Jumala loi lääkkeet ja rokotteet

Ajatelkaa miten hyvä Jumala on! Monet myrkylliset aineet ovat lääkkeitä tai nukutusainetta pieninä määrinä! Ja virusten heikennetyistä kannoista saadaan rokotteita!

Jumala on jo edeltä nähnyt tämän asian ja luonut lääkkeiden raaka-aineet!
6148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tämä kiteyttää kristinuskon. Jumala luo ongelman, jotta voi leikkiä sankaria. Ihminen sitten joutuu korjailemaan tuon jälkiä.

Älykäs moraalinen suunnittelija ei olisi luonut mokomia ongelmia ihan lähtökohtaisesti. Mutta ainahan lopulta tuo Jahve esitellään jonkin sortin sadistina. Ja se hämmentää miten siihen uskovat eivät näe tuota ongelmaa, vaan ylpeilevän sillä.

Äänestä

Avaushan on parodiaa, mutta jotkut Jeesuksen omat ovat ihan vakavissaan väittäneet, että esimerkiksi selkärankaisten (ja myös ihmisen) ns. adaptiivinen immuunijärjestelmä olisi esimerkki "älykkäästä suunnittelusta".

Jumala olisi siis luonut sekä muuntelukykyisiä patogeeneja että niitä vähän epätäydellisesti torjuvan immuunipuolustuksen. Mikä tässä olisi älykästä? Vähän kuin suunniteltaisiin sekä automaattinen tulipalojen sammutusjärjestelmä, mutta myös automaattinen tulipalojen sytytysjärjestelmä.

Äänestä
  • Jumala tiesi jo alussa saatanan aiheuttavan tauteja ja valmisti lääkkeet niitä vastaan. Tai siis raaka-aineet lääkkeille.

    Ihmisten typeryys on siinä, että vasta viime vuosisadalla keksi nämä Jumalan lääkkeet. Olisivat rukoillee ja keskustelleet Jumalan kanssa, niin olisivat aiemmin ne löytäneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Jumala tiesi jo alussa saatanan aiheuttavan tauteja ja valmisti lääkkeet niitä vastaan. Tai siis raaka-aineet lääkkeille.

    Ihmisten typeryys on siinä, että vasta viime vuosisadalla keksi nämä Jumalan lääkkeet. Olisivat rukoillee ja keskustelleet Jumalan kanssa, niin olisivat aiemmin ne löytäneet.

    "Saatanan aiheuttamat taudit" ovat ihan omaa epistolaasi.
    Raamatussa niistä ei puhuta sanaakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "Saatanan aiheuttamat taudit" ovat ihan omaa epistolaasi.
    Raamatussa niistä ei puhuta sanaakaan.

    Kreatinistien Raamatussa on isot rivivälit. Sieltä kreationisti löytää kaiken, mitä Jumala ei tyhmyyksissään ymmärtänyt laittaa riveille.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Jumala tiesi jo alussa saatanan aiheuttavan tauteja ja valmisti lääkkeet niitä vastaan. Tai siis raaka-aineet lääkkeille.

    Ihmisten typeryys on siinä, että vasta viime vuosisadalla keksi nämä Jumalan lääkkeet. Olisivat rukoillee ja keskustelleet Jumalan kanssa, niin olisivat aiemmin ne löytäneet.

    Herra Sebaot loi Saatanaksi muuttuvan arkkienkeli Luciferin, vaikka kaikkitietävänä tiesí mitä tulee tapahtumaan ja kaikkivoipana olisi voinut luoda tämän virheettömäksi.
    Vastuu on näin ollen yksinomaan Herra Sebaotin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ajatelkaa miten hyvä Jumala on! Monet myrkylliset aineet ovat lääkkeitä tai nukutusainetta pieninä määrinä! Ja virusten heikennetyistä kannoista saadaan rokotteita!

Jumala on jo edeltä nähnyt tämän asian ja luonut lääkkeiden raaka-aineet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu