Vieraskielisten määrä kasvaa koko ajan
Ulkomaalaistaustaisen väestön määrä on yli 600 000 henkilöä eli yli 10 prosenttia koko väestöstä. Ja vieraskielisen väestön määrä kasvaa kaiken aikaa.
-Jos ihan tarkat luvut halutaan, vuonna 2024 vieraskielisen määrän kasvo on 51 854 hengellä. Tilastokeskuksen sivuilta löytää helposti nämä tiedot. Vuonna 2024 samaan aikaan kotimaista kieltä puhuvien ihmisten määrä väheni 19 734 henkilöllä. Eli jos nämä luvut ei kerro, että on väestönvaihto meneillään, niin mikä sitten on, kysyy puolestaan Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos.
-Jos vielä halutaan nostaa se, miten tämä näkyy pääkaupunkiseudulla: Helsingissä 20 prosenttia väestöstä on maahanmuuttajataustaisia, Espoossa 25 prosenttia, Vantaalla alkaa olla 30 prosenttia, joten nämä ovat aivan järkyttäviä lukuja paikallisesti.
-Jos yhden luvun haluaa nostaa esiin on se, että perinteisesti meillä on maahanmuuttajat tullut lähialueelta, Venäjältä, Virosta, mutta viime vuoden tietojen mukaan arabian kielen puhujien määrä on aivan lähellä viroa puhujien määrää.
suomen uutiset

Vastaukset 5
Vanhimmat
luulin että ma.mut kakistelee räkää....olikin jotain muuta
Väestönvaihto on toteutumassa nopeammin kuin uskoimmekaan. Epätäydellisiä ihmisiä ei vain valu rajan yli, vaan ne sikiävätkin kuin eläimet.
Tässä alkaa jo herätä toive, että Putin tulisi ja putsaisi kaiken ulkomaisen roskaväen maastamme, mukaan kukien kotimaiset muut.
Kuinka monet vihervassarin lapsi on mamu-koulussa?
En ole ko. porukkaa mutta oma lapsi oli mamu-luokalla, vaikka oli ihan suomenkielinen. Eivät lapset osannneet kolmannella luokalla edes perustaitoja ne mamut!
Oma lapsi onneksi sai minulta tukea ja apua, kun opetuskin oli ihan ala-arvoista.
X:ssä on kuva missä stubelo on ruotsinsuomalaisessa päiväkodissa pääkaupunki seudulla.
Jokin kuvassa ei täsmää.
Vihje.Mitä kuvasta puuttuu.