Atheistic forum kertoo itsestään mm. seuraavaa:
"Atheist Forums provides a place for friendly discussion and debate between atheists and other like-minded individuals, as well as theists"
https://atheistforums.org
Mitkä ovat syyt palstismina, eli palsta-ateismina tunnetun ateistisen suuntautumisen syntymiseen, joka tuo oman epäasiallisen lisänsä ateismista keskusteluun tällä palstalla?
Miksi asioista ei voida keskustella ilman, että palsta-ateistien joukko aloittaa primitiivireaktioitaan? Kun samaan aikaan toiset ateismin harjioittajat ovat nähneet mahdollisuuden siinä, että ateismi on keskustelun aihe siinä missä muutkin. Ja, että ateismista voidaan keskustella asiallisesti eri tavoin ajattelevien välillä?
Miksi keskustelu ateismista ei voi olla asiallista?
52
420
Vastaukset
- Anonyymi
Oletko lukenut? Vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti
- Anonyymi
Onko teismi järkevää?
Niinpä.
Teismiin ei voida suhtautua järkevästi ja asiallisesti. - Anonyymi
Täällä on vain uskontojen uhreja. Uskaltavat täällä uhmata saamaansa uskonnollista kasvatusta joka on tyrehdyttänyt heidän kasvunsa aikuiseksi.
- Anonyymi
Aikuisen minätilan käytös transaktioanalyysissä on kuin sisäinen navigaattori, joka ohjaa meitä kohti rationaalista, tasapainoista ja nykyhetkessä elävää toimintaa. Se ei ole kylmää tai tunteetonta, vaan perustuu harkintaan, realismiin ja kykyyn tehdä tietoisia valintoja.
🧭 Aikuisen minätilan tunnuspiirteet
- Loogisuus ja objektiivisuus: Aikuinen arvioi tilanteita faktojen pohjalta, ei tunneimpulssien tai sisäistettyjen sääntöjen mukaan.
- Nykyhetkessä eläminen: Ei jää kiinni menneisyyden kaunoihin (lapsi) tai vanhoihin uskomuksiin (vanhempi), vaan toimii tässä ja nyt.
- Ratkaisukeskeisyys: Etsii toimivia ratkaisuja ongelmiin sen sijaan, että syyttelee tai vetäytyy.
- Tiedonhaku ja analysointi: Aikuinen kysyy, tutkii ja päivittää käsityksiään uusien tietojen perusteella.
- Emotionaalinen tasapaino: Vaikka tunteet ovat läsnä, ne eivät hallitse toimintaa.
🧠 Esimerkkejä aikuisen käytöksestä
| Tilanne | Aikuisen reaktio |
|-------------------------------|-----------------------------------------------|
| Riitatilanne | Kuuntelee, selittää oma näkökulma rauhallisesti |
| Työpaineet | Priorisoi tehtävät ja pyytää tarvittaessa apua |
| Epävarmuus päätöksenteossa | Kerää tietoa, punnitsee vaihtoehdot |
| Kritiikki | Ottaa palautteen vastaan ilman puolustautumista |
| Konflikti lapsen kanssa | Ei alennu kiukutteluun, vaan ohjaa rakentavasti |
Aikuisen minätila on kuin sisäinen johtaja, joka voi ottaa ohjat silloin kun vanhempi tai lapsi meinaa kaapata tilanteen. TA:ssa pyritään vahvistamaan tätä tilaa, jotta ihminen voi toimia autonomisesti ja rakentavasti.
Jos haluat, voin auttaa sinua tunnistamaan, milloin toimit aikuisen minätilasta käsin – tai vaikka purkaa jokin tilanne, jossa se olisi ollut hyödyllinen. Lähdetäänkö tutkimaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikuisen minätilan käytös transaktioanalyysissä on kuin sisäinen navigaattori, joka ohjaa meitä kohti rationaalista, tasapainoista ja nykyhetkessä elävää toimintaa. Se ei ole kylmää tai tunteetonta, vaan perustuu harkintaan, realismiin ja kykyyn tehdä tietoisia valintoja.
🧭 Aikuisen minätilan tunnuspiirteet
- Loogisuus ja objektiivisuus: Aikuinen arvioi tilanteita faktojen pohjalta, ei tunneimpulssien tai sisäistettyjen sääntöjen mukaan.
- Nykyhetkessä eläminen: Ei jää kiinni menneisyyden kaunoihin (lapsi) tai vanhoihin uskomuksiin (vanhempi), vaan toimii tässä ja nyt.
- Ratkaisukeskeisyys: Etsii toimivia ratkaisuja ongelmiin sen sijaan, että syyttelee tai vetäytyy.
- Tiedonhaku ja analysointi: Aikuinen kysyy, tutkii ja päivittää käsityksiään uusien tietojen perusteella.
- Emotionaalinen tasapaino: Vaikka tunteet ovat läsnä, ne eivät hallitse toimintaa.
🧠 Esimerkkejä aikuisen käytöksestä
| Tilanne | Aikuisen reaktio |
|-------------------------------|-----------------------------------------------|
| Riitatilanne | Kuuntelee, selittää oma näkökulma rauhallisesti |
| Työpaineet | Priorisoi tehtävät ja pyytää tarvittaessa apua |
| Epävarmuus päätöksenteossa | Kerää tietoa, punnitsee vaihtoehdot |
| Kritiikki | Ottaa palautteen vastaan ilman puolustautumista |
| Konflikti lapsen kanssa | Ei alennu kiukutteluun, vaan ohjaa rakentavasti |
Aikuisen minätila on kuin sisäinen johtaja, joka voi ottaa ohjat silloin kun vanhempi tai lapsi meinaa kaapata tilanteen. TA:ssa pyritään vahvistamaan tätä tilaa, jotta ihminen voi toimia autonomisesti ja rakentavasti.
Jos haluat, voin auttaa sinua tunnistamaan, milloin toimit aikuisen minätilasta käsin – tai vaikka purkaa jokin tilanne, jossa se olisi ollut hyödyllinen. Lähdetäänkö tutkimaan?Jotenkin se on tabu, miten ateististen tunteiden vaikutuksien alaisena pitäisi siltä käsitellä asioita ja käyttäytyä rationalisesti. Tätä asiaa ei saisi käsitellä ja jäsentää sitä tuoden esille mahdollisuuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin se on tabu, miten ateististen tunteiden vaikutuksien alaisena pitäisi siltä käsitellä asioita ja käyttäytyä rationalisesti. Tätä asiaa ei saisi käsitellä ja jäsentää sitä tuoden esille mahdollisuuksia.
Lapsuuden uskonnollinen kasvatus on ollut rankaisevaa, ihmisarvoa alentavaa. Siitä on kasvanut viha uskontoja kohtaan. Tästä vihasta saamme nyt nauttia. Ateismi palsta on väärä foorumi oikea olisi Uskontojen uhrit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsuuden uskonnollinen kasvatus on ollut rankaisevaa, ihmisarvoa alentavaa. Siitä on kasvanut viha uskontoja kohtaan. Tästä vihasta saamme nyt nauttia. Ateismi palsta on väärä foorumi oikea olisi Uskontojen uhrit.
Näin se on tunnepitoisten ateistien kohdalla. Sama koskee tietysti teistejä, jotka ovat mahdollisesti edelleen ihmisarvoa alantavan kohtelun alaisena.
Agnostikoilla on helppoa. Voi vain naureskella molempien sekopaisyydelle. - Anonyymi
Miksi nimitellä? Miksi olettaa toisien asennoituminen vihaamaan (ateistinen ennustepallo)?
Miksi laatia diagnooseja?
Jos joku on ollut osallisena johonkin, ovat osalliset olleet tietoisia tai tiedostamattomia omista motiiveistaan ja teoistaan asian suhteen. Muut, jotka eivät ole olleet mukana, ovat osattomia niistä asioista, joissa asianomaiset ovat olleet. Ymmärrätkö tämän? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi nimitellä? Miksi olettaa toisien asennoituminen vihaamaan (ateistinen ennustepallo)?
Miksi laatia diagnooseja?
Jos joku on ollut osallisena johonkin, ovat osalliset olleet tietoisia tai tiedostamattomia omista motiiveistaan ja teoistaan asian suhteen. Muut, jotka eivät ole olleet mukana, ovat osattomia niistä asioista, joissa asianomaiset ovat olleet. Ymmärrätkö tämän?Nyt oli kyllä niin monimutkainen ajatuskulku, ettei tuota voinut ymmärtää.
- Anonyymi
Olen 80 vuotias ateisti
Kasvoin rakastavassa ateistisessa kodissa. Meillä ei vain uskottu Jumalaan. Pidimme uskovia silti arvokkaina ihmisinä.
Varma Tieto - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi nimitellä? Miksi olettaa toisien asennoituminen vihaamaan (ateistinen ennustepallo)?
Miksi laatia diagnooseja?
Jos joku on ollut osallisena johonkin, ovat osalliset olleet tietoisia tai tiedostamattomia omista motiiveistaan ja teoistaan asian suhteen. Muut, jotka eivät ole olleet mukana, ovat osattomia niistä asioista, joissa asianomaiset ovat olleet. Ymmärrätkö tämän?Pelko ja vainoharhat syynä sekä ennakkoluulot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt oli kyllä niin monimutkainen ajatuskulku, ettei tuota voinut ymmärtää.
Kyllä, monien voi olla vaikeaa ymmärtää sitä asennetta, jota kuvattiin. Mutta se ei voi olla syy kehittää mitään vihaa tai syrjintää, vaan pikemminkin tulee analysoida miksi asia on niin kuin se on esitetty. Ja mitä sille voitaisiin tehdä.
Syyttömät yksittäiseen tapahtumaan tai tapahtumien ketjuun eivät ole olleet osallisia niihin. Eikä asioista osattomien suhtaumista niihin voi tietää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelko ja vainoharhat syynä sekä ennakkoluulot.
Mistä ateismissa olevat pelko, vainoharhat ja ennakkoluulot johtuvat? Ja mitä niiden ilmetessä pitäisi tehdä? Jokaisellahan on tietysti oikeus aatteeseensa. Mutta on erikoista esim. alkaa ennustelemaan ihmisistä, joita ei tunne tai ole tavannut.
Kun kuitenkin on olemassa asiallisen keskustelunkin vaihtoehto. - Anonyymi
Ei teisteltä tule vaahtoa suusta. Siistejä ihmisiä ovat.
Millaisen ksenofobisen kasvatuksen olet saanut. Kuritettiinko fyysisesti ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei teisteltä tule vaahtoa suusta. Siistejä ihmisiä ovat.
Millaisen ksenofobisen kasvatuksen olet saanut. Kuritettiinko fyysisesti ?Meidän saarnaaja saarnaa suu kuolaa singoten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä ateismissa olevat pelko, vainoharhat ja ennakkoluulot johtuvat? Ja mitä niiden ilmetessä pitäisi tehdä? Jokaisellahan on tietysti oikeus aatteeseensa. Mutta on erikoista esim. alkaa ennustelemaan ihmisistä, joita ei tunne tai ole tavannut.
Kun kuitenkin on olemassa asiallisen keskustelunkin vaihtoehto.Mistä pelosta, vainoharhoista ja ennakkoluuloista oikein puhut? Minä en ateistina sellaisia tunne.
Uskovaiset niitä täällä levittelevät. Joten kysy heiltä. Eniten niitä lähettelevät ihmiset, jotka ovat sekoittaneet päänsä uskonnolla.
Ja kuten ole kymmeniä kertoja sanonut: Ateismi ei ole aate!
Miksi sinäkin levität tuollaista valhetta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin se on tabu, miten ateististen tunteiden vaikutuksien alaisena pitäisi siltä käsitellä asioita ja käyttäytyä rationalisesti. Tätä asiaa ei saisi käsitellä ja jäsentää sitä tuoden esille mahdollisuuksia.
Mitä on tämä tunteiden vaikutusten alaisuus? Eihän ateismi ole mikään tunneperäinen asia. Ateismi on päinvastoin juuri järjen asia. Ateistit ovat järjen avulla ymmärtäneet, että uskonnolliset kuvitelmat eivät ole totta.
Uskovaisethan täällä vellovat tunteidensa kanssa epätoivoisesti, kun eivät millään ymmärrä, miksi heidän kuvitelmansa eivät uppoa ateisteihin. Anonyymi kirjoitti:
Mistä pelosta, vainoharhoista ja ennakkoluuloista oikein puhut? Minä en ateistina sellaisia tunne.
Uskovaiset niitä täällä levittelevät. Joten kysy heiltä. Eniten niitä lähettelevät ihmiset, jotka ovat sekoittaneet päänsä uskonnolla.
Ja kuten ole kymmeniä kertoja sanonut: Ateismi ei ole aate!
Miksi sinäkin levität tuollaista valhetta?Tuo on kiinnostava väite, ja se herättää paljon keskustelua! 🤔
Monet katsovat, että **ateismi ei ole aate**, koska se ei varsinaisesti tarjoa omaa maailmankatsomusta tai ideologiaa — se on pikemminkin **uskonnon tai jumaluskon puuttumista**. Toisin kuin uskonnolliset aatteet, ateismi ei sisällä rituaaleja, pyhiä kirjoituksia tai moraalijärjestelmiä. Se ei myöskään kerro, mihin *uskoa*, vaan mihin *ei uskoa*.
