Hallituksen päätös leikata kotouttamistukea 30 miljoonaa osuu eniten ukrainalaisiin.
Tänä vuonna kaksi kolmasosaa tuen saajista on ollut ukrainalaisia, ensi vuonna jo kolme neljästä.
Ukrainalaisista noin 8 400 on töissä. Eniten siivoojina tai maataloustöissä esim. marjoja poimimassa, mutta myös teollisuudessa ja rakentamisessa.
Ukrainalaisten työllistymisen este on puuttuva suomen kielen taito. Kotouttamisrahoilla on opetettu kieltä.
Ukrainalaiset ovat lähinnä naisia ja lapsia, jotka pakenevat siviilien pommituksia. (Asevelvollisuusikäiset miehet eivät ole saaneet poistua maasta).
On todella kurjaa, että ahkeria ja yleensä kohtalaisen hyvin koulutettuja ukrainalaisia naisia ei auteta oppimaan tarpeeksi suomen kieltä jotta he saisivat työtä.
Kotoutuksen leikkaukset osuvat ukrainalaisiin
15
151
Vastaukset
- Anonyymi
Ukrainalaiset ovat ihan eri juttu kuin sotapalvelusta pakenevat venäläiset
(joita heitäkin toki säälin, enkä toivoisi kenenkään joutuvan Putinin pakottamana "lihamyllyyn").
Samoin ukrainalaiset naiset ja lapset ovat ihan eri juttu kuin 2015 Irakin ja Syyrian sotaa paenneet nuoret miehet, joiden vaimot ja äidit jäivät sodan keskelle. "Ukrainalaiset ovat ihan eri juttu..."
Tämä pitäisi käydä kertomassa myös Riikka Purralle. Hän ei vielä tiedä, taisi sitten ei vaan ymmärrä tätä.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Niin ja edelleen PROFEETTA MOKTAR, ei Riikka Purralle tarvitse ertoa ettei Ukrainalaiset naiset ja lapset, ole parta ankkureita…
- Anonyymi
Katso moktar minnespinne tik tokista, sieltä löytyy totuus…
- Anonyymi
Tässä on just se ongelma kun ei eroteta maahanmuuttajia millään tavalla ja kaikkia kohdellaan samalla tavalla. Miksi ne leikkaa ukrainalaisilta? Miksi ne ei leikkaa pelkästään tummaihoisilta ja muslimeilta?
- Anonyymi
ukrainalaiset kotiin ja venäjäkauppa käyntiin , näin tapahtuu kun demarit pääsevät valtaan seuraavaksi
lintman sanoi että lipposen hallitus nosti suomen 🤣 se oli nokia !!!
joo ei näytä tämän hallituskauden aikana ukrainan sota ratkeavan 🤔 "Tässä on just se ongelma kun ei eroteta maahanmuuttajia millään tavalla ja kaikkia kohdellaan samalla tavalla."
Höpö höpö taas.
Juuri ukrainalaiset pakolaiset saivat aiemmin erityiskohtelua, kun heille myönnettiin ns. tilapäisen suojelun status maahantulossa. Tämä takasi ukrainalaisille pakolaisille nopean ja varman pääsyn Suomeen. Tilapäinen suojelu sotaa pakeneville ukrainalaisille jatkuu nykyisellään 4.3.2027 asti.
Jos hallituksella olisi ollut yhtään halua, ukrainalaisten osalta kotouttamistukea olisi voinut jatkaa tilapäisen suojelun nimikkeen alla , eikä tästä olisi saatu väännettyä pitävää väitettä muiden pakolaisryhmien syrjimisestä.
Hallituksella ei vaan ollut mitään halua kotouttaa ukrainalaisia sen kummein kuin muitakaan ryhmiä. Hallituksen järjettömän säästämisinnon jalkoihin jää ihan asiallisia ja usein myös Suomen talouden kannalta kannattavia hankkeita.
Persujenkin kannattaisi vaatia tolkkua hallituksen säästämisintoon. Nyt kaikesta muusta leikataan, jotta suurituloisille myönnetty veroale saadaan nyt maksettua.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Moktar itse on kehumansa mukaan varakas ja suurituloinen.
Osakkeita ja verovilppiä.
Mutta eipä tuon juttuja kannata uskoa, kaiken itseensä liittyvän valehtelee.
Nyt hurskastelee persujen kimpussa himojaan esitellen.- Anonyymi
Mutta ei PROFEETTA MOKTAR ole kuitenkaan valmis luovuttamaan omaiuuttaan islamisaation tukemiseen!
Miksköhän?
- Anonyymi
Moktarin jutut kohdistuvat aina persuihin, koska se on ainoa missionsa.
Äijärassukka ei muuhun kykene kuin tällä palstalla mäkättämiseen.
Ei rahkeet riitä muuhun😅🤣 "Moktarin jutut kohdistuvat aina persuihin..."
Näin se oli kansakoulussakin ennen vanhaan.
Niihin luokan tyhmimpiin, ja usein myös pahimpiin häiriköihin kohdistui ankaran opettajan katse aina ensimmäisenä.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Harmi ettet päässyt käymään koulua kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIEN kanssa…
Eipäs vaihdeta puheenaihetta.
Nykyinen hallitus tukee Ukrainaa vain puheissaan. Tosiasiassa muut Venäjän kanssa yhteisen rajan omaavat valtiot suhtautuvat asiaan paljon vakavammin. Ukrainan turvatakuista puhuttaessa Orpo höpisee jotakin , että Suomi ei voi antaa sotilaallista apua, mutta kylläkin koulutusapua ja torvimusiikkia.
https://yle.fi/a/74-20177939
Nykinen hallitus taas leikkaa Purran johdolla ihan mistä vaan. On saatava miljardi kokoon, jotta suurituloisille luvatut veronkevennykset saadaan rahoitettua. Tässä ovat nyt maksumiehinä köyhät, vammaiset, sairaat ja tietysti myös eläkeläiset.
Neuvon jokaista katsomaan ensin omaan lompakkoonsa ja sitten kysymään itseltään: kannattiko äänestää persuja.
Nauretaan vartti. ;)
PS. Jatkokysymys tietysti on: no halpeniko bensa? ;)- Anonyymi
Suunataan kaikki kehitysapu Ukrainaan ja otetaan pakolaisiksi ja ”turvaan” tulijoiksi vai Ukrainalaisia lapsia, naisia…
Tästä on hyvä lähteä, kun toimitaan samoin kuin Viro, Liettua, Latvia, Puola…jne, ne tietävät minkä kanssa olemme tekemisissä…
Isä aurinkoinen, diktaattori PUTIN ei tottele kuin tulivoimaa…
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 372383
- 561362
- 841313
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...371295- 631201
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39914Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.122798- 31751
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi23606Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan58586