Kertokaapas nyt meuhkaajat oikein, että miten se YLE sitä vallankumousta ja Neuvostoliittoon liittymistä valmisteli.
Näin naapurissa-ohjelma oli puoli tuntia kerran viikossa. Silläkö tehtiin koko kuulijakunnasta "punaista"?
Hella Wuolijoki pakotettiin aikanaan eroamaan, hänen alullepanemansa ohjelmat jatkuivat vuosikymmeniä sen jälkeen. Sellaiset "punaiset" lähetykset kuin: työmiehen tunti, maamiehen tietolaari, metsäradio. Noista metsäradio muuten lopetettiin vasta muutama vuosi sitten. Ohjelma nimeltä Pikku Parlamentti lopetettiin kai aika pian irtisanomisen jälkeen, sen avullahan Suomen kansa tutustui Urho Kekkoseen, joka pääministerinä usein oli kutsuttu keskustelemaan politiikasta tuohon ohjelmaan.
Ja sitten se "kauhea" Repo-radio. Eino S. Repo oli sotaveteraani, rintamalla taistellut reservinupseeri, joka kuului Keskustaan. Hän palkkasi Yleen joitakin nuoria radikaaleja toimittajia, kuten Erno Paasilinnan. Paasilinna teki mm ohjelman, jossa näytettiin ruumisarkkuja ja kerrottiin, kuinka paljon ihmisiä kuolee maanteillä onnettomuuksissa. Repo saattoi palkata myös nuoren Hannu Karpon, joka myös pian teki liikenneohjelmia samasta aiheesta ja myöhemmin penkoi kaikenlaisia yhteiskunnan kummallisuuksia, varsinkin sitten kun siirtyi kapitalistien pyhään toimipaikkaan MTV3:lle.
Innitys Ylestä on siis jatkunut jo 80 vuotta. Vieläkään ei ole selvinnut, mistä siinä oikein valitetaan. Mitä Eino S. Repo teki väärin, miksi hänet piti erottaa? Mitä Hella Wuolijoki teki väärin, miksi hänet piti erottaa? Wuolijoen Niskavuori-näytelmät ovat suosittuja edelleen, niitä esitetään televisiossa ja ihmiset katsovat niitä mielenkiinnolla. Tai elokuvana usein esitetty Tuomari Martta. Ovatko ne "punaisia", alkaako heti ajattelemaan liitymistä Venäjään kun ne katsoo? Neuvostoliittoa tai Venäjää ei noissa muuten edes mainita, paitsi niissä Niskavuori-sarjan osissa, joissa kuvataan sotien aikaa. Yksikään niskavuorelainen ei ole edes kommunisti, kaikki palvelevat maataan erilaisissa tehtävissä, osa henkensä menettäen. Sekö on sitä "punaisuutta" Wuolijoen tuotannossa?
Avautukaahan nyt oikein kunnolla, ja paljastkaa Ylen suunnitelma ihmisten aivopesemiseksi kommunismiin ja Neuvostoliittoon liittymiseksi. Miten hirveää se aika oli, kun ei voinut radiosta muuta kuunnella kuin kerran viikossa Naapurineljänneksen. Onneksi siinä välissä kuitenkin tuli Jumalanpalvelus joka sunnuntai ja aamu- ja iltahartaus rukouksineen joka arkipäivä. Muuten olisi tietenkin koko maamme nuoriso muuttunut bolseviikeiksi?
Miten se Ylen "tulipunaisuus" ilmeni YYA-aikana?
45
200
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Asialliseen kysymykseen ei saa yhtään vastausta?
- AnonyymiUUSI
YYA-aikahan on juuri sitä aikaa ennen EUta, jota persutkin kovasti haikailevat takaisin. Sitä aikaa kun Suomea määrättiin Moskovasta. Se on persujen ihanne.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
YYA-aikahan on juuri sitä aikaa ennen EUta, jota persutkin kovasti haikailevat takaisin. Sitä aikaa kun Suomea määrättiin Moskovasta. Se on persujen ihanne.
Valehtelet että korvat läpättää
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet että korvat läpättää
Punikkien ihanne on ryssä. Sama aate ja kaikki totalitarismin herkut
- AnonyymiUUSI
Reporadio ja muitakin. Jo pelkissä uutisissa sitä oli paljon. Oli lehdissä. Telkusta: näin naapurissa, naapurineljännes, neukkulan vappuparaatit, voitonpäivänparaatit kaikkinr likuisine punalippuineen, punatähtineen, henkilöpalvontakuvineen ym. muine punakoristeineen, oli myös neukkujohdon syntymäpäivät ym. punakekkerit, ja ddr:stä ja muista kommunistimaista tuli vielä lisänä miltei samanlaista.
- AnonyymiUUSI
Siis että uutisissa näytettiin Punaisen torin paraatia Vallankumouksen vuosipäivänä? Televisioiduissa Jumalanpalveluksissa näytettiin aina niissä palvottua henkilöä. Niin voi tapahtua vielä nykyäänkin.
https://www.youtube.com/watch?v=mwA3u941trA
Isäni rakasti Isä Camillo-elokuvia. Hän harvoin nauroi ääneen viihdeohjelmillekaan, mutta Don Camilloja katsoessaan hän saattoi hihitellä. Ei tietenkään ole sattumaa, että paikallisen kommunistijohtajan rooliin on valittu mies, jonka ulkonäkö muistutti aika paljon Stalinia...
Miten ne ohjelmat sitten muuttuivat TV:ssä, kun sotaveteraani Repo oli irtisanottu? Vaihtuiko uutistoimituksen väki? Ainakaan Näin naapurissa ei loppunut, se tuli vielä 1980-luvullakin, jolloin kukaan ei enää meuhkannut siitäkään mitään. Se oli vain yksi ohjelma monien joukossa, jolla ei tainnut olla kovin suuri kuulijakunta. En muista, että itse olisin kuunnellut sitä kertaakaan.
- AnonyymiUUSI
Neuvostoliitto mainosti monikulttuurisuuttaan. Ei riittänyt omat sekakansat ja alkuasukkast vaan mustia miehiä rahtasivat jo 50-60-luvuilla Moskovaan kuvattavaksi. Kommunismin ja sosialismin autuutta.
Venäjä mainostaa monikulttuurisuuttaan. Paljon vierastyöläisiä ja heissäkin sotimaanlähtijöitä tai lähetettyjä.
Demokratian nimissä Suomen kulttuurimarxistit, vasemmisto ja oikeistoliberaalit piilososialistit ja yle hehkuttavat sosialismia, EU- ja €uromyönteisyyttä, yhteisvelanottoa, monikulttuurisuutta, mamuja/pakolaisia, homoutta, transuja, sukupuolettomuutta, yltiöliberalismia, hamasia, palestiinaa ja gazaa.- AnonyymiUUSI
Rankkaa on persun elämä.
- AnonyymiUUSI
Neuvostoliitosta Intian kautta länteen loikannut ex-kgb-upseeri Yuri Bezmenov kertoi millä kaikilla tavoin marxismi-leninismiä länteen ujutettiin ja näin märätettiin salakavalasti sisältäpäin.
Keinoina oli mm. psykologia, ydinperheiden rikkominen, homotus, sukupuolisekoilu, liberaalius, sosialismi ja vasemmistomyönteisyys, sisällöttömät rappiomusiikkityylilajit, huumeet, kolmiolääkkeet ym. muut päihteet, monikulttuurisuus jne...
Aiheesta löytyy mm. youtubesta kokonaiset tuntien mittaiset Jurin luentosarjat. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Neuvostoliitosta Intian kautta länteen loikannut ex-kgb-upseeri Yuri Bezmenov kertoi millä kaikilla tavoin marxismi-leninismiä länteen ujutettiin ja näin märätettiin salakavalasti sisältäpäin.
Keinoina oli mm. psykologia, ydinperheiden rikkominen, homotus, sukupuolisekoilu, liberaalius, sosialismi ja vasemmistomyönteisyys, sisällöttömät rappiomusiikkityylilajit, huumeet, kolmiolääkkeet ym. muut päihteet, monikulttuurisuus jne...
Aiheesta löytyy mm. youtubesta kokonaiset tuntien mittaiset Jurin luentosarjat.Neuvostojohtaja Nikita Hurtzev totesi 60-luvulla New Yorkissa Amerikan vierailunsa yhteydessä amerikkalaisväkijoukolle korokkeelta pitämässään puheessa mm. seuraavasti: "Te tulette vielä ennen pitkää ajan kanssa hyväksymään myös täällä ja koko läntisessä maailmassa sosialismin/kommunismin tulevana yhteiskuntajärjestelmänänne."
Tuon puheen "parempi" (sanatarkka) sisältö löytyy netistä hakukoneella. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Neuvostojohtaja Nikita Hurtzev totesi 60-luvulla New Yorkissa Amerikan vierailunsa yhteydessä amerikkalaisväkijoukolle korokkeelta pitämässään puheessa mm. seuraavasti: "Te tulette vielä ennen pitkää ajan kanssa hyväksymään myös täällä ja koko läntisessä maailmassa sosialismin/kommunismin tulevana yhteiskuntajärjestelmänänne."
Tuon puheen "parempi" (sanatarkka) sisältö löytyy netistä hakukoneella.Tätä kaikkea yllämainittuahan putinkin nykyisine silovikkeineen suojeli ja edisti aina harppisaksasta saakka käsin.
Turvapaikanhakijoita (somalit) alettiin jo 1971 ohjata Neuvostoliitosta Suomeen ja meidän vasemmisto oli silloista SAK:n lakimies Tarja Halosta myöten auttamassa ja neuvomassa mitä kannattaa valehdella.
80-90-lukujen vaihteessa ohjasivat lisää yhä kiihtyvämmällä tahdilla somaleja Suomeen. Ja on tapahtunut myöhemminkin pitkin 2000-lukua kuten hyvin tiedämme.
On peruskoulut, lukiot ja yliopistot samaa kulttuurimarxismi-aivovopesua ja hapatusta täynnä.
Ev lut. kristinuskoa koetetaan tuhota ja ateismia ja jopa suoraa satanismia levitetään valtamedioiden kautta.
Perinteet ja perusteet koetaan murentaa ja rapauttaa erityisesti läntinen yhteiskunta. Koko ihmiskunta kun se on levitetty maailmanlaajuisesti. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Rankkaa on persun elämä.
Oliko sulla itse asiaan mitään sanottavaa? Vassuilla ei ikinä tahdo olla
- AnonyymiUUSI
Väite, että Yle oli tulipunainen, on melkoista liioittelua. Sanotaan paremmin, että se oli vaaleanpunainen. Mutta silloin Neuvostoliiton aikaan eläneenä muistan, että erityisesti 70-luvulla telkusta tuli monia Neuvostoliitosta ja sosialistisesta Itä-Euroopasta myönteiseen sävyyn kertovia dokumentteja ja todella paljon myös neuvostoliittolaisia ja Itä-Eurooppalaisia elokuvia, joista jotkut olivat muuten ihan hyviäkin, esim. Hiljaa virtaa Don. Ylen ohjelmissa ei voinut avoimesti arvostella Neuvostoliittoa ja sen oloja tai järjestelmää. Piti olla Neuvostoliittoa kohtaan joko myönteinen tai neutraali. Amerikkaa sen sijaan sai arvostella. Silloin 70-luvulla oli selvästi sellainen jakolinja telkkarissa, että Yle esitti todella paljon neuvostoliittolaisia ja itä-eurooppalaisua elokuvia ja sarjoja ja MTV taas amerikkalaisia ja brittiläisiä elokuvia ja tv-sarjoja. 80-luvulle tultaessa tämä hieman sitten muuttui.
Juuri näin! 👍
Televisioteatteria ei sovi tässä kuviossa unohtaa. Se oli taistolaisuuden vallitsema ja 1970-luvulla johdonmukaisesti luokkataistelun ja vallankumouksen asialla. Neuvostoliiton ja reaalisosialismin ihailu oli kritiikittömyydessään suorastaan koomista.
Tuon ajan näkyvistä näyttelijöistä on muutenkin melkeinpä helpompi luetella ne, jotka olivat taistolaisuuden kanssa intiimissä suhteessa kuin ne, jotka eivät suhteissa lainkaan olleet.
1980-luvulle tultua Neuvostoliitto heikkeni ja samalla sen ote meistä, joten muutos laveampaa länsimaisuutta kohti eteni hitaasti mutta varmasti.
Jälkeenpäin ajatellen on aika kuvaavaa, että Maikkari sai uutisensa ja Iltalehti alkoi ilmestyä – silloin vielä kokoomuksen Uuden Suomen lisäpainoksena – juuri samoihin aikoihin kun Kekkosen ote kirposi ja Neuvostoliiton alamäki alkoi vauhdittua.- AnonyymiUUSI
Itse muistan paremmin vasta Raatikaisen tuuttia. Neuvostoliittolaisia elokuvia tuli joitain, mutta paljon enemmän ovat jääneet mieleen ranskalaiset ja italialaiset elokuvat, tyyliin Angelique tai Isä Camillo. Ja kuukauden western.
Olen joskus lueskellut vanhoja hesareita verkosta ja näen vain sen saman kuin silloinkin: ei siellä mitään "Neuvostoliiton ylistystä" ole. vaan journalismi oli asiapitoisempaa tuolloin. Toki Neuvostoliitosta ei negatiivista siellä sanota, mutta ei USA:kaan haukuta, kuten kuulee väitettävän.
TV-sarjat, jotka tuolta ajalta muistan: Lassie, Rekkakuskit, Lentäjät, Pelastajat, Onnen Päivät, Veljekset (lännen sarja), High Chapparal, Columbo jne jne... en muista, mitkä tulivat MTV:ltä, mitkä Yleltä, mutta KAIKKI nuokin usalaisia. TV-teatteri esitti tuohon aikaan joka maanantai jotakin, ja siellä kai oli venäläisiä klassikoita, mutta myös mm Molierea ja tietenkin suomalaisia, kuten Waltaria. - AnonyymiUUSI
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Juuri näin! 👍
Televisioteatteria ei sovi tässä kuviossa unohtaa. Se oli taistolaisuuden vallitsema ja 1970-luvulla johdonmukaisesti luokkataistelun ja vallankumouksen asialla. Neuvostoliiton ja reaalisosialismin ihailu oli kritiikittömyydessään suorastaan koomista.
Tuon ajan näkyvistä näyttelijöistä on muutenkin melkeinpä helpompi luetella ne, jotka olivat taistolaisuuden kanssa intiimissä suhteessa kuin ne, jotka eivät suhteissa lainkaan olleet.
1980-luvulle tultua Neuvostoliitto heikkeni ja samalla sen ote meistä, joten muutos laveampaa länsimaisuutta kohti eteni hitaasti mutta varmasti.
Jälkeenpäin ajatellen on aika kuvaavaa, että Maikkari sai uutisensa ja Iltalehti alkoi ilmestyä – silloin vielä kokoomuksen Uuden Suomen lisäpainoksena – juuri samoihin aikoihin kun Kekkosen ote kirposi ja Neuvostoliiton alamäki alkoi vauhdittua.Onko antaa esimerkkejä TV-teatterin neukkujen ihailusta? Nuoremmat näyttelijät tosiaan olivat suurelta osin taistolaisia, joista osa ihan vain pyrkyryyttään, kuten vaikkapa Heikki Kinnunen. Mutta sikäli kuin sitä ohjelmistoa muistan, niin aika paljon oli klassikkoja laidasta laitaan. Olihan siellä sitten jotain Manillaköyttä ym, mutta ei sotaveteraani-isäni sitä kyllä pitänyt kommunistisena hapatuksena. Sodan todellisuus kun kuitenkin oli jotain muuta kuin ihania sankaritekoja Finlandia-hymnin soidessa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Itse muistan paremmin vasta Raatikaisen tuuttia. Neuvostoliittolaisia elokuvia tuli joitain, mutta paljon enemmän ovat jääneet mieleen ranskalaiset ja italialaiset elokuvat, tyyliin Angelique tai Isä Camillo. Ja kuukauden western.
Olen joskus lueskellut vanhoja hesareita verkosta ja näen vain sen saman kuin silloinkin: ei siellä mitään "Neuvostoliiton ylistystä" ole. vaan journalismi oli asiapitoisempaa tuolloin. Toki Neuvostoliitosta ei negatiivista siellä sanota, mutta ei USA:kaan haukuta, kuten kuulee väitettävän.
TV-sarjat, jotka tuolta ajalta muistan: Lassie, Rekkakuskit, Lentäjät, Pelastajat, Onnen Päivät, Veljekset (lännen sarja), High Chapparal, Columbo jne jne... en muista, mitkä tulivat MTV:ltä, mitkä Yleltä, mutta KAIKKI nuokin usalaisia. TV-teatteri esitti tuohon aikaan joka maanantai jotakin, ja siellä kai oli venäläisiä klassikoita, mutta myös mm Molierea ja tietenkin suomalaisia, kuten Waltaria.Nuo mainitsemasi USA laiset sarjat olivat kaikki MTV:ltä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nuo mainitsemasi USA laiset sarjat olivat kaikki MTV:ltä.
Niin taisivat olla. Monesta muistan, että mainoksia tuli välissä.
- AnonyymiUUSI
Silloin pakkotuputettiin Näin naapurissa ja Naapurineljännes ohjelmia, venäläisiä elokuvia tuli jatkuvasti ja kaikkea raportoitiin Kremlistä USA oli syyllinen kaikkiin maailman ongelmiin
- AnonyymiUUSI
Pakkotuputettiin ohjelmaa, joka tuli siis kerran viikossa, ensin 15 minuutin, sitten muistaakseni puolen tunnin mittaisena? Radiosta. Oletko nyt ihan vakavissasi?
Neuvostoliittolaisia elokuvia tosiaan tuli silloin tällöin, kuten vaikkapa Derzu Uzala. Nythän uusia venäläisiä elokuvia ei näytetä Suomen televisiossa ollenkaan. Mitä kaikkea raportoitiin "Kremlistä"? Moskovan kirjeenvaihtaja tosiaan saattoi esiintyä uutisissa useammin, mutta aika usein kuului myös Aarne Tannisen ääni Washingtonista. Nykyisin ei Moskovan kirjeenvaihtajaa taida näkyä uutisissa ollenkaan. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Pakkotuputettiin ohjelmaa, joka tuli siis kerran viikossa, ensin 15 minuutin, sitten muistaakseni puolen tunnin mittaisena? Radiosta. Oletko nyt ihan vakavissasi?
