Mykkäsen mielestä se, että vihreät ilmoitti vuodenvaihteessa jättävänsä X:n, oli Suomessa manifestaatio siitä, että yhteiskunnallinen keskustelualusta on rapautettu demokratiaa koettelevalla tavalla.
– Ei siellä ketään lyödä puukolla, mutta joillekin mieleltään epävakaille ihmisille se ei ole leikkiä. Tällaiset ihmiset ovat omissa somekanavissaan puhuneet Sanna Marinin tappamisesta ja tilanneet 3D-laitteita tulostaakseen aseita.
Mykkäsen mielestä raja on häilyvä esimerkiksi perussuomalaisten ja sinimustan liikkeen tai pohjoismaisen vastarintaliikkeen välillä, mitä tulee ajatusmaailmojen karkeaan pohjavireeseen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden suhteen. Hän ottaa esimerkiksi Lahden-tapauksen. Siinä annettiin Suomen ensimmäiset tuomiot äärioikeistolaisten henkilöiden tekemistä terrorismirikoksista.
Lahden-pääepäilty aloitti kuuntelemalla Hitleriä Youtubessa, sitten kävi kokeilemassa perussuomalaisissa, asettui jopa kuntavaaliehdokkaaksikin. Hän kuitenkin pettyi parlamentaariseen vaikuttamiseen, mihin perussuomalaiset on Mykkäsen mukaan selvästi sitoutunut. Seuraavaksi kuulimme hänestä poliisin ja syyttäjälaitoksen kautta, kun hän oli valmistanut aseita 3D-printterillä.
– Minusta Suomessa olisi vakavan keskustelun paikka sille, miten vakavilla ja mahdollisesti vaarallisillakin asioilla leikitään, kun tunnetut poliitikot riehuvat somessa ja tekevät jatkuvasta riitelemisestä ja vastakkainasettelusta uutta normaalia, Mykkänen sanoo.
https://www.ku.fi/artikkeli/5205626-nain-perussuomalaiset-lietsovat-somesotaa-toimittaja-pekka-mykkanen-uppoutui-loanheittoon-yli-vuodeksi

Vastaukset 3
Vanhimmat

ahaa?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19075036/paljastuksia---persujen--trollitehtaan--tehokkuudesta#comment-137447654
jopas lähti
https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka/puolueet/perussuomalaiset
somesota