Mutta toisaalta, jotkut pitävät ateismia **filosofisena kannanottona**, joka voi liittyä esimerkiksi **humanismiin, sekularismiin tai naturalismiin**. Näissä yhteyksissä ateismi voi olla osa laajempaa maailmankatsomusta, jolloin se saa aatteen piirteitä.
🧠 Tässä muutama näkökulma:
- **Negatiivinen vs. positiivinen ateismi**: Negatiivinen ateismi on vain jumaluskon puuttumista, kun taas positiivinen ateismi aktiivisesti torjuu jumalien olemassaolon.
- **Aate vai ei?**: Jos aate määritellään järjestäytyneeksi ideologiaksi, ateismi ei täytä sitä. Mutta jos aate tarkoittaa vakaumusta, silloin se voi olla aate.
- **Yhteiskunnallinen rooli**: Ateismi voi toimia poliittisena tai kulttuurisena liikkeenä, erityisesti maallistumisen ja uskonnonvapauden konteksteissa.
Haluatko tutkia tätä filosofisesti vai yhteiskunnallisesti? Voin kaivaa lisää näkökulmia!- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä ateismissa olevat pelko, vainoharhat ja ennakkoluulot johtuvat? Ja mitä niiden ilmetessä pitäisi tehdä? Jokaisellahan on tietysti oikeus aatteeseensa. Mutta on erikoista esim. alkaa ennustelemaan ihmisistä, joita ei tunne tai ole tavannut.
Kun kuitenkin on olemassa asiallisen keskustelunkin vaihtoehto.Pelkoja, vainoharhoja ja ennakkoluuloja voi olla kenellä tahansa. Niihin on monia syitä, mutta jumaliin uskomattomuus ei kuulu niihin.
- Anonyymi
Aikuiseksi kasvamista ateismissa
(jaylenox75 tiktok) lyödään kaikki
mm.papisto jeesus SkyDaddy eli
jumalan haukkumasana. kenen uhri
on aivoton ateistipommittaja.
Valtavasti seuraajia. Mutta kaikki
lentää " lastenosastolle," jos väität
mitään vastaan. Eli enemmän blokattu
ulos. Kysy Ateistilta LoL. Älä Yritä edes. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikuiseksi kasvamista ateismissa
(jaylenox75 tiktok) lyödään kaikki
mm.papisto jeesus SkyDaddy eli
jumalan haukkumasana. kenen uhri
on aivoton ateistipommittaja.
Valtavasti seuraajia. Mutta kaikki
lentää " lastenosastolle," jos väität
mitään vastaan. Eli enemmän blokattu
ulos. Kysy Ateistilta LoL. Älä Yritä edes.Vihapuhe on live' - striimeissä yleistä ja
myös uskovat harrastavat sitä. Mutta jos
otetaan Alkoa niin tilanne ryöstäytyy käsistä
Tämä ei kosketa uskovia striimaajia. Siitä on
vaikea sanoa onko ateisti uskontojen uhri vai
MT potilas. Raja on häilyvä. Toivotaan paranemista
molemmista. Mutta pilkka on yltiöpäistä.
- Anonyymi
Eihän yksikään keskustelu somessa ole asiallista loppujen lopuksi. Keskusteluun tulee useimmiten mukaan juopuneita, tarkoituksella provosoituvia, mielenterveyshäiriöisiä, henkilöitä jotka nimenomaan haluavat loukata...
- Anonyymi
“How can you be an ‘atheist’ if you don’t accept Jesus Mythicism/the Conflict Thesis/insert-fringe-or-debunked-pseudo-history-here?”
Because atheism is simply being without a belief in any God or gods and nothing more. Those other things may be, unfortunately, held by many atheists. But they are not part of being an atheist. To claim otherwise is an example of the “‘No True Scotsman’ Fallacy“. - Anonyymi
Asiallinen keskustelu on usein vaikeaa, koska uskovaiset valehtelevat niin paljon ateismista ja ateisteista. Aikaa mene näiden valheiden oikaisemiseen.
Ymmärrän turhautumisesi. Kun keskusteluissa esiintyy vääristelyä tai harhaanjohtavia väitteitä, se voi tehdä rakentavasta vuorovaikutuksesta todella haastavaa—varsinkin silloin, kun aihe koskee maailmankatsomusta, identiteettiä tai arvoja, jotka ovat ihmisille syvästi henkilökohtaisia.
🔍 **Miksi näin usein käy?**
- **Maailmankatsomusten törmäys:** Uskonnolliset ja ateistiset näkemykset lähestyvät todellisuutta eri lähtökohdista. Tämä voi johtaa siihen, että toisen osapuolen käsityksiä ei ymmärretä tai niitä tulkitaan pahantahtoisesti.
- **Stereotypiat ja pelot:** Molemmilla puolilla voi esiintyä pelkoa siitä, että oma maailmankuva on uhattuna. Tämä voi johtaa puolustuskannalle ja yksinkertaistettuihin, joskus epäoikeudenmukaisiin yleistyksiin.
- **Tietämättömyys:** Moni ei ole koskaan keskustellut aidosti ateistin kanssa tai tutustunut ateismin filosofisiin perusteisiin. Tällöin mielikuvat voivat perustua huhuihin tai yksittäisiin esimerkkeihin.
🛠️ **Miten edistää asiallista keskustelua?**
- **Rauhallisuus ja selkeys:** Kun vastaat väärinkäsityksiin, selkeä ja rauhallinen tapa esittää korjauksia voi auttaa vähentämään vastarintaa.
- **Oman kokemuksen jakaminen:** Henkilökohtaiset tarinat voivat tehdä näkemyksistäsi ymmärrettävämpiä ja inhimillisempiä.
- **Rajojen tunnistaminen:** Joskus keskustelu ei etene, ja silloin voi olla viisasta siirtyä eteenpäin tai vaihtaa aihetta.
Jos haluat, voin auttaa sinua muotoilemaan vastauksia yleisiin väitteisiin tai luomaan selkeitä ja kunnioittavia tapoja tuoda esiin ateistisia näkemyksiä. Haluatko vaikka listan yleisistä väärinkäsityksistä ja ehdotuksia niiden oikaisemiseen?
- Anonyymi
Taitaa olla paljon vastustusta. Uskovia.
Meitä pidetään ihan dilleinä.
Järkyttävin toktik(jaylenox75)
Ei mitään pyhää. Pappeja pidetään
Idiootteina julkisesti videoillaan
Miten nämä pilkkaajat voivat työllistyä
Ylipäänsä tuottaa mitään hyvää
Jeesus vedetään pohjamutiin ja
Mitään kunnioitusta ole ihmisiä kohtaan
On lähes sirkusta miten taso voi laskea
Noin alas - Anonyymi
Siksi, ateistit tarjoaa vain typeryyttä
- Anonyymi
Typeryyttä ovat vain tämänkaltaiset typerät aloitukset. Jotkin uskovaiset tuottavat tänne tällaisia typeriä aloituksia oikein massatuotantona.
Samoja typeryyksiä suolletaan yhä uudestaan ja uudestaan, kun ei ilmeisesti saada itseä miellyttäviä vastauksia. Mutta eiväthän ateistit pysty sellaisia antamaan, koska kysymykset ovat enimmäkseen täysin järjettömiä. Anonyymi kirjoitti:
Typeryyttä ovat vain tämänkaltaiset typerät aloitukset. Jotkin uskovaiset tuottavat tänne tällaisia typeriä aloituksia oikein massatuotantona.
Samoja typeryyksiä suolletaan yhä uudestaan ja uudestaan, kun ei ilmeisesti saada itseä miellyttäviä vastauksia. Mutta eiväthän ateistit pysty sellaisia antamaan, koska kysymykset ovat enimmäkseen täysin järjettömiä.Kerro joku kysymys vastaan siihen aikuisen minätilasta.
- Anonyymi
AimoAteisti kirjoitti:
Kerro joku kysymys vastaan siihen aikuisen minätilasta.
Mikä on tämä "aikuisen minätila"?
Typeryyttä ovat esimerkiksi tällaiset asiat kuten: "palsta-ateismina tunnetun ateistisen suuntautumisen syntyminen".
Ei mitään sellaista suuntautumista ole olemassakaan. Se on vain tämän yhden kirjoittajan pakkomielle, josta hän jatkuvasti tekee aloituksia.
Sama koskee myös sekoilut näistä "tabuaiheista". Ei sellaisiakaan ole olemassa. Jos jokin asia on ateismin kannalta typerä, se vain on typerä.
Eri asia ovat nämä kiihkouskovaisten keksimät järjettömät kuvitelmat ateismista ja ateisteista. Ei se ole ateistien ongelma, jos ateismi on jokin ongelma uskovaisille. Anonyymi kirjoitti:
Mikä on tämä "aikuisen minätila"?
Typeryyttä ovat esimerkiksi tällaiset asiat kuten: "palsta-ateismina tunnetun ateistisen suuntautumisen syntyminen".
Ei mitään sellaista suuntautumista ole olemassakaan. Se on vain tämän yhden kirjoittajan pakkomielle, josta hän jatkuvasti tekee aloituksia.
Sama koskee myös sekoilut näistä "tabuaiheista". Ei sellaisiakaan ole olemassa. Jos jokin asia on ateismin kannalta typerä, se vain on typerä.
Eri asia ovat nämä kiihkouskovaisten keksimät järjettömät kuvitelmat ateismista ja ateisteista. Ei se ole ateistien ongelma, jos ateismi on jokin ongelma uskovaisille.Olen edellä kirjoittanut mitä ovat transaktioanalyysin minätilat.
Google ja tekoäly auttaa- Anonyymi
AimoAteisti kirjoitti:
Olen edellä kirjoittanut mitä ovat transaktioanalyysin minätilat.
Google ja tekoäly auttaaKuka olet sika?
- Anonyymi
AimoAteisti kirjoitti:
Olen edellä kirjoittanut mitä ovat transaktioanalyysin minätilat.
Google ja tekoäly auttaaMutta mitä tekemistä niillä on ateismin kanssa? Ateismi ei ole "mielenterveysongelma".
Ateismi on hyvin yksinkertainen asia, mutta joillekin sen ymmärtäminen näyttää olevan ylivoimaista. Ateismi on jumalien olemassaoloon uskomattomuutta. Ei siinä tarvita mitään ihmeellisiä ajatusrakennelmia, salaliittokuvitelmista puhumattakaan.
- Anonyymi
Käytä aikuisen minätilaa olit teisti tai ateisti. Aikuinen vetää muita puoleensa.
- Anonyymi
Mutta kun se ateismi ei ole mielenterveysongelma.
Ateismi on korkeintaan aikuisena olemista, ainakin todelliseen maailmaan nähden. Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun se ateismi ei ole mielenterveysongelma.
Ateismi on korkeintaan aikuisena olemista, ainakin todelliseen maailmaan nähden.Aikuinen ei ole kiinnostunut uskonnoista muuten kuin historiallisena ilmiönä.
Lapsen minätila voi olla ateistinen teistinen. Aikuisen minätila ei.
Tutustu transaktionaaliseen viitekehykseen.
Aikuisen minätila vetää puoleensa.AimoAteisti kirjoitti:
Aikuinen ei ole kiinnostunut uskonnoista muuten kuin historiallisena ilmiönä.
Lapsen minätila voi olla ateistinen teistinen. Aikuisen minätila ei.
Tutustu transaktionaaliseen viitekehykseen.
Aikuisen minätila vetää puoleensa.Jumalat ovat tunteita ne ovat myös tärkeitä ihmiseksi kasvamisessa.
AimoAteisti kirjoitti:
Aikuinen ei ole kiinnostunut uskonnoista muuten kuin historiallisena ilmiönä.
Lapsen minätila voi olla ateistinen teistinen. Aikuisen minätila ei.
Tutustu transaktionaaliseen viitekehykseen.
Aikuisen minätila vetää puoleensa.Tiede toimii aikuisen minätilassa.
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun se ateismi ei ole mielenterveysongelma.
Ateismi on korkeintaan aikuisena olemista, ainakin todelliseen maailmaan nähden.Mielenterveydestä tieteellä on käsitys jota voi opiskella.
Diagnoosit lääkäreille ei palstan "älyköille"- Anonyymi
AimoAteisti kirjoitti:
Mielenterveydestä tieteellä on käsitys jota voi opiskella.
Diagnoosit lääkäreille ei palstan "älyköille"Ei minun tarvitse tutustua tässä mihinkään ns. viitekehyksiin. Niillä ei ole mitään tekemistä ateismin kanssa eikä sellaisia tarvita. Miksi selviä asioita pitää turhaan yrittää sotkea?
Enkä minä sitä paitsi mitään diagnooseja ole tehnytkään. Anonyymi kirjoitti:
Ei minun tarvitse tutustua tässä mihinkään ns. viitekehyksiin. Niillä ei ole mitään tekemistä ateismin kanssa eikä sellaisia tarvita. Miksi selviä asioita pitää turhaan yrittää sotkea?
Enkä minä sitä paitsi mitään diagnooseja ole tehnytkään.Tietenkään sinulla ei ole pakko. Mitkä asiat mielestäsi ovat tekemisessä ateismin kanssa ?
- Anonyymi
AimoAteisti kirjoitti:
Tietenkään sinulla ei ole pakko. Mitkä asiat mielestäsi ovat tekemisessä ateismin kanssa ?
Jumalien olemassaolo ja olemassaolemattomuus.
Anonyymi kirjoitti:
Jumalien olemassaolo ja olemassaolemattomuus.
Kuinka mielenterveys ? Kuuluuko mielenterveys ateismiin ? Jeesuksen sukset kuuluvatko ne ateismiin ?
- Anonyymi
AimoAteisti kirjoitti:
Kuinka mielenterveys ? Kuuluuko mielenterveys ateismiin ? Jeesuksen sukset kuuluvatko ne ateismiin ?
En tiedä: Jeesuksen sukulaisten ja omien pää-äänet kuulostaisivatko mojovalta Oopperasalissa, Kääriän ja Cheekin laulamana?
Kun Raamatussa EI kielletä tätä tekemästä,verorahoin. - Anonyymi
AimoAteisti kirjoitti:
Kuinka mielenterveys ? Kuuluuko mielenterveys ateismiin ? Jeesuksen sukset kuuluvatko ne ateismiin ?
Mielenterveysasiat/ongelmat eivät kuulu ateismiin, koska ateismi on terveen mielen käsitys todellisuudesta.
(Tuo "Jeesuksen sukset" olivat ilmeisesti vain palstakevennys, viittaa vitsiin "Jee, sukset!".) Anonyymi kirjoitti:
Mielenterveysasiat/ongelmat eivät kuulu ateismiin, koska ateismi on terveen mielen käsitys todellisuudesta.
(Tuo "Jeesuksen sukset" olivat ilmeisesti vain palstakevennys, viittaa vitsiin "Jee, sukset!".)Tuo on vahva väite, ja se herättää kiinnostavan keskustelun! Ateismi itsessään on katsomuksellinen kanta – käytännössä uskon puute jumaliin – eikä se sinänsä ole mielenterveyden tila tai diagnoosi. Mutta väite, että ateismi olisi terveen mielen käsitys todellisuudesta, menee jo filosofian ja psykologian alueelle.
🧠 Mielenterveys ja katsomukset:
- Mielenterveys ei automaattisesti korreloi uskonnollisen tai ateistisen maailmankuvan kanssa. Ihmiset voivat olla täysin mielenterveitä riippumatta siitä, uskovatko he jumaliin vai eivät.
- Psykologisesti katsottuna sekä uskonto että ateismi voivat tarjota ihmiselle merkityksen, yhteisön ja selityksiä maailmalle – mikä voi tukea mielenterveyttä.
- Toisaalta, äärimmäinen uskonnollisuus tai äärimmäinen maailmankatsomuksellinen dogmaattisuus voi joskus liittyä psyykkisiin häiriöihin, kuten harhaluuloisuuteen. Mutta tämä ei koske uskontoa tai ateismia sinänsä, vaan niiden mahdollisia väärinkäyttöjä tai yksilöllisiä ilmenemismuotoja.
📚 Tutkimusten mukaan:
- Ateismi ja uskonnottomuus ovat yleistyneet erityisesti länsimaissa, ja monet ihmiset kokevat henkisyyttä ilman uskontoa. Tämä viittaa siihen, että merkityksellinen elämä ei vaadi jumaluskoa.
- Filosofi Ilkka Niiniluoto on todennut, että ateistit usein näkevät uskonnolliset käsitykset ristiriitaisina tieteen tulosten kanssa. Tämä ei tee ateismista automaattisesti "terveen mielen" merkkiä, mutta se voi heijastaa rationaalista lähestymistapaa todellisuuteen.
🔍 Keskustelupalstoilla on toki myös väitteitä, että ateismi "sairastuttaa mielen" tai että uskonto "sekoittaa pään", mutta nämä ovat usein tunnepohjaisia ja yksittäisten kokemusten värittämiä, eivät tieteellisiä arvioita.
Voisi siis sanoa, että ateismi ei ole mielenterveyden mittari, vaan yksi monista maailmankatsomuksista. Mutta jos haluat, voin auttaa sinua rakentamaan filosofisen tai psykologisen argumentin, joka puolustaa näkemystäsi vahvemmin. Haluatko lähestyä tätä tieteellisesti, eettisesti vai vaikka kulttuurihistoriallisesti?
Copilot kertoo näin- Anonyymi
AimoAteisti kirjoitti:
Jumalat ovat tunteita ne ovat myös tärkeitä ihmiseksi kasvamisessa.
Jumalat eivät ole tunteita, vaan kuvitelmia. Nämä voivat aiheuttaa kaikenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Ihmiseksi kasvamisessa ei tarvita jumauskomuksia, vaikka tunteet ovatkin tärkeitä.
Anonyymi kirjoitti:
Jumalat eivät ole tunteita, vaan kuvitelmia. Nämä voivat aiheuttaa kaikenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Ihmiseksi kasvamisessa ei tarvita jumauskomuksia, vaikka tunteet ovatkin tärkeitä.
Olet oikeassa
Tuo on todella kiinnostava ajatus, Aimo. Jumalien käsitteet ovat monille kulttuureille ja yksilöille voimakkaita mielikuvia, jotka voivat herättää syviä tunteita—pelkoa, lohtua, kunnioitusta, jopa rakkautta. Mutta itse jumalat, kuten sanoit, eivät ole tunteita sinänsä, vaan ihmismielen luomia käsitteitä tai kuvitelmia, joilla pyritään selittämään maailmaa, kokemuksia tai arvoja.
🧠 Ajattelun tasolla:
- Jumalat voivat toimia symboleina, jotka edustavat ihmisille tärkeitä asioita: oikeudenmukaisuutta, luontoa, kohtaloa, moraalia.
- Ne voivat olla kollektiivisen mielikuvituksen tuotteita, jotka saavat merkityksensä yhteisön uskomuksista ja tarinoista.
💫 Tunteiden tasolla:
- Vaikka jumala olisi kuvitelma, sen vaikutus tunteisiin voi olla täysin todellinen. Ajatus jumalasta voi lohduttaa surussa, antaa toivoa epätoivossa tai herättää syyllisyyttä ja pelkoa.
- Uskonnolliset rituaalit ja uskomukset voivat vahvistaa näitä tunteita ja tehdä niistä osan ihmisen identiteettiä.
Haluatko tutkia tätä teemaa vielä syvemmin—esimerkiksi eri kulttuurien jumalakäsityksiä, uskonnon psykologista vaikutusta tai vaikka mytologian roolia ihmismielessä?
- Anonyymi
”Miksi asioista ei voida keskustella ilman, että palsta-ateistien joukko aloittaa primitiivireaktioitaan? ”
Ihmiset provosoituvat kun provosoidaan. Aloittakaa asiallisesti niin saatte asiallisuutta. 🧠 Tuo väite on provosoiva ja loukkaava, eikä se edusta rationaalista tai kunnioittavaa keskustelua. Suomi24:n kaltaisilla foorumeilla esiintyy usein kärjistettyjä mielipiteitä, jotka eivät heijasta koko yhteisön ajattelua. Tässä muutama tapa suhtautua rakentavasti:
🔍 1. Tunnista konteksti
- Suomi24 on avoin keskustelualusta, jossa kuka tahansa voi kirjoittaa nimettömänä.
- Monet provokatiiviset kommentit ovat tarkoitettu herättämään reaktioita, ei rakentamaan dialogia.
🧘 2. Älä ota henkilökohtaisesti
- Väite, että teistit ovat mielisairaita, on yleistys ja loukkaus, ei perusteltu argumentti.
- Uskonnollinen vakaumus ei ole mielenterveyden mittari. Sekä uskovia että ei-uskovia löytyy kaikista elämänpiireistä ja psykologisista taustoista.
🗣️ 3. Vastaa tai jätä vastaamatta
- Voit halutessasi osallistua keskusteluun ja tuoda esiin faktoja tai omia näkemyksiäsi rauhallisesti.
- Tai voit jättää provokaation huomiotta – joskus paras vastaus on hiljaisuus.
🧠 4. Pidä kiinni omasta arvokkuudestasi
- Älä alennu samalle tasolle. Kunnioittava ja älykäs vastaus voi olla tehokkain tapa osoittaa, että keskustelun tasoa voi nostaa.
💡 5. Muista sananvapauden rajat
- Sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata. Jos viesti rikkoo foorumin sääntöjä, sen voi ilmoittaa moderaattoreille.
Jos haluat, voin auttaa sinua muotoilemaan vastauksen, joka on asiallinen mutta napakka. Tai voimme pohtia yhdessä, miten tällaiset väitteet vaikuttavat yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Näin tekoäly opetti suhtautumaan väitteisiin mielenterveydestä.- Anonyymi
"Miksi asioista ei voida keskustella ilman, että palsta-ateistien joukko aloittaa primitiivireaktioitaan?"
Ironia on käsinkoskesteltavaa. Aloitus on troIIi, - Anonyymi
Kyllä asioista on voitava keskustella asiallisesti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa625182Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370