Teuvo Hakkarainen ei mene Viitasaaren valtuuston kokouksiin – "En osaa edes omia asioitani hoitaa, miten sitten toisten"
Viitasaaren kaupunginvaltuutettu menetti intonsa kuntapolitiikkaan viimeistään veropetostuomion myötä. Sitoutumattomana perussuomalaisten listalta Viitasaaren kaupunginvaltuustoon valittu Teuvo Hakkarainen ei aio osallistua valtuuston kokouksiin. Syyskauden ensimmäinen kokous Viitasaarella on maanantaina 1. syyskuuta.
– Minä en mene sinne, Hakkarainen sanoo.
Hänen mukaansa valtuustoon on menossa "viisaampia ja kauniimpia" valtuutettuja.
– Olen saanut tuomion. En osaa edes omia asioitani hoitaa, miten sitten toisten asioita, Hakkarainen sanoo.
https://www.ksml.fi/paikalliset/8789108
Kerrankin rehellinen persu.
7
50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Tosin Hakkarainen olisi voinut tunnustaa tilansa jo vuosia sitten, ennen kuin pääsi rälläämään etelä-amerikkaan veronmaksajien rahoilla.
- AnonyymiUUSI
Hyvä kommentti.
- AnonyymiUUSI
Kyllä Teuvo hyviä puheita piti europarlamentissa, olivatpa nyt kenen tahansa kirjoittamia ja äänesti oikein. Edustamassahan siellä ollaan, eikä omaa neroutta esittelemässä. Tai saa kai sitä nerouttakin esitellä, jos sitä on, mutta se oleellinen pitää muistaa: edustaa äänestäjiään ja heidän tahtoaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Teuvo hyviä puheita piti europarlamentissa, olivatpa nyt kenen tahansa kirjoittamia ja äänesti oikein. Edustamassahan siellä ollaan, eikä omaa neroutta esittelemässä. Tai saa kai sitä nerouttakin esitellä, jos sitä on, mutta se oleellinen pitää muistaa: edustaa äänestäjiään ja heidän tahtoaan.
onko edes 1 puheen pitänyt? EI?
- AnonyymiUUSI
Voi kun olisivat purra ja Halla-aho yhtä rehellisiä.
- AnonyymiUUSI
Eivät ole, potkivat Teuvonkin pois puolueesta.
- AnonyymiUUSI
Ihailtavaa suoraselkäisyyttä, vaikkakin vajaat 20 v liian myöhään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5552175Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4011776Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H221590Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641418JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191166- 561112
- 1181097
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16888Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka13858Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66823