Eagle S pakotettiin laskemaan ankkurit, Suomen merivoimat

Outoa juttua ilmenee koko ajan, miten voidaan syyttää Venäjää Suomen rajavartioston päätöksistä ja kaapelin katkeamisesta?
Jo toinen uutinen missä syytettiin Venäjää ilman perusteita.

Onko Suomi jo ihan persereikä naapuri joka syyttelee omista teoistaan muita?

https://yle.fi/a/74-20178555
790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kapteeni Vadachkoria sanoo tienneensä, että kansainvälisillä vesillä suomalaisilla viranomaisilla on vain rajoitettu oikeus antaa määräyksiä kauppa-aluksille. Silti hän päätti noudattaa rannikkovartioston Turva-aluksen käskyä ankkuroitua Suomen aluevesille.

– Turvalla oli aseita. Miksi olisin riskeerannut miehistöni, alukseni ja lastini? Minulla ei ollut mitään syytä paeta, Vadatchkoria sanoo.

Äänestä

Just näin. Veikkaan, että Lontoosta tuli käsky pysäyttää laiva ja Stubb oli heti mukana.
Hän ei kyseenalaista uusia isäntiä.

Äänestä

Missä kohtaa tuossa jutussa luki, että Vartiosto määräsi laskemaan ankkurit, ennenkuin sitten Porvoon edustalla sen jäljellä olevan?

Äänestä
  • Voi kai jokaisen maan merivoimat pysäyttää minkä tahansa maan alukset kansainvälisillä merillä aseiden voimalla tai niillä uhaten.
    Tapauksessa ei ole mitään ihmeellistä, voi Venäjäkin määrätä pysäyttämään suomalaisia aluksia kansainvälisillä merialueilla, ei siinä olisi sen kummallisempaa.

    Syytteet tietysti tulisi uutisoinneissa vasta kun asia olisi käsitelty, harva maa olisi niin tyhmä että vaikka sotimaan vahingoista haluaisi. Sellaisiakin idiootteja toki maapallo voi kannellaan kantaa.

    Äänestä

Putinistit tarttuivat uutiseen, vääristellen sen sanomaa.

Äänestä
  • Suomi on syytellyt ihan kivasti, ilman perusteita.
    Ei ole oikeusvaltioiden mukaista toimintaa, ja sen nyt kyllä jälkeenpäin huomataan.

    Äänestä

YLEn jutun perusteella voi todeta, että kaapelinkatkojalaivan kapteeni vaikuttaa älykkäältä mieheltä. Puolustautuu taitavasti syyttämällä Suomea. Se ei muuta tosiasioita. Tosiasiat viittaavat vahvasti siihen, että kapteeni on Venäjän kätyri. Nyt sitten vaikuttaa siltä, että kaapelien katkomiset ovat loppuneet ainakin tältä erää. Venäjän hybridisodankäynti ei kuitenkaan ole loppunut. Mietintämyssyssä lienee Venäjällä jotain muuta, nähtäväksi jää mitä. Mitä tahansa se sitten onkaan niin siihen on vastattava yhtä päättävästi ja harkitusti voimaakin käyttäen kuin Suomi on vastannut kaapelinkatkojille ja välinellistettyyn maahanmuuttoon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Outoa juttua ilmenee koko ajan, miten voidaan syyttää Venäjää Suomen rajavartioston päätöksistä ja kaapelin katkeamisesta?
Jo toinen uutinen missä syytettiin Venäjää ilman perusteita.

Onko Suomi jo ihan persereikä naapuri joka syyttelee omista teoistaan muita?

https://yle.fi/a/74-20178555

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu