Minun on vaikea ymmärtää persujen natsiretoriikkaa

Eikö maahanmuutosta voi keskustella asiallisesti ilman että pitää olla olevinaan jotain? Rasistinen öyhöttäminen on taitolaji, joka luonnistuu hyvin harvoilta.

Esimerkiksi Halme teki aikoinaan taidetta öyhötyksillään. Nykypersuista ei löydy saman kaliiberin ukkoa.

Näiden nykyisten räsypekkojen ja pupujussien harjoittamana öyhöttäminen kuulostaa lähinnä naurettavalta. Vähän kuin yläkoulussa kun luokan noloin tyyppi yritti kuulua meidän kovisten jengiin.
17213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Sama koskee Purran ja Halla-ahon retorisia taitoja. Timo Soinilta löytyi sutkautus tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Äänestä
  • "Oliko eilen viimeksi vai toissapäivänä kun Soini esiteltiin taas tv ohjelmassa politiikan asiantuntijana? Jota ei kutsuttaisi yhteenkään tv ohjelmaan ja josta ei kirjoitettaisi joka toinen päivä artikkeleita valtamedioissa edelleen asiantuntijan roolissa. Lakimiesten kertoessa Sipilälle ettei hänen hallituksensa voi jatkaa Soinin loikkareiden kanssa. Milloin Soini olisi jäänyt historiaan kaiken saavuttaneena mutta myös kaiken menettäneenä poliittisena hylkiönä mikä menetti kaiken. Kannattajansa, salkkunsa, paikkansa puolueen johdossa jne. Ilman että kukaan käyttäisi edellisen kaltaisesta epäonnistujasta politiikassa titteliä politiikan asiantuntija."

    Äänestä

  • Osaatko reppana muuta ajatellakaan kuin Persuja?? Sanotaan ,että rakkaudesta se hevonenkin potkii.Olet kiinnostunut selvästi Persuista,

    Äänestä

  • Mene töihin juuttaan pökiö!

    Äänestä

  • Kuvitteletko, ettei kukaan muka huomaa, että kommentoit omiin kommentteihisi?

    Äänestä

  • Ap se vain pauhaa saamatta rauhaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "Oliko eilen viimeksi vai toissapäivänä kun Soini esiteltiin taas tv ohjelmassa politiikan asiantuntijana? Jota ei kutsuttaisi yhteenkään tv ohjelmaan ja josta ei kirjoitettaisi joka toinen päivä artikkeleita valtamedioissa edelleen asiantuntijan roolissa. Lakimiesten kertoessa Sipilälle ettei hänen hallituksensa voi jatkaa Soinin loikkareiden kanssa. Milloin Soini olisi jäänyt historiaan kaiken saavuttaneena mutta myös kaiken menettäneenä poliittisena hylkiönä mikä menetti kaiken. Kannattajansa, salkkunsa, paikkansa puolueen johdossa jne. Ilman että kukaan käyttäisi edellisen kaltaisesta epäonnistujasta politiikassa titteliä politiikan asiantuntija."

    Ilmoitan näistä viesteistä ylläpidolle, joka tekee sitten tarvittavat toimenpiteet.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ilmoitan näistä viesteistä ylläpidolle, joka tekee sitten tarvittavat toimenpiteet.

    Persuista pihalle potkitun, sinimustia fanittavan ap:n kanssa väittely on sama kuin yrittäisi pelata shakkia pulun kanssa: Se kaataa nappulat, paskoo pitkin lautaa ja lopuksi vielä lentää laumansa luokse ja väittää voittaneensa.

    Poistettuaan sitä ennen ylläpidon suojista viestit joissa hänelle s24 ammattitrollille fiksummat lyö jauhot suuhun,,,🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Persuista pihalle potkitun, sinimustia fanittavan ap:n kanssa väittely on sama kuin yrittäisi pelata shakkia pulun kanssa: Se kaataa nappulat, paskoo pitkin lautaa ja lopuksi vielä lentää laumansa luokse ja väittää voittaneensa.

    Poistettuaan sitä ennen ylläpidon suojista viestit joissa hänelle s24 ammattitrollille fiksummat lyö jauhot suuhun,,,🤣🤣

    Onneksi palstan ylläpito puuttuu kaikella vakavuudella, ja poistaa sikamaiset ja täysin naurettavat kirjoituksesi.

    Äänestä

Kopiopersu päivystää taas pitkin yötä! Minulla on vähän parempaa tekemistä tiedossa. Ostettiin tuliterä sänky, joka mennään koeajamaan vaimon kanssa, kunhan olemme ensiksi juoneet vielä lasit viiniä. Meille elämän pienet nautinnot ovat tärkeitä. Toivottavasti sinäkin löydät hyvää elämääsi. Maasta se pienikin ponnistaa, mutta työtä se vaatii kopiopersu hyvä.

Äänestä
  • Kuvitteletko, ettei kukaan muka huomaa, että kommentoit omiin kommentteihisi?

    Äänestä

  • Kuvitteletko, ettei kukaan muka huomaa, että kommentoit omiin kommentteihisi?

    Äänestä

värillinen väestö on oppinut kirjoittamaan, mutta ei ajattelemaan tuottavasti.
Yksikään värillinen maa ei voi olla ylpeä osaamisestaan.
Please, älkää tehkö vajaaälyisiä lapsianne.
Meillä on sosiaaliturva tämän sijaan.

Äänestä

Länsi-Euroopan ongelmana maahanmuutosta ei ole tulijoiden ihonväri vaan tietyistä maista tulevien uskonto, joka muistuttaa enemmänkin ideologiaa kuin uskontoa. Ihmiset saa harjoittaa uskontoaan, mutta, jos mennään vieraaseen maahan ja aletaan vaatia eri oikeuksia omalle uskonnolle ikäänkuin se olisi muiden yläpuolella, niin silloin tulee vaikeuksia. Esimerkiksi Britanniassa sikäläisen hallituksen muslimeja myötäilevä politiikka on aiheuttanut nyt jatkuvia mielenosoituksia. Ei ole enää kysymys mistään "äärioikeistosta" vaan tavan kansalaisista, joiden mitta on tullut täyteen. Suomen valtamediaa ei tietenkään kiinnosta Britannian, Ranskan, Hollannin, Saksan, Espanjan, Irlannin jne tilanne, koska valtamedian ideologian kannalta se on täysin vastakkaista. Ei siitä pidä kertoa, hys, hys!

Äänestä

ei kyllä tuo kirurgi vertaus oli hyvä 1 kirurgi kymmentä puukottajaa kohden ja nämä puukottajat työllistävät sen kirurgin 🤣🤣🤣

kyllä tuo oli oikeasti osuva !!!!

Äänestä

taidat olla oikeasti hieman kehitysvammainen kun tuollaisia kirjoittelet ?

Äänestä
  • Tekeekö mieli antaa kaasua persuli?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eikö maahanmuutosta voi keskustella asiallisesti ilman että pitää olla olevinaan jotain? Rasistinen öyhöttäminen on taitolaji, joka luonnistuu hyvin harvoilta.

Esimerkiksi Halme teki aikoinaan taidetta öyhötyksillään. Nykypersuista ei löydy saman kaliiberin ukkoa.

Näiden nykyisten räsypekkojen ja pupujussien harjoittamana öyhöttäminen kuulostaa lähinnä naurettavalta. Vähän kuin yläkoulussa kun luokan noloin tyyppi yritti kuulua meidän kovisten jengiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu