit vanhanakin.
Mitä varten nuoruus pitää peittää parrankasvulla???

Äänestä
  • No nimenomaan, alle 30 vuotiaat näyttää vanhoilta äijiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    No nimenomaan, alle 30 vuotiaat näyttää vanhoilta äijiltä.

    joo en ymmärrä miksi pitää näyttää partajeesuksilta

    Äänestä

On sulla (ja ystävilläsi) melkoiset ongelmat elämässäsi. Koeta kestää.

3Äänestä

Olipa tuossa harvinaisen typerä aloitus, ihan poikkeuksellisen onneton avautuminen. Pahoittelut aloittajan ystäville ja suvulle.

2Äänestä

Parta on seksikäs hyvin hoidettuna.
Mutta on kyllä näkynyt semmosia risukasoja ettei voi ees ihimiseks tietää.
Ex miehelläni oli komia parta ja hän piti sen aina siistinä.Tykkäsin kovasti mutta niin tykkäs naapurin rouvaki kun vei koko ukon partoineen

Äänestä
  • Niinpä, koska et ottanut suihin taitavasti.

    Äänestä

Miehet saa tehdä ulkonäölleen mitä haluaa. Sama koskee myös naisia. Jos sanotaan, että mies sanoo naisen olevan kuvottava, jos hän ei sheivaa jokaista väliään ja koloaan, voisin kuvitella, että olisi ihan eri ääni kellossa. Jos esim. Nainen haluaa kasvattaa puskan kainaloihin tai alakertaan se pitäisi olla ihan fine, niin pitäisi olla myös miehen partakin fine. Hygienia on eri asia. Parran voi pestä.

Äänestä

Tiedän vastauksen aloittajan kysymykseen.

Monet miehet ovat ihan kirjaimellisesti rumia ja tätä peittääkseen he kasvattavat kookkaan parran joka hävittää kasvonpiirteet, kuten vinon suun, ruman leuan, liian pienen leuan jne.

Tämä on se pointti.

Äänestä

Itselläni yököttää eniten naiset, jotka eivät pese alapäätään tarpeeksi usein. Seurustelin nuorempana erään kolmikymppisen naisen kanssa jonkin aikaa, joka halusi aina suuseksiä, mutta vaihtoi pikkareitaan vain kerran viikossa ja pesi torttuaan vain kerran pari viikossa. Yök. Se suhde ei kauan kestänyt. Älkää naiset aina syyttäkö miehiä, jos suhde ei toimi, vikaa on teissäkin.

1Äänestä
  • Se on kaikkein oksettavinta kun parrakas mies aivastaa voimakkaasti ja suuret räkäjojot täyttävät suun ympäristön. Ei ne paperilla pyyhkimällä pois lähde. Hyi hitto että puistattaa. Varsinkin jos tuo tapahtuu julkisella paikalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Se on kaikkein oksettavinta kun parrakas mies aivastaa voimakkaasti ja suuret räkäjojot täyttävät suun ympäristön. Ei ne paperilla pyyhkimällä pois lähde. Hyi hitto että puistattaa. Varsinkin jos tuo tapahtuu julkisella paikalla.

    Sen pahempaa ei kai ollutkaan...

    https://www.youtube.com/watch?v=kJyTJC161ic

    #Leevi

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Se on kaikkein oksettavinta kun parrakas mies aivastaa voimakkaasti ja suuret räkäjojot täyttävät suun ympäristön. Ei ne paperilla pyyhkimällä pois lähde. Hyi hitto että puistattaa. Varsinkin jos tuo tapahtuu julkisella paikalla.

    Mutta jos kyseessä koira niin se vain on sitten tosi söpöä..

    Äänestä

  • Mitä rasvaisempi pimppa ,aina parempi,,jorkin päässä ei ole maku -ja hajuaisteja,jos aromit käy liian vahvoiksi ,nenään voi laittaa pyykkipojan ja,asia hoituu..ja on nimittäin liukkaat paikat...ja tuntokin kohdallaan jos koot sattuu..

    Äänestä

Kognitiivinen vinoutuneisuutesi ja dogmaattinen sikaiIusi on huolestuttavaa.

Suomessa ja maailmassa on aina ollut parrakkaita miehiä, A-I-N-A, ja edelleenkin ne naiset, jotka eivät pidä parrasta, ovat huomattava vähemmistö. Parralla on näet evoluutiossa selkeä roolinsa, mikä liittyy myös pariutumiseen ja suvunjatkamiseen. Parta ei ole siinä ongelma, mutta dogmaattinen ja ylivertaisuusharhainen persoonallisuus on. Se saa välittömästi hälytyskellot soimaan ja karttamaan sellaisia ihmisiä. Munasarjat lyö heti umpilukkoon ja mielessä kaikuu "JUOKSE! PAKENE!". Olisiko tässä ainakin yksi syy sille, että liittoja ei enää synny samassa määrin kuin joskus ennen?

PS: Pidätkö ristiinpukeutumisesta, setä?

1Äänestä

yhtellä naisella on sellainen pimppakarva leikelty, muttei häpyhuulet, mutta harvoin sitä katson, kun tulee pukitettua noin katsomatta, mutta kyllä naisten pimppakarvat ja etenkin tatuoinnit ovat aivan kamalia.. järjestään,,,,
ja se alus kalsonkiin pukeutuminen, liian pieniin, niin kaikki vtunikenet näkyy siin julkisesti,, eivät tätä itse ymmärrä... hieman säälittävää se..

Äänestä

Aatelkapa toiselta kannalta asiaa,, miehellä parta n. koko elämänsä,kun täyttää esim 60 v, 70 v ,ja silleen leuan siloiseksi tuoksuvettä hieman,, niin avot mikä viuhka ja jos osaa viel tantsia ,eikä polta , ihan uskomatonta on. Elämä on kummallista ,ei aina ymmärrä,, vielkö naisetkin pääsisi noista tekotisseistä ,potoshuulista,tatuoinneista ja liiasta bmeikistä..alkais näyttää naiselta vihdoinkin,,olisi mukavempi katellakin heitä ..nykyään ovat ns,luotaan tyntävän näköisiä suurin osa.Eivät ymmärrä kauneutensa päälle, vaan pilaavat sen .Näin on nännit ja näppylät .. "tulkaa tytöt takaisin,olkaa niinkuin ennenkin,me teitä kaivataaannn!

Äänestä

Ihan sinun kiusaksesi kasvatan partaa. Nakertaax?

2Äänestä

Olet täysin oikeassa tässä parta-asiassa! Kuvottava muoti! Parran karvoissa viihtyvät kaikki mahdolliset bakteerit ja mikrobit, yök! Kun miehet ovat joutuneet luovuttamaan (vastentahtoisesti) osan (siis OSAN) ylivallastaan naisille, he kuvittelevat nyt saavansa osan miehisyydestään takaisin kasvattamalla parran. Esiintyminen apinamiehen näköisenä ei kuitenkaan heidän vetovoimaansa lisää vaan päinvastoin.

Äänestä
  • Typerys vastaa omaan avaukseensa....

    1Äänestä

J D Vance on hyvä esimerkki parrakkaasta miehestä, ilmeisesti ottanut mallia Al Qaidan muotilehdestä...

Äänestä
  • J D Vance näyttää aivan siltä kuin olisi kaatunut sianpaskakasaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    J D Vance näyttää aivan siltä kuin olisi kaatunut sianpaskakasaan.

    Tyylikäs äijä, hyvä sekin ettei pyri näyttämään samalta kun muutkin johtajat.

    Äänestä

"Olisiko tässä ainakin yksi syy sille, että liittoja ei enää synny samassa määrin kuin joskus ennen"

Sinunkaltaisesi suvakkiakat ovat syynä siihen ettei liittoja synny.

Äänestä
  • 😂😂😂😂

    Äänestä

Yhtä inhoittavia kuin persunaiset irvistäessään vittumaisesti.

Äänestä

Onkos Erkki Tuomiojan parta tyylikäs?

Äänestä
  • Ei ja vielä vähemmän se kulahtanut Marimekko-käsilaukku💩🪓

    Äänestä

Onneksi ei tarvitse olla sellainen kuin muut haluaisivat, vaan voin olla ihan tällainen kuin olen. Olen tyytyväinen.
Mielestäni muutkin saavat olla sellaisia kuin haluavat, yksinkertaista ja vieläpä täysin totta.
Miksi se minua haittaisi, että ihmiset ovat omia itsejään, tai toivottavasti ainakin olisivat, välittämättä muiden mielipiteistä.