Neuvostoliittolaisia elokuvia tosiaan tuli silloin tällöin, kuten vaikkapa Derzu Uzala. Nythän uusia venäläisiä elokuvia ei näytetä Suomen televisiossa ollenkaan. Mitä kaikkea raportoitiin "Kremlistä"? Moskovan kirjeenvaihtaja tosiaan saattoi esiintyä uutisissa useammin, mutta aika usein kuului myös Aarne Tannisen ääni Washingtonista. Nykyisin ei Moskovan kirjeenvaihtajaa taida näkyä uutisissa ollenkaan.Sen muistan myös kun joku erittäin harvoin pääsi johonkin ajankohtaisohjelmaan hiukan arvostelemaan Neuvostoliittoa niin heti oli joku pää punaisena huutamassa Neuvostovastaisuudesta
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sen muistan myös kun joku erittäin harvoin pääsi johonkin ajankohtaisohjelmaan hiukan arvostelemaan Neuvostoliittoa niin heti oli joku pää punaisena huutamassa Neuvostovastaisuudesta
Tietyt tahot pyrkivät hiljentämään neuvostokritiikin. Mutta miten se poikkeaa siitä, että jos Paavo Väyrynen pääsisi nyt Ylelle sanomaan, että Ukrainan sota on Bidenin syy, niin varmasti tulee ryöppy venäjämielisyydestä vastaukseksi. En minä näe kovin suurta eroa, vaikka olenkin sitä mieltä, että Väyrynen on tuossa asiassa erittäin väärässä.
- AnonyymiUUSI
YLE:n iltauutisissa vaaleja kommentoitiin aina jaolla sosialistit ja ei-sosialistit. Tänä päivänä jako on Persujen näkemyksen mukaan Persut ja ei-persut ( (haitta ) -kommarit ).
- AnonyymiUUSI
Muistan kun jotakin asiaa piti Iltatähti ohjelmassa lähteä kysymään joltain mystiseltä "demokraatiset toimittajat" -ryhmältä (LUE=taistolaiset) että voidaanko sitä esittää
- AnonyymiUUSI
Mikähän tuollainen saattoi olla? Ulkopolitiikan suhteen oltiin tuolloin varovaisia ja taistolaiset tosiaan pyrkivät kontrolloimaan tv-viihdettä Ylen kautta. En nyt vain ole niin varma, että onnistuivat siinä.
- AnonyymiUUSI
> Silloin pakkotuputettiin Näin naapurissa ja Naapurineljännes
> ohjelmia, venäläisiä elokuvia tuli jatkuvasti
Samat Naapurineljännekset tuli täälläkin mieleen.
Eihän koko YLE suoranaisesti ollut kuitenkaan Neuvostoliiton, ja sen kommunistisen puolueen suuntaan mielin kielin ja rähmällään. Kyllä ne YLE:n vasemmistolaisen toimittajakunnan painotukset suuntautuivat enemmän kotimaan politiikkaan, ja sen vasemmistopuolueisiin.
Toisaalta etenkin vuosina 1965...1969 YLE:n pääjohtajana oli Eino S Repo, joka veti vahvasti ja suoraa Neuvostoliiton itää lipovaa Reporadion kautta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Reporadio
Kaikenlainen vasemmistolaisusu YLE:ssä oli jo tuolloin edistyksellistä ja porvarillisuus oli hapatusta. Sama linja jatkuu siellä vieläkin, nyt perussuomalaisia pidetään oikeistolaisena sylkykuppina.- AnonyymiUUSI
Suuresti ihmetellyt mikä "pakko" Ylen olla rähmällään milloin mihinkin suuntaan yhteen aikaan esim. anarkistit sai vapaasti marssia ylen studioon ja alkaa älämöidä anarkismiaan kenenkään puuttumatta tai edes kritisoimatta
- AnonyymiUUSI
Kokoomus johtaa YLE:ä. Eikö se sitten hoida hommaansa?
- AnonyymiUUSI
Jossain 1960-ja 70-luvun Suomessa elettiin Neuvostoliiton suhteen tavallaan kahdessa eri todellisuudessa. Oli se virallinen totuus ja epävirallinen totuus. Virallisesti oltiin sitä mieltä, ettei Neuvostoliitossa ja sen järjestelmässä ollut muka mitään moitittavaa. Epävirallinen totuus oli sitten toisenlainen eli enemmistö tavallisista suomalaisista kyllä tiesi varsin hyvin, ettei Neuvostoliitto todellakaan ollut mikään onnela ja kulissien takana siitä kerrottiin paljonkin ironisia vitsejä. Ihmiset myös ymmärsivät siihen aikaan, että politiikkojen ja jonkun Yle:n Neuvostoliiton myötäily oli ainakin osittain pakon sanelemaa eikä sitä otettu siksi niin vakavasti. Se oli tavallaan sodan hävinneen valtion pakkorako.
- AnonyymiUUSI
Tottahan tuo on. Paljon on ollut pelkkää nillittämistä YLE:n päällisiä.
- AnonyymiUUSI
Kun sanotaan että Yle jättää aina puolet kertomatta niin ylen toimittajat ei löytäneet yhtäkään enemmistöön kuuiuvaa Brexit -kannattajaa Britanniasta
- AnonyymiUUSI
Kyllähän YLE näyttäisi toisinaan vetävän aika rankasti ns virallista linjaa joissain asioissa. Pelätään kansan villiintyvän ties minkä vouhotusten perään, suomalaiset luterilaiset kun perinteisesti ovat olleetkin niin kovin alttiita sellaiselle.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän YLE näyttäisi toisinaan vetävän aika rankasti ns virallista linjaa joissain asioissa. Pelätään kansan villiintyvän ties minkä vouhotusten perään, suomalaiset luterilaiset kun perinteisesti ovat olleetkin niin kovin alttiita sellaiselle.
Ja Suomen virallinen linja on??? Sama kuin Kiinan kommunistisen puolueen.
- AnonyymiUUSI
Tuo Reporadio nyt erityisesti kiinnostaa, kun itse en sitä voi muistaa. Miten se oli niin paljon Neuvostoliittoa lipovaa? Onko antaa siitä edes joku konkreettinen esimerkki?
Piti ihan tarkistaa wikistä, niin Naapurineljännestä lähetettiin 1975-78 ja sitä seurannutta Näin naapurissa-ohjelmaa vuoteen 1985 saakka. Siis puolivuosikymmentä Eino S. Revon erottamisen jälkeen.
Tuolla joku mainitsi, että jatkuvasti olisi tullut neuvostoliittolaisia elokuvia. Ainakaan 1970-luvulla ei tullut, en muista muita kuin Derzu Uzala-nimisen elokuvan. Kuinka paljon ja mitä neukkuelokuvia sen Reporadian aikana sitten tuli?- AnonyymiUUSI
Kyllä 1970-luvulla tuli usein neuvostoliittolaisia ja itä-eurooppalaisia elokuvia ja tv-sarjojakin Yle:ltä. Ja eipä siinä mitään, koska jotkut niistä olivat ihan laadukkaitakin. Kyllähän niitä katseli. Toki Yle näytti siihen aikaan muitakin elokuvia, kuten ranskalaisia ja italialaisia ja joskus amerikkalaisiakin. Myös japanilaisia elokuvia. Mutta MTV oli se taho, joka oli nimenomaan keskittynyt niihin amerikkalaisiin elokuviin ja sarjoihin. En muista MTV:n näyttäneen siihen aikaan ainuttakaan neuvostoliittolaista tai itä-eurooppalaista sarjaa tai elokuvaa paitsi sen puolalaisen rikossarjan S.O.S. Tosin en ole varma, oliko mahdollisesti se yksi puolalalainen tv-sarja Janosik 1970-luvun lopulla MTV:n.
- AnonyymiUUSI
YYA sopimus puhui jo olemassaolollaan itse puolestaan.
Mutta YYA -sopimusta ei ollutkaan Kiinan kanssa, eikä Kiina maksanut tiedotusvälineille voitelurahoja tuolloin. Nyt se maksaa. - AnonyymiUUSI
Ja jos huomasitte, erään piskuisen pohjoisen maan upouusi presidentti teki ensimmäisen valtiovierailun Kiinaan❗
- AnonyymiUUSI
Että sellainen nuoleskelu ja pokkurointireissu tehdään nyt.
- AnonyymiUUSI
Persuilla on oma mielikuvitus totuus!
- AnonyymiUUSI
Sosialismin väri on verenPUNAINEN.
Punikit ovat haitaksi kehitykselle ja punikkien peitejärjestö vihreät puolue on myös osa punikkeja.
- AnonyymiUUSI
Ajatteleva ihminen kyllä tiesi, mitä siellä "näin naapurissa" hommailtiin. Sitä eivät YLEn "neljänneksen" usein jo huvittavalta kuulostavatkin kehut peittäneet.
Ja vaikkapa luki Neuvosto-Karjalaa, olematta kommunismiin päinkään. Isäni oli Suojeluskunnassa ja kyllä oli saanut jo sota-aikana "oppia rauhasta ja solidaarisuudesta". Radio Moskovaakin kuunneltiin.
Uskoakseen neuvosto-propaganda piti olla joko todella tyhmä ja/tai "uskovainen". Toki heitäkin oli, joten varmasti nytkin näitä venäjämielisiä putinisteja.
Kerrotut "faktat" olivat usein tarkemman länsi-vertailun jälkeen todella surkeita NL:n kannalta. Siellä vain todellisuus oli niin surkea, että eivät aina itsekään tajunneet pitää suuta kiinni tai valehdella tarpeeksi...- AnonyymiUUSI
Ja sepä olikin mielenkiintoista, kun Punalippu alkoi kirjoittaa asioista perestroikan alettua oikeilla nimillä. Mm. Tsernobylin ydinonnettomuus ja Stalinin ajan vainot ja joukkomurhat alettiin tunnustaa ja tunnistaa, kuten lännessäkin.
Mutta nyt on uusi aika venäjällä. Uusi vanha neuvosto-aika valheineen. - AnonyymiUUSI
Näinhän se oli. Suurin osa tavallisista suomalaisista ja politiikoistakin tiesi kyllä, millainen Neuvostoliitto todellisuudessa oli. Olihan moni suomalainen käynyt 70-luvulla vodkaturistina Leningradissa ja nähnyt omin silmin, mikä siellä on meininki. Oman perheen ja kavereiden kesken siitä kyllä ihan avoimesti puhuttiin ja vitsailtiin Neuvostoliiton kustannuksella, mutta julkisuuteen ei kukaan mennyt mitään huutelemaan, ettei herätetä nukkuvaa naapurin karhua, jolle oli hävitty sota. Ne oli ne realiteetit siihen aikaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se oli. Suurin osa tavallisista suomalaisista ja politiikoistakin tiesi kyllä, millainen Neuvostoliitto todellisuudessa oli. Olihan moni suomalainen käynyt 70-luvulla vodkaturistina Leningradissa ja nähnyt omin silmin, mikä siellä on meininki. Oman perheen ja kavereiden kesken siitä kyllä ihan avoimesti puhuttiin ja vitsailtiin Neuvostoliiton kustannuksella, mutta julkisuuteen ei kukaan mennyt mitään huutelemaan, ettei herätetä nukkuvaa naapurin karhua, jolle oli hävitty sota. Ne oli ne realiteetit siihen aikaan.
Ja kyllä täällä julkaistiin paljon kirjallisuutta, joka varmasti oli "neuvostovastaista", siinä kuin kohuttu "Vankileirien saaristokin", mutta ei Tehtaankatu kaikkeen ehtinyt puuttua. Ja ehkä alkoivat tajuta, että parempi olla hiljaa, koska "neuvostovastaisuus" oli suorastaan suositus ja yllyke lukemiseen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6312723Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H232150Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4232128- 831829
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran201759Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe671560- 1281332
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.221217Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka231130- 601076