Keskustelua tulisi käydä, vaikka aihe olisi vaikea, hän sanoo.

Anonyymi-ap

tullaan ilmaisten asioiden perässä, sanoo Paasi
Anonyymi-ap
2025-09-01 10:18:26

Maahanmuutosta tulee käydä avointa keskustelua, kansanedustaja sanoo.

Maahanmuuton ongelmien ydin ovat yhteiskunnan tarjoamat sosiaaliset edut, arvioi kokoomuksen kansanedustaja Martin Paasi. Ne voivat muokata maahantulevien motiiveja, hän kirjoittaa viestipalvelu X:n tilillään.

– Kun sosiaalietuuksia on, tulemisen motiivit voivat edelleen olla ”kunniallisia”, mutta myös opportunistisia: tullaan ilmaisten asioiden perässä, sanoo Paasi.

Tämä tekee kansanedustajan mukaan suhtautumisesta maahanmuuttoon kriittisempää veronmaksajien keskuudessa.

– Tästä seuraa, että maksavien kansalaisten keskuuteen syntyy perusteltua kriittisyyttä. Homma ratkeaisi sillä, että maksajat vakuuttuisivat siitä, ettei heitä ja yhteiskuntaa käytetä hyväksi.

Ilman etuja maahanmuutto voisi Paasin muistuttaa enemmän esimerkiksi Yhdysvaltoihin ennen vuotta 1914 kohdistunutta maahanmuuttoa.

Sinne muutettiin pärjäämään omaehtoisesti, Paasi huomauttaa.

Maahanmuutto vaatisi Paasin mukaan avointa julkista keskustelua. Sitä tulisi käydä sekä maahanmuuttopolitiikasta että käytännön hallinnoinnista.

Keskustelua .tulisi käydä, vaikka aihe olisi vaikea, hän sanoo.

– Siihen eivät leimakirveet ja rasismisyytökset auta. Eikä tällaisten kohteeksi joutumisen yliherkkyydet, kansanedustaja toteaa.

verkkouutiset

PS. vihreä liitto hermostuu nyt?

5

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      maahanmuuttajat saa kolme kertaa enemmän sos tukea kuin köyhät suomalaiset

      ja uusimmat asunnot helsingistä, espoosta ja vantaalta

      • Anonyymi

        Vieraat ensiksi?


    • Anonyymi

      Orpo ei tiedä mitä muut kokoomuslaiset puhuu? samaa asiaa kuitenkin kuin Keskisarja

    • Anonyymi

      lopo

    • Anonyymi
      UUSI

      bbbbvb

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      97
      9479
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4937
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      50
      4629
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2398
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      104
      1616
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      44
      1434
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      55
      1364
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1296
    9. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      47
      1279
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1272
    Aihe