Hitlerin kahden rintaman sota

Miksi Hitler hyökkäsi Venäjälle? Vaikka kahden rintaman sota oli hänen tuhonsa. Syy on selvinnyt Edvard Radzinskyn "Stalin" -kirjassa.

Muuten Venäjä olisi hyökännyt ensin. Stalin oli juuri sitä jo tekemässä. Ja se olisi voinut onnistua, olla kohtalokasta heti Saksalle. Stalin ei ollut ryhmittynyt puolustukseen vaan hyökkäykseen, ja Venäjän puolustus sortui Saksan salamasotaan. Pidemmän päälle kävi kuten kävi.

44

311

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eli siis Hitlerin oli pakko hyökätä. Odottelu olisi ollut kohtalokasta. Tämä selittää järjettömältä tuntuvan päätöksen.

      Nämä kaksi olisivat kuitenkin joutuneet joskus nokakkain. Vastakkaiset ideologiat. Hyökkäämättömyssopimukset olivat vain taktiikkaa kummaltakin ja Puolan jakoa jne.

      • Anonyymi

        Historia toistaa itseään. T. ja P. ovat nyt jakamassa Eurooppaa + Ukraina.

      • Anonyymi

        Mitös todisteita Santtusella on "ennaltaehkäisevä hyökkäys" -teesille?

        Stalinin [järjestämät ja Nikolai Yezhovin ohjaamat] vainot 1930-luvulla olivat heikentäneet Neuvostoliiton sotavoimia huomattavasti. Stalin tiesi, ettei Neuvostoliitto olisi valmiina sotaan Saksan kanssa ennen kuin vasta vuoden 1942 jälkeen.

        Sopivasti olivat Neuvostoliiton kalustot vielä puolustusasemissa, kun Hitler hyökkäsi.

        David Glantz on kumonnut Viktor Suvorovin hölynpölyteesin, jota etenkin uusnatsit niin rakastavat.

        "Viktor Suvorovin ja hänen poskettoman teoriansa täydeksi kumoamiseksi, ks. David Glantzin teos “Stumbling Colossus: The Red Army on the Eve of World War” "

        https://wearswarts.wordpress.com/2017/11/17/germanys-incredible-courage-to-defend-europe-or-the-myth-of-the-soviet-invasion-of-1941/

        Jopa Saksan oman tiedustelupalvelun analyysit kertovat oman tarinansa.

        》David Brandenberger on sanonut, että äskettäin julkaistu Saksan tiedustelupalvelun analyysi Neuvostoliiton sotilaallisesta valmiudesta ennen vuotta 1941 oli päätynyt johtopäätökseen, että Neuvostoliitto valmistautui "puolustuskannalle". 《

        Lähde:

        David Brandenberger

        Reviewed work(s): Sekrety Gitlera na Stole u Stalina: Razvedka i Kontrrazvedka o Podgotovke Germanskoi Agressii Protiv SSSR, Mart-Iyun' 1941 g. Dokumenty iz Tsentral'nogo Arkhiva FSB.

        Source: Europe-Asia Studies, Vol. 49, No. 4 (Jun., 1997), pp. 748–749"". Europe-Asia Studies.

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Soviet_offensive_plans_controversy#cite_ref-49

        Tuossapa jotain, jolla voisi päästä alkuunkin. :)

        P.S. Jos jonkun kohdalla pitäisi puhua ennaltaehkäisevästä sodasta niin Puolan vuonna 1933. Palstalaisia tuntuu kammottavan syvästi keskustelu siitä miksi Puolan olisi tai ei olisi pitänyt tehdä ennaltaehkäisevä invaasio Natsi-Saksaan jo vuonna 1933, kun Saksan asevoimat olivat vielä heikoilla.

        -Vertigo

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Todiste on se, että Stalin valmisteli hyökkäystä Natsi-Saksaan. Maailmanvallankumouksen takia. Hän oli Venäjän ja maailma vallankumouksen ehdoton diktaattori siihen aikaan, eikä kaihtanut sotaa. Jos hän olisi hyökännyt, koko maailman radikaali vasemmisto olisi totellut häntä. Katsoi tilanteen edulliseksi. Valmistelut olivat vähän myöhässä ja Hitler ehti ensin. Hitlerillä ei ollut mitään syytä muusta syystä joutua kahden rintaman sotaan. Öljykentät olisi voinut ottaa ilman koko massiivista hyökkäystä.

        Jos joukot olisivat olleet täysin puolustusvalmiina, ei Hitler olisi edennyt noin nopeasti. Olisi viivytetty ja peräännytty ja taisteltu taitavasti eikä mekaanisesti. Ja olisi ollut linnoituksia syvälle asti. Kyllä siellä upseereja oli vaikka puolet oli tapettu puhdistuksissa.

        Tämä asia, vallankumouksen vientisota Stalinin päässä, on siinä kirjassa minkä mainitsin. Joukkojen tilanne vahvistaa sen. Hyökkäys ei vaan ollut vielä valmis, eikä kaikkien alaisten tiedossa. Hitler pääsi yllättämään. Ja Hitlerin oli pakko, muutenhan se olisi ollut hullua. Eli Hitler tiesi. Stalin ei uskonut, että Hitler hyökkää. Se tiedetään varmasti.

      • Anonyymi
        UUSI

        Iltalehti lauantai 27.4.2024

        Jukka Halonen

        Uho muuttui tuhoksi

        (Juttu on julkaistu alun perin Iltalehden erikoislehdessä Natsien tuho.)

        》Ennen kuin ilmasota Ison-Britannian kanssa pääsi kunnolla edes käyntiin, Hitler antoi käskyn esikunnilleen ryhtyä valmistelemaan hyökkäystä Neuvostoliittoon. Suunnittelu ei ollut kohtalokasta, mutta toteutus kyllä.

        》Rikkoi kultaista sääntöä

        》Hitler rikkoi kaikkien sotalakien kultaisinta sääntöä ja aloitti kahden rintaman sodan.

        》Vaikka brittejä ei saatu nujerretuksi, idän ristiretki, operaatio Barbarossa käynnistyi 22. kesäkuuta 1941. Omituisinta oli, että Hitler oli katsonut maihinnousun Englantiin tulevan liian kalliiksi, mutta Neuvostoliittoon hyökkäämisessä ei ollut ongelmia.

        》Se oli täydellistä vihollisen aliarvioimista, vaikka Neuvostoliitolla tiedettiinkin olevan materiaalinen ylivoima. Slaavit olivat ali-ihmisiä, joista ei olisi vastusta. Suomen talvisota oli myös luonut mielikuvaa puna-armeijan heikosta taistelukyvystä. Hitlerin kuvitelmissa Neuvostoliitto kaatuisi muutamassa kuukaudessa.

        》"Teidän on vain potkaistava ovi sisään, ja koko mätä rakenne luhistuu rysähtäen kasaan", hän mahtaili.

        》Ylimielisyys oli niin suurta, että Hitler ei edes yrittänyt houkutella liittolaistaan Japania hyökkäämään samanaikaisesti Siperiaan. Kun maan ulkoministeri Yosuke Matsuoka oli vieraillut Berliinissä huhtikuussa 1941, Hitler ei ollut pukahtanutkaan koko hyökkäyksestä, vaan lähti kaatamaan "juutalais-bolshevistista salaliittoa" omineen. Paluumatka ovela Matsuoka vieläpä kävi solmimassa hyökkäämättömyyssopimuksen venäläisten kanssa.《

        Iltalehti lauantai 27.4.2024

        Jukka Halonen

        Uho muuttui tuhoksi

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18479769/jukka-halonen-kertoo-miten-hitler-kusi-sotansa-jo-vuodesta-1940

        Tätä voidaankin sitten miettiä olisiko Japanin apu ollut ratkaiseva, jos Japani EI olisi hyökännyt Pearl Harboriin ja saanut Yhdysvaltojen vihoja niskaansa. Vaan ehkäpä öljypula olisi painanut Japaniakin aika nopeasti.

      • Anonyymi
        UUSI
        santtunen2 kirjoitti:

        "Todiste on se, että Stalin valmisteli hyökkäystä Natsi-Saksaan."

        Et näköjään tajua miten todisteet toimivat.

        "Hän oli Venäjän ja maailma vallankumouksen ehdoton diktaattori siihen aikaan, eikä kaihtanut sotaa. Jos hän olisi hyökännyt, koko maailman radikaali vasemmisto olisi totellut häntä. Katsoi tilanteen edulliseksi."

        Sanotko sinä Saksan tiedustelupalvelun valehdelleen, kun se havainnoi Neuvostoliiton valmistautuneen puolustuskannalle?

        (David Brandenberger

        Source: Europe-Asia Studies, Vol. 49, No. 4 (Jun., 1997), pp. 748–749"". Europe-Asia Studies)

        "Katsoi tilanteen edulliseksi. Valmistelut olivat vähän myöhässä ja Hitler ehti ensin."

        "Hyökkäys ei vaan ollut vielä valmis, eikä kaikkien alaisten tiedossa."

        Stalin tiesi olevansa valmis vasta vuonna 1942.

        "Stalin ei uskonut, että Hitler hyökkää. Se tiedetään varmasti."

        Stalin uskoi, että Hitler hyökkää, mutta Hitler johdatteli häntä harhaan siinä milloin. Se tiedetään varmasti.

        Suomenkielinen Wikipedia

        Puolan offensiivi

        Valtauksen jälkeen

        》Hitlerin kerrotaan sanoneen jo kesäkuussa 1940 natsien ranskalaisen kampanjan aikana kenraaliluutnantti Georg von Sodensternille, että Saksan voitot liittoutuneita vastaan olivat "viimeinkin vapauttaneet kädet sitä tärkeää oikeaa tehtävää varten: yhteenottoa bolsevismin kanssa".[128] Ribbentrop sai kuitenkin vakuutettua Hitlerin sallimaan hänen tehdä diplomaattisia eleitä allianssin puolesta.[129] Ribbentropin lähestymistapa ulkopolitiikkaan oli muutenkin erilainen kuin Hitlerillä: Ribbentrop suosi allianssia Neuvostoliiton kanssa, kun taas Hitler oli halunnut painostaa Britannian allianssiin ja havitteli saksalalisille lebenraumia idästä.[130]

        》Saksa halusi estää Neuvostoliittoa liittymästä Saksan vastaiseen rintamaan. Kun Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov vieraili Berliinissä marraskuussa 1940, Ribbentrop esitti Molotoville esitti luonnoksen uudesta sopimuksesta (Neljän Vallan Sopimuksesta), joka tarjosi Neuvostoliitolle paikkaa akselivaltojen keskuudessa Saksan, Japanin ja Italian rinnalla,[131][132] [133][134] 25. marraskuuta 1940 Neuvostoliiton puoli esitti Stalinin luonnosteleman vastaehdotuksen, joka hyväksyi neljän akselivallan sopimuksen, mutta myös laittoi Bulgarian Neuvostoliiton vaikutuspiiriin ja keskitti maailman vaikutuspiirin Irakia ja Irania ympäröivälle alueelle.[135] Tähän vastaehdotukseen Saksa ei vastannut, mikä jätti neuvottelut kesken.[136][137] Stalin oli ennakoinut Neuvostoliiton päätyvän sotaan Saksaa vastaan jossain vaiheessa. Jutellessaan kenraaleilleen joulukuussa 1940 hän mainitsi Hitlerin viittaukset Neuvostoliiton hyökkäykseen Mein Kampf-teoksessa ja totesi, että Neuvostoliiton tulisi aina olla valmiina torjumaan Saksan hyökkäys. Stalinin näkemyksessä Hitler uskoi Puna-armeijan tarvitsevan neljä vuotta aikaa valmistautua, minkä takia "meidän tulee olla valmiita paljon aiemmin" ja "me yritämme viivyttää sotaa vielä kahdella vuodella".[138] Kun Bulgaria liittyi akselivaltoihin 1. maaliskuuta 1941, tämä oli Stalinille entistä suurempi huolenaihe sen jälkeen, kun Saksa oli jättänyt vastaamatta hänen luonnostelemaansa versioon akselivaltoihin liittymisestä 25. marraskuuta 1940.[139] 《

        Todistamisen taakka on sinulla väittäjänä. Tiedätkö parempia "Stalin oli hyökkäämässä eka" -teesin kannattajia kuin sitä uusnatsien rakastamaa Viktor Suvorovia? Koska jos olet vain kierrättämässä Suvorovia, tuo on näillä palstoilla nähty jo miljoona kertaa ja suosittelen säästämään energiaa.

