Tukiaiset ja humusvarantto

Tuo humus-juttu maataloustukiaisten puolustamisessa on kyllä aivan uusi veto. Tuo juttu on sellainen koonnos, johon on otettu valittuja paloja "viherpiipertäjiltä" sekä myös osia MTK:n propagandakalvoilta.

Eli maksellaan me veronmaksajat vaan kaikessa rauhassa korkeita maatalostukiaisia. Humuskerroksen kuluminen tekee Suomesta vielä joskus Euroopan vilja-aitan, ja sitten tukiaisia voidaan vähentää.

Tähän astisen perusteella olen luullut, että City-Keskusta kykenee tuottamaan keskusteluun vain vainoharhaisia punanäkyjä ja muita kirjoittajia panettelevia oman ahdistuksen purkauksia. Mutta tämä nyt kirjoitettuhan on poikkeuksellisesti ihan asiaa. Jos keris yhden kerran kykenee tähän, voimme ehkä toivoa, ettei se jää ainoaksi ja viimeiseksi. Piti ihan lukea kahteen kertaan, kun ei meinannut uskoa omia silmiään.

Tukiaisten ansiosta kuluttajat eivät saa koskaan hankituksi mitään kohtuuhinnalla. Tukiaisten logiikka on aina siinä, että kuluttajat maksavat kohtuuttomia hintoja. Suunnitelmataloudessa on aina näin. Neuvostoliiton mallissa se johtui tuotteiden niukkuudesta, meidän eurrooppalaisten mallissa taas tuotteiden ylituotannosta, joka sekin on hinnoiteltu mukaan.

Tukiaiskeskustelussa unohdetaan usein laatu. Tuijotetaan vain hintaan. Todellisuus on kuitenkin toinen. Autojakin hankitaan monenhintaisia todellisen tai kuvitellun laadun ja muiden mielikuvien mukaan. Pelkkä hinta ei ratkaise. Sama pätee ruokaakin. Jotkin kotimaiset tuotteet kuten peruna, tomaatti, ja HK:n Bleu ovat selllaisia laatu- ja mielikuvatuotteita, jotka eivät ole helposti korvattavissa, vaikka hinta olisi halvempi. Itse erehdyin tänä kesänä kerran ostamaan ruotsalaisia "uusia" perunoita, mutta toiste en erehdy, vaikka kilohinta onkin puolta pienempi kuin suomalaisessa. Suomalaisen tuotteet maku on niin paljon parempi, että sitä ei kompensoi hinta. Kun suomalainen maataloustuottaja pitää nämä laatuasiat kohdallaan, se on paras kilpailuvaltti. Subventoidun tehomaatalouden bulkkituotanto on heikkolaatuista ja altistuu nimenomaan helpommin ulkomaiselle kilpailulle. Sen vuoksi suomalaiset tuottteen optimaalisin tuotantoympäristö on pienimuotoinen, missä on aikaa enemmän laadulle kuin määrälle.

Kun suomalainen maanomistus ja peltoala olisi monien omistajien käsissä, se ei siirry millekään oligarkioille siinä vaiheessa, jos ja kun suomalaisen maataloustuotannon kilpailukyky paranee säiden lämmetessä ja mahdollisesti juuri keriksen mainitseman humusvaraston ansiosta.

Maatalouttamme ei ole tarvis subventoida, jos muuallakaan ei subventoida, mutta rakennetta pitää muuttaa. Jos maatalous ei olisi pääsääntöisesti, mikään pääelinkeino useimmille, maaseudun työvoimavaltaisuus kasvaisi. Edellytksenä olisi tuotantorakenteen monipuolistaminen matkailun ja mökkeilyn suuntaan eli kaikkeen siihen, mikä houkuttelee ihmisiä maaseudun ulkopuolta maaseudulle. Lisäksi pitäisi ymmärtää jättää tarpeeksi suuria aloja karhujen ja susien valtakunnaksi. Kyllä niistä sitten saadaan taas peltoalaa raivatuksi, jos siihen on joskus tarve.