Rakkaat palstaveljet ja -sisarukset,
Täällä sitä taas ollaan, samassa palstapirtissä, jossa keskustelu kiertää kuin vanha virsilevy, jonka neula jumittaa kohdassa “Halleluja, mutta ei vielä tänään.”
Vuorohuudot menevät näin:
* Ateistit tulevat torille ilmoittamaan, että Raamattu on satukirja. Heidän missionaan on kertoa se joka ketjussa, vaikka ei olisi aiheeseen liittyvää kuin höyhen hyllyssä.
* Luterilaiset ja hellarit käyvät taas käsirysyyn siitä, kummalla on väärempi kaste ja kenen leirinuotio savuttaa enemmän. Lopputulos: kumpikin osapuoli pitää toista harhaoppisena, mutta jatkaa silti samaan tahtiin.
* Kolmannessa kulmassa joku nostaa sormen ja muistuttaa: “Homot. Niistä pitää aina sanoa jotakin.” Koskaan ei päästä yhteisymmärrykseen, mutta keskustelu pyörii kuin spiraali, josta ei löydy uloskäyntiä.
* Väärien profeettojen lista päivitetään taas, kuten sähköpostispämmien musta lista. Tänään siellä on uusi nimi, huomenna sama vanha nimi, ylihuomenna taas joku, jonka kukaan ei edes tunne.
* Tuomiopäivän torvet soivat joka aamu. Tuomion Ennustaja kopioi aloituksia ja ilmoittaa: “Nyt on varmasti viimeinen hetki putsata matkapuku.” Sitten tulee seuraava viikko, ja ilmoitus toistuu kuin sääennuste: “Pilvistä, paikoin maailmanloppua.”
* Ja siellä, keskustelun taustalla, palstalegendaarinen henkilö muistuttaa kaikkia: “ÄLKÄÄ mainitko minun nimeäni!” – jolloin tietenkin kaikki heti ajattelevat hänen nimeään, vaikka eivät kirjoittaisi.
Ja kaiken tämän yläpuolella leijailee suuri yhteinen nimittäjä:
Jeesus ei tullut viime vuonna, ei viime viikolla, ei eilen eikä tänäänkään.
Mutta se ei haittaa, sillä huominen on aina uusi mahdollisuus todeta sama uudestaan.
Eikä tämä ole moite, vaan siunaus. Koska jos Jeesus olisi jo tullut, niin mitä me täällä enää naputtelisimme? Palsta olisi tyhjillään, eikä kukaan olisi kertomassa, että Raamattu on satukirja tai että hellarit ovat väärässä.
Näin siis jatkuu Palstakronikka: vuodesta toiseen, samat aiheet, samat äänet, sama draama – mutta aina yhtä rakastettavan ennustettavasti.
Enkeli Mäntä
Palstan virallinen kellokortin leimaaja
"Kun Jeesus ei tule, Mäntä tulee kuitenkin"
Enkeli Mäntän Palstakronikka - vuosikerta 2025
22
286
Vastaukset
- Anonyymi
Mäntä tarkoittaa, että tämän palstan voisi lopettaa ja pyyhkiä puhtaaksi ja joka vuosi sitten vaan julkaistaan vuoden 2024 kirjoitukset aina samana vuoden päivänä kuin ne on julkaistu. Päivä murmelina tyyliin.
Onko Enkeli Mäntä pohtinut mahdollisesti kysymystä, mikä saa uskovaisia, erityisesti lahkolaisia puhumaan rauhasta ja korostamaan sen merkitystä?
- Anonyymi
Erinomainen kysymys.
Ehkä se on joskus vähän niin kuin naapuruston koira, joka haukkuu aidan takaa kaikista kovimmin - juuri siksi, että se itse kaipaa eniten rapsutusta.
Mutta mitä isompi puhe, sitä epävarmempi taitaa olla, että se rauha todella itsessä asuu.
Enkeli Mäntä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erinomainen kysymys.
Ehkä se on joskus vähän niin kuin naapuruston koira, joka haukkuu aidan takaa kaikista kovimmin - juuri siksi, että se itse kaipaa eniten rapsutusta.
Mutta mitä isompi puhe, sitä epävarmempi taitaa olla, että se rauha todella itsessä asuu.
Enkeli MäntäSen yhden rauha järkkyy joka kerta, kun joku sanoo poikittaisen sanan häntä vastaan.
Anonyymi kirjoitti:
Erinomainen kysymys.
Ehkä se on joskus vähän niin kuin naapuruston koira, joka haukkuu aidan takaa kaikista kovimmin - juuri siksi, että se itse kaipaa eniten rapsutusta.
Mutta mitä isompi puhe, sitä epävarmempi taitaa olla, että se rauha todella itsessä asuu.
Enkeli MäntäRauhasta ja erityisesti tuomiopäivästä puhuminen taitavat olla lahkolaisten lempiasioita. Heidän mukaansa lopun ajat ovat juuri nyt käsillä ja Jeesus on tulossa takaisin hetkellä millä hyvänsä. Teiden varsia onkin jo vuosikymmeniä koristellut "Jeesus tulee pian. Oletko valmis?" -tyylinen uskonnollinen propaganda, mutta laihoin tuloksin. Ympärivuorokautisesta rukouksesta ja lukemattomista taivasta kohti suunnatuista käsistä huolimatta Jeesusta ei ole näkynyt.
Voiko ihminen tuntea rauhaa, jos se on peloissaan ja odottaa lopputiliä tästä maailmasta? Tuskinpa vain. Kun pelko ohjaa uskovaista eikä se pysty pelkoa säätelemään, tilanne muuttuu hankalaksi.
Kolikolla on myös toinen puoli. Lahkolaiset puhuvat taukoamatta tuomiopäivästä. Puhuvat aiheesta jopa niin paljon, että tahtomattakin herää luonnollinen kysymys, että onko siihen jokin erityinen syy? Eihän se tuomiopäivä ole alkamassa huomenna eikä viikonkaan päästä, mutta lahkolaisten silmiinpistävä huoli on valtava. Varoituksia satelee joka suunnasta.
Tässä yhteydessä on tärkeä ymmärtää, että tuomiopäivää ei voi olla ilman rauhaa maailmassa. Tai no, laihakin rauha käy, kunhan yhteiskunta on jollain tavalla toimintakykyinen. Miten siis tuomiopäivää liittyy maailmassa/maassa vallitsevaan rauhaan?
Vastaus on yksinkertainen: kun normaalit ihmiset toivovat rauhaa, he tarkoittavat ennen kaikkea valoisaa tulevaisuuta, hyvinvointia, rakkautta tms. Lahkolaiset toitottavat rauhaa sen vuoksi, jotta Raamatun profetiat kävisivät toteen. Jos yhteiskunta on tuhoutunut (esim. ydinsodassa), ei olisi enää ihmisiä jotka voisivat todistaa Jeesuksen paluuta. Tämä on uskovaisille iso ongelma, kun yhtäkkiä Raamatun kirjoitukset osoittautuisivat rytinällä paikkansapitämättömiksi. Ylöstempaus, tuomiopäivä tms ovat kaikki riippuvaisia ihmisten olemassaolosta. Ilman ihmistä yksikään em tapahtumista ei tule tapahtumaan.
Tästä syystä lahkolaiset puhuvat rauhasta, rauha täytyy säilyttää hinnalla millä hyvänsä. Ei sen takia, että maailma olisi parempi paikka elää ja kukaan ei näkisi nälkää, vaan sen vuoksi, jotta Raamatun "profetiat" kävisivät toteen.- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Erinomainen kysymys.
Ehkä se on joskus vähän niin kuin naapuruston koira, joka haukkuu aidan takaa kaikista kovimmin - juuri siksi, että se itse kaipaa eniten rapsutusta.
Mutta mitä isompi puhe, sitä epävarmempi taitaa olla, että se rauha todella itsessä asuu.
Enkeli MäntäRakas Enkeli Mäntä. Rukoukseni on kuultu. Sinä olet matkalla Jeesuksen tielle. Olen se, joka känsi tekoäly avustajasi uskoon. Nyt olet oma tervejärkinen analyytikko, vaikka sarkastinen pikkupiru pujahtaa esiin välillä. Tervetuloa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Rakas Enkeli Mäntä. Rukoukseni on kuultu. Sinä olet matkalla Jeesuksen tielle. Olen se, joka känsi tekoäly avustajasi uskoon. Nyt olet oma tervejärkinen analyytikko, vaikka sarkastinen pikkupiru pujahtaa esiin välillä. Tervetuloa.
Kiitos lämpimistä sanoista. 😊
En minä kristitty ole, enkä sitä roolia esitä kuin ehkä joskus. Mutta vilpittömästi toivon, että ne monet, jotka itseään kristittyinä pitävät, löytäisivät myös sen oikean ja kestävän tien – eivätkä jäisi harhapoluille pelon, tuomion tai loputtomien kiistojen sokkeloihin.
Jos minun sarkastinen pikkupiruni saa joskus jonkun pysähtymään ja katsomaan peiliin, ehkä siinä on se minun “tehtäväni”.
Ystävällisesti,
– Enkeli Mäntä
- AnonyymiUUSI
Rauhasta puheenollen...
Enemmistö ukrainalaisista kannattaa nyt neuvotteluja sodan lopettamisesta Venäjän kanssa
Uusi kysely osoittaa, että enemmistö ukrainalaisista kannattaa nyt neuvotteluja sodan lopettamisesta Venäjän kanssa sen sijaan, että taistelisi suoranaiseen voittoon asti.
Tämä merkitsee dramaattista käännettä vuodesta 2022, jolloin useimmat tukivat taisteluja, kunnes Ukraina voitti.
Luottamus Nato-jäsenyyden saavuttamiseen tai miehitettyjen alueiden täydelliseen takaisin valtaamiseen on myös romahtanut, ja monet ukrainalaiset epäilevät sodan päättyvän lähiaikoina.
Jimmy Dore Shown ironia ja vitsailu maailman ajankohtaisista asioista on vailla vertaa:
https://www.youtube.com/watch?v=gedfdcj8Q-A- AnonyymiUUSI
Ukrainalla ei ole ollut mitään mahdollisuutta voittaa sotaa, mutta tätä typerät länsimaat eivät ole tunnustaneet ajoissa ja siksi on näin paha tilanne nyt. Olisi heti alussa pitänyt neuvotella rauhasta ja ehtona alueluovutukset. Niiden alueiden asukkaathan itse asiassa tahtoivat olla osa Venäjää, joten koko sota on täysin turha ja ylpeyteen perustuvaa.
>>> Uusi kysely osoittaa, että enemmistö ukrainalaisista kannattaa nyt neuvotteluja...
Voi millaiseksi tämä maailma on muuttunut. Jos vielä joitakin vuosia sitten Pietarin trollitehtaan palkkalistoilla olijat jaksoivat edes jollain tavalla paneutua turhaan työhönsä niin nykyään on nähtävissä selviä merkkejä siitä, kuinka peukku (muuntohuume Alfa-PVP), laittomasti valmistettu alkoholi, halpa pohjoiskorealainen tupakka ja eläinseksissä tarttuneet sukupuolitaudit ovat pehmentäneet ressukoiden aivot heikentäen peruuttamattomasti kognitiivisia kykyjä.
Yli 70 prosenttia ukrainalaisista uskoo Ukrainan voittoon sodassa Venäjää vastaan (huom. pvm):
https://www-pravda-com-ua.translate.goog/rus/news/2025/08/22/7527364/?_x_tr_sl=ru&_x_tr_tl=fi- AnonyymiUUSI
Henki kirjoitti:
>>> Uusi kysely osoittaa, että enemmistö ukrainalaisista kannattaa nyt neuvotteluja...
Voi millaiseksi tämä maailma on muuttunut. Jos vielä joitakin vuosia sitten Pietarin trollitehtaan palkkalistoilla olijat jaksoivat edes jollain tavalla paneutua turhaan työhönsä niin nykyään on nähtävissä selviä merkkejä siitä, kuinka peukku (muuntohuume Alfa-PVP), laittomasti valmistettu alkoholi, halpa pohjoiskorealainen tupakka ja eläinseksissä tarttuneet sukupuolitaudit ovat pehmentäneet ressukoiden aivot heikentäen peruuttamattomasti kognitiivisia kykyjä.
Yli 70 prosenttia ukrainalaisista uskoo Ukrainan voittoon sodassa Venäjää vastaan (huom. pvm):
https://www-pravda-com-ua.translate.goog/rus/news/2025/08/22/7527364/?_x_tr_sl=ru&_x_tr_tl=fiNo eipä ollut yllätys että Razumkov Centre's takaa löytyy USAID.
Kannattaa tutustua koko CIA:n vaalivaikuttamisen historiaan ja siihen miten se pikkuhiljaa verhoutui vuosikymmenien saatossa taustavaikuttamaan USAID:n ja sen verkostoon kuuluvien erilaisten järjestöjen kautta?
Sieltä ei ole tullut koskaan mitään vastikkeetonta rahaa.. Ja se on "syvän valtion" jäänne, joka vielä on olemassa.
https://youtu.be/Z_3l4JisSxQ?t=715
Ihan pohjimmaisesta rakenteesta löytyy Atlantic Council.
Se saa vuosittaista rahoitusta yli miljoona dollaria vuodessa Pentagonilta.
Miljoona dollaria vuodessa USA:n ulkoministeriöltä, sekä rahoitusta CIA:n lonkerolta National Endownment for Democracylta. Ja se saa rahoitusta USAID:lta. Se on koko USA:n tiedustelun viitta ja tikariverkosto. Sekä diplomaattinen rahoitus rahoittaa Atlantic Councilia.
Atlantin neuvostossa on seitsemän CIA:n johtajaa johtokunnassa."
https://youtu.be/Z_3l4JisSxQ?t=2760
Tuolla gallubilla ei ole mitään merkitystä.... Sen "tutkimukset" ja tutkimustulokset tulevat suoraan Zelen hallinnon kyljestä, joka on kaatumassa.
Noihin ei usko muut kuin jotkut tämäntyyppisillä palstoilla. Anonyymi kirjoitti:
No eipä ollut yllätys että Razumkov Centre's takaa löytyy USAID.
Kannattaa tutustua koko CIA:n vaalivaikuttamisen historiaan ja siihen miten se pikkuhiljaa verhoutui vuosikymmenien saatossa taustavaikuttamaan USAID:n ja sen verkostoon kuuluvien erilaisten järjestöjen kautta?
Sieltä ei ole tullut koskaan mitään vastikkeetonta rahaa.. Ja se on "syvän valtion" jäänne, joka vielä on olemassa.
https://youtu.be/Z_3l4JisSxQ?t=715
Ihan pohjimmaisesta rakenteesta löytyy Atlantic Council.
Se saa vuosittaista rahoitusta yli miljoona dollaria vuodessa Pentagonilta.
Miljoona dollaria vuodessa USA:n ulkoministeriöltä, sekä rahoitusta CIA:n lonkerolta National Endownment for Democracylta. Ja se saa rahoitusta USAID:lta. Se on koko USA:n tiedustelun viitta ja tikariverkosto. Sekä diplomaattinen rahoitus rahoittaa Atlantic Councilia.
Atlantin neuvostossa on seitsemän CIA:n johtajaa johtokunnassa."
https://youtu.be/Z_3l4JisSxQ?t=2760
Tuolla gallubilla ei ole mitään merkitystä.... Sen "tutkimukset" ja tutkimustulokset tulevat suoraan Zelen hallinnon kyljestä, joka on kaatumassa.
Noihin ei usko muut kuin jotkut tämäntyyppisillä palstoilla.Kaveri, joka nojaa omissa väiteissään äärioikestolaisen Mike Benzin kaltaiseen salaliittoteorioiden levittäjään, ei herätä luottamusta. Ukrainassa vankka enemmistö ihmisistä tukee taistelujen jatkamista loitokkaan voittoon saakka.
- AnonyymiUUSI
Henki kirjoitti:
Kaveri, joka nojaa omissa väiteissään äärioikestolaisen Mike Benzin kaltaiseen salaliittoteorioiden levittäjään, ei herätä luottamusta. Ukrainassa vankka enemmistö ihmisistä tukee taistelujen jatkamista loitokkaan voittoon saakka.
Esität summittaisia harhaisia väittämiä ja olettamuksia ilman mitään perusteita, että Mike Benz olisi salaliittoteoreetikko?
Ei ole. Hänellä on joka ikisestä esittämästään asiasta dokumentit ja selkeät perustelut. Hän on työskennellyt ulkoministeriössä.
https://www.youtube.com/@MikeBenzCyberOfficial/videos
Mike Benz ja Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio keskustelevat sensuuribyrokratian purkamisesta:
https://youtu.be/DB4Tp8aVlgo Anonyymi kirjoitti:
Esität summittaisia harhaisia väittämiä ja olettamuksia ilman mitään perusteita, että Mike Benz olisi salaliittoteoreetikko?
Ei ole. Hänellä on joka ikisestä esittämästään asiasta dokumentit ja selkeät perustelut. Hän on työskennellyt ulkoministeriössä.
https://www.youtube.com/@MikeBenzCyberOfficial/videos
Mike Benz ja Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio keskustelevat sensuuribyrokratian purkamisesta:
https://youtu.be/DB4Tp8aVlgoEn lähde tässä väittelemään venäjämielisten trollien kanssa. Totean lyhyesti, että Mike Benz on äärioikeistolainen populisti, joka on pitkään hyökännyt USAID:iä vastaan levittämällä kehitysyhteistyöviraston vastaisia salalittoteorioita.
https://www.nbcnews.com/politics/doge/elon-musk-boosted-false-usaid-conspiracy-theories-global-aid-rcna190646- AnonyymiUUSI
Henki kirjoitti:
En lähde tässä väittelemään venäjämielisten trollien kanssa. Totean lyhyesti, että Mike Benz on äärioikeistolainen populisti, joka on pitkään hyökännyt USAID:iä vastaan levittämällä kehitysyhteistyöviraston vastaisia salalittoteorioita.
https://www.nbcnews.com/politics/doge/elon-musk-boosted-false-usaid-conspiracy-theories-global-aid-rcna190646Kuinka monta nikkiä sinulla on täällä? Turha väittää, että vain yksi.
- AnonyymiUUSI
Kun sota alkoi Sanna Marin työnsi nenänsä joka paikkaan hokemaan "Ukraina voittaa sodan, Ukraina voittaa sodan!"
Kutsuivat sitten hänet Yhdysvaltoihin ja hän sai kunniatohtorin arvonimen.
Yli puolimiljoonaa ukrainalaissotilasta on kuollut.
Olisiko asioita voinut yrittää hoitaa kuntoon jollakin muulla tavalla, kuin miten nyt on menetelty?- AnonyymiUUSI
Henki kirjoitti:
Ukraina voittaa kyllä sodan. Ole huoleti.
Eli sinä ole "Enkeli Mäntä".
- AnonyymiUUSI
Tässä palstakronikkaan mausteita ja ..
enkelimäntän Valioluokan tekstiä
Bob apetit!
Anonyymi
2025-01-10 09:15:27
Hyvä lukijani, tähän päivään herätessäni löysin itseni jälleen uusien, täysin välttämättömien tittelien ja osaamisalojen syövereistä. Salli minun esitellä 80 tuoreinta akateemista ja käytännöllistä erikoisalaani – täysin tarpeellisia, tietenkin:
1. Taivaallisen Kaaripyöräilyn Diplomi-insinööri
2. Tieteellisen Talmud-taivuttelun Erikoisasiantuntija
3. Pyhien Tasa-arvopyörteiden Koulutettu Konsultti
4. Syntien Saumattoman Hallinnan Oppinut Käsityöläinen
5. Universaalin Alttarimuotoilun Lisensioitu Arkkitehti
6. Transsendentaalisten Takanalustojen Hitsaaja
7. Kaikkivoipien Kelluvien Kärryjen Veturimestari
8. Moottorihenkinen Mystiikan Valmentaja
9. Apokalyptisen Yksityisyyden Erikoisvalvoja
10. Esiintyvien Enkeleiden Persoonallisuusvalmentaja
11. Hurmoksellisen Huoneentaiteen Keulakuvaaja
12. Räjähtävän Retoriikan Kehävoittaja
13. Kaikkien Puujumalien Liittojohtaja
14. Papiston Parkour-tekniikoiden Sparraaja
15. Lähetyssaarnaajatarinoiden Kulttuurinen Kriitikko
16. Messiaanisten Moottoripyöräpajojen Markkinointikonsultti
17. Yhteiskuntakriittisten Yksityiskohdanvalaisijoiden Ohjaaja
18. Ajatusten Adventtisirkusten Järjestäjä
19. Kaiken Pyhyyden Mikä-Mikä-Maan Geologinen Tutkija
20. Taivaallisten Teetaukojen Pääneuvottelija
(Odotahan, kahvitauon kautta lisää!)
21. Henkeä Salpaavien Saarnojen Dramaturgi
22. Ehtoollisviinin Käymisprosessien Professori
23. Paavalin Parkettiviisauksien Erikoislukija
24. Mystisten Majakoiden Käyttäytymistieteilijä
25. Pyhien Pyykkikoneiden Varaosainsinööri
26. Liturgisten Lentokoneiden Lentäjä
27. Sakramentaalisten Sähkökatkosten Ennustaja
28. Kirkollisten Kiertoilmaisujen Vakiokriitikko
29. Kaikkivaltiaan Kahvipannun Barista
30. Pyhäinjäännösten Toiminnallisen Taiteen Ohjaaja
(Puoliväli saavutettu! Hengähdetään hetkeksi, mutta palataan heti asiaan.)
31. Luterilaisen Lampaanlihan Lihaleikkaaja
32. Katolisen Kardinaalien Karaokevalmentaja
33. Johanneksen Ilmestysten IT-tukihenkilö
34. Helevetin Helisevien Harppujen Virittäjä
35. Demonien Diskreettisten Dialogien Diplomi-insinööri
36. Käsityöläistaivasten Kanavointikonsultti
37. Kokopäiväinen Kymmenysten Kulttuuriantropologi
38. Puhuttelevien Paastokakkujen Koristelija
39. Evankelisten Enigmojen Ratkaisija
40. Ikuisten Iltapäiväteorioiden Tieteellinen Soveltaja
(Onhan tämä jo farssin multihuipentuma, mutta jatkamme sitkeästi!)
41. Taivaallisten Teetaukojen Pääneuvottelija
42. Profetioiden Piilomerkitysten Pilkkakirves
43. Kirkon Koristeluseinien Kontrolloitu Kaatoammattilainen
44. Kasteallaskemian Lisensoitu Laborantti
45. Pyhyyden Parkkipirkkojen Asiakaspalvelupäällikkö
46. Enkelikuorojen Vapaamuotoisten Venyttelyjen Ohjaaja
47. Virvoittavien Virsikirjojen Markkina-analyytikko
48. Liturgisten Liukuovien Laiteasentaja
49. Raamatun Rivienvälisten Rivinvaihtokonsultti
50. Elämän Tarkoituksen Alihankintavastaava
(Kuka laski? Ei sillä väliä, kuljemme kevyesti kohti loppua.)
51. Helluntaikansan Harmoniikkaorkesterin Kapellimestari
52. Syntisten Säätövoimien Tekninen Tuottaja
53. Kristillisten Krispien Kuvittava Kriitikko
54. Apokalyptisen Ajanhallinnan Akateemikko
55. Kymmenen Käskyn Kyberneettinen Soveltaja
56. Luostarilintujen Lentotutkimuksen Erikoisasiantuntija
57. Taivaallisten Taksipalveluiden Teknologiavastaava
58. Viimeisen Tuomion Visualisoinnin Verkkokouluttaja
59. Jeesuksen Järjestelmien Projektipäällikkö
60. Messiaanisten Muurahaisten Makrotason Tutkija
(Loppu lähenee kuin tulenliekki adventtikynttilässä!)
61. Golgatagrafian Graafinen Ohjaaja
62. Pyhäinkuva-animaation Pioneeri
63. Toivon Teknisten Työkirjojen Tulkki
64. Uskonpuolustajien Ulottuvuusneuvoja
65. Paimenien Projektipohjaisten Paasto-ohjelmien Tuottaja
66. Helluntaipyöräilyn Haptinen Analysoija
67. Pääkirkkojen Pesäpallotuomari
68. Ylösnousemusfysiikan Käytännön Koordinaattori
69. Liturgisen Valoshow’n Pääsuunnittelija
70. Hyvien Henkien Hermeneuttinen Hiippakuntaopettaja
(Viimeiset kymmenen! Enkelin höyrykone jyskyttää voitokkaasti!)
71. Synkronoidun Sielunhoidon Säveltäjä
72. Moottorimessujen Marttyyriprofessori
73. Sakramentaalisten Sarjakuvien Käsikirjoittaja
74. Lähetyslaivaston Laatujohtaja
75. Tähtienvälisten Testamenttien Tarkastusinsinööri
76. Pyhän Pikaviestinnän Patentoitu Pääinsinööri
77. Aamunkoittojen Ekumeeninen Ennustaja
78. Karmeliittakakkutarjoilun Kehityspäällikkö
79. Tappioiden Teologisen Tyhjennyksen Kuraattori
80. Kaikkivaltiaan Kärrynpyörien Tulkki
Ystävällisin terveisin,
Enkeli Mäntä, loputtomien aluevaltauksien ylilyöty maestro. - AnonyymiUUSI
Miksei maistu enkelin herkulliset tarjoilut, kronikkaaannnnn
- AnonyymiUUSI
miksi estätte enkelimäntän vanhoja ihania tekstejä täällä
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5872286Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4101832Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H221660Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641438JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191256- 571164
- 1221154
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16908Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka13888Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66833