        "Todiste on se, että Stalin valmisteli hyökkäystä Natsi-Saksaan. Maailmanvallankumouksen takia. Hän oli Venäjän ja maailma vallankumouksen ehdoton diktaattori siihen aikaan, eikä kaihtanut sotaa"

        Todellisuudessa Stalinin Neuvostoliitossa toteutettiin Sosialismi yhdessä maassa oppia:

        Sosialismi yhdessä maassa on teoria, joka omaksuttiin Neuvostoliitossa Josif Stalinin valtakaudella kommunistisen puolueen viralliseksi opiksi. Teorian mukaan Neuvostoliitosta oli mahdollista rakentaa menestyksekkäästi sosialistinen yhteiskunta, vaikka muu maailma pysyisi toistaiseksi kapitalistisena. Tämä poikkesi perinteisestä marxilaisesta käsityksestä, jonka mukaan sosialismin toteuttaminen edellyttäisi maailmanvallankumousta.

        Teorian kehittäminen liittyi Stalinin valtataisteluun Lev Trotskin ja tämän johtaman vasemmisto-opposition kanssa. Koska Trotskin oppien mukaan jatkuva vallankumous oli välttämätön, Stalin kehitti vastakkaisen opin, jonka mukaan myös ilman sitä pärjättäisiin. Stalin julkisti teoriansa sosialismista yhdessä maassa joulukuussa 1924 julkaisemassaan kirjasessa Oktjabrskaja revolutsija i taktika russkih kommunistov (”Lokakuun vallankumous ja venäläisten kommunistien taktiikka”). Vielä muutamaa kuukautta aiemmin julkaisemassaan teoksessa Ob osnovah leninizma (”Leninismin perusteet”) Stalin oli julistanut sosialistisen tuotannon järjestämisen yhdessä maassa mahdottomaksi.[1]

        Trotski todellakin moitti Stalinia sosialismi-yhdessä-maassa -opista. Trotski kirjoitti, että 'proletariaatin kansallisen orientaation pitää ja se voi virrata vain maailmanlaajuisesta orientaatiosta eikä päinvastoin. Tässä on perustavanlaatuinen ja ensisijainen kommunistisen internationalismin ero kaikkiin kansallisen sosialismin vaihteleviin muotoihin'. (The Third International After Lenin; s. 1)

        Trotski siis kuvaili Stalinin versiota kansalliseksi sosialismiksi, mutta en sanoisi, että olisi kirjaimellisesti verrannut tätä Hitleriin. Mutta jos joku osaa siteerata tarkan kohdan, jossa Trotski kirjaimellisesti vertaa Stalinia Hitleriä, rohkeasti siitä vaan.

        -Vertigo

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Todiste on se, että Stalin valmisteli hyökkäystä Natsi-Saksaan."

        Et näköjään tajua miten todisteet toimivat.

        "Hän oli Venäjän ja maailma vallankumouksen ehdoton diktaattori siihen aikaan, eikä kaihtanut sotaa. Jos hän olisi hyökännyt, koko maailman radikaali vasemmisto olisi totellut häntä. Katsoi tilanteen edulliseksi."

        Sanotko sinä Saksan tiedustelupalvelun valehdelleen, kun se havainnoi Neuvostoliiton valmistautuneen puolustuskannalle?

        (David Brandenberger

        Reviewed work(s): Sekrety Gitlera na Stole u Stalina: Razvedka i Kontrrazvedka o Podgotovke Germanskoi Agressii Protiv SSSR, Mart-Iyun' 1941 g. Dokumenty iz Tsentral'nogo Arkhiva FSB.

        Source: Europe-Asia Studies, Vol. 49, No. 4 (Jun., 1997), pp. 748–749"". Europe-Asia Studies)

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Soviet_offensive_plans_controversy#cite_ref-49

        "Katsoi tilanteen edulliseksi. Valmistelut olivat vähän myöhässä ja Hitler ehti ensin."

        "Hyökkäys ei vaan ollut vielä valmis, eikä kaikkien alaisten tiedossa."

        Stalin tiesi olevansa valmis vasta vuonna 1942.

        "Stalin ei uskonut, että Hitler hyökkää. Se tiedetään varmasti."

        Stalin uskoi, että Hitler hyökkää, mutta Hitler johdatteli häntä harhaan siinä milloin. Se tiedetään varmasti.

        Suomenkielinen Wikipedia

        Puolan offensiivi

        Valtauksen jälkeen

        》Hitlerin kerrotaan sanoneen jo kesäkuussa 1940 natsien ranskalaisen kampanjan aikana kenraaliluutnantti Georg von Sodensternille, että Saksan voitot liittoutuneita vastaan olivat "viimeinkin vapauttaneet kädet sitä tärkeää oikeaa tehtävää varten: yhteenottoa bolsevismin kanssa".[128] Ribbentrop sai kuitenkin vakuutettua Hitlerin sallimaan hänen tehdä diplomaattisia eleitä allianssin puolesta.[129] Ribbentropin lähestymistapa ulkopolitiikkaan oli muutenkin erilainen kuin Hitlerillä: Ribbentrop suosi allianssia Neuvostoliiton kanssa, kun taas Hitler oli halunnut painostaa Britannian allianssiin ja havitteli saksalalisille lebenraumia idästä.[130]

        》Saksa halusi estää Neuvostoliittoa liittymästä Saksan vastaiseen rintamaan. Kun Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov vieraili Berliinissä marraskuussa 1940, Ribbentrop esitti Molotoville esitti luonnoksen uudesta sopimuksesta (Neljän Vallan Sopimuksesta), joka tarjosi Neuvostoliitolle paikkaa akselivaltojen keskuudessa Saksan, Japanin ja Italian rinnalla,[131][132] [133][134] 25. marraskuuta 1940 Neuvostoliiton puoli esitti Stalinin luonnosteleman vastaehdotuksen, joka hyväksyi neljän akselivallan sopimuksen, mutta myös laittoi Bulgarian Neuvostoliiton vaikutuspiiriin ja keskitti maailman vaikutuspiirin Irakia ja Irania ympäröivälle alueelle.[135] Tähän vastaehdotukseen Saksa ei vastannut, mikä jätti neuvottelut kesken.[136][137] Stalin oli ennakoinut Neuvostoliiton päätyvän sotaan Saksaa vastaan jossain vaiheessa. Jutellessaan kenraaleilleen joulukuussa 1940 hän mainitsi Hitlerin viittaukset Neuvostoliiton hyökkäykseen Mein Kampf-teoksessa ja totesi, että Neuvostoliiton tulisi aina olla valmiina torjumaan Saksan hyökkäys. Stalinin näkemyksessä Hitler uskoi Puna-armeijan tarvitsevan neljä vuotta aikaa valmistautua, minkä takia "meidän tulee olla valmiita paljon aiemmin" ja "me yritämme viivyttää sotaa vielä kahdella vuodella".[138] Kun Bulgaria liittyi akselivaltoihin 1. maaliskuuta 1941, tämä oli Stalinille entistä suurempi huolenaihe sen jälkeen, kun Saksa oli jättänyt vastaamatta hänen luonnostelemaansa versioon akselivaltoihin liittymisestä 25. marraskuuta 1940.[139] 《

        Todistamisen taakka on sinulla väittäjänä. Tiedätkö parempia "Stalin oli hyökkäämässä eka" -teesin kannattajia kuin sitä uusnatsien rakastamaa Viktor Suvorovia? Koska jos olet vain kierrättämässä Suvorovia, tuo on näillä palstoilla nähty jo miljoona kertaa ja suosittelen säästämään energiaa.

        -Vertigo

        Selvä. Ei ollutkaan uusi asia. Kirjailija oli päätellyt näin Stalinin elämää tutkimalla. Historiankirjoitus selvittää asian, mutta jos luullaan, että kaikki tiedetään, sekin on harhaluulo.

        Esimerkiksi Stalin usein tappoi tekijät, kun teki huippusalaisia asioita. On lukemattomia asioita juuri hänen kohdallaan, joista ei ole todistajia jäänyt. Eikä hänen kuolemansakaan tapaa täysin tunneta. Hrutsev ei paljastanut kaikkea, ja nyt Putin on sulkenut arkistot taas ja Stalin ja CCCP ovat Putinin ja Lavrovin sankareita taas.

        Tässä välillä ehti paljon paljastua. Muttei kaikkea. Nyt siellä on diktatuuri, joka haluaa palauttaa Tsaarin Venäjän ja Neuvostoliiton rajat ja pimittää Neuvostoliiton historian.

        Ollaan valppaina vaan. Ja natsit haluavat Hitlerin taas sankariksi.

        Se on hienoa, että pysytään tarkassa ja huolellisessa historiantutkimuksessa. Venäjän ja Saksan lähteitä pitää epäillä, koska kaikkea ei kirjoitettu ja kirjoitettiin harhautuksia.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitös todisteita Santtusella on "ennaltaehkäisevä hyökkäys" -teesille?

        Stalinin [järjestämät ja Nikolai Yezhovin ohjaamat] vainot 1930-luvulla olivat heikentäneet Neuvostoliiton sotavoimia huomattavasti. Stalin tiesi, ettei Neuvostoliitto olisi valmiina sotaan Saksan kanssa ennen kuin vasta vuoden 1942 jälkeen.

        Sopivasti olivat Neuvostoliiton kalustot vielä puolustusasemissa, kun Hitler hyökkäsi.

        David Glantz on kumonnut Viktor Suvorovin hölynpölyteesin, jota etenkin uusnatsit niin rakastavat.

        "Viktor Suvorovin ja hänen poskettoman teoriansa täydeksi kumoamiseksi, ks. David Glantzin teos “Stumbling Colossus: The Red Army on the Eve of World War” "

        https://wearswarts.wordpress.com/2017/11/17/germanys-incredible-courage-to-defend-europe-or-the-myth-of-the-soviet-invasion-of-1941/

        Jopa Saksan oman tiedustelupalvelun analyysit kertovat oman tarinansa.

        》David Brandenberger on sanonut, että äskettäin julkaistu Saksan tiedustelupalvelun analyysi Neuvostoliiton sotilaallisesta valmiudesta ennen vuotta 1941 oli päätynyt johtopäätökseen, että Neuvostoliitto valmistautui "puolustuskannalle". 《

        Lähde:

        David Brandenberger

        Reviewed work(s): Sekrety Gitlera na Stole u Stalina: Razvedka i Kontrrazvedka o Podgotovke Germanskoi Agressii Protiv SSSR, Mart-Iyun' 1941 g. Dokumenty iz Tsentral'nogo Arkhiva FSB.

        Source: Europe-Asia Studies, Vol. 49, No. 4 (Jun., 1997), pp. 748–749"". Europe-Asia Studies.

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Soviet_offensive_plans_controversy#cite_ref-49

        Tuossapa jotain, jolla voisi päästä alkuunkin. :)

        P.S. Jos jonkun kohdalla pitäisi puhua ennaltaehkäisevästä sodasta niin Puolan vuonna 1933. Palstalaisia tuntuu kammottavan syvästi keskustelu siitä miksi Puolan olisi tai ei olisi pitänyt tehdä ennaltaehkäisevä invaasio Natsi-Saksaan jo vuonna 1933, kun Saksan asevoimat olivat vielä heikoilla.

        -Vertigo

        Glantz on Putinin mies ja propagandisti. Venäjä on väärentänyt arkistonsa virallisen liturgianmukaiseksi.

        Saksan tiedustelu oli todellakin hyvin selvillä Stalinin hyökkäysaikeista. Doktriinia muutettiin hyökkääväksi 1941 keväällä ja joukkoja keskitettiin vuosi rajalle hyökkäysasemiin. Toukokuussa Stalin käski siirtyä varovaisemmasta asemasta hyökkäykseen aivan rajalle.

        Saksalaiset sotilaat kohtasivat valtavia keskityksiä ja materiaalivaroja, kun lähtivät etenemään. Netti on täynnä hedän muisteluksiaan. esim. valtavasti karttoja, jotka eivät olleet Venäjältä, vaan Euroopasta.

        Jo aiemmin olivat vakoojat saaneet selville, että Stalin puuhasi suursotaa, jossa Länsi sotisi keskenään ja Stalin iskisi selkään sopivalla hetkellä. Stalin myös aina uhosi puna-armeijan olevan hyökäysarmeija, joka sotisi vihollisen maaperällä

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Iltalehti lauantai 27.4.2024

        Jukka Halonen

        Uho muuttui tuhoksi

        (Juttu on julkaistu alun perin Iltalehden erikoislehdessä Natsien tuho.)

        》Ennen kuin ilmasota Ison-Britannian kanssa pääsi kunnolla edes käyntiin, Hitler antoi käskyn esikunnilleen ryhtyä valmistelemaan hyökkäystä Neuvostoliittoon. Suunnittelu ei ollut kohtalokasta, mutta toteutus kyllä.

        》Rikkoi kultaista sääntöä

        》Hitler rikkoi kaikkien sotalakien kultaisinta sääntöä ja aloitti kahden rintaman sodan.

        》Vaikka brittejä ei saatu nujerretuksi, idän ristiretki, operaatio Barbarossa käynnistyi 22. kesäkuuta 1941. Omituisinta oli, että Hitler oli katsonut maihinnousun Englantiin tulevan liian kalliiksi, mutta Neuvostoliittoon hyökkäämisessä ei ollut ongelmia.

        》Se oli täydellistä vihollisen aliarvioimista, vaikka Neuvostoliitolla tiedettiinkin olevan materiaalinen ylivoima. Slaavit olivat ali-ihmisiä, joista ei olisi vastusta. Suomen talvisota oli myös luonut mielikuvaa puna-armeijan heikosta taistelukyvystä. Hitlerin kuvitelmissa Neuvostoliitto kaatuisi muutamassa kuukaudessa.

        》"Teidän on vain potkaistava ovi sisään, ja koko mätä rakenne luhistuu rysähtäen kasaan", hän mahtaili.

        》Ylimielisyys oli niin suurta, että Hitler ei edes yrittänyt houkutella liittolaistaan Japania hyökkäämään samanaikaisesti Siperiaan. Kun maan ulkoministeri Yosuke Matsuoka oli vieraillut Berliinissä huhtikuussa 1941, Hitler ei ollut pukahtanutkaan koko hyökkäyksestä, vaan lähti kaatamaan "juutalais-bolshevistista salaliittoa" omineen. Paluumatka ovela Matsuoka vieläpä kävi solmimassa hyökkäämättömyyssopimuksen venäläisten kanssa.《

        Iltalehti lauantai 27.4.2024

        Jukka Halonen

        Uho muuttui tuhoksi

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18479769/jukka-halonen-kertoo-miten-hitler-kusi-sotansa-jo-vuodesta-1940

        Tätä voidaankin sitten miettiä olisiko Japanin apu ollut ratkaiseva, jos Japani EI olisi hyökännyt Pearl Harboriin ja saanut Yhdysvaltojen vihoja niskaansa. Vaan ehkäpä öljypula olisi painanut Japaniakin aika nopeasti.

        Tosiasiassa Hitlerille oli vaikea tehdä päätös hyökkäyksestä Neuvostoliittoon, kuten hän Mannerheimillekin sanoi. Siellä saattoi olla ties mitä ja oli jättimäinen kolossi. Ip-lehdet suoltavat voittajien valheita, joissa kaikki on käännetty päälaelleen

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Todiste on se, että Stalin valmisteli hyökkäystä Natsi-Saksaan."

        Et näköjään tajua miten todisteet toimivat.

        "Hän oli Venäjän ja maailma vallankumouksen ehdoton diktaattori siihen aikaan, eikä kaihtanut sotaa. Jos hän olisi hyökännyt, koko maailman radikaali vasemmisto olisi totellut häntä. Katsoi tilanteen edulliseksi."

        Sanotko sinä Saksan tiedustelupalvelun valehdelleen, kun se havainnoi Neuvostoliiton valmistautuneen puolustuskannalle?

        (David Brandenberger

        Reviewed work(s): Sekrety Gitlera na Stole u Stalina: Razvedka i Kontrrazvedka o Podgotovke Germanskoi Agressii Protiv SSSR, Mart-Iyun' 1941 g. Dokumenty iz Tsentral'nogo Arkhiva FSB.

        Source: Europe-Asia Studies, Vol. 49, No. 4 (Jun., 1997), pp. 748–749"". Europe-Asia Studies)

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Soviet_offensive_plans_controversy#cite_ref-49

        "Katsoi tilanteen edulliseksi. Valmistelut olivat vähän myöhässä ja Hitler ehti ensin."

        "Hyökkäys ei vaan ollut vielä valmis, eikä kaikkien alaisten tiedossa."

        Stalin tiesi olevansa valmis vasta vuonna 1942.

        "Stalin ei uskonut, että Hitler hyökkää. Se tiedetään varmasti."

        Stalin uskoi, että Hitler hyökkää, mutta Hitler johdatteli häntä harhaan siinä milloin. Se tiedetään varmasti.

        Suomenkielinen Wikipedia

        Puolan offensiivi

        Valtauksen jälkeen

        》Hitlerin kerrotaan sanoneen jo kesäkuussa 1940 natsien ranskalaisen kampanjan aikana kenraaliluutnantti Georg von Sodensternille, että Saksan voitot liittoutuneita vastaan olivat "viimeinkin vapauttaneet kädet sitä tärkeää oikeaa tehtävää varten: yhteenottoa bolsevismin kanssa".[128] Ribbentrop sai kuitenkin vakuutettua Hitlerin sallimaan hänen tehdä diplomaattisia eleitä allianssin puolesta.[129] Ribbentropin lähestymistapa ulkopolitiikkaan oli muutenkin erilainen kuin Hitlerillä: Ribbentrop suosi allianssia Neuvostoliiton kanssa, kun taas Hitler oli halunnut painostaa Britannian allianssiin ja havitteli saksalalisille lebenraumia idästä.[130]

        》Saksa halusi estää Neuvostoliittoa liittymästä Saksan vastaiseen rintamaan. Kun Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov vieraili Berliinissä marraskuussa 1940, Ribbentrop esitti Molotoville esitti luonnoksen uudesta sopimuksesta (Neljän Vallan Sopimuksesta), joka tarjosi Neuvostoliitolle paikkaa akselivaltojen keskuudessa Saksan, Japanin ja Italian rinnalla,[131][132] [133][134] 25. marraskuuta 1940 Neuvostoliiton puoli esitti Stalinin luonnosteleman vastaehdotuksen, joka hyväksyi neljän akselivallan sopimuksen, mutta myös laittoi Bulgarian Neuvostoliiton vaikutuspiiriin ja keskitti maailman vaikutuspiirin Irakia ja Irania ympäröivälle alueelle.[135] Tähän vastaehdotukseen Saksa ei vastannut, mikä jätti neuvottelut kesken.[136][137] Stalin oli ennakoinut Neuvostoliiton päätyvän sotaan Saksaa vastaan jossain vaiheessa. Jutellessaan kenraaleilleen joulukuussa 1940 hän mainitsi Hitlerin viittaukset Neuvostoliiton hyökkäykseen Mein Kampf-teoksessa ja totesi, että Neuvostoliiton tulisi aina olla valmiina torjumaan Saksan hyökkäys. Stalinin näkemyksessä Hitler uskoi Puna-armeijan tarvitsevan neljä vuotta aikaa valmistautua, minkä takia "meidän tulee olla valmiita paljon aiemmin" ja "me yritämme viivyttää sotaa vielä kahdella vuodella".[138] Kun Bulgaria liittyi akselivaltoihin 1. maaliskuuta 1941, tämä oli Stalinille entistä suurempi huolenaihe sen jälkeen, kun Saksa oli jättänyt vastaamatta hänen luonnostelemaansa versioon akselivaltoihin liittymisestä 25. marraskuuta 1940.[139] 《

        Todistamisen taakka on sinulla väittäjänä. Tiedätkö parempia "Stalin oli hyökkäämässä eka" -teesin kannattajia kuin sitä uusnatsien rakastamaa Viktor Suvorovia? Koska jos olet vain kierrättämässä Suvorovia, tuo on näillä palstoilla nähty jo miljoona kertaa ja suosittelen säästämään energiaa.

        -Vertigo

        Tosiasiassa Ranskan kukistuttua Hitler odotti englannin tekevän rauhan. Tämä olis merkinnyt yleistä rauhaa. Maavoimien asetuotantoa, esim panssarien, suoistettiin. Vasta kesän kuluessa alettiin pohtia hyökkäysmahdollisuutta itään

    • Anonyymi

      Saksassa oli huutava pula öljystä, sitä oli tarkoitus saada nopeasti hyökkäämällä Neuvostoliittoon.

      • Sitä saatiin etelämpänä, sinne kans hyökättin.

      • Anonyymi

        Toinen syy hyökkäykselle Neuvostoliittoon oli todellakin Saksan itsensä kokema resurssikriisi. Molotov-Ribbentrop-sopimuksella sekä Hitler että Stalin olivat ostaneet itselleen aikaa.

        Ranskan, Alankomaiden ja Belgian miehityksen myötä Saksa oli riippuvaisempi neuvostoliittolaisista tuontituotteista.

        Vuonna 1938 Saksa oli vielä saanut 96.7 miljoonan saksanmarkan edestä baltialaisia tuontituotteita itseään hyödyttävin hinnoin. Sitten Neuvostoliiton meni anneksoimaan Baltian maat ja tämä johti siihen, että Saksa joutui maksamaan samoista tuotteista neuvostoliittolaisia hintoja.

        Kaikki natsit eivät edes kannattaneet Hitlerin ideaa, että hyökkäämällä Neuvostoliittoon Natsi-Saksa pääsisi kusesta. Hitlerin kenraalit varoittivat, että Länsi-Venäjän miehittämisestä olisi Saksalle ekonomisesti enemmän haittaa kuin hyötyä. Ernst Köstringin ja Friedrich von der Schulenburgin laatiman muiston mukaan Ukrainan, Valkovenäjän ja Baltian maiden miehittäminen koituisi Saksalle vain isommaksi ekonomiseksi taakaksi. Ernst von Weizsäcker ei myöskään nähnyt mitään arvoa Neuvostoliiton miehittämisessä ja kysyi retorisesti: "Miksemme vain anna sen luhistua vieressämme bolsevismissaan?"

        -Vertigo

    • Anonyymi

      Itävaltalainen vihasi saksalaisia, kuten Putin vihaa venäläisiä nahjuksia, siksi se haluaa tapattaa ne sodassa.

    • Anonyymi

      Vai että Venäjän puolustus sortui! En ole tiennytkään että Saksa voitti maailmansodan

      • Alkuvaiheessa rintamalla.

    • Anonyymi

      Putleri tekee saman ja enemmän .. maailmansota on täällä hetkestä jolloin alkaa ja krasnov uhkaa ydinaseilla britaniaa ja ranskaa

    • Anonyymi

      Saksa ei pystynyt ruokkimaan omia kansalaisiaan, Hitler sanoi jo elokuussa 1939, me tarvitsemme Ukrainan, jotta kenenkään ei tarvitse nääntyä nälkään, kuten kuten kävi maailmansodassa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Huonosti. Kaikki pysähtyvät, kun kadun kulmissa syttyy punainen valo.

        • Meiltä kysytään:
        Eipä hyvin mennyt neukkulassakaan...

        Pari Jerevan juttua aiheesta:

        Emmekö voi vaikuttaa siihen, että Yhdysvallatkin siirtyisi sosialismiin?
        • Me vastaamme:
        Periaatteessa kyllä. Mutta mistä vehnä sitten ostettaisiin?

        • Meiltä kysytään:
        On sanottu, että neuvostoliittolainen maanviljely on maailman korkeimmalla tasolla, koska se tuottaa neljä satoa. Pitääkö tämä paikkansa?
        • Me vastaamme:
        Periaatteessa kyllä. Ensimmäinen sato saadaan Venäjältä, toinen Puolasta, kolmas Tshekkoslovakiasta ja neljäs Unkarista.

        P.S. Eiköhän Ukraina olisi ollut, siis siihen aikaan, Unkarin sijasta oikeampi viljan tuontimaa.

        Ei taida Brezhnevin aikaiset vitsit liittyä asiaan.

    • Anonyymi

      Stalinhan odotti kutsua Neljän Vallan liittoon, mikä oli oikea sotilasliitto, vaikka vähäpojat jankuttaa Molotov - Ribbentrop sopimuksen olleen sellaisen 😂

      Siinä olisi Suomikin välttynyt jatkosodalta, ja päässyt myymään Saksalle puuta ja kaivosteollisuuden tuotteita.

      Stalin myöhemmin kiisti olleensa halukas liittoutumaan akselivaltojen kanssa, ja samoin tekevät myös palstan vähäpojat😜

      • Anonyymi

        Stalin sai kutsun marraskuussa 40 ei huolinut

      • Saksan ja Venäjän liitto oli koko ajan molemmilta vain taktiikkaa, tiesivät joutuvansa vielä vastakkain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalin sai kutsun marraskuussa 40 ei huolinut

        Hehehe sinä et tiedä mistään mitään😁

      • Anonyymi
        UUSI
        santtunen2 kirjoitti:

        Saksan ja Venäjän liitto oli koko ajan molemmilta vain taktiikkaa, tiesivät joutuvansa vielä vastakkain.

        Santavuorelle hyvä kirja luettavaksi. Kirjassa on hieman taustoja koskien Saksan 1941 hyökkäystä NL:oon.

        Tässä on erinomainen kirja Saksan sodasta idässä. Kirjassa käydään läpi itärintaman tapahtumia, huollon ja aseteollisuuden tilaa jne. Kaikki kulminoituu Stalingradin taisteluun ja sen tarkasteluun. Siinä samalla tulee esiin toinen, paljon suuremmin voimin ja lähes samaan aikaan aloitettu ja NL:n täydelliseen epäonnistumiseen johtanut operaatio Mars.

        Vuoden 1942 NL:n pääsotatoimi Mars eli hyökkäys Moskovan länsi- ja lounaispuolella käynnistyi marraskuun 25 päivänä eli noin viikko Stalingradin saartoon päättyneen Uranuksen (19.11.) jälkeen. Zukovin johtama hyökkäys epäonnistui täysin ja Zukov uhraa muistelmissaankin peräti puolitoista sivua tähän hänelle ikävään episodiin.

        Sivut 286-295

        Aatolainen, Jaakko: Hitler, Stalin ja
        Stalingrad : tahtojen taistelu

        Kustantaja: Karisto, Painovuosi: 2012, Sivumäärä: 400

        P.S. Hiukan vaihtelua Maon punaiseen kirjaan.

        "Siinä samalla tulee esiin toinen, paljon suuremmin voimin ja lähes samaan aikaan aloitettu ja NL:n täydelliseen epäonnistumiseen johtanut operaatio Mars"

        Horiset skeidaa, saksankielisen Wikipedian mukaan Neuvostoliiton joukot: 827 000 miestä, 2352 panssarivaunua Neuvostoliiton tappiot Operaatio Mars olivat 100 000 kuollutta ja kadonnutta, 235 000. Lähteenä käytetty Glantz, David M. (1999). Zhukov's Greatest Defeat: The Red Army's Epic Disaster in Operation Mars, 1942

    • Anonyymi

      Hyökkäyspäätös tehtiin heinäkuun loppupuolella 1940. Ranska oli juuri kukistunut ja moni muukin maa, olisiko siitä innostuttu ?

      • Anonyymi

        Kyllä varsinainen hyökkäyspäätös tehtiin vasta talvella

      • Anonyymi
        UUSI

        Niin, aluksi suunnitellun operaation nimi oli Otto, mutta se muutettiin nopeasti Barbarossaksi kauan sitten ristiretkillä menehtyneen keisari Frederik Barbarossan mukaan, jonka nimeä olivat aiemmin hihkuttaneet 1800-luvun saksalais-kansallismieliset.

        Operation Barbarossa

        Background

        》 The theme of Barbarossa had long been used by the Nazi Party as part of their political imagery, though this was really a continuation of the glorification of the famous Crusader king by German nationalists since the 19th century. According to a Germanic medieval legend, revived in the 19th century by the nationalistic tropes of German Romanticism, the Holy Roman Emperor Frederick Barbarossa—who drowned in Asia Minor while leading the Third Crusade—was not dead but asleep, along with his knights, in a cave in the Kyffhäuser mountains in Thuringia, and would awaken in the hour of Germany's greatest need and restore the nation to its former glory.[36] Originally, the invasion of the Soviet Union was codenamed Operation Otto (alluding to Holy Roman Emperor Otto the Great's expansive campaigns in Eastern Europe),[37] but Hitler had the name changed to Operation Barbarossa in December 1940.[38] Hitler had in July 1937 praised Barbarossa as the emperor who first expressed Germanic cultural ideas and carried them to the outside world through his imperial mission. For Hitler, the name Barbarossa signified his belief that the conquest of the Soviet Union would usher in the Nazi "Thousand-Year Reich".[39]《

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Operation_Barbarossa

        Mitä opimme? Ehkäpä se kuolleiden ristiretkeläisten ihannointi ei olekaan niin fiksua.

        -Vertigo

    • Anonyymi

      Useat historioitsijat hylkäsivät Suvorovin teesin, jonka mukaan Stalin oli suunnitellut hyökkäystä natsi-Saksaan vuonna 1941.

      • Juuri tämä on se uusi asia tutkimuksessa. Kun on tutkittu Stalinin elämää ja politiikkaa, niin alistettuaan Venäjän yksinvaltansa, hänellä oli tarkoitus hyökätä Saksaan. Siksi Hitlerin oli pakko hyökätä ensin.

        Jos ei olisi kuollut 1953, olisi hyökännyt Länsi-Eurooppaan. Itä-Eurooppa oli jo hänen hallussaan. Sitten onneksi Neuvostoliitto vähitellen mätäni pois historiasta. Nyt on enää Kiinan uhka. Ja onhan sekin kamala. Lisäksi on Venäjän uusi imperialismi, oligarkit ja Putinin diktatuuri.

        Muita uhkia on äärioikeiston nousu ja islamismi. Iran ja Afganistan ja terroristijärjestöt, Hamas, Hitzbollah, ISIS ym.

        Oikeistopopulismin nousu tulee johtamaan äärioikeiston diktatuureihin joissakin maissa.

        Putin, Trump, Orban ja Euroopan äärioikeisto ovat vaarassa yhtyä yhdeksi ja samaksi äärioikeiston liikkeeksi. Se on nyt suurempi vaara kuin reaalisosialismi ja islamismi. Onneksi Kiinasta ja Iranista Putin ja Trump ovat eri mieltä.

      • Anonyymi
        UUSI
        santtunen2 kirjoitti:

        Juuri tämä on se uusi asia tutkimuksessa. Kun on tutkittu Stalinin elämää ja politiikkaa, niin alistettuaan Venäjän yksinvaltansa, hänellä oli tarkoitus hyökätä Saksaan. Siksi Hitlerin oli pakko hyökätä ensin.

        "Kun on tutkittu Stalinin elämää ja politiikkaa, niin alistettuaan Venäjän yksinvaltansa, hänellä oli tarkoitus hyökätä Saksaan. Siksi Hitlerin oli pakko hyökätä ensin."

        Nimeäpä sitten nämä sinun tiedonlähteesi tarkkojen siteerausten kanssa äläkä vain jankkaile tuota samaa.

        Oletko oikeasti vain nojaamassa Viktor Suvorovin teesiin vai onko sinulla uskottavampia tiedonlähteitä?

        -Vertigo

      • Anonyymi
        UUSI
        santtunen2 kirjoitti:

        Juuri tämä on se uusi asia tutkimuksessa. Kun on tutkittu Stalinin elämää ja politiikkaa, niin alistettuaan Venäjän yksinvaltansa, hänellä oli tarkoitus hyökätä Saksaan. Siksi Hitlerin oli pakko hyökätä ensin.

