Keskisarja on riskissä joutua kuritushuoneeseen loppuiäkseen. https://www.verkkouutiset.fi/a/usu-valtuutetun-mukaan-teemu-keskisarjan-puheet-olivat-rasistisia/#88505607
Yhdenvertaisuuvaltuutettu käy Keskisarjan kimppuun
Anonyymi-ap
11160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Yhdenvertaisuusvaltuutetun viran voi lakkauttaa välittömästi. Hän ei tee mitään muuta kuin yrittää suitsia suomalaisten sananvapautta. Tuollaisten virkojen lopettaminen toisi hyvin säästöjä valtion budjettiin. Pienistä puroista syntyy iso virta niin kuin sanotaan. Koskee myös valtion verorahojen käyttöä.
Sinähän kirjoitit aivan persusti.
"Oliko eilen viimeksi vai toissapäivänä kun Soini esiteltiin taas tv ohjelmassa politiikan asiantuntijana? Jota ei kutsuttaisi yhteenkään tv ohjelmaan ja josta ei kirjoitettaisi joka toinen päivä artikkeleita valtamedioissa edelleen asiantuntijan roolissa. Lakimiesten kertoessa Sipilälle ettei hänen hallituksensa voi jatkaa Soinin loikkareiden kanssa. Milloin Soini olisi jäänyt historiaan kaiken saavuttaneena mutta myös kaiken menettäneenä poliittisena hylkiönä mikä menetti kaiken. Kannattajansa, salkkunsa, paikkansa puolueen johdossa jne. Ilman että kukaan käyttäisi edellisen kaltaisesta epäonnistujasta politiikassa titteliä politiikan asiantuntija."
"Muutama ikävä fakta ulkomaalaisten työttömyydestä Suomessa"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ab7e2a14-2ddb-456b-b5c6-554081833ee3
"lähes joka kolmas työvoimaan kuuluva ulkomaalainen oli työtön"
yhdenvertaisuus valtuutetulla on hieman hommaa , kun 4 oppilas on 10 oppilaan arvoinen 🤔
Noitajahtia sanonevat persut.
ps. Eikö ole mielenkiintoista sinimustia fanittava Soinisti kuinka sinun viestisi säilyy AINA sensuurilta joissa sinä nimität persuja sinimustiksi jotka persut potki puolueestaan pihalle? Sinun poistaessa KAIKKI muiden viestit joissa auotaan päätä sinimustille joiden sinä kerrot olevan persuja. 😏
Mikä ihmeen yhdenvertaisuusvaltuutettu .Onpa keinotekoinen titteli.
Ap se vain pauhaa saamatta rauhaa.
Kuritushuonetta ei ole ollut enää vuosikymmeniin, ja moisista puheista voisi saada sakkoja, paitsi kansanedustaja, jolla on oikeus puhua laajemmin, mitä sattuu. En tiedä, onko avauksesi toiveajattelua vai pelottelua, mutta kumpaankaan ei ole aihetta.
Pakeneeko Keskikalja mahdollista rikostuomiota Venäjälle? Siellä kun näytettiin osoittavan Keskikaljalle sympatiaa....
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19075949/keskisarja-saa-vankkaa-tukea-venajalta