Tätä et kuule Ylen ohjelmissa

Anonyymi-ap

Kela teki tutkimuksiaan maahanmuuton kustannuksista ja päätyi arvioihin sadoista miljoonista miljardiin euroon per vuosi. Uudempien selvitysten mukaan Kelan tutkimukset on kaikkea muuta kuin realistisia.

Etla on myös tehnyt tutkimuksiaan 'maahanmuuton tarpeellisuudesta' ja päätynyt näkemykseen, että Suomi tarvitsee lisää ulkomaista työvoimaa ja väestöä. Uudempien selvitysten mukaan Etlan antamat tiedot "maahanmuuton hyödyistä" on äärimmäisen ristiriitaisia ja yksipuolistettuja.

Uudempien selvitysten takana ovat mm. emeritusprofessorit Vesa Kanniainen ja Matti Virén. Heidän tutkimukset käsittävät myös muita Pohjoismaita. Tutkimuksissa on selvinnyt, että maahanmuuton nettovaikutus on aina negatiivinen, vaikka elinkaarilaskelmien yms. mukana on myös hyödyt. Myös Perussuomalaisten Ajatuspaja on päätynyt jo aiemmin samankaltaisiin tuloksiin.

Fakta siis on, että välinpitämättömällä ja haitallisella maahanmuuttopolitiikalla on konkreettisesti tehty huomattavasti vahinkoa yhteiskunnallemme. Vahingot on mittavat, joita kaikkea ei mitata kymmenien miljardien suuruisina kustannuksina, vaan on myös luotu valehtelun ilmapiiri, riitainen ilmapiiri, demokratiaa rapauttava ilmapiiri, kansan jakautuminen, sosiaaliset ja kulttuuriset muutokset ja paineet, rikollisuuden kasvu, turvattomuuden kasvu, työmarkkinoiden vääristyminen, ihmiskauppa, harmaa talous jne....

Perussuomalaiset varoitti tästä jo kauan sitten, mutta vihervasemmisto, kepu, kokoomus ja rkp ovat törkeästi ajaneet heidän yli ja viitanneet kintaalla varoituksille. Sillä on aiheutettu isänmaallemme tietoisesti vahinkoa. Tietoisesti! He ovat valheellisten ja riitaisten, sekä kansan yhtenäisyyttä pirstovien, sekä talous- yms. rakenteita rappioittavien olosuhteiden arkkitehtejä.

Ja silti enemmistö suomalaisista äänestää näitä puolueita, jotka tietoisesti aiheuttavat enemmän vahinkoa kuin hyötyjä. Oman yhteiskuntamme paskojia! Sairasta, eikö totta?

4

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Kuvitelkaa, että esim. vihervasemmiston mielestä persun kravattikuvio ja Purran saksikuva on suurimmat ja jopa ainoat ongelmat yhteiskunnassamme. Kun meidän asioistamme on päättämässä ihmisiä, joilla prioriteetit ja motiivit ovat tällaisia, niin heidän äänestäminen on suorastaan rikos omaa yhteiskuntaamme kohtaan 😕

    • Anonyymi
      UUSI

      En kuule mitään. Ummistan silmät!

    • Anonyymi
      UUSI

      Tuo hintahaarukka "sadoista miljoonista miljardiin euroon per vuosi." on kyllä aivan pielessä... todellisuudessa puhutaan USEISTA MILJARDEISTA/vuosi. Pelkästään 2019-2023 hallituksen toimesta maahamme saapui yli 200 000 uutta suomalaista, eli samaan aikaan kun oma työllisyys sukelsi ja työttömiä tuli 100 000 lisää!!!! JOS lasketaan vaikka vain 1000€/kk tulee kuluiksi jo 2Miljardia!!!

    • Anonyymi
      UUSI

      mtv on myös hiljaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      383
      8436
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2800
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1142
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      988
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      903
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      886
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      863
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      806
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      792
    Aihe