        Jos ei olisi kuollut 1953, olisi hyökännyt Länsi-Eurooppaan. Itä-Eurooppa oli jo hänen hallussaan. Sitten onneksi Neuvostoliitto vähitellen mätäni pois historiasta. Nyt on enää Kiinan uhka. Ja onhan sekin kamala. Lisäksi on Venäjän uusi imperialismi, oligarkit ja Putinin diktatuuri.

        Muita uhkia on äärioikeiston nousu ja islamismi. Iran ja Afganistan ja terroristijärjestöt, Hamas, Hitzbollah, ISIS ym.

        Oikeistopopulismin nousu tulee johtamaan äärioikeiston diktatuureihin joissakin maissa.

        Putin, Trump, Orban ja Euroopan äärioikeisto ovat vaarassa yhtyä yhdeksi ja samaksi äärioikeiston liikkeeksi. Se on nyt suurempi vaara kuin reaalisosialismi ja islamismi. Onneksi Kiinasta ja Iranista Putin ja Trump ovat eri mieltä.

        Kaikki nuo loput kommentistasi sinänsä pitävät paikkansa ja niitä on käsitelty monessakin ketjussa, mutta ne ovat tämän ketjun aloituksen asian vierestä. Aloituksen asiahan on mihin tutkijoihin pohjaat teesin Saksan ennakoivasta invaasiosta Neuvostoliittoon.

        -Vertigo

      • Anonyymi
        UUSI

        Tietenkin revisionistien jutut aina koetetaan kiistää

    • Anonyymi
      UUSI

      Taitaa olla aloittajalla taas toiveajattelua. Kuvittelee puhuvansa toisen suulla. Miksi Saksa "vuokrasi" Suomen suurimmat lentokentät v.1941 kesäkuussa. Suomi ilmoitti, ettei ole mukana, on puolueeton. Onneksi NL hyökkäsi, ennenkuin Suomi, siitä oli etua erillisrauhan sopimuksessa. Lukekaa muutakin kuin virallista historiaa, lukekaa henkilöiden muistelmia, jotka oli silloin mukana. Virallinen historia on suuripiirteinen ja pitää sisällään asioita, joista ei haluta puhua.

      • Anonyymi
        UUSI

        "Lukekaa muutakin kuin virallista historiaa, lukekaa henkilöiden muistelmia, jotka oli silloin mukana."

        Laittaisitko muutaman esimerkin tällaisista teoksista?

        "Virallinen historia on suuripiirteinen"

        Niin liian usein onkin.

        "ja pitää sisällään asioita, joista ei haluta puhua."

        Laita rohkeasti lisää selontekoa asioista, joista ei usein haluta puhua, liittyen aloituksen teesiin siitä miksi Hitler ryhtyi kahden rintaman sotaan.

        -Vertigo

    • Anonyymi
      UUSI

      Ei ole myöskään todisteita siitä, että saksalaiset odottivat mitään tällaista hyökkäystä, puhumattakaan siitä, että tällaisen hyökkäyksen odotus vaikutti millään tavalla heidän hyökkäykseensä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 alkaen.

    • UUSI

      Sosialismi yhdessä maassa on myös kaksipiippuinen juttu. Sitä tarvittiin realistisista syistä, mutta kaikkien vallankumouksellisten, myös Stalinin, Maon ja Hrutsevin mielessä oli tärkeimpänä asiana maailmanvallankumous. Pöydän alla tehtiin sitä, ja se oli ykkösasia.

      Vasta nyt siitä on luovuttu, koska sosialismi epäonnistui, eihän kukaan vasemmistossakaan halua sellaista sosialismia.

      Nyt on tärkeintä yhdistää kaikki maltillista oikeistoa myöten äärioikeiston uutta nousua vastaan, joka tulee oikeistopopulismin taakse kätkeytyneenä. Putin, Trump, Orban ja eri maiden omat persut. Taistelu käydään persuja vastaan ja persujen sisällä ja virkamieskunnassa. Ja Venäjää ja Kiinaa vastaan. Ei saa päästää diktatuuria syntymään, kuten Venäjällä nyt kävi. Ei oikeisto diktatuuria eikä vasemmisto diktatuuria.

    • UUSI

      Sodassa ja kriisissä yhdistytään hallituksen ja eduskunnan taakse, joka saa poikkeusvaltuudet, ja vain kriisin ajaksi. Demokratia sodassa. Nyt ovat Ukraina ja Israel tällaisessa sodassa. Media on Ukrainan puolella, muttei ole Israelin puolella kuten pitäisi.

    • UUSI

      Historiaa kirjoitetaan aina uudestaan nykyisen politiikan näkökulmasta. Nykyinen politiikka on olla Ukrainan puolella. Ja vasemmisto on Israelia vastaan. Minusta, aikaisemmasta marxilais-leniniläisyydestäni ja nykyisestä vihreydestäni huolimatta on oltava myös Israelin puolella, koska islamismi on suuri vaara, ja venäjä ja Iran ovat liitossa.

      Historiankirjoitus Stalinin ja Hitlerin suhteista on aivan oleellinen taas. Tutkimus pyrkii totuuteen, mutta Putin pyrkii värittämään totuutta. Samoin muutkin.

    • Anonyymi
      UUSI
      • UUSI

        Nuo kannattaa lukea, ei Pulkkista kuitenkaan, enhän minä ole samalla kannalla ollenkaan.

        Ja muistelmistani myös nykytilanne ajatusmaailmasta eikä vain historia.

        Kyllä minusta näyttää siltä, että Stalin oli hyökkäämässä Saksaan, mutta Hitler ehti ensin. Ja sodan jälkeen oli hyökkäämässä taas Eurooppaan, mutta kuoli ensin.

        Mikä on tämän merkitys nykytilanteelle? Sitä kannattaa miettiä. Stalin on taas idoli venäjällä, ainakin vallanpitäjille. Tosin siellä muhii palatsivallankumous ja vallankumous. Stalinilla ei ollut mitään oppositiota enää hengissä. Hrutsevkin joutui jatkamaan paljolti Stalinin politiikkaa, koska koko puolue ja kansa oli aivopesty sille.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      271
      10084
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      327
      7256
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      85
      1933
    4. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      116
      1640
    5. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1501
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1191
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1189
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      48
      969
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      828
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      762
    Aihe