Syntyvyys muuttunut Syntymättömyydeksi

Anonyymi-ap

Suomessa on noin 50 kuntaa joissa syntyi viime vuonna vain muutama lapsi. Jippii ! Suomalaiset vähenevät. Loppuvat tällä vauhdilla kohta kokonaan. Kouluja joudutaan lopettamaan, varsinkin ala-asteita, mutta myös keskiasteen kouluja. Opettajiakin tarvitaan nykyistä paljon, paljon vähemmän. Opettajia tulee siis jäämään työttömiksi .
Tämä kaikki tapahtuu noin viiden vuoden sisällä ellei Suomeen haluta/ hankita/ pyydetä lisää maahanmuuttajia.
Mutta, kuka tänne enää haluaa tulla, kun Persut ovat puheillaan pelotelleet ja julistaneet maahanmuuttajat epätoivotuiksi.
Joten Suomea uhkaa väestökato ja tyhjeneminen. Ja jos vihollinen hyökkää, niin eipä ole tätä maata puolustavia.
Kiittäkäämme tästä kaikesta Perussuomalaisia , jotka sanovat olevansa Suomen puolella. Tosin tyhjän, asuttamattoman ja raunioituneen Suomen puolella.

4

386

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki tuo on Suomella edessä. Syy on tämän hirmu hallituksen.

    • Anonyymi

      "EI TARVI NAISTEN ENÄÄ PELÄTÄ RAISKAREITA,OLKOOT YKSIN,KUN SITÄ HALUSIVATKIN"!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Muistan, että aikoinaan erään pikkukyläpahaisen syntyvyys nousi 100% kun eräs Roberto Ravioli vieraili sielä viikon verran.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      828
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      706
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      539
    8. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      523
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe