Kunnioittamisesta arkkipiispa Luoman facebook-sivulle

Anonyymi-ap

Yhdenvertaisuuden mukaan ketään ei saa syrjiä uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Tämä antaa suojaa myös uskonnottomille. Kun evankelis-luterilaiselle kirkolle ja muille uskonnollisille yhdyskunnille myönnetään valtion budjetissa vuosittain runsaasti erilaisia etuja ja avustuksia, yhdenvertaisuuden vuoksi uskonnottomien ihmisoikeuksia ja kulttuuria edistävää järjestöäkin tulisi valtiovallan avustaa edes jossain määrin.

Sopimuksessa Euroopan unionin toiminnasta (SEUT 17 Art.) asetettiin EU:lle velvoite ”käydä avointa ja säännöllistä vuoropuhelua kirkkojen, uskonnollisten yhteisöjen ja elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen kanssa”. Unioni kunnioittaa kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten tai yhdyskuntien asemaa sekä myös elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemaa, joka niillä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Suomessa elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemaa ei kunnioiteta valtiovallan toimesta, vaan kaikki kunnioituksen ilmaukset valuvat kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten tai yhdyskuntien kunnioittamiseen.

Aidossa vuoropuhelussa myös elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asema turvataan. Toivomme, että valtiovalta Suomessa arvostaa myös uskonnottomien järjestöjen ja katsomusten roolia yhteiskunnassa sekä uskontojen ja katsomusten dialogissa.

Olisi hyvä, jos valtion budjetin kohta uskontojen vuoropuhelun edistäminen muutettaisiin muotoon uskontojen ja katsomusten vuoropuhelun edistäminen. Vapaa-ajattelijat ovat olleet jo vuosia mukana uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon neuvottelukunnassa.

Esa Ylikoski

8

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asian voi toki nostaa esille, vaikka emme Luomalta mitään armopaloja hae.

    • Anonyymi

      Ylikosken yhdenvertaisuus on suomalaisvastaista valtion budjetin ja velan kasvattamista hömpällä, eli alistamista Trumpin ja Kiinan painostukseen
      Nollapresidentti Halonen on tämän pönttöilyn tähti Suomessa

      Mäntysalon harjoittama Ylikosken palvonta perustuu tämän tuottamaan hallituksen valtiontukeen ja velankasvatukseen

      ja pienemmässä osassa Y:n palkattomaan työhön, kirjoituksiin ja järjestettyihin tilaisuuksiin, johon Y:lle on annettu lupa liittää erilaisia sossutyyppisiä porukoita mainosmielessä selittelynä "ei olla sossuhyysäreitä"

      Tämä työ on silti aikaavievää ja Y:n on pakkotoistettava juttuja uudestaan ja uudestaan eikä mitään avauksia silloin oikein ehditä tehdä

    • Anonyymi

      Rahan perässä se Esa on. Tuossakin vaaditaan rahaa vapareille. Kirkkohan sponssaa valtiota eikä toisin päin. Esa voisi tuon valehtelunsa jo pikkuhiljaa lopettaa. On siitä huomautettu.

      • Anonyymi

        Aivan epätoivoinen, kun jo arkkipiispan kautta yrittää imeä valtionavustuksia. Voiko ihmisen ahneudella olla rajoja?


    • Anonyymi

      onko vaparifeisbookissa sopivaa häirikköporukkaa joka alkaisi pilkata Ykoskea
      pappien ja piispojen preseennuolennasta vai onko niin että vain räsäsille pottuillaan olan takaa kantapään kautta?

      • Anonyymi

        1) Tämä Ylikoski on kirjoittanut - maksusta tietenkin - kirkon julkaisuun ja edistänyt näin kirkon asiaa.

        2) Sama Ylikoski meni puolustusministeriöön sillä tuloksella, että kaikki varusmiehet pakotetaan nyt papin tunnille kuuluipa kirkkoon tai ei.

        3) Samalla ministeriökeikalka osallistujamäärät kenttähartauksiin saatiin nousuun.

        4)Lisäksi Ylikoski oli mukana uskonnonopettajien kouöutusmatkalla, jonka aikana osallistuttiin mm Valamon jumalanpalveluksiin.


    • Anonyymi

      Onko uskonnottomuus vakaumus?

    • Anonyymi

      Asiallinen, aiheellinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      68
      6957
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      63
      6813
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      149
      5473
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4513
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4109
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3720
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3278
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3267
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      76
      2792
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      40
      2279
    Aihe