Rosvocosmos konkkaan. Voi voi.
Velkojat hakevat konkurssiin Roscosmosin ainoaa suunnitteluinstituuttia.
Muutama päivä sitten Venäjän kansallisen avaruusjärjestön – valtion avaruustoimintojen valtionkorporaation – päätytäryhtiön RKK Energijan paljastettiin olevan taloudellisen romahduksen partaalla. Samaan aikaan toisen Roscosmosin tytäryhtiön Sibpromproektin velkojien ilmoitettiin hakevan yhtiötä konkurssiin.
Yhtiön työntekijät kertoivat Ostorožno Novostille, että noin 100:lle yhtiön työntekijälle ei ole maksettu palkkaa toukokuun puolivälin jälkeen. Suurin osa heistä on lähtenyt yhtiöstä ilman lopputiliä ja lomakorvauksia.
– Heille ei voida maksaa, koska tileillä ei ole absoluuttisesti yhtään rahaa eikä toimitusjohtajaa ole nimetty toukokuun puolivälin jälkeen, jolloin viimeisin toimitusjohtaja irtisanoutui, työntekijät sanovat.
Vain pääosakkeenomistaja TsNIIMash voisi nimittää uuden toimitusjohtajan. Työntekijät valittavat, että yhtiön johto ohittaa heidän pyyntönsä palkan maksusta. Myöskään Roscosmosin toimitusjohtaja Dmitri Bakanoville ja syyttäjänvirastolle lähetettyihin vetoomuksiin ei ole saatu vastauksia. SPARK-Interfaxin mukaan yhtiön tilit on jäädytetty.
Sibpromproekt on Roscosmosin ainoa suunnitteluinstituutti, joka perustettiin Siperian Krasnojarskin aluepiiriin vuonna 1959. Yhtiömuotoiseksi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen muutettu instituutti toimii alihankkijana raketti-, avaruus- ja puolustusteollisuuden yhtiöille, joihin kuuluvat avaruusviestintäjärjestelmiä kehittävä, tuottava ja operoiva Venäjän avaruusjärjestelmät RKS, rakettimoottorien valmistaja NPO Energomaš, avaruusalusten laukaisupalveluja ja maajohtamisen infrastruktuuria rakentava ja operoiva TsENKI, avaruusalusten ja kantorakettien valmistaja Hrunitšev, ohjusten suunnittelutoimisto ja valmistaja KB mašinostrojenija, sukellusveneistä laukaistavia ballistisia R-29RMU2 Sineva -ohjuksia valmistava Krasmaš ja jo edellä mainittu avaruusteknologiayhtiö RKK Energija.
Uusimmat
Venäjän avaruusteollisuus on romahtamassa pala palalta

02.09.2025 | 16:10
”Tiedustelun valvonta toimii suunnitellulla tavalla”
Kansanedustaja Pauli Kiurun mukaan ilmoittamatta jättäminen tehdystä tiedustelusta ei merkitse, että tuomioistuin olisi ylittänyt harkintavaltansa rajoja.
02.09.2025 | 16:03
Kaksi kansanedustajaa vaihtoi nimensä
Eduskunnan jäseniä ovat nyt Riitta Kaarisalo ja Hanna Laine-Nousimaa.
02.09.2025 | 15:58
Espanja
Teneriffalla poikkeuksellisia maanjäristyksiä – onko Teide purkautumassa?
Järistykset ovat lisääntyneet viime aikoina.
02.09.2025 | 15:38
Ukrainan neuvottelut
Alexander Stubb: Vain yksi syy estää rauhan – Venäjä ja Vladimir Putin
Presidentti ei pidä tulitaukoa todennäköisenä.
02.09.2025 | 15:05
Sota Ukrainassa
Venäjän komentajat pulassa Kurskissa, joukot kieltäytyvät hyökkäämästä
Ukrainan kerrotaan häiritsevän huoltoyhteyksiä droneilla.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Hieno uutinen !
- kannattiko hyökätä
Venäjä ei pääse enää mukaan avaruushommiin mutta voivat katsella tähtien sotaa piraattiversiona Putinin olkkarissa.
Putinilla on kuulema Darth Vader kypärä jota hän pitää päässään iltaisin. Ei alkuperäinen vaan kopio.
Torjuu säteet joilla yritetään tuhota hänen aivonsa, siivoojan mukaan.
Zelenskyllä on puku joka näyttää isolta dildolta se vetää sen päälle aina kun käy nukkumaan.
Ja näkee unta rakastetustaan Macronista.

Venäjän trolli havaittu-
Niin tyhjä firma ettei johtajillekaan riitä rosvottavaa?
Niin tyhjä on Putlerin pää ettei yhtään aivosolua päästä löydy Kremlin johtajillekaan riitä propagandan levittäminen pitää vain valehdella loppuun asti SIITÄ MITÄ NYT VENÄJÄLLÄ Tapahtuu- Tästä on koko Maailma hiljaa karu totuus Venäjästä alkaa olla loppusuoralla vallankaappaus on jo alkanut hitaasti mutta varmasti
https://www.youtube.com/watch?v=8ATHsGyZGbA&ab_channel=UATVEnglish
Lisää venäjän trolleja keskusteluun odotan päättömiä uutisia Hah..hah.aahh..iihhii!
Mitä jäikään Flex tehtaasta jäljelle Ukrainassa?
https://rumble.com/v6y8wjy-breaking-news-russia-just-destroyed-natos-secret-high-tech-weapons-factory-.html
Ukrainassa ei ole enää mitään jälkellä, kun kaikki tahot rosvoavat Lännen lähettämiä apuja. Aseetkin myydään somaliaan, islamisteille tai huumekartelleill jo ennen kuin ne pääsevät maan rajojen sisäpuolelle.
Ja haavoittuneen evakointi rintamalta, vaatii kunnon rahapalkkion ambulanssin kuljettajille.
Entä mitä on jäljellä Lännessä? Kaikki EU-maat ovat tyhjätaskuja. Saksa, Englanti, Ranska, Espanja yms. ovat menossa IMF:n hätälainoista neuvottelemaan. Miksi Suomessa leikataan kaikilta, paitsi kunnon sosialisteilta, jotka istuvat valtion ja kuntien hallinnon kultaisilla oksilla?
Ota lääkkees hölynpölyäjä.
Ethän linkitä roskasivustoja, kultaseni.
Muttakun Venäjä on maailman mahtavin ja suuriin maa ja sotilaallisesti ylivoimainen.
😭😭😭
Tieteet ja taiteet on heitetty Venäjällä hevon hattuun.
Nyt soditaan epätoivoista sotaa.
Surullista, kun yhden mulkeron takia tapetaan satoja tuhansia ihmisiä.
Putler johdattaa pimeyteen.
Da.
Kosmonaut🚀
Da.
Da.
Putlerin vois vielä istuttaa raketin kyytiin, ja ampua avaruuteen propaganda video mielessä, ilman paluu kyytiä...
Joo sais kokea Laika koiran kohtalon.
Voisi olla pieni ikkuna josta voisi kurkistaa pienenevää maapalloa.
Ketä ne velkojat ovat?
Kai ne on rahoituslaitoksia ja pankkeja.
Toivotaan, että rahat vielä riittää siihen viimeiseen avaruus matkaan. Kyytiin kremlin rozzvot ja muutama diktaattori, tosi. Ilman paluu kyytiä.🚀