Äänestä
  • ☺️☺️☺️

    Äänestä

Vaakakupissa on Parta ja Ruoka! Nykyajassa kallistun Ruuan puolelle.
Partterät ovat kalliita. Puukkoakan ei meinaa saada tarpeeksi teräväksi.
Partakarvat eivät kelppaa edes" perhon"kalakin vierastaa.

Äänestä

Minä noudatan kaikkivaltiaan Jeesuksen esimerkkiä ja annan parran rehottaa.

Äänestä
  • 🧔🏻‍♀️🧔🏼‍♀️

    Äänestä

Ei parta pahoille kasva.

Sinun on vain opittava elämään sen asian kanssa että partoja on ja tulee aina olemaan.

Voimia ja jaksamista❤️

Äänestä

AIoittaja on ristiinpukeutumisesta pitävä setämies. Fakta.

Äänestä

Johtuu toi parrakkuus varmaankin ISIS-taistelijoista, joita TV.ssä joitakin vuosia sitten näki.
Varmaan naisen on kiva suudella tuollaista törkyturpaa, jonka parrassa tuoksahtaa MÄMMI, SINAPPI, KETSUPPI, YM. "mausteet" Yäk🤮🤮😤😷😷

Äänestä
  • Oksennustauti?

    Äänestä

  • Ettekö te käy kukaan partoja vastustava koskaan suihkussa kun siinä haisee muka mämmit sinapit yms. Kannattais ottaa tavaksi käydä JOKA PÄIVÄ PESULLE NIINKUIN NORMAALIT IHMISET.

    Äänestä

Sinun maailman kulttuurihistorian tuntemuksesi on nolla. Asutko kaapissa?

Äänestä

Myös useilla naisilla kasvaa parta, eivät aja säärikarvojaan, kainalokarvoja ja ovat miehekkäitä tai ovat fundamenttalisti feministejä. Mikä naisia oikeen vaivaa. Siihen lisäksi vielä naisten ja miesten pride woketus mutta siitä en jaksa edes kirjoittaa.

Äänestä
  • Nyt sekoitit naiset teidän omiin hommanjohtajiin, ja -johtajattariin, kyllä.

    Äänestä

  • Mikä ihmisiä oikein vaivaa ?
    Miksi jokainen ei saa olla sellainen kuin on ?
    Ei hyvää päivää.......

    1Äänestä

Nykymiehet ovat enimmäkseen hukassa itsensä ja karstojensa kanssa kuten toisaalta aina on oltu.

Ehkä ajatellaan, että parta vahvistaa Minän. Muutakin koitetaan tietty, ehkä vielä huonommin.

Itsellänikin on parta. Paitsi että näytän helwetin hyvältä en jaksa myöskään ajaa koko ajan, menee viemärit tukkoon.

Jotkut naisetkin toisaalta ovat suosiollisia, kun on vaan karvaa tai pahempaa paskaa vaihtoehtoisesti?

Äänestä

itselläni on viikset, ja ei kiinnosta kenenkään mielipiteet aiheesta. tyttöystäväkään ei ole haukkunut niin mennään tällä tyylillä eteenpäin kunnes alkaa trimmaaminen kyllästyttämään

1Äänestä

Ennen naiset ei puhuneet jostain ihmeen "edellisistä miesystävistä". Vaihtaako joku miestä noin vain? Hyi. Ihme tyyppejä..

Äänestä
  • Milloin ennen? Sinun kultaisessa nuoruudessasi 1800-luvulla?

    Äänestä

Ei muslimipartoja kantasuomalaisille eikä tom of finland viiksiä, kuvottavan näköisiä trendeineen.

Äänestä

Tupakan haju oli liikaa

Äänestä

Parrakkat naiset on inhottavia. Ja rintakarvaiset naiset varsinkin.

Äänestä
  • Minä pidän ainoastaan parrakkaista naisista.
    Tähän mennessä en vain ole löytänyt yhtään.

    T: Mies 65-v. neitsyt.

    Äänestä

"AINAHAN VIKAA LÖYTYY,KUN OIKEIN ETSIMÄLLÄ ETSITÄÄN"!!!

Äänestä
  • Jos kaikissa muissa näkee jotain vikaa, olisi hyvä pysähtyä ja katsoa peiliin.

    1Äänestä

Liittämällä - lipittämällä

Äänestä

Aha. Ei kiinnosta. Kasvatan silti partaa.

