Intistä pakoilija

Anonyymi-ap

SYYTTÄJÄ vaatii NHL-tähti Mikko Rantaselle, 28, rangaistusta luvattomasta poissaolosta asepalveluksesta.

Aluesyyttäjän tekemän haastehakemuksen teonkuvauksen mukaan Rantasen piti saapua palveluspaikkaansa Kaartin jääkärirykmenttiin 15. huhtikuuta 2024 kello 16:een mennessä. Kaartin jääkärirykmentissä toimii Puolustusvoimien urheilukoulu.

Rantanen ei ilmoittautunut palvelukseen määräaikaan mennessä. Sen sijaan hän toimitti aloittamisajan muutoshakemuksen eli lykkäysanomuksen määräajan jälkeen.

Anomus hyväksyttiin 16. huhtikuuta kello 12.56.

– Rantanen ei ole riittävän huolellisesti tutustunut hänelle annettuun palveluksen aloittamismääräykseen, minkä seurauksena hän on oikeudettomasti jättänyt saapumatta palveluspaikkaansa, haastehakemuksessa kerrotaan

108

371

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      En usko että on noilla taidoillaan kykeneväinen inttiin.

      • Anonyymi
        UUSI

        Rantanen on lusmu ja henkisesti ryhditön.

        Ei ihme ettei tee uusissa seuroissa maaleja.

        Mies kuuluu KHL:ään

      • Anonyymi
        UUSI

        Colorado oppi tuntemaan Rantasen vetelän kansallistunteen ja laittoi miehen kiertoon.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Rantanen on lusmu ja henkisesti ryhditön.

        Ei ihme ettei tee uusissa seuroissa maaleja.

        Mies kuuluu KHL:ään

        Jätkä juoksisi kivasti ukrainan rintamalla venäjän rytkyt päällä ja vielä kiittäisi putinia kun saa palvella!

    • Anonyymi
      UUSI

      Buhaha. Hirvee paikka

      • Anonyymi
        UUSI

        C-mies maitojunassa buhaha

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        C-mies maitojunassa buhaha

        Tiedät olevasi "maitojunassa", kun marssit tahdissa JONOSSA, vailla kykyä päättää määränpäätä, pää ajeltuina, häväistynä ja nöyryytettynä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedät olevasi "maitojunassa", kun marssit tahdissa JONOSSA, vailla kykyä päättää määränpäätä, pää ajeltuina, häväistynä ja nöyryytettynä.

        Olet ymmärtänyt väärin, nyt ei puhuta keskitysleirin vangeista, koska heille ei aseita anneta.

      • Anonyymi
        UUSI

        Odotin rantaselta asennetta ja kipinää erikoisupseeriksi, eli että ottaa irti armeijasta kaiken koulutuksen minkä saa.

        ...Mutta mies onkin mamelo. Lapsen kakkaa sukkahousuissa!

        Ei jatkoon!!

    • Anonyymi
      UUSI

      Rahalla saa ja hevoisella pääsee, vai mitä sanoo yhdenvertaisvaltuutettu...

      • Anonyymi
        UUSI

        Rantanen romahtaa änärissä 50 pisteen pärevekkuliksi kun asenne on tämä.

        Rantanen on pelinsä pelannut.

    • Anonyymi
      UUSI

      Oma rahapussi tärkein, ei kansalaisvelvollisuudet. Huonoa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kuka miljoona tuloihin yltävä olisi niin tyhmä, että tulisi Suomeen syyttömänä lusimaan kakkua ja nöyryytettäväksi inttiin 6,1 euron vrk korvauksella. Sellainen tyyppi pitäisi lähettää mielentilatutkimukseen.

        Ehkä lähetetäänkin vankilaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä lähetetäänkin vankilaan.

        Se olisikin maailmanlaajuinen sensaatio ja kansallinen häpeä.
        Silloin muulle sivistyneelle maailmalle selviäisi millainen pohjoiskoreaan rinnastettava valtio Suomi on.
        Suomi nousee otsikoihin maailmalla jo pelkistä sakoistakin. Saa taas hävetä suomalaisena tätä paskavaltiota.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka miljoona tuloihin yltävä olisi niin tyhmä, että tulisi Suomeen syyttömänä lusimaan kakkua ja nöyryytettäväksi inttiin 6,1 euron vrk korvauksella. Sellainen tyyppi pitäisi lähettää mielentilatutkimukseen.

        Eiköhän Lauri Markkasella ollut vielä kovemmat tulot kun inttiin astui? Kyllähän puolustusvoimien asenne ammattiurheilijoita ole nykyään aika suopea? Eihän kukaan halua tuhota nousevaa uraa? Toisaalta asevelvollisen täytyy käyttäytyä kunnolla? Markkanen kävi armeijan ainakin kahdessa osassa kun NBA oli tauolla? Jopa Markkasen seura sai hyvää julkisuutta.

        Mitä häpeämistä on kansalaisvelvollisuutensa suorittamisessa. Jos haluaa suorittaa sen vankilassa, niin siitä vaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä häpeämistä on kansalaisvelvollisuutensa suorittamisessa. Jos haluaa suorittaa sen vankilassa, niin siitä vaan.

        Et taida olla niitä terävimpiä työkaluja?

        Taisi jättää kuitenkin kesken. Tyhmän maineen saa varmasti, jos miljonääri jättää rahakkaat tienistit, ja tulee Suomeen inttiin herroittelemaan jotakin pikkunilkkiä, ryömimään ja kuuntelemaan sen huutoa.

        Jokaisen nuorukaisen on opittava häpeämään itseään, jos ei pysty edes itseään puolustamaan ja alistuu palkattomaan pakkopalvelukseen.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida olla niitä terävimpiä työkaluja?

        En ole työkalu, olen ihminen.

        Muuta kysyttävää?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä häpeämistä on kansalaisvelvollisuutensa suorittamisessa. Jos haluaa suorittaa sen vankilassa, niin siitä vaan.

        Taidat olla tavallista tyhmempi? Pitääkö sinulle oikeasti selittää mitä häpeämistä siinä on, jos alistut sukupuolen perusteella palkattomaan pakkopalvelukseen, pääsi ajellaan kuin kiinalaisilla kuolemaantuomituilla, sinulle maksetaan naurettavat 6,1 euroa vuorokaudesta, herroittelet käskijääsi, juokset, ryömit, konttaat kun käsketään, olet kuin lihamöykky, vailla omaa tahtoa.... Vieläkö pitää listaa jatkaa, vai ymmärrätkö mistä häpeässä on kyse?

      • Anonyymi
        UUSI

        Pojan äitinä muuttaisin jo venäjälle nopeasti...

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka miljoona tuloihin yltävä olisi niin tyhmä, että tulisi Suomeen syyttömänä lusimaan kakkua ja nöyryytettäväksi inttiin 6,1 euron vrk korvauksella. Sellainen tyyppi pitäisi lähettää mielentilatutkimukseen.

        Jos noin on niin on valmis varmasti perumaan kansalaisuutensakin ja antamaan suomen passin pois? Eikö niin?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Se olisikin maailmanlaajuinen sensaatio ja kansallinen häpeä.
        Silloin muulle sivistyneelle maailmalle selviäisi millainen pohjoiskoreaan rinnastettava valtio Suomi on.
        Suomi nousee otsikoihin maailmalla jo pelkistä sakoistakin. Saa taas hävetä suomalaisena tätä paskavaltiota.

        Totta. Nolottaa🥵

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida olla niitä terävimpiä työkaluja?

        Reps🤣

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Pojan äitinä muuttaisin jo venäjälle nopeasti...

        Siinä sulle haave. Epäilen, ettet tule poikaa synnyttämään, ja Venäjänmatkakin jää haaveeksi.

    • Anonyymi
      UUSI

      Halla-ahon siviilipalveluksen perustelut pitäisi tutkia uudelleen, hänhän on itse myöntänyt lirittäneensä linssiin, eli ei ollut mitään todellista vakaumuksellista syytä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei missään muussa maassa älymystö ja johtajat ole asevelvollisia. Olisi hullua laittaa tulevat päättäjät paikkaan, jossa ensimmäisenä riistetään oma ajattelu ja käskyjen kyseenalaistaminen, sellainen sopii vain alemmalle yhteiskuntaluokalle.

      • Anonyymi
        UUSI

        Niin kun Halla-Aho oli armeija iässä niin hän oli vihreiden jäsen ja siellä ei juuri asepalvelusta suvaittu, Halla-Aho on julkisesti kertonut että katuu siviilipalvelustaan?

        Eli siis Sauli Niinistö ja Alex Stubb ovat sopimattoman rahvaanomaisia maan ylimpiin tehtäviinsä?

        Saahan sitä jälkeenpäin selitellä. Ihan niin kuin syrjähyppyjäänkin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli siis Sauli Niinistö ja Alex Stubb ovat sopimattoman rahvaanomaisia maan ylimpiin tehtäviinsä?

        Sauli Niinistö on sellainen epäselvä mumisija, katse melkein aina kengän kärjissä, Stubb taas mielistelevä nöyriste.lijä. Petteri Orpo kuin omaa tahtoa vailla oleva. Kyllä se armeijan lusiminen ja ne nöyryytykset jättää kaikkiin sen kokeneisiin merkkinsä.

        Halla-aho on niitä harvoja, jotka puhuu suoraan, eikä mielistele, siltä ei ole kuohittu intissä omaa tahtoa pois.

        Saadun tiedon mukaan sukupuolinen vireytensäkin viittaa siihen, että ei ole kuohittu, ei.

        Mutta suoruudesta ja uskalluksesta se, että eikös tolpan ensisijaisen nautintaoikeuden omaava Hilla saanut kuulla Jussin seksuaalisesta (yli)vireydestä ja sen seurauksista vasta mediasta?

      • Anonyymi
        UUSI

        Koita päästä siitä jo yli. Ei tee hyvää mielenterveydelle vaivata pientä rusinaansa muiden asioilla.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kun Halla-Aho oli armeija iässä niin hän oli vihreiden jäsen ja siellä ei juuri asepalvelusta suvaittu, Halla-Aho on julkisesti kertonut että katuu siviilipalvelustaan?

        Varmasti myös vihreyttään.

    • Anonyymi
      UUSI

      Ei suomessa ole armeijapakkoa.. Velvollisuus taas on itsestä kiinni, eli tahtooko sitoutua suorittamaan sen.

      • Anonyymi
        UUSI

        Niinkö luulet?

      • Anonyymi
        UUSI

        Taidat olla nainen, tai nuori poika. Muuten tietäisit, että Suomessa on ainoana länsimaana vain miehiä koskeva asevelvollisuus. Siitä kieltäytyviä rangaistaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla nainen, tai nuori poika. Muuten tietäisit, että Suomessa on ainoana länsimaana vain miehiä koskeva asevelvollisuus. Siitä kieltäytyviä rangaistaan.

        No ei rangaista!

        Siviilipalvelus on aivan laillinen valinta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei rangaista!

        Siviilipalvelus on aivan laillinen valinta.

        No ei ole!

        Siihen tuomitaan oikeudessa kaikki palvelukseen sopimattomat!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ole!

        Siihen tuomitaan oikeudessa kaikki palvelukseen sopimattomat!

        Ihanko totta? Missä oikeudessa näin tehdään? 🤔

        Sinun mielikuvituksessa?🤪

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei rangaista!

        Siviilipalvelus on aivan laillinen valinta.

        Älä valehtele, sivari saa 11 kk rangaistuksen palkatonta pakkopalvelusta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele, sivari saa 11 kk rangaistuksen palkatonta pakkopalvelusta.

        Minä kuulin että teloitetaan giljotiinilla itsenäisyypäivänä senaatintorilla.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä kuulin että teloitetaan giljotiinilla itsenäisyypäivänä senaatintorilla.

        Eiköhän 11 kuukautta palkatonta pakkotyötä väärästä sukupuolesta ole riittävän kova rangaistus.

        Ei helppoa varusmiehelläkään, upseerin suorittama perseraiskaus voi olla giljotiiniakin pahempi rangaistus.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö luulet?

        Juu, niinhän se on.
        Monet jättää käymättä, jokaisella syynsä.
        Sinun ongelma se ei pitäs olla,eikä sulta pois

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ole!

        Siihen tuomitaan oikeudessa kaikki palvelukseen sopimattomat!

        Siihen voi hakeutua

    • Anonyymi
      UUSI

      Lahjakkaan nuoren miehen kannattaa ottaa jonkun läntisen oikeusvaltion kansalaisuus, jossa ei ole kommunistivaltion palkatonta pakkopalvelusta.

      • Anonyymi
        UUSI

        No siitä sitten vaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Niinkuin venäjän.

        Putiinin pussiin Rantanen pelaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin venäjän.

        Putiinin pussiin Rantanen pelaa.

        Kyllä sua ketuuttaa🦊🤡

    • Anonyymi
      UUSI

      Tukka pois ja linnaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei vankilassa ajella tukkaa pois, kuten intissä, päivärahakin on vankilassa parempi, eikä siellä ole nöyryytystä ja pakkounivormua.

        Tosin vankilaan pääsee vain tehtyään törkeitä rikoksia, inttiin joudutaan väärän sukupuolen perusteella.

        Ahaa, sinä olet niitä transideologeja. Minulla nimittäin on mielestäni ihan oikea sukupuoli, en ole haaveillut vaihtamisesta muuta kuin pari kertaa nähtyäni jonkun oikein kiinnostavan lesbonaisen. Intissä heitä ei valitettavasti siihen aikaan ollut, mutta kanttiinissa oli muutama ihan kivannäköinen ja sitäkin mukavampi tapaus.

      • Anonyymi
        UUSI

        Sinunhan se on valinta. Tsemppiä👍🏻

    • Anonyymi
      UUSI

      Yli kolmasosa ikäryhmästä ei käy enää armeijaa ja luku kasvaa joka vuosi.

      Eli ei mitään ihmeellistä!

      Nuoremmat sukupolvet ovat vain vanhempia viisaampia ja eivät suostu enää orjuuteen ilman palkkaa kuten tyhmemmät.

      • Anonyymi
        UUSI

        Todellisuudessa vain n.1/3 suorittaa armeijan. Se on koko ikäluokasta pieni osa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Tästä kolmasosasta on puolet mamuja.

        Lopuista on pääosa hinttejä ja nistejä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä kolmasosasta on puolet mamuja.

        Lopuista on pääosa hinttejä ja nistejä.

        Ok, no oli sinun asias kertoa asioostas, kukaan ei pyytäny.

    • Anonyymi
      UUSI

      Varusmiespalvelus koskee niin herroja kuin narreja. Siellä he ovat samanarvoisia. Kyllä meni arvostus tähän urheilijaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Anna suomalaiselle miehelle univormu ja heti alkaa natsismi ja fasismi nousta päähän!

        Anna suomalaiselle miehelle univormu ja lähetä se harjoituksiin tai ulkomaille, ja jo alkaa viina nousta päähän!

        Anna suomalaiselle miehelle univormu ja viinaa, niin se hakkaa perheensä ja huorittele ja homottelee kaikki tutut ja tuntemattomat, painii poliisin kanssa itsellensä putkareissun ja lopuksi oksentaa kaikkien päälle!

        Tällaisia ne on kaikki, upseereista rivimiehiin, eikä miksikään vuosikymmenissä ole muuttuneet!

        Case in poin!

        Suomalaisilla rauhanturvaajilla kostea kotiutuslento: Yksi oksensi muovipussiin, toinen paperipussiin, kolmas vessaan

        Liiallinen alkoholinkäyttö kotiuttamislennolla on tuonut rikostuomiot neljälle suomalaiselle rauhanturvaajalle. Valtaosa heistä oksenteli päihtyneenä koneessa.

        Oikeudenkäynti koski tapahtumia ulkomailla 29. heinäkuuta 2023, kun rauhanturvaajat olivat palaamassa Libanonista kotimaahan.

        Satakunnan Kansa kertoi elokuussa 2023, että häiriökäyttäytyminen tapahtui espanjalaisessa lentokoneessa, joka laskeutui Tampere-Pirkkalan lentoasemalle.

        Tuolloin Puolustusvoimat ei kuitenkaan kommentoinut, millaisesta häiriökäyttäytymisestä oli kyse.

        Vastikään julkisiksi tulleet oikeudenkäyntiasiakirjat paljastavat, että joillekin rauhanturvaajille maistui kotiutuslennolla alkoholi melkoisen hyvin.

        Sen seurauksena yksi rauhanturvaaja oksensi paperipussiin. Se repesi, ja sisältö levisi lentokoneen lattialle.

        Toinen rauhanturvaaja oksensi puolestaan muovipussiin ja kolmas lentokoneen käymälään.

        Syytekirjelmän mukaan oksentelijat olivat ”siinä määrin alkoholin vaikutuksen alaisina, että heidän kykynsä suorittaa palvelusta on alentunut”.

        Neljäs tuomittu ei oksentanut mutta hänkin myönsi juoneensa alkoholia yli sallitun määrän. https://www.hs.fi/suomi/art-2000010954929.html

        "Tämä on tätä perisuomalaisuutta parhaimmillaan, ainoan laillisen päihteen ylikäyttöä. Luulisi, että nämä oksennusjuopottelut olisi pitänyt jäädä jonnekin ensikokeiluihin. Tuon ikäisille pitäisi alkoholin olla jo sen verran tuttua juttua, ettei juo itselleen alkoholimyrkytystä."

