Jouduin tekemään juttuvinkin medialle hvan touhuista. Hallintohimmeli kasvaa, ketään johtajista ei irtisanota. Hoitajia laitetaan pihalle ja lääkärit saa edelleen vaatia vaikka kuun taivaalta. Me ollaan hävitty tää peli, jos kukaan mediasta ei ole kiinnostunut tätä tonkimaan. Sieltä löytyy niin törkeitä esimerkkejä joiden pitäisi tulla julkisuuteen.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
9
486
Vastaukset
- Anonyymi
Meillä ei ole tulevaisuudessa terveydenhuoltoa, johan sen sanoo jo säästötavoitteet. Varaa on kyllä antaa yksityisille toimijoille. Yleensä ensin saa säästöt tuntea nahoissaan potilaat/sairaat. Tietojeni mukaan hoitajia on laitettu pihalle ja nyt tullaan laittamaan pihalle. Lääkäreitä, johtajia tai pääliköitä nämä säästöt ei koske., julkisuuteen annetaan ymmärtää että irtisanotaan, mutta heille keksitään vain uusi virka. Toimin virassa ns nukkamattokerroksessa, ja meitä on vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Eläke häämöttää jo horisontissa joten ei haittaa vaikka jäisin kiinni tästä ja saisin potkut epälojaalisuudesta työnantajaa kohtaan.
- Anonyymi
Hyvin sanottu.
- Anonyymi
Se Tero Järvinen ensimmäisenä pihalle.
- Anonyymi
Hallinnossa ketään ei kiinnosta tulevaisuus, kunhan oma kymppitonnin kk palkka juoksee ja kokouspalkkiot. Ihmiset ei vain tiedä että osastolla on kohta niin vähän paikkoja ja hoitajia että elinajanodote tippuu 60 vuoteen, koska vanhoja ei hoideta.
- Anonyymi
Luin sairaalan tiedotteen, ei hyvältä näytä ja kun melkein kaikki pohojalaaset on läskejä. Tulevaasuus on synkkä. Ei hoitoa ei sairaalaa. Onneksi hallintohimmeli pyramidi löytyy netistä niin tyhmäkin tajuaa mistä kyse.
- Anonyymi
Ensimmäinen toimi pitäisi olla se, että tapasaikuttajille annetaan potkut. Henkilöstö tunnistaa nämä kyllä.
- Anonyymi
Siellä on niin paljon johtajia, ettei vasen käsi tiedä mitä oikea tekee.
- Anonyymi
Kerropa mitä . Media tuskin uutisoi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2774722Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452931Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k372899Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061694Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531- 621459
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222