1Äänestä

Ei ole hoitanut partaansa. Sitä pitää pestä partashampoolla, kammata/harjata ja laittaa lopuksi partaöljyä, että pysyy hyvässä kunnossa, eikä ole kuin rutikuiva moppi.

Äänestä

🧔‍♂️🧔🧔🏼🧔🏻‍♀️🧔🏽‍♀️🧔🏿‍♂️🧔🏾🧔🏼‍♀️

Äänestä

Onko tuo Jeesus >>> 🧔🏻‍♀️🧔🏼‍♀️

Äänestä

Minä kasvatin parran pitääkseni sinunlaiset ihmiset loitolla. ;)

1Äänestä
  • Juuri näin.
    Kuka tykkää, lähestyy, kuka ei tykkää, pysyy loitolla.
    Se on niinkin yksinkertaista.

    Äänestä

Ja epäsiisti karva vittuiset naiset on myös inhottavia,sitten kun vielä kysyy että tarviiko käydä pesulla VOI HELVETTI MINÄ SANON !
Kyllä naisiakin on moneen junaan....osa sais jäädä asemalle.
Nyky aikana pitäs olla itsestään selvyys että naisella on posliini ja että se on juuri suihkussa pesty huolellisesti ennen hommia...

Äänestä

Muiden yksityisasiat ei kuulu muille,joten eletään omaa elämää toisilla vapaus yksityisyyteen.

Äänestä

Siisti, lyhyt parta ok. Sen alle voi piilottaa vaikkapa liian pienen leuan. Tai muuten vain parta käy joillekin.

Mutta nämä roihakkeet, yök. Pitkät parrat erittäin luotaantyöntäviä. Ei todellakaan kiinnosta, vaikka olisivat moitteettoman puhtaita. Viikset vanhanaikaisia, ei kiitos. Jos vielä pulisongit, alkaa olla aika pellen näköinen.

Oikeastaan pitkä, hoitamaton parta paljastaa sopulit. Joku keksi muodin, mennään mukana. Eli kysymys on laumasielusta. Onneksi muoti muuttuu.

Ehkä karvojen leikkaamattomuus on myös helpotus päivän rutiineista?

Äänestä

Ennenkaikkea tuo trendi on äärettömän lapsellinen. Temussa myydään miesten shortseja pienimunaisille jossa on valmiit täytteet ja näyttää kuin olisi muhkea varustus. Parta kuuluu samaan kategoriaan.

Äänestä
  • Partoja tuskin myydään missään. Jos joku haluaa, voi kasvattaa sen ihan itse.

    Äänestä

Pensylvanian Amissit ei varmaankaan harrasta suuseksiä. Parta ja olkihattu ei mahdu reisien väliin.

Äänestä

Suomalaisella naisella on usein lyhyet ja paksut jalat, ohuet hiukset, perunanenä, leveä kallo ja kalpea iho.

Jos tuossa olisi vielä parta, kyseessä olisi manalan vartija.

Äänestä

Vanha kiistakapula tämä ja aina tulee yhtä hyviä kommentteja puolesta ja vastaan.

Äänestä
  • Vähäiset on ihmisten kiistanaiheet.

    Äänestä

Ja isot pyllyt vielä monasti kaiken muun hyvän lisäksi näyttää monasti heillä olevan heh.

Äänestä

Minäkin inhoan partoja ja viiksiä. Erityisen ällöttävää on kun vanha kalju ukko kasvattaa parran. Karvoja on leuassa ja poskissa mutta ei päälaella. Yök. Inhoan myös tatuointeja ja lävistyksiä.

Monilla naisillakin on tatuointeja ja lävistyksiä, ja kyllä vain ovat rumia ja rumentavia! Tatuointeja ei tarvitsisi olla naisillakaan missään. Reiät sopivat vain korvalehtiin korvakoruja varten, eivät muualle.

Hirvittävät viiden sentin kynnet tuovat mieleen korppikotkan. Eihän sellaisilla käsillä voi edes tarttua mihinkään! Naiset joilla on neliskantin muotoon leikatut ylipitkät kynnet eivät käytä edes sorminiveliään vaan tarttuvat suorin sormin kaikkeen mihin koskevat. Naurettavan näköistä.

Kerran näin kun nuori äiti otti vauvan syliinsä ja raapaisi tätä vahingossa noilla korppikotkan kynsillään. Vauva parahti itkuun!

Äänestä

Ei parta pahoilla kasva.

Jos miehet piiloutuvat partansa taakse, niin siihen voi olla joku syy yhteiskunnassa.

Äänestä

Tämä on vähän samanlainen juttu kun joku nainen kommentoi että hänen mielestään miehellä ei pitäisi olla kavereita. Hänen mielestään oli todella outoa että mies kävisi kavereiden kanssa vaikka mökkireissulla.

Äänestä

Minusta taasen lihavat naiset ovat vastenmielisiä, ennen suomi j oli täynnä painostaan huoltapitäviä naisia. Tänä päivänä lähes kaikki suomalaiset naiset ovat kuin jotain ryhäävalaita.Hyvin usein suomalainen siiderivalas myös haisee epämiellyttävältä. Mistä ihmeestä tuollainen villitys on tullut? Ilahduttavan poikkeuksen muuten niin oksettavaan suomalaiseen naiskatukuvaan tekeen kauniit ja hyvävartaloiset ulkomaalaisnaiset

1Äänestä

Munakarvat kyllä sheivataan mutta maama on kuin hyönteishotelli.
🤮🤮🤮🤮🤮🤮

1Äänestä
  • Hyönteishotellihan se onkin nimenomaan. Tuota on tutkittukin. Parrasta löytyy kaikki se mitä löytyy ulkoilmastakin. Perhosentoukista ja kärpäsenmunista ja hämähäkeistä alkaen.

    Äänestä

Ehnä se on vaan laiskuutta, että parta jää höyläämättä. Masentuneet kasvattavat, kun ei jaksa enää nähdä vaivaa. Räkälönttejä roikkuu parrassa ja ruoan tähteitä.

Äänestä

Karvallinen naisen alapää on kauheampi

Äänestä

Ja karvaiset naiset. Vain posliini kelpaa.

Äänestä

Jos et pidä parrakkaista miehistä, olet piilolesbo. Aivan kuten miehet, jotka pitävät rinnattomista ja kapealanteisista naisista, ovat piilohomoja.
Mitä mieltä muuten olet pitkistä hiuksista miehellä? Vai onko ihannemiehesi kalju päälaeltakin?

Äänestä
  • Kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä.
    Jokainen voi itse päättää mistä tykkää, mistä ei.

    1Äänestä

Nykyään tosiaan joku trendi näyttää olevan kalju pää ja rehottava risuparta. Mistä lie lähtenyt liikkeelle ja onko parta jonkinlainen kompenstaatio kaljulle?

Äänestä
  • Komia yhdistelmä🐻

    1Äänestä

Täysin samaa mieltä. Ällöttävää, jos miehellä on niin huono maku, ettei itse näe että hänelle ei parta sovi. On vaan seurattava "muotia" ja kuvitella että nyt olen "hot".

Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että yhtä ällöttävä on katsella pitkätukkaisia naisia, jotka eivät itse tajua kuinka epäpukevat pitkät hiukset saattavat olla, jos niitä ei osaa hoitaa tai tehdä niistä pukevampaa kampausta. Jopa vanhat naisetkin raahottavat kuin noita-akat harmaa tukka levällään.
Lyhyet hiukset ovat kuin kasvojenkohotusleikkaus.

Hyvät miehet ja naiset - katsokaa kriittisesti peiliin!

Äänestä
  • Miksi pitäisi olla sellainen kuin joku muu haluaa ? Parempi olla oma itsensä, sellainen kuin itse haluaa, ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.
    Muita ei tarvitse miellyttää kelvatakseen, aina kelpaa jollekin.

    1Äänestä

Parrakas nainen pahempi

Äänestä

Vaimoni ei halua parrakasta miestä ja minä en halua meikattua naista.
Niillä on menty reippaasti yli 50 vuotta ja r-tarina jatkuu.

Äänestä

Sinä et pidä miehistä joilla on parta.
Minä taas vastaavasti en pidä naisista joilla on rinnat.
Sama juttu tavallaan.

Äänestä
  • Näinpä. Jokaisella saa olla omat mielipiteensä.

    Äänestä

Olen täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa.

Äänestä

,ot' åoe,,'t joilset. sot' huonompi hän on seksissä.

Äänestä

mun ukol trimmattu parta ja perapaa.
t.mika

Äänestä
  • se työn garillo pullon sinne "beardiin"

    Äänestä

  • Anonyymi00265 kirjoitti:

    se työn garillo pullon sinne "beardiin"

    siis työnsi

    Äänestä

Tässä ei saa sanoa että suomalaisella naisella on todella usein lyhyet ja paksut jalat, ylipainoa, perunanenä, harvat hiukset ja kalpea iho.

Jos tuossa yhdistelmässä vielä olisi parta, alkaisi kyllä pelottaa.

Äänestä
  • miksi et kokeilisi beardin omaavaa gringoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00270 kirjoitti:

    miksi et kokeilisi beardin omaavaa gringoa?

    En halua pelätä.

    Äänestä

Partanaama tuo mieleen aina rantarosvon, rasputinin ja puliukon. Olkoon jouhiryteikkö miten hoidettu tai ei, niin epäluotettavan kuvan ja epäsiistin vaikutelman antaa. Sitä ei pelasta kallis hajuste tai räätälin leikkaama puku.

Äänestä

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Välillä näkee näitä nuorisolaisia, jotka yrittää kasvattaa partaa. Sitten leuasta tunkee ulos 7 kpl keltaisia ällöttäviä karvoja. Eivätkö he ymmärrä, että he tekevät näin itsestään vastenmielisen näköisiä? Sitten on sellaisia partanaamoja, jotka palmikoivat tai virkkaavat partansa, jotkut jopa pujottelee joitain helmiä partaansa. Sitäpaitsi parta vanhentaa ulkonäköä monella vuodella. Miksi siis joku haluaa näyttää vanhemmalta, kuin on? Lisäksi on näitä isis-parran kasvattajia, jotka ovat ihan pultsarin näköisiä.

Äänestä
  • Miltähän itse mahdat näyttää?

    Äänestä

  • Millä tavalla se haittaa juuri sinun elämääsi, jos jonkun toisen ulkonäkö ei miellytä juuri sinua ?

    Äänestä

Mulla on valkoinen komea siisti parta. Silti olen ikäisekseni komea mies. Ollaan aina luulemassa mua joksikin professoriksi yms.
Olen kuitenkin ihan tavallinen Pölhö Kustaa.
Aika on kuule muuttunut Kaljupäät ja partaukot niinkuin minäkin ollaan kovia jätkiä

1Äänestä

Kookasta partaa käytetään myös myymälävarastelun välineenä. Se on jo aivan yleistä ympäri maailman. Rahtiparta.

Äänestä

Mulla ois sulle helppo ratkaisu tähän: Älä kasvata partaa, kun et siitä tykkää. Ja muiden ihmisten karvoitus ei yleensä ole kenenkään muun asia, joten siitä on turha keuhkota. Parrat ovat kyllä mainioita, mutta en ole vaatimassa, että kumppani kasvattaisi sellaisen, jos se ei halua.

Äänestä

"Tässä ei saa sanoa että suomalaisella naisella on todella usein lyhyet ja paksut jalat, ylipainoa, perunanenä, harvat hiukset ja kalpea iho."

Jos tuossa vielä olisi parta, se olisi ilmestyskirjan peto.

Äänestä
  • Monella persulla on lettiparta jota koristaa leijonakoru. Paha haju leijuu pitkään matkaan.

    Äänestä

ens kesäks kasvatan napaan parran ja pidän koko kesän pelkästää narukalukukkaro sortseja

Äänestä

Ketjusta on poistettu 56 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ennen Suomi ja koko maailma oli täynnä kasvonsa hyvinhoitavia miehiä. Tänä päivänä lähes kaikki miehet ovat kuin jotain islamsaarnajia. Mistä ihmeestä tuollainen villitys on tullut?

Edellinen miesystäväni kasvatti protesteistani huolimatta parran. En voinut enää suudellä häntä lainkaan. Ennen nautin suuseksistä mutta se oli kuvottava kokemus parran kanssa. Aivan kuin jotain karkeaa lattiamoppia olisi pyöritetty jalkojen välissä.

Parta myös jatkuvasti haisi epämiellyttävälle. Milloin majoneesia ja milloin ketsuppia parrassa. Eikä se tuo maskuliinisuutta tippaakaan vaikka miehet muuta kuvittelevatkin. Mielestäni tuollaiset partahirmut kuuluvat johonkin luolaan hirventalja hartioillaan mutta ei sivistysyhteiskuntaan. Aivan samoin ajattelevat ystävänikin. Olisiko tässä ainakin yksi syy sille, että liittoja ei enää synny samassa määrin kuin joskus ennen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu