Onko se edellytys päästä PS:ään ?
Eräs kansanedustaja kertoi aikaisemmin saaneensa "hullun paperit"
Anonyymi-ap
39282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Jos se on totta ainakin se vapauttaa syytteistä ja kanteluista, joita hänestä
on tehty.
Ei persuus vaadi hullunpapereita, mutta toki ne voivat olla eduksi. Useimmiten kuitenkin riittää, että osoittaa tolkun, sivistyksen ja humanismin puutteensa jollain muulla tavalla.
Esimerkikisi puhumalla törkyjuttuja julkisuudessa, esim. tv:ssa.
Kai kaikilla persuilla on honkkeli vakuutus ?
Halla-aho puolestaan ei avaudu sivariutensa syistä edes hänestä kirjoitetussa elämäkertakirjassaan, jonka Halla-aho kertoo sisältävän vain totuuksia.
Onko Halla-ahon sivariuden syyt sitä lajia, ettei niistä voi kertoa totuuksia?
Aivan, se sisältää vain totuuksia, mutta ei kerro kaikkea. Kyseessä on siis valikoiva totuus, joka ei kerro kaikkea, mutta kerrotuilta osin on totta (ehkä). Kaikilla meillä on varmasti asioita, joiden ei soisi tulevan julki.
"se sisältää vain totuuksia,"
" kerrotuilta osin on totta (ehkä)"
Niinpä niin.
Ehkä otin, ehkä en, se on vähän fifty-sixty.
Ehkäpä fifty-sixty tai sitten ei sinnepäinkään.
Tuo fifty-sixty oli muuten Matin piruilua, joka löi toimittajilta pöntön oikosukuun ja he ottivat sen tosissaan. No sittemmin on yksi jos toinenkin toimittaja joutunut myöntämään, että Matti viritti yksinkertaisen, mutta ovelan ansan. Ehkäpä Matti oli huomannut, että toimittajuus ei ammattina välttämättä tarkoita älykkyyttä.
Edellytyksistä en tiedä, mutta kai terveydenhoito on ainakin silloin pelannut, kun hullulle on hullun paperit myönnetty?
Ei kai niitä terveille jaeta?
Elämän valttikortit? Hullun paperit? Vai onko ne elämän hanttikortit? Seiskahai ja jatkuvasti sama peli eikä bluffikaan onnistu, vaikka Purra on takapiruna?
Kookapurra.
Työnhakuvelvoitteita täytellessä ei varmaan olisi eduksi ensimmäisinä meriitteinään pistää ceeveehen, että hullun paperit on hankittu jo nuorena?
Mutta eikös, juuri tuon takia Vassujen Pinja, Hirveiden Sohvi ja Lemujen AnttiL ilmoittanut puolueensa kannaksi, ettei suomessa tarvitse mennä töihin, on oikein elää sosiaaliturvan varassa!!!??
Purrahan näytti oikein esimerkkiä sosiaaliturvan varassa elämisestä. Keskisarjakin kertoi niitä nauttineensa. Sen alkoholin lisäksi, jolla kertoi hoitaneensa mielenterveyttään suositellen tapaa muillekin.
:)))
Vastaus otsikon kysymykseen: Ei mutta se auttaa kyllä. Riittää kuitenkin että on sivari ja homo.
Hullua tappaa kissoja. Oliko se polttamalla, seiniin heittämällä, kiduttamalla.... Ihmisen kotia tuhoamalla... Onko se edellytys päästä SDP:ään?
Breivikin manifestiin pääsi Jussi Halla-aho. Joillain edellytyksillä...
Tässä ei ole tarkoitus puolustella kaikenmaailman kissantappajia ja muita vastaavia, mutta kissan tappamisella ei Breivikin manifestiin pääse.
Linttaman. Toinen maailmansota. Käsimerkki. Pahoja asioita.
Ne olivat vasemmistolaisia, jotka Breivik murhasi. Miksi persu valehtelee tässäkin kuin Hitler?
Vasemmistossahan tuollainen on vaatimus . Siellä varjellaan edustajien tasokkuutta kyetä valehtelemaan vaalikarjalle
Kuten "Se ei meille perussuomalaisille käy että huono-osaisilta leikataan. Me emme sellaiseen hallitukseen lähde".
Juuri tuon takia Persut eivät voineet lähteä hallitukseen äärivihervassudemujen kanssa, jotka leikkasivat 2019-2023 hallituskaudellaan suomalaisten ostovoiman 2009 tasolle, ottivat 50% lisää valtionvelkaa, joiden hallituskaudella työttömyys ja konkurssien määrä räjähti nousuun, joiden aikana asuntolainojen korot nousivat vuosien lähes 0%:sta YLI 5%:iin!!!!! Tuli susi-sote, joka vie sosiaali- ja terveyspalvelut monilta, toivat maahamme 215000 työtöntä ulkomailta samaan aikaan kun maassa oli heidän aiheuttamana LAMA!!!!
Miksi persu valehtelee kuin Hitler? Aate velvoittaa?
Mihin ihme PS:ään? Jälki kirjoitusta? Se kirjoitetaan PS:iin. Niin myös polystyreeniin, PlayStationiin, Perussuomalaisiin jne. jne.. Pitäisikö sinun kerrata hieman oikeinkirjoitusta? Vai oletko sellaista mediassa viimepäivinä vouhotettua heikkoa materiaalia?
"Viimepäivinä".
Post Scriptum:
Hulluhan se on, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Itsekin myöntää, että hullun paperit on todisteena.
Ja näkeehän tuon jo päälle päin.
So long, sanoi ruotsalainen, kun saksaa puhui.
"Jälki kirjoitusta"
Kas kun ei nuolen pää kirjoitusta. Mahdollisimman pitkillä väleillä, ettei vain sattuisi vaikuttamaan yhdyssanalta.
jk: Jos tuo pelleily ei lopu, se saa luvan jatkua. Kuten persujen kannatuksen putomianenkin.
"Kuten persujen kannatuksen putomianenkin."
Persujen kannatuksen putoaminen loppui jo aikoja sitten, mutta Demareiden kannatus, se jatkaa SYÖKSYÄÄN!!! Kohta demujen kannatus menee alle 20%!!!!!!!!!
Persun valheille ei näy loppua. SDP on yli tuplasti suurempi kannatukseltaan kuin PS ja enää noin 5 %-yksikön päässä siitä pisteestä, missä SDP:n kannatus olisi yhtä suuri kuin persuilla ja kokkareilla on yhteensä.
Gallupit ei äänestä
Alkoholiongelma mitä seurannu millasia heidän edustajansa ovat
Halla-aho on kirjoittanut muistelmansa rusinat pullasta - menettelyllä.
Auttaa asiaa. Ns varttihullutkin ovat tervetulleita, siis persuihin. Tietysti.
"neron paperit" 🤣
Ei pelkästään edellytys, vaan jopa vaatimus.
Pensa-Maurilta oli otettu joku paperi pois?
Meinaatko, että joku äärivihervassareista olisi muka loikannut Persujen joukkoon?
Hullun paperit on kaikilla Vihervassareilla. Sofia Virta hyvä esimerkki ja Li Andersson.
Todistapas väitteesi paikkansapitävyys. Persujen 1. varapuheenjohtajalla löytyy todistetusti!
Etkö yksinkertainen PS:n aivopesemä persuraukka muuta keksi ?
Keskisarjako?