Teemu Keskisarjan hävyttömät puheet kansanedustajana ovat osoittaneet, kuinka syvään juurtunutta maahanmuuttodenialismi on. Historioitsijana Keskisarja varmasti tietää, ettei Väestöliiton historia ole kovinkaan mairitteleva nykypäivän mittapuiden mukaan. Se on perustettu 1941 edistämään syntyvyyttä, ja jo ajankohdasta voi päätellä, että mallia on haettu natsien Saksassa käynnistämistä syntyvyysohjelmista. Voi jopa epäillä, että Väestöliiton on ollut tarkoitus täyttää tuolloin haaveissa ollut Suur-Suomi, josta Itä-Karjalan venäläisperäinen väestö olisi siirretty pois, eli etnisesti puhdistettu.
Nyt elämme aikaa, jolloin synnytystalkoisiin kehottaminen on loukkaus naisten oikeuksia vastaan ja pahimman laatuista patriotism... patriarkaalisuutta.
Väestöliiton tulisi siis kerralla harpata nykyaikaan. Sen voisi aloittaa siitä, että nimi muutettaisiin Väestönvaihtoliitoksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
enpä tiedä jos sukuni on työllä hommannut hyvinvoinnin ja muut tulevat nauttimaan hedelmistä https://www.youtube.com/watch?v=0Qvb0iBpsnM