USA ja ISO-Britannia Sodassa siksi iskut !

Meidän on tuomittava terroristi, ja siviileihin kohdistuvat iskut, mutta olemme tulleet ajatelleeksi, että iskut ovat Yhdysvaltain ja Iso-Britannian harjoittaman maailmanpoliisin syytä. Aikanaan Yhdysvallat joutui sotaan Irakin kanssa, koska Irak hyökkäsi pieneen Kuwaitiin. Yhdysvallat ei olisi tehnyt mitään Kuwaitin hyväksi, jos kyseessä ei olisi ollut öljy.
Tänä päivänä Yhdysvallat riistää Irakin öljyvaroja sekä samalla rakentaa uutta sivilisaatiota amerikkalaisten yhtiöiden toimesta, jolloin muut eurooppalaiset yhtiöt eivät pääse kilpailemaan rakentamisesta. Tämä in Yhdysvaltain ja Iso-Britannian harjoittaman maaimanvalloituspolitiikan suoraa seurausta. Terroristit tai vapaustaistelijat, jotka haluavat Yhdysvallat pois irakista toimivat sikäli oikein, että "terroristien" tai "vapaustaistelijoiden" tulisi kohdistaa iskunsa amerikkalaisia ja brittiläisiä kohteita vastaan, eikä siviiliväestöä kohtaan, joka on täysin syytön Yhdysvaltain hirmutekoihin mm. Kuubassa. Siellä sijaitsevassa Yhdysvaltain vankitukikohdassa ei tunneta sanaa "ihmisoikeudet", "laillinen oikeudenkäynti", "ihmisarvo". Tällaiset arvot, joiden perustalle aikanaan 13 siirtokuntaa rakensi Yhdysvallat ei tänään todeudu USA:n omalla maaperällä, vaan länsimaat voivat "terroristismista" syyttää täysin itseään.
Asia voidaan esittää käänteisenä. Mitä sinä tekisit, jos Yhdysvallat olisikin valloittanut Suomen vaikka öljyn takia, ja täällä valtaa pitäisi Yhdysvaltain nukkehallitus. Kysymys kuuluukin hyväksyisitkö amerikkalaisten surmaamisen eli miehittäjien surmaamisen, kunnen maa olisi täysin vapaa? Itse hyväksyn iskut Yhdysvaltoihin ja Brittiläisiin kohteisiin sellaisenaan, mutta en hyväksy terroristimia, enkä sitä, että syyttömiä ihmisiä tapetaan ja he joutuvat sijaiskärsijän rooliin. Jos mietit mitä sinä voisit tehdä, niin poikotoi kaikkia amerikkalaisia tuotteita sekä brittiläisiä tuotteita. Se "amerikka" ei ole onnen ELdoraado se onnen kultamaa ! Se on kaikkea muuta.

Johtaja
4305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lets destroy america!

Äänestä
  • sitä amerikkaa nyt niin kovasti kannata boikotoida.Sehän on melkein Suomen siirtomaa,nimittäin lähes jokaisella Suomalaisella on sukulaisia siinä maassa.Puolet minunkin suvustani asuu sitä maata ja haluavat Suomen parasta.Tyytyvväistä ja onnellista sakkia tuntuvat olevan,osaavat myös antaa arvon ja kunnioituksen entiselle isänmaalleen.

    Äänestä

Juuri näin länsimainen vasemmisto selittää terroriteot (ja muunkin rikollisuuden) : Syyhän ei ole koskaan rikoksen tekijässä vaan yhteiskunnassa , vallitsevissa oloissa , köyhyydessä, muiden valtoiden toiminnassa, auringonpilkuissa... ja selitykset jatkuvat loputtomiin...

Äänestä
  • Voi voi sentään. Ekillä kova tarve saada oikeutta rikosten uhreille. Kannattaa myös muistaa, että Lähi-Itä on Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian suuren luokan terrorismin uhri. Ja tällaista maailmanrikollisuutta oikeisto puolustelee olemattomilla joukkotuhoaseilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johtaja kirjoitti:

Meidän on tuomittava terroristi, ja siviileihin kohdistuvat iskut, mutta olemme tulleet ajatelleeksi, että iskut ovat Yhdysvaltain ja Iso-Britannian harjoittaman maailmanpoliisin syytä. Aikanaan Yhdysvallat joutui sotaan Irakin kanssa, koska Irak hyökkäsi pieneen Kuwaitiin. Yhdysvallat ei olisi tehnyt mitään Kuwaitin hyväksi, jos kyseessä ei olisi ollut öljy.
Tänä päivänä Yhdysvallat riistää Irakin öljyvaroja sekä samalla rakentaa uutta sivilisaatiota amerikkalaisten yhtiöiden toimesta, jolloin muut eurooppalaiset yhtiöt eivät pääse kilpailemaan rakentamisesta. Tämä in Yhdysvaltain ja Iso-Britannian harjoittaman maaimanvalloituspolitiikan suoraa seurausta. Terroristit tai vapaustaistelijat, jotka haluavat Yhdysvallat pois irakista toimivat sikäli oikein, että "terroristien" tai "vapaustaistelijoiden" tulisi kohdistaa iskunsa amerikkalaisia ja brittiläisiä kohteita vastaan, eikä siviiliväestöä kohtaan, joka on täysin syytön Yhdysvaltain hirmutekoihin mm. Kuubassa. Siellä sijaitsevassa Yhdysvaltain vankitukikohdassa ei tunneta sanaa "ihmisoikeudet", "laillinen oikeudenkäynti", "ihmisarvo". Tällaiset arvot, joiden perustalle aikanaan 13 siirtokuntaa rakensi Yhdysvallat ei tänään todeudu USA:n omalla maaperällä, vaan länsimaat voivat "terroristismista" syyttää täysin itseään.
Asia voidaan esittää käänteisenä. Mitä sinä tekisit, jos Yhdysvallat olisikin valloittanut Suomen vaikka öljyn takia, ja täällä valtaa pitäisi Yhdysvaltain nukkehallitus. Kysymys kuuluukin hyväksyisitkö amerikkalaisten surmaamisen eli miehittäjien surmaamisen, kunnen maa olisi täysin vapaa? Itse hyväksyn iskut Yhdysvaltoihin ja Brittiläisiin kohteisiin sellaisenaan, mutta en hyväksy terroristimia, enkä sitä, että syyttömiä ihmisiä tapetaan ja he joutuvat sijaiskärsijän rooliin. Jos mietit mitä sinä voisit tehdä, niin poikotoi kaikkia amerikkalaisia tuotteita sekä brittiläisiä tuotteita. Se "amerikka" ei ole onnen ELdoraado se onnen kultamaa ! Se on kaikkea muuta.

Johtaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu