Kauman mukaan oppositiopuolue lietsoo luokkavihaa. Mutta kommunistiselle pohjalle perustettu vasliitto, on vihaajien puolue, siellä siis vihataan suomalaista oikeistoa, mutta palvotaan muslimeita.
Kauma sanoo pitävänsä vasemmistoliiton retoriikkaa törkeänä.
"– Se perustuu valheelliseen viholliskuvan maalaamiseen hallituspuolueista ja luokkavihan kasvattamiseen. He väittävät, että hallitus suorastaan nauttii leikkausten tekemisestä ja siten ihmisten elämän kurjistamisesta, Pia Kauma kirjoittaa.
– Minun mielestäni siellä on jopa vihapuhetta meitä kokoomuslaisia, perussuomalaisia, hallituspuolueita kohtaan. Se retoriikka, mitä te käytätte oikeistohallituksesta, on sietämätöntä, Kauma totesi."
No vihapuhettahan sieltä todella tulee, mutta sitä ei noteerata, koska vasurien vihapuheet on sitä "parempaa vihapuhetta".

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.