https://www.suomenmaa.fi/uutiset/nain-perussuomalaiset-ovat-viime-paivina-luonnehtineet-ulkomaalaistaustaisia-ihmisia-ja-maahanmuuttoa/
muistaako puolue miksi kannatus aleni ja kuka sen teki?
maahanmuutto 2015
muistaako puolue miksi kannatus aleni ja kuka sen teki?
maahanmuutto 2015
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ulkoministeri T Soini ja sisäministeri Orpo olivat pääosissa Kapi, ei siis Sipilä! HO HOO, HO HOO! Heikolla ymmärryksellä liikut. HO HOO, HO HOO!
ahaa-ihanko tosissaan olet asiasta
Keskustan kannatus pysyi vielä vuonna 2016 yli 20 prosentin tasolla. Vaikka takana oli maahanmuuttoaalto, keskustan kannatus pysyi hyvänä. Sen sijaan perussuomalaisten kannatus romahti samaan aikaan vaalien 17 prosentista 9 prosentin pintaan. Kun ajatellaan persujen kannatusta nyt Orpon hallituksessa, voidaan kysyä, johtuiko romahdus Sipilän hallituksenkaan aikaan pelkästään maahanmutosta. Sama mikä hallitus, persuille hallitusvastuu ei ole luonteva paikka.
Keskustan kannatus Sipilän hallituksen aikaan alkoi laskea selvästi vasta vuodesta 2017 lähtien, jolloin maahanmuuttoaalto oli jo tyrehtynyt ja ongelma oli jäämässä päivittäisestä keskustelusta. Alenemisen syyt olivat siten muita, esimerkiksi kiky-uudistusten konkretisoituminen ja Sipilän henkilökohtaisen luottamuksen romahtaminen yleiselläkin tasolla.
Kätilöt lauloivat että, Lennä lennä Sipilä äläkä, koskaan tule takaisin.
Sipilä pillastui tästä niin että sanoi "Hän ei ala kansakunnan kusitolpaksi"
Pitää olla hyvät hermot joka alkaa kansakunnan kusitolpaksi.
muutama tuhat raiskattua suomi naista ja tyttöä-oliko niin?
Suurin ryhmä raiskauksien tekijöinä ovat olleet somali- ja kurdipaskaläjät.
Avaisikohan Sipilä yhä kotinsa noille tulijoille?
Perskokkarehallituksen aikana on Suomeen saapunut 135 000 tulijaa ja ennätystahti jatkuu.
Työteliäät ukrainalaet ovat nykyään suurin ryhmä
Mielenkiintoinen kysymys. Epäulen että avaisi. Raha ratkaisee ei hän ilman majoita vai majoittaakohan?
Kkk
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/irakilaiskaksosten-torkea-hyokkays-tallentui-videolle-jatkoivat-poliisien-uhkailua-kuulusteluissa-laitamme-teidan-paat-hiekalle/9203128
PS väärässä? Kaikkonen sanoi oikein että mm pummeja...
yyyt
Raiskattu oulu
Juha Sipilä?
Kempeleen ketkun metkut on syynätty tarkoin.
Jarno Liski
Keskustan valtakunta
Kertomus rahasta, vallasta ja korruptiosta
Millaiset yrittäjät kaatoivat Antti Rinteen hallituksen?
Miksi Keskusta kaatoi Antti Rinteen hallituksen juuri ennen Suomen EU-puheenjohtajakauden ratkaisevia hetkiä? Monien tiedotusvälineiden mukaan kyseessä oli Juha Sipilän ja eräiden muiden keskustapuolueen sisällä vaikuttavien yrittäjien kosto.
Mutta minkälaisia yrittäjiä Antti Rinteen kaatajat olivat?
Kahden tutkivan toimittajan – Jyri Hännisen ja Jarno Liskin – keväällä 2019 ilmestynyt kirja Keskustan valtakunta avaa asiaan mielenkiintoisen näyteikkunan.
Miksi Rautaruukki lainasi Juha Sipilälle yli 30 miljoonaa, jotta Sipilä voisi ostaa Rautaruukin omistamat Solitra-teknologiayhtiön osakkeet – ja myydä ne saman tien yli nelinkertaisella hinnalla Yhdysvaltoihin? Miksei Rautaruukki myynyt itse omia osakkeitaan vaan siirsi voitot Sipilälle ja hänen kavereilleen? Suurien lainojen antaminen yksittäisille pienyrittäjille ei normaalisti kuulu valtionyhtiöiden tehtäviin.
Miksi Keski-Pohjanmaan Sote-piiri haluttiin pitää pikkuruisena, vain 60 000 ihmisen suuruisena? Minkä takia kyseisen Sote-piirin kuljetukset haluttiin välttämättä keskittää hätäisen ja virheellisiä tietoja sisältävän tarjouksen tehneelle tuntemattomalle yritykselle, jonka omistivat Juha Sipilän veli ja herätysliikeuskovaisten oman kuljetusyrityksen toimitusjohtaja?
Miten keskustajavaikuttajat muuttivat miljardien eurojen verran valtion asuntorahoitusta yksityiseksi omaisuudeksi TA-yhtymän (Tarveasunnot) kautta?
Hännisen ja Liskin kirja käy läpi myös useita muita tapoja, joiden kautta Juha Sipilä ja muut keskustalaiset poliitikot ovat muuttaneet suuria määriä valtion rahaa joko omaksi tai kaveriensa omaisuudeksi. Kirja on juuri nyt ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin.
https://intokustannus.fi/kirja/keskustan-valtakunta-kertomus-rahasta-vallasta-ja-korruptiosta/
Jarno Liski
Jarno Liski (s. 1984) on hämeenlinnalainen vapaa toimittaja. Liski palkittiin vuoden freelancerina vuonna 2016 ja Sananvapauden miekalla joulukuussa 2018.
https://intokustannus.fi/kirjailija/jarno-liski/
olisko vielä asioita kesken?
Åå.i
4546
rrrt
Menestyvän maan vision sijaan on jo vuosikymmeniä rakennettu kehitysmaa-Suomea.
Alisuoriutuminen Suomen hyvä-palkkaisessa hallinnossa on suuri ongelma.
Siksi meiollä on Eu nato ohjaus, siis globalisti ohjaus, ja se yli- velka alamaisuus määrää Suomessa.
Itsenäisyyttä ja osaamista ei Suomen hallinnossa ilmene.
Tilanne on kuin hölmölässä. Esim.. se Lepäävä "työperäinen " maahanmuutto elää kela-lomilla Suomessa.
Täysin osaamaton talous- ja ulkopilitiikkaa köyhdyttää Suomen.
Seurailu-trendi-politiikalla on Suomesta tehty turvaton, yli-velka taxi-raiskaus maa.
Siis, itse toimien, Hölmöläis politiikalla Suomi on tehty yli-velkaiseksi, turvattomaksi taxi-raiskaus maaksi.
Ja esim.. ongelmista, Täysin korruptoitunut ns. pakolais-teollisuus on ongelma, ja tulee kalliiksi
- Pakolaisten hoivan kautta tiulonsiirrot, siis korruptio tulonsiirto teollisuus,,
hoiva, asuttaminen, asumistuet, sosiaalituet,, elättien kautta busineksiin... !!
Menot on jo miljardeja e / vuosi !!
- Lisänä korruptoitunut energia kiskonta, - syvä korruptio, sähkö, ja sähkönsiirto.
Nyt Kiskonta on jo alkanut ennen pakkasia 2025 !
Politiikka on kädetön ja haluton suomalaisten etujen ajamiseen !!
Ollaan ajautumis kehityksessä ! jo vuosikymmenien ajan on oltu.
rrtyr
Sipilän syy
ghgy
Sipilän kutsuhuuto muutti suomalaisen geeniperimän iäksi
ssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssss
dddddd
saksa nyt kusessa-maahanmuutto syy
raiskasi suomen