Euroopan sähköautomyynnit karkasivat ennätyskasvuun

EU:n alueella myytiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla ensikertaa yli miljoona uutta täyssähköautoa.

EU:n alueella kävi kaupaksi kaikkiaan 1 193 397 uuden uutukaista täyssähköautoa. Kasvua edellisvuoden vastaavaan aikaan kertyi 25 prosentin verran.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/c58dec9c-1b65-4a54-877b-793f3aa86903
33302
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Noilla kasvuprosenteilla vuosikymmenen loppuun mennessä ei muuta enää myydäkään kuin täyssähköautoja. Polttolelujen myynti taas on vapaassa pudotuksessa, kohta niillä on vain romumetallin arvo.

Äänestä
  • Vuoden (poltto)moottorinkin valinta lopetettiin jo vuosia sitten. Ketään ei enää kiinnosta pärinämoottorit.

    Äänestä

  • Kasvu on jo hidastumassa, joten taatusti polttomoottoriautot menevät hyvin myyntiin jopa vuoteen 2035 saakka. Ja sitten EU tappaa omalla idioottimaisella päätöksellään autoteollisuutensa, jos päätöstä ei peruta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kasvu on jo hidastumassa, joten taatusti polttomoottoriautot menevät hyvin myyntiin jopa vuoteen 2035 saakka. Ja sitten EU tappaa omalla idioottimaisella päätöksellään autoteollisuutensa, jos päätöstä ei peruta.

    Juuri näin.

    Ei EU tapa yhtään autonvalmistajaa, mutta tyhmät menneisyyteen jäävät autonvalmistajien johtajat voivat sen tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kasvu on jo hidastumassa, joten taatusti polttomoottoriautot menevät hyvin myyntiin jopa vuoteen 2035 saakka. Ja sitten EU tappaa omalla idioottimaisella päätöksellään autoteollisuutensa, jos päätöstä ei peruta.

    Ei ole kasvu hidastumassa, turhaan sinä valehtelet. Polttomoottoriautoja ei parin vuoden päästä myydä enää ollenkaan, näin käy siis ilman kieltojakin.

    Äänestä

Hyvä niille, jotka asuvat lämpimissä maissa.

Äänestä
  • Sähköauto on paras myös pohjoisessa. Tekniikan Maailman talviautovertailussa Lapin pakkasissa oli fossiiliautoja ja nykyautoja ja vertailun kaikki kolme kärkisijaa meni nykyautoille. Jumbosijalla oli fossiili.

    Äänestä

  • Sähköauto on ainoa hyvä talviauto. Kokemusta löytyy kymmenistä autoilutalvista.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sähköauto on ainoa hyvä talviauto. Kokemusta löytyy kymmenistä autoilutalvista.

    Polttomoottori on surkea talvella. Aivan surkea. Varsinkin diesel.

    Äänestä

Pato on murtunut, polttopelleillä on kylmä rinki persiin alla.

Äänestä
  • Ja polttopellen ininä käy yhä epätoivoisemmaksi...

    Äänestä

Sähköauto-fanaatikot kuvittelevat, että automarkkina euroopassa olisi jotenkin vapaa ja kuluttaja voisi vapaasti valita haluamansa auton.
Vähän kuin sanoisi, että Putinin kannatus Venäjällä on vaalituloksen mukainen.

On aivan selvää miksi euroopan automyynti on tässä tilassa. Se ei johdu tuotteiden paremmuudesta tai huonoudesta, se on politiikkaa.

Äänestä
  • Sieltä taas annos tietämättömän mentaalitapauksen arvotonta sössötystä. Tuskin on ajokorttiakaaan ko. pellellä.

    Kymmenien vuosien kokemuksella autoilusta tiedän, että sähköauto on parempi kuin polttomoottoriauto.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sieltä taas annos tietämättömän mentaalitapauksen arvotonta sössötystä. Tuskin on ajokorttiakaaan ko. pellellä.

    Kymmenien vuosien kokemuksella autoilusta tiedän, että sähköauto on parempi kuin polttomoottoriauto.

    Kyllä kai sähköauton pitäisikin olla parempi, eikö kalliimmalla pitäisi parempaa saadakin? Sääntely vaan on nostanut myös pienten polttomoottoriautojen hintoja, joten nekin ovat nyt kalliimpia kuin olisivat ilman poliittista ohjausta. Mutta silti 25 000€ maksava sähköauto ei välttämättä ole parempi valinta kuin 17 000€ maksava polttomoottoriauto samassa kokoluokassa.
    Tai aikankaan kaikki pikkuauton ostajat eivät miellä järkeväksi maksaa 8000€ lisähintaa jos lähiön parkkipaikalla ei ole latausmahdollisuutta, eikä myöskään työpaikan pihassa.
    Ei ole täysin yllättävää, että Euroopan myydyin uusi auto on jo 2 vuotta peräkkäin ollut Dacia Sandero ja tilastokärkeä pitää muutenkin pienet polttomoottoriautot...huolimatta siitä, että niiden hinnoissa on aika paljon poliittista lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sähköauto maksaa pikkusen enemmän koska sillä ajaminen on paljon halvempaa! Tyhmä ostaa pikkusen halvemman ja sitten maksaa seuraavan 10 vuoden aikana ajamisesta 15.000 egee enemmän!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sähköauto maksaa pikkusen enemmän koska sillä ajaminen on paljon halvempaa! Tyhmä ostaa pikkusen halvemman ja sitten maksaa seuraavan 10 vuoden aikana ajamisesta 15.000 egee enemmän!

    Jos se sähköautojen arvonalenema 10 vuoden aikana olisikin vain 15 000 egee enemmän kuin polttomoottoriautolla.
    Keskiverto uusien autojen ostajalla 10 vuodessa auto vaihtuu 3-4 kertaa joten taitaa olla niin, että taloudellinen tyhmyys ei ole vielä saanut lopullista tuomiota.

    Ja sähköautohan ei maksa pikkaisen enemmän sen halvemman ajelun takia, vaan sen takia, että tekniikan kehitys ja sen mukana tuleva hintojen aleneminen on vasta puolivälissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sieltä taas annos tietämättömän mentaalitapauksen arvotonta sössötystä. Tuskin on ajokorttiakaaan ko. pellellä.

    Kymmenien vuosien kokemuksella autoilusta tiedän, että sähköauto on parempi kuin polttomoottoriauto.

    melko huonokäytöksinen mölli. toivottavasti sähköauton ratissa sentään ajokäytös on jostain muualta kuin mielisairaalasta.

    Äänestä

10v päästä noita roudataan tänne. Autojen keski ikä ei noin vain pompsahda alle 10v.

Äänestä
  • Pompsahtaa tai ei, mutta polttisten myynti painuu nollaan ja lukumäärä alkaa pudota nopeasti.

    Äänestä

Romutuspalkkio tulee nostamaan sähköautojen ensirekisteröintejä huimasti.

Äänestä
  • Suurin osa romutuspalkkiokelpoisista autoista on muualla kuin sähköauto-ostajan käsissä. Aika huonolla hyötysuhteella saa romutuspalkkiota hyödynnettyä jos joutuu sitä varten ostamaan raadon, jonka hinnat vielä nousevat "kysyntäpiikin" takia.
    Ja toisesta suunnasta maahantuojat ja autoliikkeet saavat paranneltua katteitaan, kun ostajat ovat sokaistuneet ilmaisesta rahasta.
    Todellisuudessa romutuspalkkion on yritystuki autokaupalle ja lähes hyödytön auton ostajalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Suurin osa romutuspalkkiokelpoisista autoista on muualla kuin sähköauto-ostajan käsissä. Aika huonolla hyötysuhteella saa romutuspalkkiota hyödynnettyä jos joutuu sitä varten ostamaan raadon, jonka hinnat vielä nousevat "kysyntäpiikin" takia.
    Ja toisesta suunnasta maahantuojat ja autoliikkeet saavat paranneltua katteitaan, kun ostajat ovat sokaistuneet ilmaisesta rahasta.
    Todellisuudessa romutuspalkkion on yritystuki autokaupalle ja lähes hyödytön auton ostajalle.

