Jatkossa osatyökykyisille tarjotaan apua työllistymiseen, kun valtio käynnistää Työkanava-nimisen palvelun.
https://tyoelakelehti.fi/2022/03/mahdollisuus-tyohon/
"Osatyökykyisten työllistämiseen haetaan uutta voimaa valtion leveistä hartioista. Työllistämistä lähtee hoitamaan valtion erityistehtäväyhtiö Työkanava. Esikuvana toimii Ruotsin jättiläinen, Samhall.
Suomessa hallituksen tavoitteena on saavuttaa 75 prosentin työllisyysaste. Tämä edellyttää myös osatyökykyisten osallistumista nykyistä enemmän työelämään.
Perustettava Työkanava kohentaa vaikeimmin työllistyvien osatyökykyisten osaamista ja työmarkkinavalmiutta.
Mallia on otettu naapurista. Haatainen kävi viime syksynä tutustumassa Ruotsissa vastaavanlaisen Samhall-yhtiön toimintaan, josta paikalliset päättäjät ovat aidosti ylpeitä.
– Keskustelin Samhallin avulla työllistyneiden osatyökykyisten kanssa, joiden kokemuksista nousi vahvasti esiin ilo ja ylpeys omasta työstään. Tyytyväisyys siihen oli käsin kosketeltavaa, että oma työ on tarpeellista ja sitä kautta voi osallistua yhteiskuntaan.
Samhall on Ruotsin valtion omistama osakeyhtiö. Henkilöstömäärältään yhtiö nousee maan suurimpien joukkoon, sen palveluksessa on noin 25 000 työntekijää. Samhallin ydintehtävä on pitkälti sosiaalipoliittinen. Yhtiö myy osatyökykyisten työsuorituksia, kuten siivoustöitä.
Ruotsalaisyhtiön tavoitteena on, että heiltä työpaikan saaneet siirtyvät myöhemmin toisen työnantajan palvelukseen.
– Me toimimme tärkeänä kumppanina sekä yksityiselle että julkiselle sektorille. Viime vuonna 1 452 työntekijäämme siirtyi Samhallista uuteen työpaikkaan."
Työkanava avaa uuden mahdollisuuden työhön
7
130
Vastaukset
- Anonyymi
Mnjooooooo mut Riikka Ja Orpu lakkauttaa heti kaiken mikä hyödyttäisi vähääkään työttömiä --- siirretään varat rikkaiden veronalennuksiin
Työkanava Oy:n toiminta lakkautetaan
työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta17.4.2024 13.46 Tyyppi:Uutinen
Kehysriihi
"Hallitus on osana kehysriihessä 15.–16.4.2024 linjattuja säästötoimiaan päättänyt, että valtion rahoitus Työkanava Oy:lle poistetaan ja yhtiön toiminta lakkautetaan. Työkanava Oy:n työllistämistoiminta ei ole käynnistynyt yhtiölle asetettujen tavoitteiden mukaisesti.
Työkanava Oy on valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö. Sen tehtävä on työllistää työttömiä, kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia osatyökykyisiä henkilöitä."
https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/tyokanava-oy-n-toiminta-lakkautetaan- Anonyymi
Ei tuota kannata lakkauttaa, koska siihen saadaan miljoonarahoitus EU:n elvytysrahastosta,
- Anonyymi
Jäikö uutiset lukematta? Tuli aika kalliiksi työpaikkojen luominen Työkanavan kautta.
- Anonyymi
onko tämä se stalinin kanava, jota jo sdp ministerit yritti perustaa ?
tuula haatainen, ja rinne jne marin,,, työllistys ohjelma....
n. 1920-30 L oli nl karjalassa stalinin kanva, jossa työissä olleita tuhoutui
noin 10 000 kpl kilometrille
- oli niin kovat ne kanava työt huonolla ravinnolla siellä.... - Anonyymi
Ryyppäsikö Orpo ne EU:lta tuohon toimintaan osoitetut miljoonat, kun kerran ne kerrottiin menneen johonkin muuhun käyttöön?
Voisiko joku tyhjäntoimittaja selvittää, kiitos.- Anonyymi
Onko se ihan luvallista käyttää tiettyyn tarkoitukseen haettuja EU-rahoja omiin kokkeli hämärätarkoituksiin???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko se ihan luvallista käyttää tiettyyn tarkoitukseen haettuja EU-rahoja omiin kokkeli hämärätarkoituksiin???
RRF-tukea ei ole juuri tuohon käyttöön pelkästään osoitettu, mutta olisi syytä tietää mihin ne nyt sitten on käytetty. Ainakaan työttömyyttä ei ole yritetty millään tavalla saada laskusuuntaan.
https://vm.fi/elpymis-ja-palautumistukivaline
"
Avustuksista 70 prosenttia myönnetään vuosina 2021–2022. Jakoperusteena ovat jäsenvaltioiden elintaso, väestömäärä ja vuosien 2015–2019 työttömyysaste.
Avustuksista 30 prosenttia myönnetään vuonna 2023. Jakoperusteena ovat jäsenvaltioiden elintaso ja väestömäärä. Lisäksi kriteerinä on talouskehitys vuosina 2020 ja 2021.
Lainoja voi hakea, jos jäsenvaltion elpymis- ja palautumissuunnitelmassa esitettyjen uudistusten ja investointien rahoitustarpeet ylittävät avustusten enimmäismäärän. Yleensä kunkin jäsenvaltion lainojen enimmäismäärä on 6,8 prosenttia sen bruttokansantulosta. Suomi ei toistaiseksi ole päättänyt hakea lainaa.
"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913416Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729731Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h969148Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k208046Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk396770Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486178Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243335Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy211635En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3971265Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71184