      • Anonyymi
        UUSI

        Siinä on syynsä miksi armeija käydään nuorena. Tuon ikäisen minäkuvaa ja päätöksen tekoa on helppo muokata. Armeijassa se minäkuva hajotetaan ja kasataan uudelleen. Lisäksi siihen vaikuttavat yleiset asenteet ja henkinen painostus eli sivareiden halveksunta ja jossain paikoin pelottelu kostotoimenpiteillä sodan aikana. Nuorelle tämä onnistuu helpommin kuin keski-ikää lähestyvälle. Suomen järjestelmän tuloksena on, että joukkoon mahtuu paljon sellaisia, joilla ei ole alun alkaen sellaisia kykyjä että heistä olisi hyötyä sotilaana, vaikka maanpuolustushalua heillä olisikin täyttää velvollisuutensa siviilitehtävissä. Itse en jaksa ymmärtää näitä jotka valittavat kun julkkikset eivät käy armeijaa tai ihan tavan kansalaisetkaan. Ei Suomesta varusmiehet lopu ja toisekseen, sen armeijan tarkoitus on kouluttaa sotilaita sellaisista pojista joilla on hyvät lähtökohdat, eikä että se vain käydään niinkuin joku linnatuomio. Mielestäni nykyjärjestelmä on muinaisjäänne joka tulisi päivittää siten, että armeijaan ei mennä vaan otetaan ainoastaan sinne kelpaavat. En yllättynyt yhtään reservistäeroajien määrästä kun Häkkänen möläytteli lakkauttavansa koko mahdollisuuden, koska nykymenolla kun rima on alimmalla mahdollisella tasolla reserviin mahtuu paljon sellaisia, joilla ei ole armeijaa kohtaan joko motivaatiota tai kykyjä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Arvostus kasvoi tuota urheilijaa kohtaan, ei lähtenyt tahdottomana lampaana muun lauman mukana johonkin pskapaikkaan haaskaamaan elämäänsä 6 eurolla.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna suomalaiselle miehelle univormu ja heti alkaa natsismi ja fasismi nousta päähän!

        Anna suomalaiselle miehelle univormu ja lähetä se harjoituksiin tai ulkomaille, ja jo alkaa viina nousta päähän!

        Anna suomalaiselle miehelle univormu ja viinaa, niin se hakkaa perheensä ja huorittele ja homottelee kaikki tutut ja tuntemattomat, painii poliisin kanssa itsellensä putkareissun ja lopuksi oksentaa kaikkien päälle!

        Tällaisia ne on kaikki, upseereista rivimiehiin, eikä miksikään vuosikymmenissä ole muuttuneet!

        Everstiluutnatti kansanedustaja Tomi Immonen (ps).

        Humalassa ollut perus­suomalaisten kansan­edustaja poistettiin Finnairin lennolta

        Finnairin lento Bangkokiin viivästyi lauantaina välikohtauksen takia. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010957877.html

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna suomalaiselle miehelle univormu ja heti alkaa natsismi ja fasismi nousta päähän!

        Anna suomalaiselle miehelle univormu ja lähetä se harjoituksiin tai ulkomaille, ja jo alkaa viina nousta päähän!

        Anna suomalaiselle miehelle univormu ja viinaa, niin se hakkaa perheensä ja huorittele ja homottelee kaikki tutut ja tuntemattomat, painii poliisin kanssa itsellensä putkareissun ja lopuksi oksentaa kaikkien päälle!

        Tällaisia ne on kaikki, upseereista rivimiehiin, eikä miksikään vuosikymmenissä ole muuttuneet!

        En tunnistanut tuosta itseäni, vaikka suoritin asevelvollisuuteni peräti vapaaehtoisena.

        Enemmän vaikuttaa, että senkin ajan luikuriporukka, kuten Juice Leskiset ja Eppu Normaalit toimivat noin, nimenomaan siksi, etteivät koskaan pukeneet ylleen asepukua.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä on syynsä miksi armeija käydään nuorena. Tuon ikäisen minäkuvaa ja päätöksen tekoa on helppo muokata. Armeijassa se minäkuva hajotetaan ja kasataan uudelleen. Lisäksi siihen vaikuttavat yleiset asenteet ja henkinen painostus eli sivareiden halveksunta ja jossain paikoin pelottelu kostotoimenpiteillä sodan aikana. Nuorelle tämä onnistuu helpommin kuin keski-ikää lähestyvälle. Suomen järjestelmän tuloksena on, että joukkoon mahtuu paljon sellaisia, joilla ei ole alun alkaen sellaisia kykyjä että heistä olisi hyötyä sotilaana, vaikka maanpuolustushalua heillä olisikin täyttää velvollisuutensa siviilitehtävissä. Itse en jaksa ymmärtää näitä jotka valittavat kun julkkikset eivät käy armeijaa tai ihan tavan kansalaisetkaan. Ei Suomesta varusmiehet lopu ja toisekseen, sen armeijan tarkoitus on kouluttaa sotilaita sellaisista pojista joilla on hyvät lähtökohdat, eikä että se vain käydään niinkuin joku linnatuomio. Mielestäni nykyjärjestelmä on muinaisjäänne joka tulisi päivittää siten, että armeijaan ei mennä vaan otetaan ainoastaan sinne kelpaavat. En yllättynyt yhtään reservistäeroajien määrästä kun Häkkänen möläytteli lakkauttavansa koko mahdollisuuden, koska nykymenolla kun rima on alimmalla mahdollisella tasolla reserviin mahtuu paljon sellaisia, joilla ei ole armeijaa kohtaan joko motivaatiota tai kykyjä.

        "Armeijassa se minäkuva hajotetaan ja kasataan uudelleen"

        No ei todellakaan, ainakaan omalla kohdallani. Suhtautumiseni sivareihinkaan ei muuttunut mtienkään.

        Melko surkeissa kantimissa on minä-kuva, jos se asepalveluksessa romuttuu. Useimmilla se vahvistuu, niin kävi myös itselleni. Kun joutuu koviin olosuhteisiin ja selviää niistä (pääosin keinoilla, jotka siellä opetetaan), se buustaa kummasti itsetuntoa. Oppii luottamaan itseensä eikä tarvitse enää viinaa esim siihen, että voisi lähestyä vastakkaista sukupuolta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        En tunnistanut tuosta itseäni, vaikka suoritin asevelvollisuuteni peräti vapaaehtoisena.

        Enemmän vaikuttaa, että senkin ajan luikuriporukka, kuten Juice Leskiset ja Eppu Normaalit toimivat noin, nimenomaan siksi, etteivät koskaan pukeneet ylleen asepukua.

        Tarkoitatko ne menestyneet musiikkihistoriaan kirjatut miehet jotka ovat miljonäärejä?

        Sen sijaan että pienipalkkainen herra "Nobody" kirjoittelee täällä omia mielipiteitään ja luulee olevansa suurikin sotaherra?

        Mene nyt äkkiä katsomaan jo koolmatta kertaa tänään sitä tuntematonta sotilasta ja kuvittele olevasi sotamies Rokka!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Armeijassa se minäkuva hajotetaan ja kasataan uudelleen"

        No ei todellakaan, ainakaan omalla kohdallani. Suhtautumiseni sivareihinkaan ei muuttunut mtienkään.

        Melko surkeissa kantimissa on minä-kuva, jos se asepalveluksessa romuttuu. Useimmilla se vahvistuu, niin kävi myös itselleni. Kun joutuu koviin olosuhteisiin ja selviää niistä (pääosin keinoilla, jotka siellä opetetaan), se buustaa kummasti itsetuntoa. Oppii luottamaan itseensä eikä tarvitse enää viinaa esim siihen, että voisi lähestyä vastakkaista sukupuolta.

        Armeijaan komennetaan parikymppisenä, jolloin ihmisellä ei ole vielä omaa tahdonmuodostusta. Ei haluta loukata isää eikä tyttöystävää, mikä kertoo naisten kasvatuksesta. Tytöille vain muiden mielipide merkkaa.

        30 vuotta täyttänyt ihminen ei enää katselisi sitä punkan ja kalsaripinon hieromista vaan häipyisi tekemään jotain järjellistä.

        Olen itse reservin luutnantti mutta sitä mieltä, että siinä meni 330 päivää hukkaan. Silloin ei sivariksi välttämättä edes päässyt kun oli se tutkintalautakunta.
        Nykysuomalaisia, varsinkaan persuja, en missään oloissa puolustaisi.
        Poikani kävi kolme kertaa psykiatrilla ja selvisi sillä koko paskasta. Nyt kun hän on kolmikymppinen, ei kukaan kysele asiasta. Itseltäni ei ole koskaan kysytty ja olen ollut pian 40 vuotra töissä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna suomalaiselle miehelle univormu ja heti alkaa natsismi ja fasismi nousta päähän!

        Anna suomalaiselle miehelle univormu ja lähetä se harjoituksiin tai ulkomaille, ja jo alkaa viina nousta päähän!

        Anna suomalaiselle miehelle univormu ja viinaa, niin se hakkaa perheensä ja huorittele ja homottelee kaikki tutut ja tuntemattomat, painii poliisin kanssa itsellensä putkareissun ja lopuksi oksentaa kaikkien päälle!

        Tällaisia ne on kaikki, upseereista rivimiehiin, eikä miksikään vuosikymmenissä ole muuttuneet!

        Suomalaisen miehen heikko itsetunto aiheuttaa viinankäyttöä ja perheväkivaltaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko ne menestyneet musiikkihistoriaan kirjatut miehet jotka ovat miljonäärejä?

        Sen sijaan että pienipalkkainen herra "Nobody" kirjoittelee täällä omia mielipiteitään ja luulee olevansa suurikin sotaherra?

        Mene nyt äkkiä katsomaan jo koolmatta kertaa tänään sitä tuntematonta sotilasta ja kuvittele olevasi sotamies Rokka!

        Hautakivi noilla on ainoa miehestä jäänyt merkki, nykyiset nuoret eivät tunne noiden vinkunoita edes kansanmusiikkina. Viinaan kuolleita ovat, Eppu Normaalin alkoholisienet tosin vasta osittain.

        Annetaanpa kokeneen sotilashenkilön kouluttaa vähän tuollaista norsunluutornissaan keekoilijaa. Vääpeli, olkaa hyvä!

        https://www.youtube.com/watch?v=zdhcoIW4pNU

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Armeijaan komennetaan parikymppisenä, jolloin ihmisellä ei ole vielä omaa tahdonmuodostusta. Ei haluta loukata isää eikä tyttöystävää, mikä kertoo naisten kasvatuksesta. Tytöille vain muiden mielipide merkkaa.

        30 vuotta täyttänyt ihminen ei enää katselisi sitä punkan ja kalsaripinon hieromista vaan häipyisi tekemään jotain järjellistä.

        Olen itse reservin luutnantti mutta sitä mieltä, että siinä meni 330 päivää hukkaan. Silloin ei sivariksi välttämättä edes päässyt kun oli se tutkintalautakunta.
        Nykysuomalaisia, varsinkaan persuja, en missään oloissa puolustaisi.
        Poikani kävi kolme kertaa psykiatrilla ja selvisi sillä koko paskasta. Nyt kun hän on kolmikymppinen, ei kukaan kysele asiasta. Itseltäni ei ole koskaan kysytty ja olen ollut pian 40 vuotra töissä.

        "30 vuotta täyttänyt ihminen ei enää katselisi sitä punkan ja kalsaripinon hieromista vaan häipyisi tekemään jotain järjellistä."

        Kuten väittelemään asepalveluksesta Suomi 24:ään?

        Tuollaisen yli 30 olet sitten jo päässyt siihen vaiheeseen, että et välitä pa.askaakaan naisystäväsi tai isäsi mielipiteestä? Kunnioitettava saavutus. Kalsareidesi pinoaminenkin on tietenkin naisten hommaa teidän perheessä, sinulla on noita tärkeäpiä hommia.

        Taidat olla puna-armeijan desantti väärässä asepuvussa, kun et tiedä Rokan olevan ALIKERSANTTI Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa.

        Menehän nyt katsomaan jo neljättä kertaa sitä elokuvaa!

    • Anonyymi
      UUSI

      Möttölällä oli kai jalka kipeä kun laistoi intin.

      Olisi siinä ollut oiva kulmamies sulkeisryhmityksessä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Hän on vain viisaampi kuin sinä!

        Koita myöntää jo lopulta se itsellesi että et ole kovinkaan viisas.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ne joilla ei ole mitään tarjottavaa, eli henkilökohtaisia huipputaitoja menevät armeijaan. Huippuälykkäät ja urheilijan taidot omaavat eivät mene.

      • Anonyymi
        UUSI

        Roope Hintz sai vissiin hullun paperit.

        Mutta Kimi Räikkönen on kai peräti alikessu.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne joilla ei ole mitään tarjottavaa, eli henkilökohtaisia huipputaitoja menevät armeijaan. Huippuälykkäät ja urheilijan taidot omaavat eivät mene.

        Aika moni huippu kuule aikanaan käynyt armeijan ja osa viime sodatkin.

    • Anonyymi
      UUSI

      Katri Helenakaan ei ole käynyt armeijaa ja on nyt eläkkeellä joten sitä ei voi sinne edes enää määrätä!

      V..tu että pistää vihaksi nämä s..hivarit ja h..inurit!

      • Anonyymi
        UUSI

        Olet selvästi upseeriainesta! 😝

        Luonteeltasi nopeasti kiehahtava ja tyhmä!

      • Anonyymi
        UUSI

        Näitä loisivia urheilijoita on suomessa paljon...

      • Anonyymi
        UUSI

        Katri on hengen luoja.
        Sinivalkoinen ääni.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kyllähän tuo on turhan päiväistä touhua

      • Anonyymi
        UUSI

        NHL on viihdettä eikä turhanpäiväistä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kannattaa jättää Maa taakse ajoissa

    • Anonyymi
      UUSI

      Kannattaa kiertää kaukaa paikka viisasta

      • Anonyymi
        UUSI

        ja jatkossa suomi.

      • Anonyymi
        UUSI

        Suuntana Venäjä

    • Anonyymi
      UUSI

      Mikon kuuluu kuolla Natokenraalien kunnian tähden eikä pelata rahakiekkoa Amerikassa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Aikooko suomi teloittaa Rantasen?

      • Anonyymi
        UUSI

        Rantanen menee eduskuntaan vihreissä tai vassuissa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Rantanen menee eduskuntaan vihreissä tai vassuissa.

        Tai siitä tulee puhemies persujen riveissä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Suomea vituttaa kun ei pääse sen rahoihin käsiksi muuten kuin pakkokeinoilla.

      Luovuttaako Trumpins ministreissön Rantasen suomeen vai saako jäbä turvapaikan amerikasta...

      Hirvee ihmismetsästys

    • Anonyymi
      UUSI

      Rannasta ketuttaa kun ura on ohi.

      Colorado näki miehen psyykkeen läpi ja eikun kenkää.

      Montako maalia Rantanen on Suomen maajoukkueessa 20-luvulla tehnyt tehnyt?
      Vastaus: ei yhtään.
      Tyypillinen neiti.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kato pelihalut menee kun ei saa tarpeeksi rahaa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Näille kiekkopojille rakennetaan hallit ja resurssit, sitten välttävät verot ja intit.

      Kunniakansalaisia.

    • Anonyymi
      UUSI

      Köyhät jaksaa säksättää! 😝

      • Anonyymi
        UUSI

        Mikkoko se siellä?

      • Anonyymi
        UUSI

        Asiassa ei kyse mistään tuloista vaan asevelvollisuudesta, pönttö!

        Palveluksen välttely.

        Sotilaspoliisi/poliisi hakemaan ja katselemaan se jätkä ylös ja tarvittaessa vaikka luovutuspyyntö Suomeen missä sitten ikinä luuraakin!

        Sitten inttiin tai tukka pois ja linnaan!

        Oot sekasin ,ku seinäkello...⏲️🙈

    • Anonyymi
      UUSI

      Rantanen polta suomen passi

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei auta. Ja sekin rikos.

      • Anonyymi
        UUSI

        Taasko näitä muuminsa kadottaneiden avautumisia🙈

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei auta. Ja sekin rikos.

        Passin polttaminen ei ole rikos!

    • Anonyymi
      UUSI

      Kadehtikaa nyt sitäkin😂
      On teillä tylsää, ja köyhää😆

    • Anonyymi
      UUSI

      On se kateus kauhia tauti. Pistää kirjottelemaan ala arvosia, joista hyöty, 0€🤣

    • Anonyymi
      UUSI

      Kyse ei ole kateudesta vaan kasallisvelvollisuudesta, Lauri Markkanen on huomattavasti suurempi tuloinen, kunniallinen Suomen kansalainen.

    • Anonyymi
      UUSI

      Jos olis joku itsenäinen Suomi niin tolla vois olla jotain väliä. EU rötösherrojen leikkivaltioita ei kukaan viitti puolustaa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Vankilaan vain.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      399
      8596
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      171
      2927
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1272
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1008
    5. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      64
      958
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      936
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      913
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      903
    9. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      852
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      832
    Aihe