Punkkirokote

Asun alueella jossa paljon punkkeja ja niitä olen itsestäni tänä kesänä jo poistanut useita. Luin puutiaisaivokuumeesta, mutta en virallisista lähteistä vaan iltapäivälehdistä, yksityisten lääkäriasemien ym sivuilta. Niissä todettiin että tauti on vakava ja siihen kuolee 30% sairastaneista. Rokotetta ehdottomasti suositellaan otettavaksi.

Sitten luin THL sekä luotettavien lähteiden sisältöä ja siellä puolestaan sanottiin, että tauti voi mennä ohi lievänä flunssan kaltaisena tautina. Kuolleisuus 0.5-1%. Ja että kerran sairastaneena, saa ikuisen vastustuskyvyn eikä rokotetta tarvita.

Nyt mietin
A. Miten saan tietää olenko sairastanut ko.taudin? Näkyykö esim verikokeissa, olenhan lapsesta saakka punkkien kanssa elänyt ja joka kesä niitä poistellut lähes 50v ajan.
B. Miksi rokotetta suositellaan suoraan, miksi ei ensin varmistettaisiin onko tauti jo sairastettu?
C. Miksi rokote tulee ottaa säännöllisesti myös jatkossa, mutta taudin sairastaneena sitä ei tarvitse ottaa.
D. Miksi eräskin artikkeli suositteli ottamaan rokotteen vaikka taudin olisikin sairastanut?
E. Eräs lehtijuttu kertoi 50v miehestä, joka sai puutiaisaivokuumeen rokotteesta huolimatta, miten kenelläkään voi olla niin huono tuuri? Jos rokote suojaa 98% taudilta ja punkeista tautia levittää noin 1% ja silloinkin suurinosa sairastaa lievänä.

Eli olen pohtinut otanko rokotteen, mutta olisi kiva tietää olenko jo immuuni.
6726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

A Vasta-aineiden, erityisesti IgM-luokan vasta-aineiden, löytyminen verestä viittaa altistumiseen virukselle ja mahdollisesti sairastettuun puutiaisaivokuumeeseen.

B Puutiaisaivokuumetta ei testata ennen rokotusta, koska rokote on turvallinen ja tehokas tapa suojautua tautia vastaan, eikä testaus ole tarpeen ennen rokotuksen aloittamista. Lisäksi puutiaisaivokuumeen varhainen vaihe on usein oireeton, joten testillä ei välttämättä saada selville tartuntaa, ja rokote on parasta ottaa ennaltaehkäisevästi.

Sairastettu tauti antaa immunologisen muistin, mutta rokotus voi parantaa suojaa ja ehkäistä mahdollisia myöhäisoireita, jotka voivat ilmetä taudin jälkeen.
Rokotus ei ole täysin välttämätön, mutta se voi olla hyödyllinen, sillä puutiaisaivokuume voi aiheuttaa pitkäaikaisia oireita, kuten muisti- ja tasapainohäiriöitä, päänsärkyä, kuulon heikkenemistä, keskittymisvaikeuksia tai halvauksia, Rokotesuoja. Rokotukset on suositeltavaa ottaa etenkin riskialueilla, joilla puutiaisaivokuumetta esiintyy. Rokotuksen antama suoja on lähes yhtä hyvä kuin sairastetun taudin, mutta ei täysin sataprosenttinen, joten rokotus voi parantaa suojaa entisestään.


C koska rokotussuoja heikkenee ajan kanssa. Kyllähän jäykkäkouristurokotuskin pitää uusia .

Sairastettu puutiaisaivokuume, eli TBE, jättää yleensä pysyvän immuniteetin. Tämä immuniteetti syntyy, kun elimistö tuottaa vasta-aineita ja immuunipuolustuksen soluja, jotka suojaavat toiselta tartunnalta.

D pitkäaikainen oleskelu riskialueella tai heikentynyt immuunipuolustus ovat syitä miksi rokotus voidaan tarvita

E Rokotteen teho ei ole täydellinen:
Vaikka TBE-rokote on tehokas, sen antama suoja ei ole täydellinen, ja joissakin tapauksissa elimistö ei reagoi rokotteeseen toivotulla tavalla tai immuniteetti heikkenee ajan myötä.

Tartunta voi tapahtua nopeasti:
TBE-virus tarttuu ihmiseen jo muutamassa minuutissa puutiaisen pureman jälkeen, joten rokote ei välttämättä ehdi aktivoitua tarpeeksi nopeasti suojatakseen.

Punkit voivat levittää muitakin tauteja:
TBE-rokote ei suojaa punkkien levittämiltä muilta taudeilta, kuten borrelioosilta, johon ei ole rokotetta.

Äänestä
  • Mä olin ottamassa rokotetta. Sit jouduin sairaalaan ja samalla ne katso onko aivokuume ja sano et oon sen sairastanut joskus aiemmin. Sano lääkäri et turhaa otat rokotteen enää. En sit ottanut. Sairaalaan menin kun oli outo olo päässä ja olin sekava. Olikin influenssa rokotteen haitta. En saa enää ottaa sitä vaik aina oon ottan eikä mitää tullu. Jotaa veri oiretta nyt ja epäili et joku pien tukoskin ehkä ollu. Korvauksia voin hakea mut en jaksa ku kuulemma voi kestää vuosii eikä ehkä paljon ees oo

    Äänestä

Kyllä on niin kallista lystiä rokottaa koko perhe, että jää ottamatta. Kannatan ilmaista rokotetta kaikille.

Äänestä

Pidät THL:ää luotettavana vaikka kyseinen taho on jäänyt kiinni useista valheista

Äänestä

Punkit ovat aina kuuluneet suomen luontoon, eikä tarkoitushakuinen pelottelu niiden aiheuttamilla taudeilla muuta tilannetta miksikään. Hyvin harva punkin purema johtaa vakavaan sairastumiseen niin tällä varjolla on hyvä myydä jos mitä lääkettä ja väittää sen estäneen sairastumisen. Itseltäni ja koiralta olen poistanut punkkeja punkkipihdeillä eikä niistä mitään jälkiseurauksia ole ollut vaikka en ole rokotteita tai mitään muutakaan lääkettä ottanut. Ravinto on lääkettä kaikkia tauteja vastaan hivenaineiden ja vitamiinien puutos altistaa ihmisen sairastumaan jos mihin vaivaan.

Kannattaa katsoa mitä suuhunsa laittaa esim. siemenöljyt ovat ultraprosessoituja rasvoja joita ei ravinnoksi pitäisi käyttää lainkaan, koska ne ovat hapettavia ja pitävät elimistössä tulehdustilaa yllä aiheuttaen kroonisia sairauksia. Näitä siemenöljyjä on lisätty lähes kaikkiin teollisiin elintarvikkeisiin ja ravintolaruokiin vain siksi, että ne ovat halpoja ei siksi , että ne olisivat terveellisiä vaikka viralliset ravintosuositukset niin väittäisikin.

Kaikkien kroonisten sairauksien lisääntymisellä on hyvin vahva ajallinen korrelaatio näiden öljyjen käytön lisääntymisen kanssa. Punkit sen sijaan eivät ole muuttuneet miksikään siitä mitä ovat olleet aikojen saatossa, mutta elinympäristö on erilaisten kemiallisten myrkkyjen ja torjunta-aineiden myötä niin pukeilla kuin ihmisilläkin.

Äänestä

Tässä immonologian lääkäri kertoo, mitä teollisuus laittaa erilaisiin rokotteisiin ja miksi:
https://t.me/Forbidden_History_tg/1624
Kananmunan valkuaista tai nykyään käärmeenmunasta otettua valkuaista laitetaan jokaiseen 7 eri valmistajan rokotteeseen kymmenestä.
Tuloksena on elinikäinen hylkimisreaktio (allergia) joka vaatii elinikäisen lääkityksen suurimmalle osalle rokoteen saaneista.
Kiinassa on tietyillä alueilla kokonaisia kyliä, joissa kasvatetaan käärmeitä munintaa varten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Asun alueella jossa paljon punkkeja ja niitä olen itsestäni tänä kesänä jo poistanut useita. Luin puutiaisaivokuumeesta, mutta en virallisista lähteistä vaan iltapäivälehdistä, yksityisten lääkäriasemien ym sivuilta. Niissä todettiin että tauti on vakava ja siihen kuolee 30% sairastaneista. Rokotetta ehdottomasti suositellaan otettavaksi.

Sitten luin THL sekä luotettavien lähteiden sisältöä ja siellä puolestaan sanottiin, että tauti voi mennä ohi lievänä flunssan kaltaisena tautina. Kuolleisuus 0.5-1%. Ja että kerran sairastaneena, saa ikuisen vastustuskyvyn eikä rokotetta tarvita.

Nyt mietin
A. Miten saan tietää olenko sairastanut ko.taudin? Näkyykö esim verikokeissa, olenhan lapsesta saakka punkkien kanssa elänyt ja joka kesä niitä poistellut lähes 50v ajan.
B. Miksi rokotetta suositellaan suoraan, miksi ei ensin varmistettaisiin onko tauti jo sairastettu?
C. Miksi rokote tulee ottaa säännöllisesti myös jatkossa, mutta taudin sairastaneena sitä ei tarvitse ottaa.
D. Miksi eräskin artikkeli suositteli ottamaan rokotteen vaikka taudin olisikin sairastanut?
E. Eräs lehtijuttu kertoi 50v miehestä, joka sai puutiaisaivokuumeen rokotteesta huolimatta, miten kenelläkään voi olla niin huono tuuri? Jos rokote suojaa 98% taudilta ja punkeista tautia levittää noin 1% ja silloinkin suurinosa sairastaa lievänä.

Eli olen pohtinut otanko rokotteen, mutta olisi kiva tietää olenko jo immuuni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu