No hyväksytään se, että sukupuolia on vain kaksi ja niinhän se tietysti onkin tästä humanismin perspektiivistä katsoen.
Jos kuitenkin antaudutaan biologian vietäväksi ihan puhtaan tietteen näkökulmasta niin sukupuolia onkin oikeastaan vain yksi. Kaikissa lajeissa se lajin runkolinja on siinä naaraassa. Naaras on se lajin varsinainen edustaja ja uros on ainoastaan tätä palveleva tekijä. Naaras määrää sen, että ihmisestä tulee ihminen, eikä mitään muuta lajia.
Tätä asiaa ei voi sovittaa yhteen nykyaikaista tasa-arvo käsitteistöä ja raamatun oppeja myötäillen vaan olemme ikään kun pakotettuja puhumaan kahdesta sukupuolesta.
On olemassa eräs kala jossa tämä tulee esiin harvinaisen selkeästi. Kala tunnettiin jo kauan sitten mutta aina löydettiin ainoastaan naaraita. Se aiheutti hämmennystä. Missä oli koiras? Lopulta se löydettiinkin naaraan peräaukon edestä johon se on kasvanut kiinni. Se muistuttaa kalan jonkinlaista evää mutta tämä evä onkin juuri se koiras. Sen ainoa tehtävä on hedelmöittää naaraan munat.
Lukekaapa tämä sukupuolista meuhkaavat
10
103
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Kuulistaa aivan valkean heteromiehen kohtalolta.
- AnonyymiUUSI
Sellaista evoluutio on, ei tiedä mihin se johtaa. Kaikella on kuitenkin tarkoituksensa, ja luonnollinen jatkumo jostakin toisesta.
- AnonyymiUUSI
No olkoon sitten niin vaan entäs vietit ja mieltymykset. Onko niitäkin vain kahta lajia ?
- AnonyymiUUSI
Onko niitäkin vain kahta lajia ?
No ei hitossa ole. Aina kun näen teräksisen lyhtypylvään niin veikka ottaa asentoa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Onko niitäkin vain kahta lajia ?
No ei hitossa ole. Aina kun näen teräksisen lyhtypylvään niin veikka ottaa asentoa.Persuilla on sitten semmoisiakin mieltymyksiä kuin valaisinpylväät paitsi persut kun elävät kaasuvaloaikaa niin sitten lyhtypylväät ovat kelpaavia.
- AnonyymiUUSI
Oon nähny luonto ohjelman tosta aiheesta.
- AnonyymiUUSI
Ala asteen terkka tunnilla 5lk.
Se koski poika ja tyttö juttuja
Animaatio jossa KIKKELIt nousivat pystyyn porilaisten marssin tahtiin.Mitä pahaa porilaiset on tehneet
Oon nähnyt painajainen tästä terskan tunnista
- AnonyymiUUSI
Kolmannet ja siitä eteenpäin olevat sukupuolet ovat kehitysvammoja.
- AnonyymiUUSI
Tässäpä on oikea vastaus sukupuolikysymykseen.
SE on siinä......kuten eräs urheiluselostaja on sanonut.
- AnonyymiUUSI
Sukupuolia oli vain yksi kunnes Jahve pilasi homman seksihulluudellaan. Alkuperäinen lisääntymistapa oli sukupuoleton solujen jakautuminen jolloin eliöt olivat myös kuolemattomia. Jahven himoitsema seksi pilasi iänkaikkisen elämän.
Nyt Sari Essayah sekä Päivi Räsänen järkyttyvät kun heidän seksikäyttäytymisensä on Jahven vääristynyt tapa lisääntymiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6312723Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H232150Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4232128- 831829
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran201759Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe671560- 1281332
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.221217Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka231130- 601076