    Tietysti hinnastoon pitää jättää romutuspalkkiolisää. Jos se on otettavissa se otetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Tietysti hinnastoon pitää jättää romutuspalkkiolisää. Jos se on otettavissa se otetaan.

    Ja valtio häviää. Pitkällä aikavälillä autojen myynti ei kuitenkaan nouse.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ja valtio häviää. Pitkällä aikavälillä autojen myynti ei kuitenkaan nouse.

    Kerta kaikkisen idioottimainen yritystuki, Kansaa yritetään pistää ostamaan Suomen kauppataseen vajetta entistä suuremmaksi. Siinä ei paljon lämmitä se, että sähkön kotimaisuusaste on marginaalisesti bensaa ja dieseliä parempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kerta kaikkisen idioottimainen yritystuki, Kansaa yritetään pistää ostamaan Suomen kauppataseen vajetta entistä suuremmaksi. Siinä ei paljon lämmitä se, että sähkön kotimaisuusaste on marginaalisesti bensaa ja dieseliä parempi.

    Romutuspalkkion jälkeen on taas niin hiljaista, niin hiljaista.........

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Romutuspalkkion jälkeen on taas niin hiljaista, niin hiljaista.........

    Ehkä ne on laskeneet, että romutuspalkkion päättyessä talous kääntyy jo nousuun, mutta ei olisi ensimmäinen laskuvirhe hallitusmatematiikassa.

    Autoalan tekohengittäminen tuntuu jotenkin erityisen hölmöltä noin talouskasvun vinkkelistä, kun siinä kauppatavarana on lähes 100% ulkomailla valmistettu tuote, ulkomaalaisista osista ja ulkomaalaisten insinöörien suunnittelemana. Varmaan fiksumpiakin "kasvutoimia" olisi ollut valittavissa, jopa sellaisia, joissa auto-ostoista säästyneet rahat käytetään valtion tukirahojen lisäksi johonkin missä kotimaisuusaste on säälittävää automyyjää parempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Autoala kun kippaa niin ajellaanko sitten kaikki polkupyörällä kesät talvet?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Autoala kun kippaa niin ajellaanko sitten kaikki polkupyörällä kesät talvet?

    Tuskin autoala "kippaa", vaikka pelistä suomessa tippuisi pari heikointa maahantuojaa, merkkiä ja myymämälää.

    Jos alalla on ylikapasiteettia, niin kapitalismiin ja jopa tällaiseen suomalaiseen sekatalouteen kuuluu se, että heikoimmat tippuvat ensin ja muut lähtevät sitten sitäkin vahvempaan nousuun, kun sen nousun aika luontaisesti koittaa.

    Tosiaan tuki olisi edes hieman ymmärrettävämpi, mikäli suomella olisi merkittävää omaa autoteollisuutta ja omia automerkkejä tuettavaksi. Mutta tässä tukieurot loppujen lopuksi valuvat lähes täysimääräisesti muualle eurooppaan, kiinaan, japaniin ja yhdysvaltoihin.

    Äänestä

Kylläpä se taas harmittaa.

Äänestä

Tuet poistuivat ja hinnat laskivat niin myynti nousi hurjiin lukemiin.

Äänestä
  • En kyllä saanut mitään tukia.

    Äänestä

Meno on kovaa ja vauhti sen kun kasvaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

EU:n alueella myytiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla ensikertaa yli miljoona uutta täyssähköautoa.

EU:n alueella kävi kaupaksi kaikkiaan 1 193 397 uuden uutukaista täyssähköautoa. Kasvua edellisvuoden vastaavaan aikaan kertyi 25 prosentin verran.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/c58dec9c-1b65-4a54-877b-793f3aa86903

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu