Onko nämä Teidän sheriffi ja apulaissheriffi aloittaneet uransa 80-luvulla Ähtärin lännenkylässä. Kävin siellä noin 10-vuotiaana. Se tuntui silloin aivan upealta paikalta.
Lännenkylän sheriffit
16
469
Vastaukset
- Anonyymi
Eivät ole. Lännenkylässä vaadittiin työntekijöiltä edes jonkinlaista mielenterveyttä.
- Anonyymi
Silloi ei vielä oikein voinut valittaa asiasta.
1980-luvulla mielenterveyspotilaan syrjintäsuoja työelämässä oli huomattavasti heikompi kuin nykyään, eikä nykyisen kaltaista yhdenvertaisuusvaltuutettua tai syrjintälainsäädäntöä ollut olemassa. Valitusmahdollisuudet olivat rajallisemmat ja epävirallisemmat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloi ei vielä oikein voinut valittaa asiasta.
1980-luvulla mielenterveyspotilaan syrjintäsuoja työelämässä oli huomattavasti heikompi kuin nykyään, eikä nykyisen kaltaista yhdenvertaisuusvaltuutettua tai syrjintälainsäädäntöä ollut olemassa. Valitusmahdollisuudet olivat rajallisemmat ja epävirallisemmat.Onneksi nykyään apulaissheriffi nimiti veljensä sheriffiksi ja itsensä apulaissheriffiksi. Se on kyllä himuisen kiva juttu. Rosmot ovat kauhuissaan, kun jäävät taatusti kiikkiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi nykyään apulaissheriffi nimiti veljensä sheriffiksi ja itsensä apulaissheriffiksi. Se on kyllä himuisen kiva juttu. Rosmot ovat kauhuissaan, kun jäävät taatusti kiikkiin.
Nepotismia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nepotismia?
Ei ole nepotismia. On vain valittu tehtävään parhaiten sopipavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole nepotismia. On vain valittu tehtävään parhaiten sopipavat.
sopivatpapat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sopivatpapat
Onhan apulaisheriffi vanha, mutta edelleen soiva peli.
- Anonyymi
Joo kyllä suu soi ja kynä sauhuaa
- Anonyymi
Kyllä nyt alkaa mennä seriffien pilkkaaminen liian pitkälle ,ollaan pian käräjillä,sivusta seuraajana varoitan näitä viisaita pilkkaajia .
- Anonyymi
Mistä sinä apulaissheriffi tiedät ketä seriffiä/apulaissheriffiä täällä kukakin tarkoittaa? Meistä jokainen on oman elämänsä apulaissheriffi. Ähtärissähän kuka tahansa voi nimetä itsensä sheriffiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä apulaissheriffi tiedät ketä seriffiä/apulaissheriffiä täällä kukakin tarkoittaa? Meistä jokainen on oman elämänsä apulaissheriffi. Ähtärissähän kuka tahansa voi nimetä itsensä sheriffiksi.
Ylen jutussa on selvästi kuka on Ähtärin Sheriffi eli helppo oli löytää ketä tarkoitetaan.
Kepuloisilla on tuska ja se kestää vuosia siksi näitä aloituksia tulee, he luulevat että Lamminkoskea vastaan käyty maalittaminen toimii sheriffeihin, ei toimi, ei mitään vaikutusta. Joku voi Änkyrän lisäksi löytää itsensä käräjiltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylen jutussa on selvästi kuka on Ähtärin Sheriffi eli helppo oli löytää ketä tarkoitetaan.
Kepuloisilla on tuska ja se kestää vuosia siksi näitä aloituksia tulee, he luulevat että Lamminkoskea vastaan käyty maalittaminen toimii sheriffeihin, ei toimi, ei mitään vaikutusta. Joku voi Änkyrän lisäksi löytää itsensä käräjiltä.Muttakun minä haluan olla Sheriffi. Ei minua kiinnosta mitkään ylen jutut. Kyllä minä saan olla Sheriffi jos haluan. Minä ihailen Tex Willeriä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muttakun minä haluan olla Sheriffi. Ei minua kiinnosta mitkään ylen jutut. Kyllä minä saan olla Sheriffi jos haluan. Minä ihailen Tex Willeriä.
Voi lapsonen sinua, milloin jätät leikit ?
- Anonyymi
Ehkä Ähtärissä kannattaisi kiinnittää huomio aktiiviväestön toimiin Myllymäellä sijaitsevan passiiviväestön valitusautomaatin sijaan?
- Anonyymi
Kunta voi tehdä laillisia päätöksiä sillä kurin toimimalla kukaan ei pysty valituksilla kiusaamaan, näin helevetin yksikertaista se on.
- Anonyymi
🤣🤣🤣🤣käräjille😄kyllä sheriffien itseaiheutettu mollaaminen on pientä siihen verrattuna, miten he itse täällä solvaavat tiettyjä henkilöitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?772852Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,282577Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville472371Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122074Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1111592- 1671403
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa281102- 521072
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih15856Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110834